Lomaviikko niin kuin sen muistan

Joululomani Suomessa on ohi ja pari päivää sitten palasin takaisin kotiin. Taisi muuten olla ihan ensimmäinen kerta, kun todella tunsin tulevani kotiin, enkä mihinkään vieraaseen maahan. Kauanpa sitä ulkomaan elämistä kestikin, yli kymmenen vuotta. Nyt tämä on kotimaa, ainakin vielä vähän aikaa.

Suomessa olin kylässä, enkä tuntenut oloani kotoisaksi missään. Onneksi sentään jokaisessa kyläpaikassa oli sauna käytössäni aina, kun niin halusin. Ja usein halusinkin. Saunoin ainakin kerran joka päivä, muutamana jopa kaksi kertaa.

Lomani alkoi paniikilla, kun lentokoneessa muistin jättäneeni uunin päälle. Kentällä yritin soittaa talonmiehelle, mutta ulkomaan puhelimeni ei toiminut. Kun lopulta sain Suomen linjani käyntiin, olin hukannut talkkarin numeron. Juoksin edestakaisin etsimässä muistivihkoani, jossa numero oli. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni, rauhoituin hieman ja muistin, missä tärkeä vihko oli. Talonmies lupasi käydä vääntämässä uunin nollille. Huh, helpotuksen huokaus!

Joulun vietin lasteni ja vävypoikani kanssa. Oli kyllä hauskaa! Syötiin hyvin, juotiin vähän, naurettiin ja melkein laulettiinkin. Tehtiin pitkiä kävelylenkkejä vesisateessa ja oltiin vain yhdessä. Oi iloa!
Surullinen ja ikävä olo jäi, kun lähdin. Onneksi sinne pääsee nopeasti takaisin.

Kotiin lensin sunnuntaina kovin myöhään ja uni omassa sängyssä maistui. Nukuin pitkään, mutta onneksi sentään heräsin hakemaan koiraa kotiin. Nyt lötkötellään ja ollaan vaan ja ihmetellään, mitä ensi vuosi tuo tullessaan.

Hyvää uutta vuotta ja unohtakaa ne raketit, eläimet ei tykkää. Eikä kaikki ihmisetkään.