Kotihiiri, kotiolento, kotikokki

Ei tästä kuulkaa tule yhtään mitään! Eilenkin vasta iltamyöhällä muistin, että olisin voinut lähteä kaupungille ja nähdä tuttuja, kuunnella musiikkia ja viettää hauskaa aikaa. Sen sijaan kökötin kotona ja tuijotin telkkarista typeriä arvauskilpailuja. Lisäksi olin ajatellut päivällä käydä ostamassa kunnolliset kengät, mutta senkin onnellisesti unohdin. Harmittaa ihan tosissaan.

Ensin koirien kanssa, sitten kotona lötköttelyä, jotain pikku puuhailua, pyykkiä, kaupassa käyntiä, koirien kanssa ulos, kokkaamista, telkkaria, nettiä... Siinähän se, viikonlopun peruspäivä. Aikaisemmin en pystynyt kotona viikonloppuisin olemaan, mutta nyt ei mikään tunnu saavan täältä pois. Näin ei voi jatkua! Pakkohan minun on alkaa etsiä sosiaalista elämää ympärilleni. Tai sosialistinen elämäkin kävisi, olinhan nuorena reipas vasemmistohippi. Koska minusta tällainen poroporvari tuli? Mielipiteet eivät ole vaihtuneet, mutta kaikki muu kyllä.

On toki minulla harrastuksia. On nuo koirat, joiden kanssa saa hyvin ajan kulumaan. On lukemista, on musiikkia ja on keittiö, mistä onkin tullut yksi elämäni keskipiste. Tänäänkin taas väsäsin kaikenmaailman juttuja ihan vain itselleni vaikka joskus olisi hauskaa, jos ruokailijoita olisi enemmän. Aina teen liikaa ruokaa.

Alkupala ihan vain itselle: Katkarapusalaattia, sitruunamarinoitua lohta ja tilliperunaa (vihreät pallerot)

Yhden naisen sunnuntailounas: pippuripihvi, sinappinen kermakastike, palsternakkatikkuset ja puolukkahillo

Liikaa tuota syötävää tuli tällekin päivälle, mutta riittääpähän pitkäksi aikaa. Katkarapusalaatista tuli kerrassaan maukasta, mutta lohi oli liian sitruunaista. Yleensä olen käyttänyt limetin mehua, mistä tulee kyllä parempaa. Kyllä tuota sitruunaistakin toki syö, ja pakko onkin. Pois en ruokaa heitä, jos se ei ihan pilalla ole.
Pihvejä ostin enemmän kuin yhden. Kilohinta on paljon alhaisempi, kun ostaa ison paketin. Paistoin ne kaikki ja varmaan tulevat syödyiksi. Tuo kuvassa oleva sai vähän liikaa pippuria kylkiinsä, en tykännyt, mutta onneksi sain suurimman osan rapsutetuksi pois. Uunissa grillattu palsternakka sen sijaan oli taas kerran Number One. Miten voikin yksinkertainen juures maistua hyvältä.

Niin, ja älkää noita kuvia ihmetelkö. Minä nyt vain joskus tykkään leikkiä ruualla. Pitäisi olla enemmän lautasia, että saisi parempia asetelmia aikaan.

Nyt jatkan löysän sunnuntain viettoa ja kuuntelen jazzia. Tällä hetkellä 7. kerroksessa soi Milt Jacksonin The Prophet Speaks.