Muutama viikko sitten törmäsin nuorehkoon mieheen koiransa kanssa. Itse olin myös koirieni kanssa liikkeellä, toinen koiristani hihnassa ja toinen hyppeli irrallaan ympärilläni. Hyppelevä koira ei pahemmin välitä muista koirista, jos minä olen lähellä. Meillä on näkymätön naru välillämme. (Arvostelijoille tiedoksi, täällä päin on tapana, ettei koiria pidetä hihnassa.)
Jostain syystä hyppivä koira kiinnostui nuoren miehen myös irrallaan jolkottelevasta koirasta. Meni sitä moikkaamaan, mutta tuli heti takaisin, kun kutsuin. Isompi koira ei tykännyt vaan ärähti hyppivälle, joka puolestaan näytti koko vinon ja harvan hammaskalustonsa ja päästi vinkuääniä. Nuorehko mies hermostui ja sanoi, että koirani oli hyökännyt hänen koiransa kimppuun. En tiedä, ehkä olikin vaikka suuresti epäilen. Se voi näyttää uhkaavalta, mutta koskaan en ole nähnyt sen hyökkäävän, karkuun se lähtee, jos tilanne muuttuu vakavaksi. Pelkuri.
Sitten kuulin, että minun pitäisi muuttaa pois maasta, kun koirani puhuvat vain suomea eikä hyppivä ymmärtänyt, mitä mies oli sille sanonut. Aika hassua, sillä moni täkäläinen koira tuntuu ymmärtävän suomea.
Tänään näin miehen ja koiransa taas. Käytiin tutkimassa entistä lenkkimetsää, nyt avoimeksi hakattua aluetta (ks. edellinen postaus). Tajusin, että mies usutti koiraansa meitä kohti ja hyvin koira totteli. Lähestyi tuulispäänä aukion toiselta reunalta. Itse olin olevinani kuin en olisi mitään nähnyt, käännyin rauhallisesti ympäri ja poistuin paikalta. Onneksi koirani olivat niin innoissaan kaiken maailman tuoksuista, etteivät ehtineet nähdä lähestyvää paimenkoiraa.
Kyllä voivatkin jotkut olla outoja! Tai sitten minä olen outo, kun en jäänyt odottamaan, mitä lähestyvällä koiralla olisi ollut sanottavaa. Ehkä se olisi vain pääsiäistä toivottanut ja minä tyhmä en antanut mahdollisuutta.
lauantai 30. maaliskuuta 2013
torstai 28. maaliskuuta 2013
Kuva-arvoituksia siivouspäivän ratoksi
Koska minulla on tänään siivouspäivä ja tietenkin yritän siirtää siivouksen aloittamista mahdollisimman pitkään, kävin koirien kanssa kävelemässä. Käyn toki joka päivä, mutta tänään mentiin ensin eri suuntaan ja sitten takaisin. Löydettiinkin uusia lenkkipolkuja ja rauhallisia alueita. Satuin pellolla kulkiessamme katsomaan taakseni, ja mitä ihmettä, siellä näkyi koti!
Kuvat nyt ovat vähän niin ja näin, kun kännykällä nappasin, mutta kyllä niistä näkee sen, mitä haluaakin.
Kuva-arvoitus nro 1. Missä on koti, missä on peti?
Kuva-arvoitus nro 2. Mikä tämä on, tai oli?
Kuvat nyt ovat vähän niin ja näin, kun kännykällä nappasin, mutta kyllä niistä näkee sen, mitä haluaakin.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Kuva sinne, kuva tänne
Ehdinpäs tännekin pitkästä aikaa. Kauheaa kiirettä on pitänyt viime aikoina, kun työtöiden lisäksi otin harteilleni Projektin.
Lähipomo on tänään viimeistä päivää töissä ja pitää läksiäiset vasta jonkin ajan päästä. Onneksi ei pidä vielä, eihän täällä olisi ketään juhlijoitakaan, kun kaikki lomailevat näin pääsiäisen alla. Tai siis melkein kaikki, minä en, eikä lähipomo.
Niin se Projekti! Lupasin työkavereille, että teen valokuvakansion pomon työvuosista täällä tehtaalla. Hän tuli muutama vuosi ennen minua, mutta yli 13 vuotta olemme mekin yhdessä liukuhihnan ääressä olleet. Se on pitkä aika, pitempi kuin moni avioliitto. Alkuvuosista en löytänyt yhtään kuvaa, muttei minulla olisi ollut mahdollisuutta mitään skannatakaan, joten ne vuodet saavat jäädä unholaan. Ensimmäiset, erittäin huonolaatuiset digikuvat ovat vuodelta 2002.
Työni alkoi kollegoja kiusaamalla javaati pyytämällä heiltä kaikki mahdolliset valokuvat, jotka vielä tallella olivat. Lopulta sain kokonaiset muistitikun täydeltä kuvia selattavakseni. Niitä on tuhansia! Kopion kaikki, jossa vähänkin lähipomoa näkyi ja sen jälkeen aloin karsia. Lopulta albumiin pääsi 45 kuvaa.
Eikä ollut helppoa albumin luominenkaan. Koko ja malli ja hinta ja toimitusaika ja maksuehdot ja mitä muuta kaikkea pitikään tutkia ennen kuin päädyin siihen, mihin päädyin. Sen jälkeen törmäsin vielä kieliongelmiinkin, mutta niistä selvittiin kuukkelin avulla. Viime yönä klo 1.27 albumi oli viimein valmis ja uskalsin lähettää sen eteenpäin. Toimitusaika on 3-5 työpäivää, joten ensi viikolla pääsen katsomaan, tuliko siitä sellainen kuin halusin. Jokaisen kuvan alle en millään saanut kuvatekstejä aikaan, aivoista loppui kapasiteetti puolen yön aikoihin. Kirjoitellaan sitten läksiäisissä lisää vitsejä ihan vanhanaikaisesti kynällä.
Nyt saan lopulta rauhoittua kotonakin ja unohtaa työkavereiden kuvat vähäksi aikaa. Monta entistä kollegaa huomasin joukosta hävinneen ja häpeäkseni on sanottava, etten läheskään kaikkien kuvatusten nimiä muistanut.
Peeäs: Uskokaa tai älkää, mutta minun tulee lähipomoa ikävä. Yhdessä on koettu monet ilot ja murheet vuosien mittaan ja ystäväthän meistä vähitellen on tullut. Kyllä suomalainen ja ruotsalainen voivat hyvinkin tulla keskenään toimeen. Jotain iloakin tässä uudessa tilanteessa kuitenkin on, uudeksi lähipomokseni tulee hyvä kaverini ja kollegani vuosien takaa. Muut työkaverit liukuhihnan kummallakin puolella saavat kohta pidellä korviaan, kun huhuilemme toisillemme niin kuin vuosia sitten.
Lähipomo on tänään viimeistä päivää töissä ja pitää läksiäiset vasta jonkin ajan päästä. Onneksi ei pidä vielä, eihän täällä olisi ketään juhlijoitakaan, kun kaikki lomailevat näin pääsiäisen alla. Tai siis melkein kaikki, minä en, eikä lähipomo.
Niin se Projekti! Lupasin työkavereille, että teen valokuvakansion pomon työvuosista täällä tehtaalla. Hän tuli muutama vuosi ennen minua, mutta yli 13 vuotta olemme mekin yhdessä liukuhihnan ääressä olleet. Se on pitkä aika, pitempi kuin moni avioliitto. Alkuvuosista en löytänyt yhtään kuvaa, muttei minulla olisi ollut mahdollisuutta mitään skannatakaan, joten ne vuodet saavat jäädä unholaan. Ensimmäiset, erittäin huonolaatuiset digikuvat ovat vuodelta 2002.
Työni alkoi kollegoja kiusaamalla ja
Eikä ollut helppoa albumin luominenkaan. Koko ja malli ja hinta ja toimitusaika ja maksuehdot ja mitä muuta kaikkea pitikään tutkia ennen kuin päädyin siihen, mihin päädyin. Sen jälkeen törmäsin vielä kieliongelmiinkin, mutta niistä selvittiin kuukkelin avulla. Viime yönä klo 1.27 albumi oli viimein valmis ja uskalsin lähettää sen eteenpäin. Toimitusaika on 3-5 työpäivää, joten ensi viikolla pääsen katsomaan, tuliko siitä sellainen kuin halusin. Jokaisen kuvan alle en millään saanut kuvatekstejä aikaan, aivoista loppui kapasiteetti puolen yön aikoihin. Kirjoitellaan sitten läksiäisissä lisää vitsejä ihan vanhanaikaisesti kynällä.
Nyt saan lopulta rauhoittua kotonakin ja unohtaa työkavereiden kuvat vähäksi aikaa. Monta entistä kollegaa huomasin joukosta hävinneen ja häpeäkseni on sanottava, etten läheskään kaikkien kuvatusten nimiä muistanut.
Peeäs: Uskokaa tai älkää, mutta minun tulee lähipomoa ikävä. Yhdessä on koettu monet ilot ja murheet vuosien mittaan ja ystäväthän meistä vähitellen on tullut. Kyllä suomalainen ja ruotsalainen voivat hyvinkin tulla keskenään toimeen. Jotain iloakin tässä uudessa tilanteessa kuitenkin on, uudeksi lähipomokseni tulee hyvä kaverini ja kollegani vuosien takaa. Muut työkaverit liukuhihnan kummallakin puolella saavat kohta pidellä korviaan, kun huhuilemme toisillemme niin kuin vuosia sitten.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Puutarhurihommia
Aikoja sitten multaan heittämäni siemet ovat oikein mukavasti itäneet ja kasvaneet. Pelargoniat tosin taisivat lopettaa kasvamisen, kun en ole saanut niitä siirretyksi omiin yksiöihinsä. Petunian kerpeleet ottivat ja kuolivat, mikä ei nyt mikään ihme ole. Yleensä tapan kaikki sisällä kasvavat kasvit. Isoisän puutarhurigeenit eivät ole kovin pitkälle siirtyneet.
Kuolleiden petunioiden multaan työnsin muutaman krassinsiemenen ja nehän lähtivät kasvamaan ihan silmissä. Ovat nyt jo varmaan yli 20 senttiä pitkiä ja roikkuvat pienessä kodissaan ihan solmussa.
Eilen kävin puutarhakaupasta hakemassa yksiöruukkuja tai miksi niitä nyt sanotaan, sellaisia pehmeitä, jostain massasta puristettuja. Ostin multaakin, peräti kaksi kymmenen kilon säkkiä ja silloin iski ikävä. Ei mikään ihmisen ikävä vaan talon ja puutarhan ikävä. Kymmenen kilon multasäkki on kovin pieni. Olen tottunut ostamaan 50 kilon säkkejä ainakin viisi kerrallaan. Mitä on 2 x 10 kg siihen verrattuna? Ei mitään. No, aikansa kutakin. Jospa joskus vielä saisin taas oman, pienen puutarhan.
Nyt aloitan taimieni kouluksen talon tavoille. Myöhemmin keväällä esittelen niille parvekkeen, mutta ensin tarvitsen parvekelaatikoita. Eilen jo sellaisia katselin, mutta vielä en ostanut. Täytyy ensin mitata ja suunnitella, etten vahingossa osta liian monta.
Kuolleiden petunioiden multaan työnsin muutaman krassinsiemenen ja nehän lähtivät kasvamaan ihan silmissä. Ovat nyt jo varmaan yli 20 senttiä pitkiä ja roikkuvat pienessä kodissaan ihan solmussa.
Eilen kävin puutarhakaupasta hakemassa yksiöruukkuja tai miksi niitä nyt sanotaan, sellaisia pehmeitä, jostain massasta puristettuja. Ostin multaakin, peräti kaksi kymmenen kilon säkkiä ja silloin iski ikävä. Ei mikään ihmisen ikävä vaan talon ja puutarhan ikävä. Kymmenen kilon multasäkki on kovin pieni. Olen tottunut ostamaan 50 kilon säkkejä ainakin viisi kerrallaan. Mitä on 2 x 10 kg siihen verrattuna? Ei mitään. No, aikansa kutakin. Jospa joskus vielä saisin taas oman, pienen puutarhan.
Nyt aloitan taimieni kouluksen talon tavoille. Myöhemmin keväällä esittelen niille parvekkeen, mutta ensin tarvitsen parvekelaatikoita. Eilen jo sellaisia katselin, mutta vielä en ostanut. Täytyy ensin mitata ja suunnitella, etten vahingossa osta liian monta.
lauantai 16. maaliskuuta 2013
Vihreätakkinen mies
Kovasti olen ollut kiireinen viime aikoina. Niin kiireinen, että töitänikin olen joutunut delegoimaan toisille tai jättää kokonaan tekemättä.
Moni asia tässä elämässä vielä mättää, mutta yhdestä jutusta olen onnellinen. Olen nimittäin tajunnut, etten halua kotiini uusia huonekaluja vaan vanhoja. Se huomio nämä nykyiset kiireetkin on aiheuttanut. Tutkiskelen kaikki mahdolliset käytettyjen huonekalujen nettisivut, lähetän sähköposteja ja jopa soittamalla otan yhteyttä myyjiin. Tingin ja sovin tapaamisista ja kalujen katsomisesta.
Eilen minulla oli treffit vihreätakkisen miehen kanssa. Kysymys oli lampusta. Hän myi työpaikan ostaa-myy-vaihtaa-varastaa-sivuilla niin kaunista, punaista lamppua, etten voinut jättää tilaisuutta käyttämättä. Ensin soitin ja sitten lähettelimme viestejä. Nauratti, kun teimme tärskyjä ratikkapysäkille ja kerroin, mitä minulla oli päälläni. Hän vastasi olevansa 185 cm pitkä, tummatukkainen ja päällänsä olisi vihreä takki ja farkut. Oikeaan paikkaan tultuani katsoin tarkkaan kaikki vihreätakkiset, mutten nähnyt yhtään tummatukkaista, kunnes komea nuori mies tuli kysymään, olinko minä minä. Se takki ei muuten ollut vihreä ja tumman tukankin oli peittänyt pipolla.
Hällä väliä, löysimme toisemme ja lähdimme lamppukaupoille. Nyt minulla on ihana lamppu, joka valitettavasti ei päässyt heti uuteen kotiinsa. Se oli ihan liian painava ja iso julkisilla kuskattavaksi. Haen lamppuni ensi viikolla ja voin jopa julkaista siitä kuvankin.
Myöhemmin illalla kävin vielä katsastamassa ison maton. Sen piti olla hyvässä kunnossa ja kuvien mukaan juuri minun väriseni. Kaikkea ihmiset myyvätkin! Matto oli monesta kohdin kulunut ja keskellä oli iso reikä. En olisi ottanut sitä ilmaiseksikaan saatikka maksanut muutamaa kymppiä.
Maanantaina saan tietää, onko tiedustelemani kulmasohva vielä myynnissä. Peukut pystyyn, ettei tänään sitä katsomaan menevä ihminen sitä ostaisi.
Nyt alan tutkia, jos löytäisin jostain kapean ja korkean kaapin. Näin eilen juuri sellaisen kuin haluaisin, mutta sillä oli liikaa hintaa vaikka olikin vanha. Liian vanha varmaan ja kaiken lisäksi kiinalainen vanha. Eksyin nimittäin lamppureissultani palatessani kiinalaisia antiikkikaappeja myyvään kauppaan ja siellähän se oli. Onneksi olen jo unohtanut, missä kauppa oli (enkä ole!).
Moni asia tässä elämässä vielä mättää, mutta yhdestä jutusta olen onnellinen. Olen nimittäin tajunnut, etten halua kotiini uusia huonekaluja vaan vanhoja. Se huomio nämä nykyiset kiireetkin on aiheuttanut. Tutkiskelen kaikki mahdolliset käytettyjen huonekalujen nettisivut, lähetän sähköposteja ja jopa soittamalla otan yhteyttä myyjiin. Tingin ja sovin tapaamisista ja kalujen katsomisesta.
Eilen minulla oli treffit vihreätakkisen miehen kanssa. Kysymys oli lampusta. Hän myi työpaikan ostaa-myy-vaihtaa-varastaa-sivuilla niin kaunista, punaista lamppua, etten voinut jättää tilaisuutta käyttämättä. Ensin soitin ja sitten lähettelimme viestejä. Nauratti, kun teimme tärskyjä ratikkapysäkille ja kerroin, mitä minulla oli päälläni. Hän vastasi olevansa 185 cm pitkä, tummatukkainen ja päällänsä olisi vihreä takki ja farkut. Oikeaan paikkaan tultuani katsoin tarkkaan kaikki vihreätakkiset, mutten nähnyt yhtään tummatukkaista, kunnes komea nuori mies tuli kysymään, olinko minä minä. Se takki ei muuten ollut vihreä ja tumman tukankin oli peittänyt pipolla.
Hällä väliä, löysimme toisemme ja lähdimme lamppukaupoille. Nyt minulla on ihana lamppu, joka valitettavasti ei päässyt heti uuteen kotiinsa. Se oli ihan liian painava ja iso julkisilla kuskattavaksi. Haen lamppuni ensi viikolla ja voin jopa julkaista siitä kuvankin.
Myöhemmin illalla kävin vielä katsastamassa ison maton. Sen piti olla hyvässä kunnossa ja kuvien mukaan juuri minun väriseni. Kaikkea ihmiset myyvätkin! Matto oli monesta kohdin kulunut ja keskellä oli iso reikä. En olisi ottanut sitä ilmaiseksikaan saatikka maksanut muutamaa kymppiä.
Maanantaina saan tietää, onko tiedustelemani kulmasohva vielä myynnissä. Peukut pystyyn, ettei tänään sitä katsomaan menevä ihminen sitä ostaisi.
Nyt alan tutkia, jos löytäisin jostain kapean ja korkean kaapin. Näin eilen juuri sellaisen kuin haluaisin, mutta sillä oli liikaa hintaa vaikka olikin vanha. Liian vanha varmaan ja kaiken lisäksi kiinalainen vanha. Eksyin nimittäin lamppureissultani palatessani kiinalaisia antiikkikaappeja myyvään kauppaan ja siellähän se oli. Onneksi olen jo unohtanut, missä kauppa oli (enkä ole!).
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Tautia odotellessa
Kaksi päivää on nyt kulunut oudossa olotilassa. Kurkku on kipeä, pää särkee ja viluttaa sekä hikoiluttaa samaan aikaan. Odottelen, koska se iskee kunnolla. Flunssa käy selvästi väsytystaistelua, mutta niin käyn minäkin.
Eilen kurlasin kurkkua taikaliemellä moneen otteeseen. Auttaa aina vähäksi aikaa. Illalla hörpin kuumaa vadelmateetä monta kupillista. Toistaiseksi olen pysynyt voiton puolella.
Ulkoilusta on tullut aika hankalaa, kun on pitänyt oikein talvivarusteet pukea päälle ensimmäistä kertaa tänä talvena. Onneksi kaapista löytyi pitkiä kalsareita, villasukkia ja kunnollinen, irlantilainen villapaita. Hanskatkin kaivoin esiin, vaikka käteni eivät oikeastaan koskaan palele. Ajattelin vain pitää ne flunssapöpöt kurissa siltäkin suunnalta. Päähän pipo ja kaiken kruunaa paksu, kamala talvitakki, jonka olen ylentänyt koiralenkkivaatteeksi. Onneksi liikun ulkona hämärän aikaan, voisivat muuten vastaantulijat pelästyä ja luulla Alpeilta karanneeksi lumimieheksi.
Töissä saan onneksi olla rauhassa, kun suurin osa työkavereista on kokouksissa. Harmittaa vain, kun kuulen kuinka kaikki menee pieleen, kun en ole paikalla. Oppivathan kuitenkin, etten ole aina pelastajana paikalla.
Eilen kurlasin kurkkua taikaliemellä moneen otteeseen. Auttaa aina vähäksi aikaa. Illalla hörpin kuumaa vadelmateetä monta kupillista. Toistaiseksi olen pysynyt voiton puolella.
Ulkoilusta on tullut aika hankalaa, kun on pitänyt oikein talvivarusteet pukea päälle ensimmäistä kertaa tänä talvena. Onneksi kaapista löytyi pitkiä kalsareita, villasukkia ja kunnollinen, irlantilainen villapaita. Hanskatkin kaivoin esiin, vaikka käteni eivät oikeastaan koskaan palele. Ajattelin vain pitää ne flunssapöpöt kurissa siltäkin suunnalta. Päähän pipo ja kaiken kruunaa paksu, kamala talvitakki, jonka olen ylentänyt koiralenkkivaatteeksi. Onneksi liikun ulkona hämärän aikaan, voisivat muuten vastaantulijat pelästyä ja luulla Alpeilta karanneeksi lumimieheksi.
Töissä saan onneksi olla rauhassa, kun suurin osa työkavereista on kokouksissa. Harmittaa vain, kun kuulen kuinka kaikki menee pieleen, kun en ole paikalla. Oppivathan kuitenkin, etten ole aina pelastajana paikalla.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Kotihiiri, kotiolento, kotikokki
Ei tästä kuulkaa tule yhtään mitään! Eilenkin vasta iltamyöhällä muistin, että olisin voinut lähteä kaupungille ja nähdä tuttuja, kuunnella musiikkia ja viettää hauskaa aikaa. Sen sijaan kökötin kotona ja tuijotin telkkarista typeriä arvauskilpailuja. Lisäksi olin ajatellut päivällä käydä ostamassa kunnolliset kengät, mutta senkin onnellisesti unohdin. Harmittaa ihan tosissaan.
Ensin koirien kanssa, sitten kotona lötköttelyä, jotain pikku puuhailua, pyykkiä, kaupassa käyntiä, koirien kanssa ulos, kokkaamista, telkkaria, nettiä... Siinähän se, viikonlopun peruspäivä. Aikaisemmin en pystynyt kotona viikonloppuisin olemaan, mutta nyt ei mikään tunnu saavan täältä pois. Näin ei voi jatkua! Pakkohan minun on alkaa etsiä sosiaalista elämää ympärilleni. Tai sosialistinen elämäkin kävisi, olinhan nuorena reipas vasemmistohippi. Koska minusta tällainen poroporvari tuli? Mielipiteet eivät ole vaihtuneet, mutta kaikki muu kyllä.
On toki minulla harrastuksia. On nuo koirat, joiden kanssa saa hyvin ajan kulumaan. On lukemista, on musiikkia ja on keittiö, mistä onkin tullut yksi elämäni keskipiste. Tänäänkin taas väsäsin kaikenmaailman juttuja ihan vain itselleni vaikka joskus olisi hauskaa, jos ruokailijoita olisi enemmän. Aina teen liikaa ruokaa.
Liikaa tuota syötävää tuli tällekin päivälle, mutta riittääpähän pitkäksi aikaa. Katkarapusalaatista tuli kerrassaan maukasta, mutta lohi oli liian sitruunaista. Yleensä olen käyttänyt limetin mehua, mistä tulee kyllä parempaa. Kyllä tuota sitruunaistakin toki syö, ja pakko onkin. Pois en ruokaa heitä, jos se ei ihan pilalla ole.
Pihvejä ostin enemmän kuin yhden. Kilohinta on paljon alhaisempi, kun ostaa ison paketin. Paistoin ne kaikki ja varmaan tulevat syödyiksi. Tuo kuvassa oleva sai vähän liikaa pippuria kylkiinsä, en tykännyt, mutta onneksi sain suurimman osan rapsutetuksi pois. Uunissa grillattu palsternakka sen sijaan oli taas kerran Number One. Miten voikin yksinkertainen juures maistua hyvältä.
Niin, ja älkää noita kuvia ihmetelkö. Minä nyt vain joskus tykkään leikkiä ruualla. Pitäisi olla enemmän lautasia, että saisi parempia asetelmia aikaan.
Nyt jatkan löysän sunnuntain viettoa ja kuuntelen jazzia. Tällä hetkellä 7. kerroksessa soi Milt Jacksonin The Prophet Speaks.
Ensin koirien kanssa, sitten kotona lötköttelyä, jotain pikku puuhailua, pyykkiä, kaupassa käyntiä, koirien kanssa ulos, kokkaamista, telkkaria, nettiä... Siinähän se, viikonlopun peruspäivä. Aikaisemmin en pystynyt kotona viikonloppuisin olemaan, mutta nyt ei mikään tunnu saavan täältä pois. Näin ei voi jatkua! Pakkohan minun on alkaa etsiä sosiaalista elämää ympärilleni. Tai sosialistinen elämäkin kävisi, olinhan nuorena reipas vasemmistohippi. Koska minusta tällainen poroporvari tuli? Mielipiteet eivät ole vaihtuneet, mutta kaikki muu kyllä.
On toki minulla harrastuksia. On nuo koirat, joiden kanssa saa hyvin ajan kulumaan. On lukemista, on musiikkia ja on keittiö, mistä onkin tullut yksi elämäni keskipiste. Tänäänkin taas väsäsin kaikenmaailman juttuja ihan vain itselleni vaikka joskus olisi hauskaa, jos ruokailijoita olisi enemmän. Aina teen liikaa ruokaa.
 |
| Alkupala ihan vain itselle: Katkarapusalaattia, sitruunamarinoitua lohta ja tilliperunaa (vihreät pallerot) |
 |
| Yhden naisen sunnuntailounas: pippuripihvi, sinappinen kermakastike, palsternakkatikkuset ja puolukkahillo |
Pihvejä ostin enemmän kuin yhden. Kilohinta on paljon alhaisempi, kun ostaa ison paketin. Paistoin ne kaikki ja varmaan tulevat syödyiksi. Tuo kuvassa oleva sai vähän liikaa pippuria kylkiinsä, en tykännyt, mutta onneksi sain suurimman osan rapsutetuksi pois. Uunissa grillattu palsternakka sen sijaan oli taas kerran Number One. Miten voikin yksinkertainen juures maistua hyvältä.
Niin, ja älkää noita kuvia ihmetelkö. Minä nyt vain joskus tykkään leikkiä ruualla. Pitäisi olla enemmän lautasia, että saisi parempia asetelmia aikaan.
Nyt jatkan löysän sunnuntain viettoa ja kuuntelen jazzia. Tällä hetkellä 7. kerroksessa soi Milt Jacksonin The Prophet Speaks.
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Kuoppien kaivaminen on parasta lääkettä
Ostin eilen kauppareissulla pullon punaviiniä. Valitsin sen etiketin perusteella ja vähän ehkä valmistusmaankin. Tykkään Etelä-Afrikan viineistä.
Muutama viikko sitten päätin, etten arkisin avaa viinipulloa. Siitä oli tullut jonkinlaiten tapa, en osannut syödä ilman viinilasin seuraa. Ja kuten usein käy, yksi lasillinen ei riittänyt vaan lasillisia solahti alas muutama. Ei ollut oikein hyvä tapa, siitä oli päästävä eroon.
Nyt olen ostanut viinipullon tai kaksi vain perjantaisin. Eilen nautiskelin viiniäni myöhäänn illalla ja aamulla heräsin päänsärkyyn ja huonoon oloon. Olin huomaamattani juonut pullon lähes tyhjäksi. Koirat riitelivät ja mekastivat, minä yritin saada aamupalaani alas ja manasin tyhmyyttäni. Onneksi päästiin ulos sateeseen.
Tapamme mukaan kaivoimme puistossa kuoppia. Sain rauhassa nojailla puuhun ja katsoa, kun eläimet työskentelivät. Teki hyvää jalallekin, kun ei tarvinnut paljon kävellä. Linnut lauloivat ja jossain kuului tikka hakkaavan. Sinne se kankkusenpoikanen jäi, kuraisiin kuoppiin pusikoiden juurelle. Hyvä kun jäi, on paljon mukavampi näin.
Muutama viikko sitten päätin, etten arkisin avaa viinipulloa. Siitä oli tullut jonkinlaiten tapa, en osannut syödä ilman viinilasin seuraa. Ja kuten usein käy, yksi lasillinen ei riittänyt vaan lasillisia solahti alas muutama. Ei ollut oikein hyvä tapa, siitä oli päästävä eroon.
Nyt olen ostanut viinipullon tai kaksi vain perjantaisin. Eilen nautiskelin viiniäni myöhäänn illalla ja aamulla heräsin päänsärkyyn ja huonoon oloon. Olin huomaamattani juonut pullon lähes tyhjäksi. Koirat riitelivät ja mekastivat, minä yritin saada aamupalaani alas ja manasin tyhmyyttäni. Onneksi päästiin ulos sateeseen.
Tapamme mukaan kaivoimme puistossa kuoppia. Sain rauhassa nojailla puuhun ja katsoa, kun eläimet työskentelivät. Teki hyvää jalallekin, kun ei tarvinnut paljon kävellä. Linnut lauloivat ja jossain kuului tikka hakkaavan. Sinne se kankkusenpoikanen jäi, kuraisiin kuoppiin pusikoiden juurelle. Hyvä kun jäi, on paljon mukavampi näin.
 |
| Siinä se on. Syyllinen. |
torstai 7. maaliskuuta 2013
Sairaslomapäivä
Piipahdin eilen illalla lääkärin luona ja tänään istun koipi pöydällä ja kiroilen. Tai on siinä tyyny alla, siis jalan alla. Kiroilen silti.
Liikkuminen on aikamoista klenkkaamista, kun koko jalkaterä on kuin tulessa. Sain ihanaan vaivaani taas kortisonipiikkejä ja eilen löytyikin oikein makea paikka ihan pikkuvarpaan juuresta. Ei ne piikit tähän mennessä ole yhtään sattuneet, vähän on sellaista paineen tunnetta ollut, mutta muuten ihan helppoa. Eilen sattui niin helvetisti! Sanoin heti, että nyt tarvitsen sairaslomaa, että voin oikeasti levätä. Ei sellaisesta töissä mitään tule, kun sinne tänne pitää rampata lähes koko päivä.
Kaipa tämä yksi päivä riittää. Tänään en tee muuta kuin ulkoilutan pikaisesti koirat ja täytän sekä tyhjennän pesukonetta. No, illemmalla taidan käydä kaupassa, mutta siihen jää liikkuminen.
Lähetin aamulla pomolle viestin, että tänään on pärjättävä ilman minua. Tiedän, että se on vaikeaa, voi vaikka koko firma kaatua, mutta kaatukoon. Nostan sen huomenna taas pystyyn.
Liikkuminen on aikamoista klenkkaamista, kun koko jalkaterä on kuin tulessa. Sain ihanaan vaivaani taas kortisonipiikkejä ja eilen löytyikin oikein makea paikka ihan pikkuvarpaan juuresta. Ei ne piikit tähän mennessä ole yhtään sattuneet, vähän on sellaista paineen tunnetta ollut, mutta muuten ihan helppoa. Eilen sattui niin helvetisti! Sanoin heti, että nyt tarvitsen sairaslomaa, että voin oikeasti levätä. Ei sellaisesta töissä mitään tule, kun sinne tänne pitää rampata lähes koko päivä.
Kaipa tämä yksi päivä riittää. Tänään en tee muuta kuin ulkoilutan pikaisesti koirat ja täytän sekä tyhjennän pesukonetta. No, illemmalla taidan käydä kaupassa, mutta siihen jää liikkuminen.
Lähetin aamulla pomolle viestin, että tänään on pärjättävä ilman minua. Tiedän, että se on vaikeaa, voi vaikka koko firma kaatua, mutta kaatukoon. Nostan sen huomenna taas pystyyn.
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Naapurisopuako
Vastapäisessä aunnossa asuu kaksi miestä, tai ainakin kaksi miestä. Kun tänne muutin, asunto oli tyhjillään, mutta joskus viime syksynä aloin kuulla asumisen ääniä. Niitä ääniä onkin siitä lähtien kuulunut lähes katkeamatta. Öisin taitaa olla vähän hiljaisempaa.
Aluksi luulin, että asuntoon oli muuttanut nuorisoa, kun hevimusiikki soi ja tietokonepelit räiskyivät ja asunnosta leijaili paha haju rappukäytävään. Yllätykseni oli aikamoinen, kun päivänä muutamana näin asukkaat. Aikuisia miehiähän ne olivat! Kyllä he päivää sanovat, mutta muuten emme juttele vaikka avaisimme ovemme samaan aikaan.
Viikonlopun aikainen huonekalujen rahtaaminen ja rakentaminen sai toisen koiristani hetkeksi menettämään malttinsa, mikä ei ole ollenkaan ihmeellistä. Se nyt luulee olevansa kaikkien pomo ja käskijä. Sitä en tajunnut, miksi naapurin piti tulla ovelle metelöimään, kun selvästi näki, mitä oli tekeillä. Telkesin koiran makuuhuoneeseen ja käskin naapurin ulos.
Seuraavana päivänä kekseliäät miehet saivat päähänsä ryhtyä rappukäytävässä matkimaan koiraa ja/tai sutta. Arvatkaapa, oliko helppo selittää koiralle, ettei kannattaisi provosoitua? Sama tapahtui tänään, kun koirani haukkuivat hetken parvekkeella. Koirat ihan oikeasti joskus haukkuvat, eivätkä minun koirani ole ainoita tässä talossa, jotka niin tekevät. Ehkä olen jäävi sanomaan, mutta minusta koneellinen meteli on pahempaa kuin koiran haukkuminen. Tai ei kai sitäkään jaksaisi tuntikausia kuunnella. Taidan taas ryhtyä salakuvaajaksi ja filmaan koirieni päivärutiineja, niin tiedänpähän ainakin, paljonko haukkuvat.
Olen nyt vähän ihmeissäni. Mitähän pitäisi tehdä? Eihän tällaisesta asumisesta mitään tule, jos naapurit käyvät oven takana metelöimässä. Mistä tiedän, vaikka kävisivät poissaollessanikin koiria häiritsemässä? Ehkä juttelen ensin talkkarin kanssa ja kysyn, onko kukaan valittanut koiristani. Pahimmassa tapauksessa alan etsiä uutta kotia. En kyllä millään taas jaksaisi muuttorumbaa.
Aluksi luulin, että asuntoon oli muuttanut nuorisoa, kun hevimusiikki soi ja tietokonepelit räiskyivät ja asunnosta leijaili paha haju rappukäytävään. Yllätykseni oli aikamoinen, kun päivänä muutamana näin asukkaat. Aikuisia miehiähän ne olivat! Kyllä he päivää sanovat, mutta muuten emme juttele vaikka avaisimme ovemme samaan aikaan.
Viikonlopun aikainen huonekalujen rahtaaminen ja rakentaminen sai toisen koiristani hetkeksi menettämään malttinsa, mikä ei ole ollenkaan ihmeellistä. Se nyt luulee olevansa kaikkien pomo ja käskijä. Sitä en tajunnut, miksi naapurin piti tulla ovelle metelöimään, kun selvästi näki, mitä oli tekeillä. Telkesin koiran makuuhuoneeseen ja käskin naapurin ulos.
Seuraavana päivänä kekseliäät miehet saivat päähänsä ryhtyä rappukäytävässä matkimaan koiraa ja/tai sutta. Arvatkaapa, oliko helppo selittää koiralle, ettei kannattaisi provosoitua? Sama tapahtui tänään, kun koirani haukkuivat hetken parvekkeella. Koirat ihan oikeasti joskus haukkuvat, eivätkä minun koirani ole ainoita tässä talossa, jotka niin tekevät. Ehkä olen jäävi sanomaan, mutta minusta koneellinen meteli on pahempaa kuin koiran haukkuminen. Tai ei kai sitäkään jaksaisi tuntikausia kuunnella. Taidan taas ryhtyä salakuvaajaksi ja filmaan koirieni päivärutiineja, niin tiedänpähän ainakin, paljonko haukkuvat.
Olen nyt vähän ihmeissäni. Mitähän pitäisi tehdä? Eihän tällaisesta asumisesta mitään tule, jos naapurit käyvät oven takana metelöimässä. Mistä tiedän, vaikka kävisivät poissaollessanikin koiria häiritsemässä? Ehkä juttelen ensin talkkarin kanssa ja kysyn, onko kukaan valittanut koiristani. Pahimmassa tapauksessa alan etsiä uutta kotia. En kyllä millään taas jaksaisi muuttorumbaa.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Onni on oma tähtitaivas
Aikoinaan, ensimmäisen avioeroni jälkeen tuttava sanoi, että makuuhuoneen katosta täytyy tehdä tähtitaivas. Sinistä maalia ja keltaisia tähtiä. Ei oikein ollut minun juttuni, enkä sitä paitsi sinista maalia vetäisi mihinkään seinään saati kattoon.
Kun makaan sängyssä ja katson kattoon, näen tähtiä. Tai kuvittelen näkeväni. Minulla on nyt oma tähtitaivas.Maltankohan sammuttaa lamppuani ollenkaan.
Vieraita miehiä koko viikonlopun
Onpas ollut puuhakasta täällä kerroksissa viime päivinä. Torstaina kävin lähes pimeässä katsomassa lipastoa olohuoneeseen ja eilen se tuotiin pieninä palasina uuteen kotiinsa. Samassa kyydissä tuli vierassänky, josta olin nähnyt vain kuvan. Kyläilijät ovat valitelleet, että ilmapatjalla on ikävä nukkua. No, nyt on vieraille hyvä sänky, paljon parempi kuin omani.
Kaksi raavasta miestä kuljettivat huonekalut ja lupasivat myös koota ne. Paras olikin, minä en olisi tajunnut palapelistä mitään, kun kaikki palat olivat saman värisiä. Siinä ne hikoilivat, miehet. Toinen puhui vähän englantia ja toinen vain espanjaa. Ei me paljoa ehditty jutella, mitä nyt jonkin verran jalkapallosta vaihdettiin mielipiteitä. Huonekalut olivat pääasia.
Kaapin yhdestä ovesta jäi ruuvi puuttumaan, ja miehet lupasivat hakea sopivan ja tulla jonkin ajan kuluttua takaisin. Ihan tosissani ajattelin, etteivät tulisi, mutta onnekseni olin väärässä. Tulivat kuin tulivatkin, ja ovi oli hetkessä kunnossa. Samalla pyysin apua eteisin kaapin oven saranoiden kiristämisessä. Koska hommiin oli ryhdytty, tuli pari muutakin juttua mieleeni. Mitäs, jos kiinnittäisivät lamputkin kattoon. No problem, lupasivat sunnuntaina tulla tekemään loput jutut kuntoon.
Aamulla miehet olivat oven takana kaikenmaailman porien ja vääntimien kanssa. Toivat mukanaan vastapaistettuja croissantejakin tuliaisiksi. Söin ne äsken, rapeita ja maukkaita olivat.
Nyt roikkuvat lamput katoissa ja eteisen kaapin ovi pysyy toivottavasti paikoillaan, eikä enää putoile pois saranoilta. Miehet lupasivat tulla taas, kun apua tarvitsen. Luulenpa, että verhotankoja seuraavaksi ruuvaillaan, pitää vain käydä ne ensin ostamassa.
Kyllä kannatti käyttää vierastyövoimaa! Ei tarvinnut itse keikkua katonrajassa lamppuja kiinnittämässä ja sähköiskuja pelkäämässä eikä taiteilla kamalan painavan oven kanssa. Mielelläni maksoin muutaman kympin saamastani avusta.
Eipä ne vieraat miehet noihin kahteen jääneet. Täällä kävi yksi kuuluisuuskin. Avasin eilen agentille oven enkä halunnut päästää pois ollenkaan. Luulenpa, että otamme eilisillan uusiksi hyvin pian.
Kaksi raavasta miestä kuljettivat huonekalut ja lupasivat myös koota ne. Paras olikin, minä en olisi tajunnut palapelistä mitään, kun kaikki palat olivat saman värisiä. Siinä ne hikoilivat, miehet. Toinen puhui vähän englantia ja toinen vain espanjaa. Ei me paljoa ehditty jutella, mitä nyt jonkin verran jalkapallosta vaihdettiin mielipiteitä. Huonekalut olivat pääasia.
Kaapin yhdestä ovesta jäi ruuvi puuttumaan, ja miehet lupasivat hakea sopivan ja tulla jonkin ajan kuluttua takaisin. Ihan tosissani ajattelin, etteivät tulisi, mutta onnekseni olin väärässä. Tulivat kuin tulivatkin, ja ovi oli hetkessä kunnossa. Samalla pyysin apua eteisin kaapin oven saranoiden kiristämisessä. Koska hommiin oli ryhdytty, tuli pari muutakin juttua mieleeni. Mitäs, jos kiinnittäisivät lamputkin kattoon. No problem, lupasivat sunnuntaina tulla tekemään loput jutut kuntoon.
Aamulla miehet olivat oven takana kaikenmaailman porien ja vääntimien kanssa. Toivat mukanaan vastapaistettuja croissantejakin tuliaisiksi. Söin ne äsken, rapeita ja maukkaita olivat.
Nyt roikkuvat lamput katoissa ja eteisen kaapin ovi pysyy toivottavasti paikoillaan, eikä enää putoile pois saranoilta. Miehet lupasivat tulla taas, kun apua tarvitsen. Luulenpa, että verhotankoja seuraavaksi ruuvaillaan, pitää vain käydä ne ensin ostamassa.
Kyllä kannatti käyttää vierastyövoimaa! Ei tarvinnut itse keikkua katonrajassa lamppuja kiinnittämässä ja sähköiskuja pelkäämässä eikä taiteilla kamalan painavan oven kanssa. Mielelläni maksoin muutaman kympin saamastani avusta.
Eipä ne vieraat miehet noihin kahteen jääneet. Täällä kävi yksi kuuluisuuskin. Avasin eilen agentille oven enkä halunnut päästää pois ollenkaan. Luulenpa, että otamme eilisillan uusiksi hyvin pian.
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Lopultakin vastaan kauan sitten saamiini haasteisiin ja uteluihin
Tässä samalla, kun ihailen miehiä töissään (siitä kerron toiste) voinkin viettää aikaa vastaamalla haasteisiin. Enpähän ainakaa työnnä näppejäni sinne, minne ei pidä.
Topo lähetti minulle jo aikoja sitten tällaisen haasteen:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
En ole vielä varma, jatkuuko haaste täältä 7. kerroksesta minnekään, mutta yritän ainakin hoitaa nuo pari ensimmäistä osuutta.
Minä 11 tavalla oman mieleni mukaan
1. Olen nainen ja äitikin vaikka ehkä en kovin hyvä.
2. Asun ulkomailla. Tiesin jo aika pienenä, että paikkani on muualla kuin Suomessa.
3. Olen tehnyt useita virheitä, mutta yksi on ylitse muiden: avioliitto, tai siis 2. avioliittoni.
4. Rakastan matkustamista. Kuulun siihen ihmisryhmään, jonka mielestä parasta on matka, ei perille pääsy. Kulkuneuvolla ei väliä, pääasia, että se liikkuu.
5. Tykkään ruuasta ja sen tekemisestä. Hermot lepää, kun saan rauhassa kokkailla ja sen jälkeen syödä aikaansaannokseni. Aina en kuitenkaan onnistu, mikä suuresti suututtaa.
6. Osaan lentää. Ei siitä sen enempää.
7. Ärsyynnyn tyhmyydestä, omastani sekä muiden.
8. En osaa, jaksa, viitsi shoppailla. Saan näppyjä, jos joudun kiertämään kaupoissa tuntikausia ja sovittelemaan vaatteita.
9. Tein ennen lähes kaikki vaatteeni itse. Pitäisi varmaan aloittaa uudestaan, onhan minulla ompelukonekin.
10. Opin vasta aikuisena ajamaan autoa, mutta sen jälkeen olenkin viettänyt ratin takana aikaa kymmeniä ellen satoja tuhansia kilometrejä.
11. En osaa viheltää.
Vastaukseni Topon 11 kysymykseen
1. Hikoiletko herkästi?
Kyllä vaan ja vieläkin herkemmin. Olen aina ollut hien suurtuottaja. Voisin perustaa pienimuotoisen suolatehtaan.
2. Omistatko lävistyksiä/tatuointeja?
Korvien lehdissä on reiät, jotka ovat kumma kyllä pysyneet auki vaikken korviksia paljon käytäkään. Muuten en ole rei'itetty. Tatuoinnin voisin joskus ottaa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi mennä tatuointikauppaan.
3. Oletko ollut yökalassa?
Olen ollut. Muistan, kun joskus nuorena käytiin tuulastamassa kavereitten kanssa. Se oli hauskaa ja jännittävää vaikkei kaloja saatukaan.
4. Jos törmäisit karhuun metsässä niin leikkisitkö kuollutta? Miten toimisit?
Tämä on kovin hypoteettinen kysymys, koska en mene metsään. En ainakaan oikeaan metsään, joku muutaman aarin kokoinen pusikko riittää. Jos karhuun kuitenkin törmäisin, tuskin tekisin mitään, eiköhän karhu ehtisi ensin.
5. Kuinka usein saunot?
Liian harvoin. Jos minulla olisi sauna, istuisin lauteilla ainakin joka ilta.
6. Mikä on lempijuomasi?
Kahvi, viini, vesi, olut
7. Mitä ilman pystyisit elämään?
Kuivausrumpua. Olen nyt elänytkin ilman sellaista muutaman vuoden ja ihan hyvin on pyykit kuivuneet muutenkin.
8. Mitä rakkaus on?
Enpä tiedä. Tunteiden paloa ja kemiallinen reaktio ehkä.
9. Automerkki?
Onhan noita ollut. Tällä hetkellä ajelen korealaisella ihmeellä, sitä aikaisempi oli japanilainen, sitä ennen ranskalainen, saksalainen, ruotsalainen jne. Rättisitikka olisi kiva, ja joku asuntoauto.
10. Tuntuuko sinusta joskus siltä niinkuin sinut olisi heitetty ilmaan useammin kuin otettu kiinni?
Ei tunnu. Kyllä aina on kiinni otettu tai olen jaloilleni pudonnut.
11. Mikä on mieluisin biisi, jota kuuntelet?
Voi sentään, niitäkin on monia. Musiikkimakuni on vähän eilispäiväinen eli kuuntelen Rollareita, Claptonia, Hendrixiä... Ja Annie Lennoxia tietty.
Siinähän ne, eikä lähde täältä mihinkään. En tänään ole jakopäällä.
5 omituista tapaa
Peppone haluaisi tietää viisi omituista tapaani. Mikäs siinä, vaikka eipä nämä tapani mitään omituisia ole, enemmänkin minulle ominaisia.
1. Kuljeskelen mieluusti kotona ilman vaatteita. Siis ihan alasti. Toivottavasti vastapäisen talon naapurit eivät ole saaneet sydänkohtauksia avoimuuteni takia.
2. En avaa kaikkia saamiani kirjekuoria. Jos tiedän, tai luulen tietäväni, että kuoressa on lasku, joka menee automaattisesti maksuun, en viitsi avata. Joskus tulee yllätyksiä, kun alan availla monen viikon vanhoja postejani.
3. Avaan suuni joskus väärässä paikassa, tai sanon jotain, mitä ei pitäisi. Töissä varsinkin tätä tapahtuu, sillä minulta puuttuu kaikkinainen herranpelko. Lisäksi bongaan helposti kadulta suomalaiset ja usein alan juttusille. Kaikki eivät tykkää, kun eivät haluaisi kenenkään saavan tietää, että ovat Suomesta. Toisaalta tämä vieraiden kanssa yllättäen puhumaan ryhtyminen tuonut ystäviäkin.
4. En tyhjennä astianpesukonetta ennen kuin tiskipöytä on täynnä likaisia astioita, joilla kone on taas pakko täyttää. Käsin en tiskaa mitään paitsi valurautapadan ja paistinpannun.
5 Saan sekä olkapää- että lonkkaniveleni helposti pois paikoiltaan ja takaisin. Nykyisin en sitä enää tee, kun nivelet muutenkin reistaa, mutta nuorempana harrastin ihmisten pelottelua, kun irrotin niveliäni miten sattui. Osa kauhistui ja melkein tilasi ambulanssin. Saan myös silmäluomeni käännetyksi kaksinkerroin, mikä onkin erittäin hyödyllinen taito. Opetelkaa kaikki kääntämään silmäluomenne. Niin, ja osaan myös heiluttaa korviani. Isä opetti.
Siinähän ne. Aika tavallisia omituisuuksia. Tämäkin itsensäpaljastushaaste pitäisi jakaa taas viidelle (niin kai se oli?) blogille, mutta taidan olla liian laiskalla ja itsekkäällä päällä tänään
Pidän tämän suloisen prenikankin itselläni.
Topo lähetti minulle jo aikoja sitten tällaisen haasteen:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
En ole vielä varma, jatkuuko haaste täältä 7. kerroksesta minnekään, mutta yritän ainakin hoitaa nuo pari ensimmäistä osuutta.
Minä 11 tavalla oman mieleni mukaan
1. Olen nainen ja äitikin vaikka ehkä en kovin hyvä.
2. Asun ulkomailla. Tiesin jo aika pienenä, että paikkani on muualla kuin Suomessa.
3. Olen tehnyt useita virheitä, mutta yksi on ylitse muiden: avioliitto, tai siis 2. avioliittoni.
4. Rakastan matkustamista. Kuulun siihen ihmisryhmään, jonka mielestä parasta on matka, ei perille pääsy. Kulkuneuvolla ei väliä, pääasia, että se liikkuu.
5. Tykkään ruuasta ja sen tekemisestä. Hermot lepää, kun saan rauhassa kokkailla ja sen jälkeen syödä aikaansaannokseni. Aina en kuitenkaan onnistu, mikä suuresti suututtaa.
6. Osaan lentää. Ei siitä sen enempää.
7. Ärsyynnyn tyhmyydestä, omastani sekä muiden.
8. En osaa, jaksa, viitsi shoppailla. Saan näppyjä, jos joudun kiertämään kaupoissa tuntikausia ja sovittelemaan vaatteita.
9. Tein ennen lähes kaikki vaatteeni itse. Pitäisi varmaan aloittaa uudestaan, onhan minulla ompelukonekin.
10. Opin vasta aikuisena ajamaan autoa, mutta sen jälkeen olenkin viettänyt ratin takana aikaa kymmeniä ellen satoja tuhansia kilometrejä.
11. En osaa viheltää.
Vastaukseni Topon 11 kysymykseen
1. Hikoiletko herkästi?
Kyllä vaan ja vieläkin herkemmin. Olen aina ollut hien suurtuottaja. Voisin perustaa pienimuotoisen suolatehtaan.
2. Omistatko lävistyksiä/tatuointeja?
Korvien lehdissä on reiät, jotka ovat kumma kyllä pysyneet auki vaikken korviksia paljon käytäkään. Muuten en ole rei'itetty. Tatuoinnin voisin joskus ottaa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi mennä tatuointikauppaan.
3. Oletko ollut yökalassa?
Olen ollut. Muistan, kun joskus nuorena käytiin tuulastamassa kavereitten kanssa. Se oli hauskaa ja jännittävää vaikkei kaloja saatukaan.
4. Jos törmäisit karhuun metsässä niin leikkisitkö kuollutta? Miten toimisit?
Tämä on kovin hypoteettinen kysymys, koska en mene metsään. En ainakaan oikeaan metsään, joku muutaman aarin kokoinen pusikko riittää. Jos karhuun kuitenkin törmäisin, tuskin tekisin mitään, eiköhän karhu ehtisi ensin.
5. Kuinka usein saunot?
Liian harvoin. Jos minulla olisi sauna, istuisin lauteilla ainakin joka ilta.
6. Mikä on lempijuomasi?
Kahvi, viini, vesi, olut
7. Mitä ilman pystyisit elämään?
Kuivausrumpua. Olen nyt elänytkin ilman sellaista muutaman vuoden ja ihan hyvin on pyykit kuivuneet muutenkin.
8. Mitä rakkaus on?
Enpä tiedä. Tunteiden paloa ja kemiallinen reaktio ehkä.
9. Automerkki?
Onhan noita ollut. Tällä hetkellä ajelen korealaisella ihmeellä, sitä aikaisempi oli japanilainen, sitä ennen ranskalainen, saksalainen, ruotsalainen jne. Rättisitikka olisi kiva, ja joku asuntoauto.
10. Tuntuuko sinusta joskus siltä niinkuin sinut olisi heitetty ilmaan useammin kuin otettu kiinni?
Ei tunnu. Kyllä aina on kiinni otettu tai olen jaloilleni pudonnut.
11. Mikä on mieluisin biisi, jota kuuntelet?
Voi sentään, niitäkin on monia. Musiikkimakuni on vähän eilispäiväinen eli kuuntelen Rollareita, Claptonia, Hendrixiä... Ja Annie Lennoxia tietty.
Siinähän ne, eikä lähde täältä mihinkään. En tänään ole jakopäällä.
5 omituista tapaa
Peppone haluaisi tietää viisi omituista tapaani. Mikäs siinä, vaikka eipä nämä tapani mitään omituisia ole, enemmänkin minulle ominaisia.
1. Kuljeskelen mieluusti kotona ilman vaatteita. Siis ihan alasti. Toivottavasti vastapäisen talon naapurit eivät ole saaneet sydänkohtauksia avoimuuteni takia.
2. En avaa kaikkia saamiani kirjekuoria. Jos tiedän, tai luulen tietäväni, että kuoressa on lasku, joka menee automaattisesti maksuun, en viitsi avata. Joskus tulee yllätyksiä, kun alan availla monen viikon vanhoja postejani.
3. Avaan suuni joskus väärässä paikassa, tai sanon jotain, mitä ei pitäisi. Töissä varsinkin tätä tapahtuu, sillä minulta puuttuu kaikkinainen herranpelko. Lisäksi bongaan helposti kadulta suomalaiset ja usein alan juttusille. Kaikki eivät tykkää, kun eivät haluaisi kenenkään saavan tietää, että ovat Suomesta. Toisaalta tämä vieraiden kanssa yllättäen puhumaan ryhtyminen tuonut ystäviäkin.
4. En tyhjennä astianpesukonetta ennen kuin tiskipöytä on täynnä likaisia astioita, joilla kone on taas pakko täyttää. Käsin en tiskaa mitään paitsi valurautapadan ja paistinpannun.
5 Saan sekä olkapää- että lonkkaniveleni helposti pois paikoiltaan ja takaisin. Nykyisin en sitä enää tee, kun nivelet muutenkin reistaa, mutta nuorempana harrastin ihmisten pelottelua, kun irrotin niveliäni miten sattui. Osa kauhistui ja melkein tilasi ambulanssin. Saan myös silmäluomeni käännetyksi kaksinkerroin, mikä onkin erittäin hyödyllinen taito. Opetelkaa kaikki kääntämään silmäluomenne. Niin, ja osaan myös heiluttaa korviani. Isä opetti.
Siinähän ne. Aika tavallisia omituisuuksia. Tämäkin itsensäpaljastushaaste pitäisi jakaa taas viidelle (niin kai se oli?) blogille, mutta taidan olla liian laiskalla ja itsekkäällä päällä tänään
Pidän tämän suloisen prenikankin itselläni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)