Heittelen niille ohimennessäni koirannappuloita ja suren, kuinka pärjäävät, kun talvi tulee. Onneksi joku kiltti naapuri on rakentanut niille laatikoista vuorattuja talvikoteja ihan talon viereen. Eilen näin, kuinka yksi talon vanhemmista naisihmisistä toi kissoille ruokaa. Ilmeisesti on tehnyt sitä jo pitkän aikaa, kun kissat ryntäsivät kaikki arastelematta ruokakupeille. Eivät ne ihmisiä pelkää, mutta vähän arastelevat.
Vanhoja ihmisiä tässä taloyhtiössä asuu aika paljon. Naapurissani on yksinäinen nainen, jonka kanssa välillä juttelen niitä näitä. En olekaan häntä nähnyt pitkään aikaan, toivottavasti mitään ei ole sattunut.
Toisessa rapussa asuu vanha mies, joka harrastaa puutarhanhoitoa. Joka aamu hän lähtee tuohon metsikköön puutarhatyökaluineen. Mies on rakentanut keskelle metsää oman, salaisen puutarhan. Kesällä kävin siellä ihailemassa kukkia. Siirtolapuutarhassa hänellä on oma kasvimaaplänttinsä, jossa käy myös päivisin kuoputtamassa.
Juttelin äsken ihan oman vanhukseni kanssa. Vanha äitini oli kuulemma ollut pari päivää sairaalassa, mutta siskoni mukaan vain yhden. Hän sanoi menevänsä nyt nukkumaan ja kysyi minulta, olinko vielä töissä. Äitini muisti pätkii tosi pahasti, mutta ei kai sille mitään voi. Juttelu on kovin vaikeaa, kun hän ei muista päiviä, ei tiedä kellonaikoja eikä muista ihmisten nimiäkään. Puhelumme ovat aika yksipuolisia, hän puhuu samat asiat kuin aina ennenkin ja minä myöntelen ja vastaan, jos kysytään. Mitään omia asioitani en voi puhua, hän ei joko kuuntele tai ei ymmärrä.
On vähän alkanut pelottaa omakin vanhuus. Mitä jos minusta tulee samanlainen.
 |
| Tässä ovat äitini vanhemmat kihlakuvassaan. Luulisi, että siinä tilanteessa olisi edes vähän voinut hymyillä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti