Mitä sitten tapahtui

Taas täällä koneen äärellä, tosin työkoneen vain. Se oma on rikkinäisenä jossain nurkassa. Sunnuntaina atk-kaupan ohi kulkiessani ajattelin, että josko kuitenkin veisin masiinan korjattavaksi. Eilen työkaveri taas palautti maan pinnalle. Sanoi, että korjaamoon kantamallani hinnalla saisin uudenkin. Hänen koneelleen on jo kaksi kertaa käynyt samoin kuin omalleni, lasi viiniä näppäimille ja hupsista vaan, taas saatiin uusi verkonpaino.

No, nyt ei ole rahaa koneita ostella, joten kotona olen ilman. Vaikeaa on, kun siihen on niin tottunut, mutta eiköhän tähänkin totu.

Kävin lauantaina kirpparilla myymässä kaappien ja hyllyjen perukoilta löytämiäni tavaroita. Luulin illalla, että mikään ei ollut mennyt kaupaksi, mutta yksi iso kassi jäi ihan tyhjäksi, kun pakkasin kamoja takaisin kotiin roudattavaksi. Tietysti sorruin myös ostoksille itsekin. Muutama minulle uusi videoelokuva löysi tiensä uuteen kotiin. Sunnuntaina istuin viisi tuntia ja katsoin kaksi jaksoa Helppoa Elämää. Toiset kaksi saa vielä vähän aikaa odottaa, ei sellaistakaan elämää jaksa loputtomiin katsoa. En osaa sanoa pidinkö vai enkö, mutta suomen kieltä oli kiva kuunnella.

Elokuvaistuntoa ennen vein koirat elämysmatkalle kukkatorille. Ei olisi pitänyt. Toinen otti homman niin tosissaan, että kukat jäivät jalkoihin. Aika vikkelästi häivyttiin hiljaiseen puistoon nuuskimaan luonnon puskia. Ei kai niistä saa city-koiria pakottamallakaan. Ihan kateeksi kävi torilla kävijöitä, joiden koirat kiltisti kulkivat emäntänsä/isäntänsä vierellä ja istuivat odottamaan, kun oli kaupanteon aika. Minun poikakoirani vain kuseskeli kukkaruukkuihin ja tyttökoira mulkoili vihaisesti niskakarvat pystyssä. Vähän hävetti, kun en ole osannut kasvattaa niistä nöyriä nelijalkaisia.