Tyhmästä päästä kärsii koko koira

Päätin eilen lähteä koiraherran kanssa aamulenkille vähän kauemmas, ulos kaupungista rauhalliselle maaseudulle. Parikymmentä minuuttia autossa ja olimme perillä. Kävelyretkemme alkoi mukavasti mäkeä kiipeämällä, mutta sitten pamahti.

Joku metsästäjä mikälie ammuskeli haulikolla vähän kauempana, mutta pyssyn äänet kuuluivat tosi hyvin. Koiraherra ei voi sietää mitään paukkuääniä ja meni tietysti ihan paniikkiin. Ensimmäisen laukauksen kuultuani minun olisi pitänyt tehdä aikuisen ihmisen päätös ja kääntyä takaisin autolle sekä ajaa johonkin vielä hiljaisempaan paikkaan. Teinkö niin? En tietenkään. Ajattelin, että käveltäisiin paukkeista pois päin ja palattaisiin autolle maantietä pitkin.

Eihän ne äänet yhtään vähentyneet tai hiljenneet. Häntä koipien välissä ja korvat luimussa koira jatkoi väkisin matkaa, kun pakotin. Kaksi tuntia sitä kauhua kesti ja sitten rynnättiin autoon ja kaasutettiin pois metsästä.

Kotona koira hörppäsi vähän vettä, söi muutaman nappulan ja nukahti. Se ei herännyt koko iltana syömään eikä edes pissalle. Aamulla kiskoin sen väkisin ulos, mutta kotona se taas kävi heti pitkäkseen. Ei taaskaan syönyt. Olin aika huolissani, mutta töihin oli mentävä.

Illalla koiraherra tuli iloisena ovelle vastaan ja oli kuin ennenkin. Tulipas hyvä mieli. Ei sille kyllä ruoka vieläkään oikein maistunut, mutta söi sentään vähän. Ulos lähti ihan mielellään, mutta ythtään ei pistänyt hanttiin, kun tultiin takaisin kotiin. Nyt se taas nukkuu.

Ottaa oikeast päähän, että olin niin tyhmä. Jos koira pelkää pauketta, se pelkää sitä, vaikka ääni tulisi kuinka kaukaa. Ei siinä mikään juttelu auta. Minä opin aika paljon sekä koirastani että itsestäni eilen. Toista kertaa en samaa tyhmyyttä tee, sen lupaan.

Tässä oltiin, kun ensimmäisen kerran pamahti.