Ajoin eilen iltapäivällä naapurimaasta kotia kohti ja jossakin kohtaa viimeistä moottoritietä tunsin itseni kovin väsyneeksi. Sanoin mukanani matkustavalle koiralle, että nyt ei tämän tädin pitäisi olla ratin takana, kun silmät vaan lupsuvat ja hartioita polttaa.
Pinnistin kuitenkin viimeiset kymmenet kilometrit, enkä pysähtynyt hengähtämään. Oli nälkäkin ja halusin kotiin tekemään ruokaa. Onneksi ei mitään sattunut, vaikka näytti taas niitä kamikaze-kuskeja olleen tien päällä vähän liikaakin. Miksihän autoa pitää kurittaa, jos ottaa siitä katon pois? Luulisi sellaisen vauhdin ja kaistasukkuloinnin käyvän silmiin ja korviinkin.
Hyvin päästiin lopulta kotiin ja syötiin koiran kanssa mahat täyteen.
Olen nyt elokuussa ajanut työmatkatkin autolla, kun julkinen liikenne kulkee niin harvakseen, etten jaksa seisoskella pysäkeillä mennen tullen. Autolla pääsee nopeasti, sillä vielä on loma-aika. Syyskuussa onkin taas ruuhkaa tiedossa ja minä siirryn suosiolla bussi- tai metromatkustajaksi. Aikataulutkin muuttuvat normaaleiksi, kun koulut alkavat.
Auto pitäisi lopulta viedä korjattavaksi. Kylki on vieläkin rutussa, kun yksi typerys peruutti siihen. Vakuutusyhtiöstäkin jo kyseltiin, missä aion menopelini korjauttaa. En millään jaksaisi näitä autojuttuja. Kivahan se on, kun pääsee lähtemään silloin, kun haluaa, mutta nämä ylimääräiset toimenpiteet eivät ole minun juttujani.
Ajattelin tänään käydä ruotsalaisessa huonekalukaupassa kylpyhuoneen lamppuja ostamassa, mutten menekään. Onneksi selailin nettiä ja tajusin, ettei kylpyhuoneessani olevaan lamppuun voi mitään vaihtaa vaan täytyy ostaa koko systeemi. Mitähän vuokraisäntä sanoo, kun pyydän uuden valaisimen? Ei varmaan tykkää, vaan en minäkään tykkää käydä pimeässä kopissa suihkussa. Pesen itseni vielä vahingossa väärin.
