Nuorille pitää antaa mahdollisuus

Ensimmäinen työpäivä sairasloman jälkeen takana ja olo on kuin kuivaksi väännetyllä rätillä. Luultavasti en ole tänään ehtinyt hengittääkään saati sitten juoda kahvia. En ainakaan muista että olisin. Kamala kiire koko päivän.

Työpöytä oli tulvillaan papereita ja mappeja ja kansioita ja vaikka mitä ja sähköposti se vasta pursuikin. Työkaverit kävivät vuoronperään valittamassa, kuinka vaikeaa oli ollut, kun en ollut töissä. Huh, minä mikään masiina sentään ole. Onneksi joku oli sentään yrittänyt tehdä tekemättömiä töitäni, huonolla menestyksellä.

Nuori työkaverini, joka ei tunne olevansa oikeassa paikassa töissä, oli yrittänyt ehkä parhaansa. En kyllä oikein sitä usko. Viikko sitten juuri kerroin, kuinka vastaavanlainen asia pitää hoitaa, ja tänään totesin, että oppi ei ollut mennyt perille. Ei sinne päinkään. Yritin varovasti kysellä, että miksi oli tehnyt niin kuin oli. Vastaus oli, ettei ollut tiennyt. Onneksi minulla oli niin kiire, etten ehtinyt päästää höyryjä ulos. Yritin vain korjata virheitään parhaani mukaan, mutta ei se oikein onnistunut.

Ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun nuori neiti ei osaa, kun ei ole kerrottu. On kerrottu, ja näytetty ja toistettu. Neitiä kiinnostaa enemmän omat opiskelut ja musiikin kuuntelu. Niin ja puhelimessa puhuminen. En ole ainoa, joka on yrittänyt opastaa nuorta naista työelämän tavoille ja kertoa kuinka työpaikalla ollaan ja kuinka työt tehdään. Iloisena kuuntelee, mutta tosipaikan tullen ei hommista oikein tule mitään. Me vanhat pierut saadaan korjata jäljet.

Onneksi oli sentään kehityskeskustelu pomon kanssa. Sain yllin kyllin kehuja. Kiitos.

Nyt alan etsiä koiraherralle synttärikuvaa. Sillä on huomenna juhlapäivä.