Iso mies itki

Eilisaamu alkoi ikävästi. Työkaverin mies soitti ja kertoi vaimonsa voinnista suuren leikkauksen jälkeen. Kaikki ei olekaan mennyt niin kuin piti ja nyt työkaverini on halvaantunut.

Itkuhan minulta tuli ja niin itki mieskin. Juttelimme pitkään ja yritin lohduttaa. Samaan aikaan kollega lajitteli papereita edessäni eikä tajunnut häipyä. Tai tahallaan hän siihen jäi, halusi kuunnella. Puhelun loputtua sanoi, että olin hienosti osannut esittää vahvaa ja empaattista. Kaikkea sitä kuuleekin! Puhuin juuri niin kuin tunsin, en minä mikään näyttelijä ole enkä osaa tai edes halua esittää jotain muuta mitä olen.

Olen nyt tuurannut sairasta työkaveriani siitä lähtien, kun hän joutui sairaalaan. Taitaa tulla pitkä tuuraus. En oikein tykkää, mieluummin tekisin vain omat työni. Nyt teen ainakin kahden ihmisen hommat ja lisäksi yritän opettaa uusia sijaisia. Aikamoista hässäkkää koko työ nykyisin.

Kaiken lisäksi minulla on yksi työkaveri, joka ei ymmärrä yhtään mitään. Samoja asioita kysyy kysymästä päästyäänkin ja moneen kertaan saa selittää. Lopulta hän tekee kaiken oman päänsä mukaan ja toiset saavat korjata virheet. Voisin minä hänestä muutakin sanoa. Esimerkiksi sen, että nainen syö kaiken aikaa. Tulee kysymään neuvoja ja samalla mussuttaa keksiä, leipää, sipsejä tai mitä nyt juuri sillä hetkellä on käsiin sattunut. Työntää naamansa lähes kiinni omaani ja ruoka lentää suusta, kun puhuu. Hyi olkoon, että inhottaa! Pakko tarkistaa pakoreitti aina, kun näen hänen lähestyvän.

Onneksi on nyt lauantai eikä tarvitse töitä ajatella. Tai tunnunpahan kuitenkin ajattelevan. Hus, nyt ajatukset pois!!

Nilkasta löytyi vihdoin oikea vaiva, kiitos vaan kysymästä. Siinä on nivelrikko. Eikös sitä sanota, että vanhuus ei tule yksin. En kyllä mitään Nivel Rikkoa olisi halunnut ikääntymiskaverikseni. Olisi niitä muitakin vaivoja, jotka eivät näin paljon tee kipeää. Lääkäri pisti nilkkaan ruiskullisen kortisonia torstaina ja sanoi, että kaksi päivää pitää levätä. Milläs minä lepään, kun töissä piti olla ja koiratkin ulkoiluttaa? Ihan lyhyitä lenkkejä koirien kanssa tein pari päivää, mutta tänä aamuna käveltiin yli tunti. Nyt on nilkka kuin tulessa. Särkylääkkeitä olen nappaillut jo muutaman ja kourallisen jotain lääkärin määräämiä, rustoja vahvistavia valtavan suuria kapseleita.

Viikon kuluttua täytyy mennä uudestaan lääkäriin ja saan toisen piikin. Toivottavasti vaiva alkaa vähitellen parantua. En kyllä haluaisi kävelemistäni lopettaa.

Tämän viikonlopun aion kuitenkin ottaa rauhallisesti. En edes imuroi, vaikka mieli tekisi, kun on uusi imurikin. Voi kun se imee hienosti koirien karvat matoista! Vanhan vein taloyhtiön roskishuoneen lattialle, mistä se aika nopeasti oli kadonnut. Joku otti vaivoikseen.