Lomailua Suomessa

Tulin sunnuntaina joulun viettoon. On täällä aika pimeää, mutta niin on Euroopassakin. Samoin lämmintä tuntuu piisaavan.

Minua lumettomuus ja lämmin sää ei haittaa, mutta toistaiseksi olen kuullut vain valitusta. Ei tule joulumieli, ei taida tulla joulukaan. Kun ihmettelen ääneen sukulaisteni valitusta, he sanovat, että jouluna TÄYTYY olla lunta. Ihmettelen lisää. 

Minä en lunta kaipaa, minun joulumieleni on lämpimissä ajatuksissa ja lapsenlapsen ilon seuraamisessa, hyvässä ruoassa ja ystävien tapaamisessa. Enkä ainakaan palele. 

Aikuinen ihminen vaateostoksilla

On taas se aika vuodesta, kun tarvitsen leningin. Firman joulujuhla on perjantaina ja joka vuosi näihin aikoihin olen uuden mekon joutunut ostamaan, kun edellisvuotiseen en mahdu. Jotain niille kaapissa tapahtuu, kummasti kutistuvat. 

Eilen piipahdin vakiokaupassani. Ruotsalainen hovitoimittajani on yleensä osannut tarjota juuri sellaisia leninkejä, joita raatsin ostaa pariin kertaan käytettäviksi. Ilmeisesti sosiaalinen elämäni on olematonta, kun en tarvitse kunnon leninkiä koskaan. Halpamekot saavat kelvata. 

Otin useita leninkejä mukaani sovituskoppiin ja aloitin toiveikkaan urakan. Urakka siitä tulikin ja piipahduksesta tuli pidempi vierailu. Sain vaatteen päälleni, mutta sen riisuminen olikin yhtä tuskaa. Nostin helmaa ja vuoria ja jäin jumiin kädet ylöspäin sojottaen. Jollain konstilla onnistuin kiskoa vaatekappaleen puolittain taas päälleni ja päätin ottaa aikalisän. 

Hetken huokailtuani taktikoin riisuutuvani toisen hihan kautta. Ei se tietenkään onnistunut. Hiki valui ja kiroilin reippaasti kuiskaten. Ajattelin jo huutaa apua, mutta pelkäsin, että sovituskoppien hoitaja, nuori arabimies, radikaloituisi heti, kun näkisi puolipukeisen ruhoni. Sikahan on saastainen olio. 

Lopulta sain kiemurrelluksi vaatteen päältäni ja siitä ilostuneena vedin toisen mekon päälleni. Huono idea! Sama tuska toistui tämänkin kanssa, ja seuraavan ja sitäkin seuraavan. Sovituskopin verho heilui riisuutumiskoreografiani tahdissa ja ulospäin touhu saattoi näyttää epäilyttävältä. Onneksi kukaan ei kehdannut kurkistaa koppiin. 

Kun lopulta pääsin eroon vaatteista, enkä muuten edes rikkonut niistä yhtäkään, ryntäsin yltä päältä hikisenä kadulle. 

En löytänyt leninkiä päivällä, joten yritin uudestaan illalla kotini läheltä. Sitten se löytyi, viininpunainen joulumekko ja siihen sopiva harmaa jakku. Huh, olipa epätoivoinen urakka, joka onneksi sai onnellisen lopun. 

Kuvia ei tule, mutta mielikuvitelkaa. Toivottavasti joulujuhlastamne tulee hauska. Kaikenlaisia esityksiäkin on harjoiteltu, minä esiinnyn muutaman kollegan kanssa nunnana. 

Niin makaa kuin petaa (ilkeä mieli)

Elämässäni on ollut kaksi ihmistä, joita vieläkin inhoan vaikka mitään tekemistä minulla ei heidän kanssaan enää olekaan. Mikä onni ja autuus!

Ensimmäinen kamala ihminen on entinen anoppini. Hänen lapsistaan elää enää yksi, kahden lapsensa hautajaisiin hirviö ei mennyt. Elossa oleva ei ole missään tekemisissä äitinsä kanssa. Ei siitä sen enempää, paha mikä paha. Elää nyt yksin vanhuuttaan, kun ei kukaan ei käy katsomassa.

Toinen ilkeä ihminen oli elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Hän ei ollut anoppi vaan toisen anoppini poika. Paha ihminen hänkin, todella paha. En halua muistella mitään, mitä hänen kanssaan jouduin kokemaan. Valitettavasti muistot kuitenkin tulevat välillä uniini, joista herään tuskaisena ja hiestä märkänä.

Tämä toinen elämäni hirviö oli ottanut hyvään ystävääni yhteyttä ja kertonut, että nykyinen puolisonsa oli kuollut. Ystäväni tietysti oitis ilmoitti minulla ja sanoi, ettei aio ko. ihmisen kanssa olla missään tekemisissä.

Kun luin viestin, minua alkoi naurattaa. Heti tuli mieleeni sanonta 'niin makaa kuin petaa'. Taas sai paha palkkansa. Naurunpyrähdyksen jälkeen ajattelin, että ilkimys oli tappanut puolisonsa, sitten ajattelin, että saattoihan tuo kuolla luonnollisestikin. Ja sitten iski pelko, leski tarvitsee taas kiusattavan. Toivottavasti se en ole minä.

Tällaisia ajatuksia tulee päähäni, kun oikein vainoharhaisesti ajattelen. Kumpaakin ihmistä inhoan sydämeni pohjasta, enkä kummallekaan anna anteeksi, kuinka ovat minua kohdelleet ja loukanneet.