Elämässäni on ollut kaksi ihmistä, joita vieläkin inhoan vaikka mitään tekemistä minulla ei heidän kanssaan enää olekaan. Mikä onni ja autuus!
Ensimmäinen kamala ihminen on entinen anoppini. Hänen lapsistaan elää enää yksi, kahden lapsensa hautajaisiin hirviö ei mennyt. Elossa oleva ei ole missään tekemisissä äitinsä kanssa. Ei siitä sen enempää, paha mikä paha. Elää nyt yksin vanhuuttaan, kun ei kukaan ei käy katsomassa.
Toinen ilkeä ihminen oli elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Hän ei ollut anoppi vaan toisen anoppini poika. Paha ihminen hänkin, todella paha. En halua muistella mitään, mitä hänen kanssaan jouduin kokemaan. Valitettavasti muistot kuitenkin tulevat välillä uniini, joista herään tuskaisena ja hiestä märkänä.
Tämä toinen elämäni hirviö oli ottanut hyvään ystävääni yhteyttä ja kertonut, että nykyinen puolisonsa oli kuollut. Ystäväni tietysti oitis ilmoitti minulla ja sanoi, ettei aio ko. ihmisen kanssa olla missään tekemisissä.
Kun luin viestin, minua alkoi naurattaa. Heti tuli mieleeni sanonta 'niin makaa kuin petaa'. Taas sai paha palkkansa. Naurunpyrähdyksen jälkeen ajattelin, että ilkimys oli tappanut puolisonsa, sitten ajattelin, että saattoihan tuo kuolla luonnollisestikin. Ja sitten iski pelko, leski tarvitsee taas kiusattavan. Toivottavasti se en ole minä.
Tällaisia ajatuksia tulee päähäni, kun oikein vainoharhaisesti ajattelen. Kumpaakin ihmistä inhoan sydämeni pohjasta, enkä kummallekaan anna anteeksi, kuinka ovat minua kohdelleet ja loukanneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti