torstai 2. huhtikuuta 2015

Lomatyöpäivä

Terve taas pitkästä aikaa! On ollut kaikenlaista hulinaa ja hälinää ja vähän vaivankin tapaista, enkä ole ollut oikein millään tuulella pitkiin aikoihin. Jospa tämä kevät vähän villiinnyttäisi.

Meillä on töistä tällä viikolla pari vapaapäivää, tänään ja huomenna. Muuten nämä ovat täällä tavallisia arkipäiviä, mutta joissakin työpaikoissa on vapaata. Minä tosin olen nyt töissä.

Päätin jo muutama viikko sitten, että tulen viettämään kiirastorstaitani työmaalle, kun vieraita ei ole tulossa, enkä ole menossa mihinkään. Aamulla harmitti, olisin halunnut nukkua pitkään ja sitten lähteä koiran kanssa pitkälle lenkille. Mutta ei auttanut, töihin oli lähdettävä, kun niin olin luvannut. Kirjaavat näitä sanomisiamme, mokomat! Ei tästä mitään kunnon hyötyä ole, vapaapäivä vaan siirtyy myöhempään aikaan.

Nyt kyllä tuntuu ihan hyvältä, että tulin. Olen saanut paljon aikaiseksi, kun kukaan ei häiritse, eikä puhelinkaan soi kuin silloin tällöin. Monta asiaa on tullut valmiiksi ja monta asiaa jää kesken, muttei haittaa. Tiistaina jatkan siitä, mihin tänään jään.

Huomennakin saisin tulla työmaalle, jos haluaisin, mutten tämän enempää aio haluta. Vietän neljän päivän mittaisen minikotiloman ja toivon, että aurinkin pilkahtaisi edes silloin tällöin.

Hauskaa pääsiäistä!

Narsissit löytyivät internetin ihmeellisestä maailmasta.

3 kommenttia:

  1. Hauskaa pääsiäistä sinne myös ! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää pääsiäistä sinulle ja koiruudelle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos. On ollut kovin leppoisa pääsiäinen.

    VastaaPoista