Onni seuraa kulkijaa

Ensi viikolla vietän lomaa Bretagnessa, tai niin on tarkoitus. Kuten usein ennenkin, onni alkoi potkia persuuksiin oikein kunnolla ja kipeästi. Nyt ei tahdo oikea jalka liikkua mihinkäään ja kipu on, noh, sellainen ikävän pistävä. Oikea lonkkanivelhän se siellä oireilee. Mutta näin se aina menee, kun jotain mukavaa olisi tiedossa, sairastun joko ennen tai jälkeen loman.


Oikeastaan olen jo tottunut näihin vastoinkäymisiin, mutta en vain silti jaksa niitä hyväksyä. Miksi juuri nyt, kun suunnitelmissa on pitkiä kävelyretkiä koiran kanssa meren rannalla ja vanhoissa kaupungeissa. Miksi, kysyn vaan?!


Varmaan lonkka tykkää oikein hyvää pitkästä automatkasta. Saa nähdä pääsenkö monen sadan kilometrin ajamisen jälkeen autosta ulos. Vuokraamani talo on ns. vanhaa mallia, joten on portaita ulkona ja sisällä, eli hyvin saa lonkka liikuntaa autoilun jälkeen. Toisaalta saattaahan vielä ihme tapahtua ja kipu sekä särky poistua lauantaiaamuun mennessä. En kyllä usko tuohon itsekään. Onneksi Ranskassakin on lääkäreitä, kotinurkilla en enää ehdi sellaisella käymään.


Vastoin tapojani aloin jo pakata eilen. Yleensä se homma jää lähtöä edeltävään yöhön. Nyt ajattelin, että päästäisiin koiran kanssa kerrankin ajoissa matkaan, jos paikkaisin tavarat sekä auton jo edellisenä iltana. Tänään täytyy vielä pestä pyykkiä ja tehdä muita valmistavia toimenpiteitä kuten hakea auto korjaamolta. Toivottavasti ovat kiinnittäneet takarenkaat kunnolla, ettei tule matkalla yllätyksiä.


Lonkkakivusta huolimatta odotan lomaani innolla. Koiraparka ei vielä tiedä, että joutuu istumaan/makaamaan kuljetuskopissaan ainakin kuusi tuntia. Ei toki yhtä mittää, aion pysähtyä monta kertaa matkan aikana en pelkästään koiran vaan myös itseni takia. Toivottavasti voin perillä antaa koiran oleilla mahdollisimman paljon ulkona pihalla, siitä se nauttisi.




Näissä maisemissa ensi viikolla!
(Kuvan nappasin taas kerran internetin syövereistä.)