Blogipolku ei minua huoli

Niin kuin monia muitakin blogikirjoittajia, myös minua harmittaa Blogilistan sulkeminen. Seuraan monia blogeja sitä kautta, enkä haluaisi niitä lisätä tänne lukemieni listalle.

Asiaa manatessani ja blogeja etsiessäni löysin Blogipolun! Se on uusi, suomalainen blogilistauspalvelu, joka lupaa palvella "parhaalla mahdollisella tavalla jokaista bloggaajaa. Tarkoituksenamme on tuoda bloggaajille näkyvyyttä, uusia yhteyksiä ja postausideoita." Näin toteavat sivuillaan.

Minäpä rekisteröidyin heti sivuille! Sain sähköpostiini viestin, josta löytyi linkki rekisteröityimisen vahvistamiseksi. Harmillista, että olin työkoneella. Työpaikan viisas automaatti nimittäin päätti puolestani, että linkki oli ns. phissing-linkki, eikä antanut minun jatkaa. Selvä pyy, ajattelin, vahvistan asian kotikoneelta.

Ei onnistunut sekään, ei vaikka kuinka monta kertaa yritin. Selvä pyy, ajattelin, otan yhteyttä sähköpostitse (pauliina@blogipolku.com) ja yritän saada sitä kautta ongelman ratkaistuksi. Ei onnistunut, Pauliina ei ottanut vastaan sähköpostiani. Sähköpostiosoitetta ei saamani herjaviestin mukaan ole olemassakaan. Selvä pyy, ajattelin, ehkä syynä on oma osoitteeni. Yritänpä huomenna työpostistani. Ei onnistunut, Pauliinaa joko oikeasti ei ole tai hän ei halua viestejäni.

Samalla Blogipolun sivulla on lause: "Voit myös laittaa ylläpidolle viestiä painamalla alakulmassa näkyvää kysymysmerkkiä." Nyt tarvittiin suurennuslasia! Kysymysmerkkiä ei löytynyt eikä löydy mistään alakulmasta, ei kotona eikä töissä.

Selvä pyy, ajattelin, palvelu on tarkoitettu vain Suomesta kirjoitettaville blogeille, eikä tällaisille ulkomaanpelleille. Näin luulin, kunnes aloin selata palvelun blogeja avainsanoilla (Blogipolku sanoo niitä tageiksi) "expat" ja "ulkosuomalainen". Heti löysin pari blogia, joiden kirjoittaja asuvat Suomen rajojen ulkopuolella! Ei siis syynä ulkomaalaisuuteni.

Jos joku tietää, kuinka Blogipolku ihan oikeasti toimii, voisitko kertoa minullekin. Ehkäpä saisin itseni sinne rekisteröidyksi, jos istuisin kotikoneen ääreen ja aloittaisin kaiken alusta. Mutta silti haluan aikaisemmat tietoni pois palvelusta. Jos olet olemassa, Pauliina Blogipolku, voisitko auttaa tietämätöntä?

Toisilla on talviloma, toisilla ei

Olen käyttänyt paikallista talvilomaviikkoa hyödykseni ja ajanut autolla työmatkani. Näin ns. hiljaiseen aikaan matka sujuu joutuisasti, eikä tarvitse tuntikausia istua ruuhkissa muutaman kilometrin matkaa. Vaikka on tähän viikkoonkin ihan tarpeeksi riittänyt liikenneraivoa.

Koska on loma, niin on myös lomailijoita. Miksi ihmeessä turistien täytyy juuri työmatka-aikoina tuppautua liikenteeseen sähläämään! Ajaisivat edes reippaasti, mutta hiljaa hissutellaan ja ihmetellään suuren maailman meininkiä. Nouskaa autoistanne kävellen katsomaan niitä suuria taloja, älkää olko tientukkeena, kiitos.

Tänään taas torvet soivat, kun olin unohtanut zenin kotiin. Kuinka helkkarin vaikeaa on ymmärtää, ettei se oikealta tuleva aina saa eteen ajaa? Seuraa ihminen liikennemerkkejä ja katuun maalattuja kirkkaankeltaisia viivoja, äläkä sitä navigaattoriasi! Kaasu pohjaan ja eteenpäin, ei täällä mihinkään pääse, jollei uskalla ottaa riskejä. Kukaan ei tahallaan päälle aja. Ugh, olen puhunut!

Ensi viikolla voin manata taas täkäläistä julkista liikennettä, joka on äärettömän hidasta ja kömpelöä. Metrojakaan ei tule kuin kuuden minuutin välein ja bussit ajavat pysäkille yhtäaikaa.

Huh, onneksi on perjantai. Voisin huomenna mennä ostamaan kaunista kangasta ja päällystää sohvat ja ruokapöydän tuolit. Kaipa minäkin homman osaan, kun toisetkin sen taidon taitavat. Isompi sohva voi olla helppokin, kun vanhan päällisen saa helposti pois. Puran päällisen osiin kaavoiksi, leikkaan uudesta kankaasta samanlaiset palat ja ompelen yhteen. Voilà, uusi sohva on valmis! Pienempään taidan vain levittää uuden kankaan päälle. Sohva on jo niin vanha ja kulunut, että pois joutaisi. Se on ruotsalaisen palapelifirman antiikkia, ainakin 30-vuotias.

Tuoleihin ostin jo kerran kangaskaupasta ylijäämäpaloja, mutta kotona totesin ne ihan vääränvärisiksi ja -tyylisiksi. Yritän myydä ne kirpparilla pois parin viikon kuluttua.

Siivooja oli eilen käynyt ja siivonnut. Lattiatkin oli pessyt, mutta aika oudoilta näyttivät. Ilmeisesti pesuvesi oli ollut likaista. Mutta en valita, parempi näin kuin ei ollenkaan siivousta.

Tylsyys

Mitä tehdään, kun kaikki koko tässä pienessä elämässä tuntuu tylsältä? Ei mitään. Ja sitten tuntuu vielä tylsemmältä. Jos olisin nuori, sanoisin nyt "Booooring!". Vai sanooko kukaan enää niin?

Työssä on masentavan tylsää. Tokihan minulla töitä piisaa ihan tarpeeksi. Kukaan ei kyttää ja saan jopa toteuttaa itseäni hieman eli ihan itse päättää, kuinka asioita teen. Mutta silti, samat tekstit ja samat naamat päivästä toiseen. Samat sähköpostit ja toimintamallit ja -menetelmät. Lähes kaikki on jo ajateltu valmiiksi, sen kuin täytät tyhjät kohdat.

Tiedän kyllä syyn tähän tylsyyteen. Se on aurinko, joka pysyttelee liian alhaalla eikä luo säteitään päälleni. Aamuisin alkaa jo tuntua vähän paremmalta, mutta päivän mittaan tylsyys valtaa alaa ja illalla olen ihan zombi.

Valitin tätä valonpuutetta tänään fb:ssä ja pari ystävääni kommentoi vannomalla kirkasvalolampun tehoon. Auttaisikohan se oikeasti? Jos sellaisen hommaisin, en varmaan malttaisi tyytyä suositeltuihin aikoihin vaan aloittaisin valon liikakäytön ja tulisin valoholistiksi. Ainakin katkaisuhoito olisi helppoa. Korvaavaksi hoidoksi voisin määrätä itselleni kynttilöitä palamaan ikkunalaudalle.

Äh, taidan ostaa tulppaneja maljakkoon ja unohtaa kirkasvalolampun. Tulee vielä tulipalo niistä kynttilöistä.

J.K. Yllätys, yllätys, minulle tulee ensi viikolla siivooja! Lopultakin tein päätöksen ja nyt odotan jo innolla. Täytyy varmaan viikonloppuna vähän siistiä paikkoja, ettei hän pahasti pelästy.

Taistelua tuulimyllyjä vastaan

Ensimmäinen työviikko on melkein ohi ja päähäni on ilmestynyt tuhansittain harmaita hiuksia. Kaikki on muuttunut. Tai ei sentään kaikki, sama työhuone, sama kone, lähes samat työkaverit, mutta muuten. Nyt yritän luovia ja sopeutua muutoksiin. Ei ole helppoa tämä, ei.

Näkyvin muutos on varmaankin yksikköni uusi nimi, jolla taas on vaikutusta moneen muuhun tärkeään asiaan kuten vaikka atk-ohjelmiin. Minulla ei ole enää oikeutta ennen vuoden vaihdetta luomiini tiedostoihin tai asiakirjoihin, koska olin silloin töissä B-yksikössä (nimi muutettu). Koska nyt kuulun C:hen (nimi muutettu), en voi räpeltää B:n asioiden kanssa. Monen  monituista kertaa olen jo joutunut ottamaan yhteyttä helpdeskiin, kun en ole pystynyt muokkaamaan juttuja, joita olisi pitänyt. Näitä ongelmia ei kuulemma ole otettu huomioon organisaatiomuutosta tehdessä. Eipä tietenkään. Yläkerrassa tehdään uudistuksia ja täällä maan tasalla yritetään ymmärtää ja räpistellä.

Yllätykseni oli myös suuri, kun kirjasin työtuntejani systeemiin. Hupsista vaan, minua ei enää ollutkaan! Ajattelin, että nyt on joku suuri päällikkö päättänyt armahtaa Kionayan ja päästää vapauteen. Otin yhteyttä aputiskiin, mutta ennen kuin sieltä kukaan vastasi, olin ihan itse osannut päivittää itseni tämänvuotiseksi. Työkaveri hyväksyi tekemiseni ja asia oli sillä selvä. Pistin lisää meiliä apuihmisille ja kerroin, että ongelma ei ollut enää ongelma. Heti vastasivat ja kiittivät, kun omatoimisesti asian selvitimme.

Työaikakin muuttui. Tästä vuodesta alkaen teemme puoli tuntia pidempää työpäivää kuin viime vuonna. Luonnollisesti mitään rahallista korvausta tästä 2,5 tunnin ylimääräisestä ajasta ei tule. Onneksi sentää liukuvasta työajasta ei tarvinnut luopua. En saa itseäni mitenkään työmaalle ennen yhdeksää, ja siihenkin ehtiminen vaatii huomattavia ponnistuksia. Nyt on pakko pitää lyhyt ruokatauko ja olla pitkään töissä, että saan edes sen 8 tuntia päivässä täyteen. No, eipä tarvitse pomolta kysellä, voisinko pitää vapaata, kun on noita ylimääräisiä tuntejakin kertynyt. Niitäpä ei enää kerry.

Ja se saakutin ruokalakin muuttui! Ensi viikolla muuttuu kuulemma ruokakin, mutta tällä viikolla korottivat jo hintoja. Ennen päivän annokseen kuului keitto, lämmin ruoka ja pieni sämpylä, nyt ei kuulu kuin ruoka. Soppaa ja leipää saa lisärahalla. Salaattiannoksen sai ennen koota aika edullisesti, mutta nyt kuulemma on lautasella tuplahinta. Kahvi sentään pysyi entisellään, onneksi.

En minä yleensä ole kovin muutosvastarintainen, mutta nyt on tullut uusia asioita vähän liian kanssa. Sellainenkin pikku juttu kuin asiakirjojen skannaaminen oli ns. modernisoitu. Eilen lyötiin monta päätä seinään ennen kuin selvisi, kuinka homma hoituu. Hyvinhän homma sujui, kun sen ensin oppi.

Ensi viikolla voinkin opettaa pomon uusille tavoille, kun tulee lomilta töihin. Hän ei varmaan tiedä muutoksista vielä puoliakaan.

Sekaisin sianlihasta

Eilen käytiin naamakirjan sivuilla mielenkiintoista keskustelua tästä uutisesta. Jopa minä avasin sanaisen arkkuni ja kirjoitin mitä asiasta ajattelin.

Jotain on kyllä pahasti pielessä, jos suomalaisten kauppiaitten ja muidenkin täytyisi alkaa noudattaa maahanmuuttajien uskontojen sääntöjä. Ei ole mitään järkeä siinä, että Suomessa lihakauppiaan pitäisi varmistaa, ettei samoilla veitsillä, kirveillä ja muilla tarpeellisilla työkaluilla käsiteltäisi sian lihaa sekä muita lihoja. Lisäksi lihan pitäisi olla "oikeaoppisesti teurastettua". Ihan uskomaton pyyntö tai vaatimus! jos uskonnollisista syistä ei voi syödä sianlihaa ja pelkää, että kaikki liha on porsaalla saastutettua, on paras alkaa kasvissyöjäksi.

Eikös ne Suomen elintarvikehygieniasäännöt (olipa pitkä sana!) ole jo tarpeeksi pitkälle vietyjä ilman, että joku alkaa tiskin takaa antaa lisäohjeita. Jos ei uskalla ostaa, olkoon ostamatta!

Ei näissä Euroopan keskustan kaupoissa välitetä, mikä ostajan uskonto on tai onko kaupan liha oikein käsiteltyä. Jokainen menee siihen kauppaan, minkä omakseen tuntee. Maahanmuuttajat perustavat omat liikkeensä, joista saa juuri sillä oikealla tavalla käsiteltyä lihaa ja niitä oikeita vihanneksia.

Minulle ei tulisi mieleenikään yrittää päästä uutisiin valittamalla, etten saa ruisleipää kaupoista ja että sitä pitää leipähyllyssä olla, mieluiten mahdollisimman kaukana vehnäleivistä.

Uskon, että maahanmuuttajien elämä on vaikeaa uudessa maassa ja sopeutuminen vie aikansa, mutta sopeuduttava vain on. Niin tekevät suomalaisetkin, jotka ovat Suomesta pois muuttaneet.

Valituksen aiheita yhdestä jos toisestakin

Päivittäinen liikkumiseni kaikenmaailman kulkuvälineissä on joskus niin syvältä. En voi sietää metroissa laulavia/soittavia/kerjääviä miehiä/naisia/lapsia. Tai no, ei kai ne lapset aikuisten älyttömyyteen ole syypäitä, enemmänkin taitavat olla uhreja. Mutta silti.

Ei ole sellaista aamua, ettei joku itäeurooppalainen rytmimusiikki iskisi korviini. Usein osaisin jopa laulaa mukana, kun olen niin moneen kertaan kuullut lapsena samoja sointuja radiosta. Osaisivat edes soittaa, mutta aina menee persiilleen ja lujaa! Helkkari, että voi aamut mennä pieleen musikanttien takia! En minä musiikkia vihaa, päinvastoin, mutta kyllä metrosoitannalle saisi tulla loppu. Eikä riitä, että työmatkalla soi  mutta kun ne saakelin metsäkukat soi korvamatona koko päivän.

Tänään törmäsin kyllä vielä kamalampaan. Ihan rauhassa odottelin metrojunaani, kun jostain kuului lauluntapaista mölinää. En ollut ainoa, joka korviaan höristeli. Lopulta näin, mitä tapahtui. Vastapäisellä laiturilla runsaan keski-ikäinen mies karjui lempimusiikkiaan kitaralla säestäen. Kamalaa ölinää!

Entäs sitten liukuportaissa kulkijat! Ettekö voisi millään seista siinä portaiden oikealla puolen ja antaa kiireisimpien juosta vasenta kaistaa. Ette varmaankaan. Siinä olla möllötetään niin kuin ei muita olisi mailla halmeilla. Katsokaa ihmiset ympärillenne! Ette ole yksin liikkeellä! Meitä on muutama tuhat muutakin, jotka haluamme mennä paikasta toiseen, eikä jäädä jumiin jonkun lepertelevän pariskunnan tai neuvottelevien virkamiesten taakse.

Myönnän olevani koiraihminen, mutten silti tajua kaikkia meikäläisiä. Kun se karvapallo viedään iltalenkille naapurin tädin ja toisen karvapallon kanssa, ei koko kävelytietä tarvitse vallata. Koirat saavat kulkea miten sattuu ristiin rastiin ja paskoa siinä mennessään, eikä kukaan pääse ohi. Eivätkä rouvat tietenkään siivoa koiriensa jätöksiä. Ei tarvitse, kun on niin pieniä koiruleita. Siinä sitten tällaiset ohiloikkijat osuvat takuulla juuri siihen pikkuläjään, ja taas raavitaan paskaa kenkien pohjista.

Jos teidän koiranne eivät kulje reippaasti, niin antakaa edes meidän ohittaa rauhallisesti. Älkää päästäkö niitä karvaturrejanne tervehtimään! Minun hurttani ei ymmärrä eurooppalaisia poskisuudelmatapoja. Se on suomalainen (tai ei se oikeasti ole, mutta sanon niin kaikille), joka ei puhu eikä pussaa.

Voisin tässä vielä valittaa työkaverin piereskelemisestä, mutta en viitsi. Haiskoon. Nyt kun tiedän tapansa, en mene enää yllättäen toimistoonsa.