Sattui tässä päivänä muutamana, että hissi pysähtyi alaspäin mennessään 2. kerrokseen ja sisään ajeli mies sähkömopolla. Sellaisella inva-mopolla, jossa on istuin, tiedättehän.
Aikansa hän mutkitteli ja yritti hissiin ja lopulta onnistui. Minä litistin itseäni mahdollisimman litteäksi seinää vasten. Ajeltiin kellarikerrokseen niitä näitä jutellen. Perille laskeuduttuamme yritin siirtyä avaamaan hissin ovea, kun mies peruutteli ajoneuvonsa jalkapöytäni päälle. Onneksi ei käynyt mitenkään, vähän vaan sattui.
Kävelin reippaasti miehen edellä ovia availlen kunnes pääsimme ulko-ovelle. Talonmies oli jättänyt roskiskontit oven eteen, eikä siitä ohi päässyt kuin kävelijät. Sanoin miehelle, että odottaisi hetken, kun käyn hakemassa talkkarin pihalta avuksi. Talkkari löytyi ja alkoi nauraa, kun kerron ongelmasta.
Mies pystyy kuulemma kävelemään ainakin yhtä hyvin kuin minäkin, sanoi talkkari. Mentiin yhdessä kellarin ulko-ovelle ja siellähän mies oli täydessä työssä! Oli noussut kulkupelinsä päältä ja siirteli roskiskontteja pois oven edestä ilman ongelmia. Kun mies näki, että tulin takaisin, lähti hän pikapikaa juoksemaan karkuun takaisin kellarin käytäviä.
Täytyy sanoa, että jäin seisomaan ja tuijottamaan ihan äimän käkenä. Talonmiestä nauratti. Ihmettelin, miksi mies kärryä käytti, kun kerran pystyi kävelemään. Eihän talkkarilla siihen ollut vastausta, epäili vaan, että muutaman vuoden takaiset vaivat ovat jotenkin vaikuttaneet miehen ajatusmaailmaan.
Aika paha maku jäi tapahtuneesta. Tuskinpa enää mieheen törmään, hän varmaan välttelee minua tästä lähtien, kun tiedän salaisuutensa. Vaikka nyt kyllä jo naurattaa koko episodi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti