Vaikka kuinka olen yrittänyt kulkea varjoisilla kujilla ja vetää verhot ikkuinoitten eteen, on valo päässyt rauhaseni kimppuun. Uneni ovat viime aikoina käyneet kovin levottomiksi.
Toissayönä olin yhdistetyillä koulu-, suku- ja työkekkereillä valtavassa juhlasalissa. Äitini istui salin perimmäisessä nurkassa kuin mikäkin matroona. Minä seurustelin vanhojen tuttujeni kanssa ja olin iloinen. Kuten unissa usein loogisesti käy, yhtäkkiä löysin itseni ulkoa lehmiaitaa korjaamasta.
Samantien vanha salainen ihastukseni Risto (nimi muutettu) ilmestyi viereeni auttamaan. Hän oli ihan kuin silloin ennen, vaalea ja komea. Kukaan ystävistäni ei vielä tänä päivänäkään tiedä, kuinka paljon hänestä pidin. Luulivat, että isoveljeensä olin ihastunut. Risto tuli ja nosti lehmiaidan osat paikalleen ja kiinnitti kaikki toisiinsa tukevilla solmuilla. Mistä se oli narunkin huomannut otaa mukaansa? Aitahommissa tajusimme, kuinka kovasti toisiamme rakastimme ja suutelemiseenhan se johti. Ajattelin koko ajan, että toivottavasti äitini ei nähnyt. Hän kertoisi asian kuitenkin koko kylälle ja kaiken lisäksi väärin.
Lähdimme Riston kanssa yhdessä hänen asunnolleen Pihlajamäkeen (!?) täyttämään veroilmoitusta. Hän lupasi ajaa minut aamulla asemalle, että ehtisin töihin. Onneksi herääminen pelasti. En minä mitään veroilmoituksia halua täyttää.
Mitähän Ristolle nyt kuuluu, onkohan vielä yhtä komea kuin silloin ennen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti