Siinähän se tuli, loma-ajatuksen pääasia. Mikä on paras loma? En sitä tiedä vielä, mutta pieni aavistus on, ihan sellainen pikkiriikkinen.
Ensi viikolla alkaa tavallinen loma, Suomi-loma, perheloma, pakkoloma, pakko-Suomi-loma. Vaikka kivahan sinne on mennä. Äitini kysyy, koska tulen kotiin. Minä siihen totean olevani kotona, mutta Suomeen tulen lomalle. Ei se oikein mene vanhalle ja huonovointiselle perille. Häen mielestään kotini on Suomessa.
Aion viihtyä synnyinmaani kamaralla peräti yli kolme viikkoa! Tai eihän tuo mikään pitkä aika ole, kun yleensä olen siellä viiden viikon verran jaksanut ns. lomailla. Tällä kertaa vapaa-aikani alkaa pienen pojan viikonlopppuhoidolla poissa hänen kotoaan. Vanhemmat ovat varanneet minut jo aikoja sitten poikaa hoitamaan. Kivaa siitä tulee! Me tunnemme toisemme aika hyvin, kiitos nykytekniikan. Joka viikko jutellaan ja leikitään yhdessä ihan nokitusten. Joskus poika kyllä häipyy omiin leikkeihinsä, mutta vilkuttaa ja hihkuu silti vähän väliä. Saa nähdä, mitä keksimme, kun voimme ihan vain kaksistaan päättää, mihin mennään ja mitä tehdään.
Loppuloman ohjelma on vielä vähän hakusessa, mutta jotain sentään olen jo sopinut. Esimerkiksi muutamassa pankissa täytyy käydä hoitamassa muutama tärkeä juttu, poliisin luona vierailen, että saisin uuden passin (ei kannata ulkomailta sitä hommata, hirveän kalliiksi tulee) ja asianajajallekin pitäisi varata aika, että saisin vihdoin yhden minua suuresti vaivaavan asian järjestetyksi. Kampaajallekaan en täällä enää ehdi, joten sellainenkin pitäis jostain löytää.
Kyllä minä vähän lomaakin haluaisin pitää. Ranta-löhö-grillaus-herkuttelu-uintilomasta ajattelin edes puolen päivän verran nauttia. Jospa saisin kutsun meren- tai järvenrantamökille. Täytyy vähän varmaan tökkiä tuttuja, että muistavat minun suuruuteni saapuvan maisemiin.
Siinähän se loma sitten meni ja uutta voi alkaa suunnitella. Olen jo alkanutkin. Olen syyskuun yhdeksi viikoksi vuokrannut talon naapurimaasta ja saan sinne ehkä mukaani hyvän ystäväni. Sitä lomaa oikein odotan! Ensi viikolla alkava matkani on loma ilman loman tuntua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti