Lomalla Bretagnessa, osa 1

Loma tuli ja meni ja minä hidastelin tämän matkakertomuksen kanssa.


Automatka sekä Bretagnen talolle että sieltä taas takaisin kotiin oli liian pitkä yhteen soittoon ajettavaksi. Väsyin monet kerrat ja pysähtelin lähes sadan kilometrin välein. Onneksi sain ajella moottoriteitä pitkin, eikä tarvinnut joka liikennevaloissa jäädä odottelemaan. Tietulliasemillakin osasin toimia kuin olisin aina niitä käyttänyt.


Lopulta alkoi päämäärä häämöttää ja pikku kylän vanha kivitalo löytyi helposti. Muu ei sitten ollutkaan helppoa, tai siis mukavaa. Oli kylmä ja alkoi tulla pimeä. Nälkä vaivasi niin minua kuin koiraakin. Onneksi olin ottanut eväitä kylmälaukkuun, kun epäilin, etteivät kaupat enää iltamyöhällä olisi auki. Paljon en syötyäni jaksanut muuta kuin pedata sängyn ja käydä nukkumaan.

Lomakoti Bretagnessa

Sunnuntaina yritin aamulla saada keittiön kaasulämmitintä pöhisemään, muttei ollut onni myötä. Onneksi sain sentään kahvinkeittimen päälle, se toimi sähköllä.

Lomakeittiön paistinpannuvalikoima

Kaupan löysin sunnuntaiaamuna lähistöltä ja sain ostetuksi ruokaa ja juomaa. Kauppareissun jälkeen lähdin tutkimaan lähiympäristöä. Kauniita paikkoja löytyi yllin kyllin, mutta aikalailla sain taas rattia vääntää, varsinkin kun jouduin keskelle isoa kirpputoritapahtumaa Le Minihic-sur-Rancessa. Kirpparille en halunnut, niitä näkee kotonakin, mutta veden ääreen piti päästä.

Le Minihic-sur-Rance

Le Minihic-sur-Rance

Le Minihic-sur-Rance

Seuraava etappi oli Dinanin keskiaikainen kaupunki. Sepä olikin kaunis kuin mikä!

Näkymä linnan muureilta kaupunkiin

Tällaisia taloja oli Dinanissa paljon.

 

Dinan

Dinan

Koira ei oikein jaksanut keskittyä talojen ihailemiseen ja lopulta oli pakko lähteä lomakotiin syömään ja lepäilemään.


Talossa piti olla toimiva internet-yhteys ja tv, mutta enhän minä mitään saanut käyntiin. Onneksi sen kaasulämmittimen sentään, vaikka ei siitä paljon apua ollut. Vähän hönkäili lämmintä ilmaa sen ajan, kun olin keittiössä, mutten uskaltanut jättää sitä päälle, kuin poistuin talolta, joten aika siellä kylmä oli. Onneksi olohuoneessa oli lämmintä ja mukavaa. Luin hetken ja menin aikaisin nukkumaan, että pääsisin taas ajoissa jatkamaan Bretagnen seikkailuani.

Onni seuraa kulkijaa

Ensi viikolla vietän lomaa Bretagnessa, tai niin on tarkoitus. Kuten usein ennenkin, onni alkoi potkia persuuksiin oikein kunnolla ja kipeästi. Nyt ei tahdo oikea jalka liikkua mihinkäään ja kipu on, noh, sellainen ikävän pistävä. Oikea lonkkanivelhän se siellä oireilee. Mutta näin se aina menee, kun jotain mukavaa olisi tiedossa, sairastun joko ennen tai jälkeen loman.


Oikeastaan olen jo tottunut näihin vastoinkäymisiin, mutta en vain silti jaksa niitä hyväksyä. Miksi juuri nyt, kun suunnitelmissa on pitkiä kävelyretkiä koiran kanssa meren rannalla ja vanhoissa kaupungeissa. Miksi, kysyn vaan?!


Varmaan lonkka tykkää oikein hyvää pitkästä automatkasta. Saa nähdä pääsenkö monen sadan kilometrin ajamisen jälkeen autosta ulos. Vuokraamani talo on ns. vanhaa mallia, joten on portaita ulkona ja sisällä, eli hyvin saa lonkka liikuntaa autoilun jälkeen. Toisaalta saattaahan vielä ihme tapahtua ja kipu sekä särky poistua lauantaiaamuun mennessä. En kyllä usko tuohon itsekään. Onneksi Ranskassakin on lääkäreitä, kotinurkilla en enää ehdi sellaisella käymään.


Vastoin tapojani aloin jo pakata eilen. Yleensä se homma jää lähtöä edeltävään yöhön. Nyt ajattelin, että päästäisiin koiran kanssa kerrankin ajoissa matkaan, jos paikkaisin tavarat sekä auton jo edellisenä iltana. Tänään täytyy vielä pestä pyykkiä ja tehdä muita valmistavia toimenpiteitä kuten hakea auto korjaamolta. Toivottavasti ovat kiinnittäneet takarenkaat kunnolla, ettei tule matkalla yllätyksiä.


Lonkkakivusta huolimatta odotan lomaani innolla. Koiraparka ei vielä tiedä, että joutuu istumaan/makaamaan kuljetuskopissaan ainakin kuusi tuntia. Ei toki yhtä mittää, aion pysähtyä monta kertaa matkan aikana en pelkästään koiran vaan myös itseni takia. Toivottavasti voin perillä antaa koiran oleilla mahdollisimman paljon ulkona pihalla, siitä se nauttisi.




Näissä maisemissa ensi viikolla!
(Kuvan nappasin taas kerran internetin syövereistä.)

Argentiina ei ole Brasilia

Meni tänään maat sekaisin. Lähetin Brasiliaan puhelinkokoustietoja ja heti sen jälkeen piti lähettää samat tiedot Argentiinaan. Niin teinkin, lähetin täsmälleen samat tiedot. Ei kai noissa maissa nyt mitään eroja ole? Hyvin pian huomasin erehdykseni ja korjasin asian saman tien anteeksipyynnön kera. Onhan niissä eroja muutakin  kuin nimi, kellonaikakin on eri. Sähläri mikä sähläri, taas kerran.

Olin siinä sählätessäni ääneen sanoa, että sekoittavathan ihmiset Suomen ja Ruotsinkin, ainakin jotkut. Olisi kyllä kivempi, jos Suomi sekoitettaisiin Islantiin. Sen maan kansalaisena olisi mukava olla. Siellä ei vanheneminenkaan pelottaisi ja saisi lillua kuumissa lähteissä. Vaikka on kai sielläkin aika kallista. Pitäisi varmaan järjestää joku lomamatka Islantiin ja käydä tutkimassa pikkuruista saarivaltiota.

Ihan Islantiin en nyt kuitenkaanole lähdössä, mutta yksi matka on tilattuna ja toinen surisee mietintämyssyn alla. Ensimmäinen on lyhyt viikkonloppuretki Saksan Trieriin parin viikon kuluttua. Se on kuulemma kaunis kaupunki kaikkine roomalaisvaltakunnan vanhoine rakennelminen. Sain hotellinkin ihan keskustasta tosi edullisesti. Toivottavasti koirani ei tykkää pahaa vaikkei ollakaan luonnon keskellä.

Toinen lomani ajoittuu huhtikuun loppuun. Tosin en ole vielä saanut esimiestäni ylipuhutuksi loman suhteen, mutta lomakohteen olen jo valinnut ja majoituksen varannut alustavasti. Suunnittelen meneväni viikoksi nauttimaan Bretagnen keväästä ja meri-ilmastosta. Siellä piti jo viime vuonna käydä, mutta reissu peruuntui minusta riippumattomista syistä. Vielä kun saisin jonkun mukavan henkilön matkaseuraksi, olisi kaikki hyvin. Vaikka kyllähän minä yksinkin koiran kanssa reissaan ihan mielelläni. Olen oikein hyvää matkaseuraa niin itselleni kuin koirallekin. Tunnemme tapamme ja osaamme olla ihmisiksi.

Joskus olisi tosin hauskaa jakaa matkakokemuksia ja -näkemyksiä jonkun ihmisenkin kanssa. Koira ei välitä "Oih, kuinka ihana meri!" tai "Katso tuota näkymää!" -huudahduksistani. Sitä kiinnostaa vain uudet tuoksut ja ruoka ja pehmeä yösija.

Onneksi on vielä aikaa suunnitella ja miettiä sitä ihmisseura-asiaa.

Mutta hei, nythän olen kirjoittanut ihan lööperiä, onhan minulla kolmaskin matka tilattuna! Tai oikeastaan se on toinen, sillä lähden matkalle maaliskuussa. Taas kerran lennän eksoottiseen Suomeen viikoksi. Pääsen hoitamaan lapsenlasta, kun hänen äitinsä lähtee kahden viikon työmatkalle maailman ääriin. Yksi mummu ottaa vetovastuun yhdestä viikosta ja minä toisesta. Eiköhän me taas toimeen tulla vaikka pieni mies onkin kasvanut ja kehittynyt ja saattaa jopa ujostella.

Aika hassu juttu muuten, työkaverini on Suomessa samassa kaupungissa juuri silloin kuin minäkin. Hän menee sinne kouluttautumaan paremmaksi ihmiseksi. Saa nähdä, ehtisimmekö tavata ja käydä yhdessä tutustumassa kaupunkielämään. Voi olla, etten malta lähteä pikku miehen luota mihinkään ja voi olla, että työkaverillakin on muita, nuorempia kavereita, joiden kanssa iltojaan viettää.

Nyt menen tarkistamaan ovatko argentiinalaiset linjoilla.

Lomailua Suomessa

Tulin sunnuntaina joulun viettoon. On täällä aika pimeää, mutta niin on Euroopassakin. Samoin lämmintä tuntuu piisaavan.

Minua lumettomuus ja lämmin sää ei haittaa, mutta toistaiseksi olen kuullut vain valitusta. Ei tule joulumieli, ei taida tulla joulukaan. Kun ihmettelen ääneen sukulaisteni valitusta, he sanovat, että jouluna TÄYTYY olla lunta. Ihmettelen lisää. 

Minä en lunta kaipaa, minun joulumieleni on lämpimissä ajatuksissa ja lapsenlapsen ilon seuraamisessa, hyvässä ruoassa ja ystävien tapaamisessa. Enkä ainakaan palele. 

Seuraavia päiviä odotellessa

Vähän nolottaa tunnustaa, että töissä on hiljaista. Suurin osa työkavereista lomailee, eikä mitään isoja projekteja ole juuri nyt menossa. Minä istun pienessä toimistohuoneessani,  katselen näyttöpäätettä ja välillä sinistä taivasta. Ruokatunnilla olisi kiva mennä ulos, mutta pelkään, etten palaisi työpaikalle, jos lähtisin nauttimaan leppoisista kesäpäivistä.

Kun on hiljaista, keksin kaikenlaista muuta puuhaa. Tänään varasin itselleni ja koiralle pienen lomasen. Lähdetään lauantaina ajelemaan 300 kilometrin päähän, seikkaillaan ympäriinsa tuntemattomilla seuduilla, yövytään pienessä täysihoitolassa ja sunnuntaina tullaan mutkitellen pikku teitä pitkin takaisin kotiin. Toivottavasti on vähän pilvistä, olisi mukavampi ajella. Harmi vain, että ns. hyvä kamerani hajosi alkukesästä, enkä ole vielä uutta hommannut, ovat niin harmittavan kalliita. Reissuilla olisi kiva ottaa muitakin kuin kännykkäkuvia. Niistä tulee usein suttuisia, kun yhtään ei voi säätöjä muuttaa.

Kysyin varapomolta luvan ottaa perjantai-iltapäivä vapaaksi ja varasin itselleni kampaaja-ajan. Jo oli aikakin! Tämä vähitellen harmaaksi muuttuva kuontalo on saatava oikean väriseksi ja sieltä täältä täytyy tukkaa lyhentääkin. Oikeastaan pitäisi päähän saada  kokonaan uusi malli. Onneksi sain ajan samalta kampaajalta, jonka luona viimeeksikin kävin. Mukava mies, ja ainakin edellisellä kerralla osasi käyttää saksia oikein taitavasti. Katsotaan, kuinka häneltä käy värjäys. Vielä pitäisi etsiä jotain improvisaatiota tukkamalliin, mutta ei tänään ainakaan löytynyt. Kaikki netistä löytämäni lyhyet hiusmallit olivat kovin omituisia härpäkkeitä, enkä minä en jaksa joka aamu kampaajaa leikkiä. Tukan täytyy olla sen verran helppo, että sen saa pienellä hommalla päiväkuntoon.

Toivottavasti huomenna on työmaalla edes vähän vilkkaampaa kuin tänään, etten vahingossa varaa itselleni Amerikan matkaa. Nyt pääsisi aika halvalla New Yorkiin.

Ajatuksen pätkiä

Taas täällä! Mistään ette ole jääneet paitsi, sillä mitään ei ole tapahtunut moneen kuukauteen. Lomalla kävin ja olin, ajoin autoa pari tuhatta kilometriä, hoidin yksivuotiasta, tapasin ystäviä ja sukulaisia, kävin mökillä, en uinut.

Töissä on kuten aina, lomailuani en oikein enää edes muista.

Aamulla tuli kiinalainen nuori mies lenkkipolulla vastaan. En kuullut, mitä hän luki, mutta jotain ääneen pänttäsi polkua pitkin kulkiessaan. Kohdatessamme huikkasi hän iloisesti hyvää huomenta englanniksi. Tuli mukava olo.

Naapurin yksin elävä naisihminen osui rappukäytävään kanssani samaan aikaan lauantaina. Kovin oli hienosti pukeutunut valkoiseen pitsileninkiin. Kertoi menevänsä ystävän häihin. Itsekseni ihmettelin asuvalintaa tai oikeastaan vaatteen väriä. Tai ei kai sillä niin väliä enää nykyisin ole, jos vieraat pukeutuvat valkoiseen leninkiin.

Suomalainen ystäväni on jäämässä varhaiseläkkeelle. Vielä alkuvuodesta hän kertoi muuttavansa takaisin Suomeen. Nyt kuulin, että hän etsiikin taloa Ranskasta. Suomi on kuulemma liian kylmä ja liian kaukana. (Olen aikalailla samaa mieltä hänen kanssaan.)

Töissä on hiljaista. Suurin osa työkavereista on lomalla, eikä meitä muurahaisia ole täällä kuin kourallinen. Tekisi mieli itsekin poistua paikalta, mutta ehkä on odotettava seuraavaan lomaan.

Istutin eilen parvekkeelle lisää kukkia. Joskut riippuvat kasvini eivät ole tykänneet yhtään olostaa, joten päästin ne menemään. Tilalle tuli varmempia tapauksia. Yhteen suunnattoman suureen ruukkuun ostin laventeleja. Saa nähdä, saanko perhosia parvekkeelleni. Kukkaruukkujen kyljessä niin ainakin luvattiin, mutta ehkäpä ne eivät osaa nousta niin ylös.

Loma, lomampi, lomin (lomein, lomain, lomoin????)

Siinähän se tuli, loma-ajatuksen pääasia. Mikä on paras loma? En sitä tiedä vielä, mutta pieni aavistus on, ihan sellainen pikkiriikkinen.

Ensi viikolla alkaa tavallinen loma, Suomi-loma, perheloma, pakkoloma, pakko-Suomi-loma. Vaikka kivahan sinne on mennä. Äitini kysyy, koska tulen kotiin. Minä siihen totean olevani kotona, mutta Suomeen tulen lomalle. Ei se oikein mene vanhalle ja huonovointiselle perille. Häen mielestään kotini on Suomessa.

Aion viihtyä synnyinmaani kamaralla peräti yli kolme viikkoa! Tai eihän tuo mikään pitkä aika ole, kun yleensä olen siellä viiden viikon verran jaksanut ns. lomailla. Tällä kertaa vapaa-aikani alkaa pienen pojan viikonlopppuhoidolla poissa hänen kotoaan. Vanhemmat ovat varanneet minut jo aikoja sitten poikaa hoitamaan. Kivaa siitä tulee! Me tunnemme toisemme aika hyvin, kiitos nykytekniikan. Joka viikko jutellaan ja leikitään yhdessä ihan nokitusten. Joskus poika kyllä häipyy omiin leikkeihinsä, mutta vilkuttaa ja hihkuu silti vähän väliä. Saa nähdä, mitä keksimme, kun voimme ihan vain kaksistaan päättää, mihin mennään ja mitä tehdään.

Loppuloman ohjelma on vielä vähän hakusessa, mutta jotain sentään olen jo sopinut. Esimerkiksi muutamassa pankissa täytyy käydä hoitamassa muutama tärkeä juttu, poliisin luona vierailen, että saisin uuden passin (ei kannata ulkomailta sitä hommata, hirveän kalliiksi tulee) ja asianajajallekin pitäisi varata aika, että saisin vihdoin yhden minua suuresti vaivaavan asian järjestetyksi. Kampaajallekaan en täällä enää ehdi, joten sellainenkin pitäis jostain löytää.

Kyllä minä vähän lomaakin haluaisin pitää. Ranta-löhö-grillaus-herkuttelu-uintilomasta ajattelin edes puolen päivän verran nauttia. Jospa saisin kutsun meren- tai järvenrantamökille. Täytyy vähän varmaan tökkiä tuttuja, että muistavat minun suuruuteni saapuvan maisemiin.

Siinähän se loma sitten meni ja uutta voi alkaa suunnitella. Olen jo alkanutkin. Olen syyskuun yhdeksi viikoksi vuokrannut talon naapurimaasta ja saan sinne ehkä mukaani hyvän ystäväni. Sitä lomaa oikein odotan! Ensi viikolla alkava matkani on loma ilman loman tuntua.

Pyörremyrskyn pyrähdys

On ollut täällä hieman hiljaista. Olen emännöinnyt hyvän ystäväni (Pyörremyrsky) ja puolisonsa vierailua ja kuljettanut heitä pitkin poikin asuinmaatani.

Vieraat saapuivat runsas viikko sitten lauantaiaamuna. Tarkoitukseni oli rakentaa elämää suurempi brunssi, mutta pitkän pertaintaityöpäivän takia tarjoilut jäivät kahteen piiraaseen, suolaiseen ja makeaan. Onneksi oli vielä jäljellä saksalaista, puolikuivaa kuoharia, niin kukaan ei huomannut tarjoilun puutteita. Sen jälkeen alkoi tapahtua!

Ensin ympäri pääkaupunkia parin päivän ajan niin, että heikompia jo hengästytti. Sen jälkeen vierailimme naapurimaassa. Sillä reissulla paloi nahka niin minulta, Pyörremyrskyltä kuin  mieheltäänkin. Tiistaina oli turneen välipäivä, mikä tarkoitti Ikean reissua, taulujeni kehystämistä ja ripustamista, oven lukon korjausta ja kirjahyllyn järjestämistä. Taisimme me ruokaakin tehdä.

Keskiviikkona jatkui matkailu ja erikoisten nähtävyyksien ihailu. Ja ruokailu tosi huonossa ravintolassa. Ei sinne enää koskaan. Onneksi illalla emme saaneet kotiseudun trendibaarissa minkäänlaista tarjoilua ja lähdimme pois. Heti kohta löytyikin tien toiselta puolen oikein mukava, paikallinen brasserie, minne sai koirankin ottaa mukaan. Ihmettelivät, kun kysyin. Tottakai koiran saa ravintolaan tuoda! Söimme hyvin ja joimme hieman paikallista olutta. Sinne menen toistekin, paikka on jotenkin ollut piilossa tähän saakka.

Torstaina hyppäsin taas auton rattiin. Suuntasimme vuoristoista seutua kohden tutkimaan linnoja ja linnoituksia, luolia ja olutpanimoita (yhteen vain ehdimme). Pahaksi onneksi iltapäivällä alkoi sataa ja tunnelma hieman lässähti. Kotimatka oli aikamoista tuskaa pimeässä ja sateessa. En tykkää enää yhtään pimeässä ajamisesta, eikä sade paranna asiaa.

Perjantaille oli varannut lounaan yhden mielikaupunkini ravintolasta. Varaus piti tehdä jo kuukausi sitten ja odotukset olivat korkealla. Ensin tutustuimme vanhaan kaupunkiin ja sen jälkeen yritimme löytää ravintolan. Ei ollut helppoa, ei. Paikka ei sijaitse ollenkaan keskustassa, ihan piti ratikalla ajaa lähes perille. Onneksi kysyvä löytää ja lopulta, monen sadan harha-askeleen jälkeen huokailimme ihastuksesta vanhan kappelin edustalla. Neljän tunnin, kahdeksan ruokalajin ja muutaman juoman jälkeen poistuimme paikalta vieläkin ihastuksesta huokaillen. Hieno löytö, sinne uudestaan!

Lauantaina teimme vielä täsmäiskun pääkaupungin kauppoihin ennen kuin Pyörremyrskyn ja  miehensä lento Suomeen lähti.

Vierailun jälkeen olin hengästynyt, ikävissäni ja onnellinen. Vihdoin ja viimein sain Pyörremyrskyn tänne ja lupasi mokoma tulla vielä uudestaan. Monta hienoa paikkaa jäi näkemättä, viikossa ei ehdi ollenkaan niin paljon kuin kuvittelee.

Sunnuntaina riensi koirakullan kanssa naapurimaahan sisustusparatiisiin ja puutarhakauppaan. Pyörremyrsky jätti minulle ohjeita, joita päätin noudattaa heti, etteivät vaan unohtuisi. Nyt roikkuu olohuoneen seinälla suuri (= SUURI) kello ja parvekkeella odottavat puksipuu ja tuija istuttamista. Porakoneen akku on nyt latauksessa, että saisin poratuksi reiät ruukkujen pohjaan ennen istuttamista. Onneksi tuli rokulipäivä ja voin touhuta kaikenlaista. Heräsin tänään ikävään mahavaivaan, enkä uskalla liikkua kodista kovinkaan pitkälle. Toivottavasti tuo koirakin ymmärtää, vaikka ei pitkille lenkeille pääsekään.

Lomatyöpäivä

Terve taas pitkästä aikaa! On ollut kaikenlaista hulinaa ja hälinää ja vähän vaivankin tapaista, enkä ole ollut oikein millään tuulella pitkiin aikoihin. Jospa tämä kevät vähän villiinnyttäisi.

Meillä on töistä tällä viikolla pari vapaapäivää, tänään ja huomenna. Muuten nämä ovat täällä tavallisia arkipäiviä, mutta joissakin työpaikoissa on vapaata. Minä tosin olen nyt töissä.

Päätin jo muutama viikko sitten, että tulen viettämään kiirastorstaitani työmaalle, kun vieraita ei ole tulossa, enkä ole menossa mihinkään. Aamulla harmitti, olisin halunnut nukkua pitkään ja sitten lähteä koiran kanssa pitkälle lenkille. Mutta ei auttanut, töihin oli lähdettävä, kun niin olin luvannut. Kirjaavat näitä sanomisiamme, mokomat! Ei tästä mitään kunnon hyötyä ole, vapaapäivä vaan siirtyy myöhempään aikaan.

Nyt kyllä tuntuu ihan hyvältä, että tulin. Olen saanut paljon aikaiseksi, kun kukaan ei häiritse, eikä puhelinkaan soi kuin silloin tällöin. Monta asiaa on tullut valmiiksi ja monta asiaa jää kesken, muttei haittaa. Tiistaina jatkan siitä, mihin tänään jään.

Huomennakin saisin tulla työmaalle, jos haluaisin, mutten tämän enempää aio haluta. Vietän neljän päivän mittaisen minikotiloman ja toivon, että aurinkin pilkahtaisi edes silloin tällöin.

Hauskaa pääsiäistä!

Narsissit löytyivät internetin ihmeellisestä maailmasta.

Lomakissoja ja villisikoja

Hyvinhän se loma meni! Eilen myöhään avasin sotkuisen kotini oven ja ihmettelin, miksei kukaan ole siivonnut poissa ollessani. Taisi olla aika äkäinen lähtö viikko sitten, kun olin jättänyt kaiken levälleen. Onneksi saan tänään olla itsekseni, kun en voi vielä hakea koiraa kotiin. Ehkäpä saan jotain tehdyksikin.

Niin, se loma... Talo löytyi kuin löytyikin iltamyöhällä täydessä pimeydessä, kun ensin haimme apua matkan varrella näkemästämme pizzeriasta ja väistimme paria villisikaa. (Muistio itselle: Seuraavalla kerralla ensin majapaikkaan ja vasta sitten ruokakaupoille. Pimeys ja mutkainen vuoristotie on ikävä yhdistelmä.)

Toinen lomapäivä oli aurinkoinen ja lämmin, mutta sen jälkeen loma olikin vain aurinkoista. Lämpö katosi jonnekin toisaalle. Saimme nauttia jopa rakeista ja yöpakkasista.

Koska matkalla oli mukana 11-vuotias tyttölapsi, jolta konstit eivät puuttuneet, lomatoiminta oli lievästi sanoen haasteellista. Ruoka ei kelvannut ja kaikki muukin oli huonosti. Tyttö oli odottanut lomalta pelkkää shoppailua, joten shokki oli melkoinen, kun tajusi, ettei ollakaan ostosparatiisin vieressä.

Onneksi oli sentään kissat. Niitä oli neljä ja kovasti ne tekivät tuttavuutta ja vaativat ruokintaa. Minä pehmenin ensimmäisenä ja aloin syöttää katteja. Niille kelpasi ihan kaikki, ja kun eivät saaneet meiltä ruokaa, metsästivät sisiliskoja kivien koloista. Hauskoja kissoja. Kuuluivat varmaan kaikille, jotka lähitaloissa asuivat tai vierailivat.

Viikon kuluessa kiertelimme lähikylissä ja -kaupungeissa. Ihailimme vuoristomaisemia ja ikivanhojen kaupunkien kujia ja piazzoja. Vaikka auto oli uusi ja näppärä, pienillä ja kiemuraisilla vuoristoteillä ajaminen pisti sekä näkö- että reaktiokyvyn koetukselle. Yhden päivän vääntämisen jälkeen käsivarsistani löytyivät ne kauan kadoksissa olleet rattilihakset.

Alkuviikko mentiin muun joukon toiveitten mukaan, mutta sitten päätin, että nyt olisi minun vuoroni. Halusin käydä tutustumassa San Gimignanoon ja ilmoitin, että aamulla lähden ajamaan. Mukaan saa tulla, jos haluaa. Tietenkin sairastuin yöllä oikein kunnolla, eikä matkasta tullut mitään. Se päivä meni maatessa ja manatessa ja kaupunki jäi näkemättä - tällä kertaa.

Ai niin, ja pizza-uunikin jäi käyttämättä. Vilkaisin sinne kerran ja suljin luukun. Uuni oli sen verran sotkuisessa kunnossa, että siivous olisi saanut koko kuistin noen ja tuhkan valtaan. Olihan meillä kunnon keittiö, kyllä sielläkin sai hyvää ruokaa tehdyksi ja kyllä sitä tehtiinkin! Ja viiniä juotiin palan painikkeeksi. On se niin helppoa, kun samasta kaupasta saa tuoreet ruoka-aineet ja hyvät viinit. Ei tarvitse ravata puodista toiseen, jos ei halua.

Kuten lomillani jo tavaksi on tullut, tälläkin kertaa menin nurin ja loukkasin itseni. Onneksi mikään paikka ei murtunut, mutta oikean käden etusormi on paksu kuin italialainen raakamakkara. Kaaduin ojaan, kun väistin pimeydessä autoa pizzeriasta palatessamme.

Eilen vielä piipahdin Bolognassa. (Hauska kirjoittaa, että piipahdin. Ihan kuin tuosta vaan.) Kiertelin vähän kaupungilla ja yritin käydä syömässä pienessä, työkaverini suosittelemassa tavernassa, mutta se oli valitettavasti tupaten täynnä. En halunnut odottaa, kun oli nälkä ja vetta satoi ja halusin johonkin suojaan. Kävelin kadun toisella puolella olevaan pizzeriaan. Tylsä valinta, mutta ei voi mitään. Bologna oli kyllä sen verran mielenkiintoisen oloinen kaupunki, että sinne menen vielä joku kerta vaikka vain viikonlopuksi. Tulkaa mukaan.

J.K. Nyt täytyy etsiä jostain kauppa. Kotona ei ole kuin kahvia, näkkileipää ja metwurstia.

Perhoset lentää ja liihottaa

Vein äsken koiran maaseutu- ja kaverilomalle naapurimaahan. Ajomatka kesti ihan liian kauan, matkalla oli runsaasti tietöitä ja rekkoja, eikä yllätyksiltäkään vältytty. Aika lähellä oli rekan ja henkilöauton yhteentörmäys, mutta onneksi olen nopea liikkeissäni. Rekka muuten väisti pientä ajopeliäni ihan kiltisti.

Huomenna pääsen kokeilemaan reaktionopeuttani Italian kaduilla ja moottoriteillä. Olen nimittäin lähdössä lomalle! Sellaiselle oikealle lomalle, jolla saa olla ja tehdä melkein mitä haluaa. Oikein aikaisin aamulla lennän kaupunkiin, joka on antanut nimensä kuuluisalle pastan seuralaiskastikkeelle. Siellä odottelen aikani kunnes lähisukulaisia laskeutuu samalle kentälle. Olemme vuokranneet yhteensä kaksi autoa vuokrafirmalta, jota on paljon moitittu. Lisäjännitystähän sellainen vain tuo. Eihän loma ole mitään, ellei vähän jännittäisi esimerkiksi se auton vuokrausfirma.

Minä ajan pientä autoa ja sukulaisen mies toista, vähän isompaa. Hän on vähän sellainen wanna-be rallikuski, joten saas nähdän, pysynkö perässä. Onneksi on kuitenkin hänkin päässyt jo miehen ikään. Ehkä osaa ajella rauhallisesti pientareella, mitä minä en kyllä osaa. Ajan yleensä liian vauhdikkaasti. Jaa, kuka se rallikuskikokelas olikaan?

Päämäärämme on toscanalainen talo toscanalaisen pikku kaupungin reunalla. Arvatkaa, olenko innoissani? Toivottavasti on edes sen verran kaunista, että saadaan ihailla ympäristöä auringonpaisteessa. Voi olla, että käydään työntämässä yksi vinossa oleva tornikin pystyyn.

Nyt pitäisi aloittaa matkalaukun täyttäminen, mutta kun en tiedä, mitä ottaisin mukaan. Piti yhdet housutkin vielä lyhentää (olen persjalkaista sukua), mutten jaksa. Kirkkaanvihreät housut saavat jäädä vahtimaan huushollia. Neuletakkiin piti ommella napit, mutta taidan ottaa lankaa ja neulan mukaan. Onpahan ainakin jotain tekemistä.

Vuokraamassamme talossa on muuten patiolla ihan oikea pizza-uuni! Saa nähdä, tuleeko minusta ensi viikolla pizza-mestari.

Perhoset lentelevät mahassani.

Vuoden viimeinen rutistus

Aamulla töihin tullessani pöydälläni makoili sokeroitu pullapoika. Yritin ottaa selvää, mistä moinen oli ilmestynyt, mutta en saanut vastausta mistään enkä keltään. Söin pojan pois, eihän sitä tännekään voinut jättää kuivumaan.

Tänään on viimeinen työpäiväni ennen joululomaa. Otin vähän ylimääräistä, kun oli vielä käyttämättömiä päiviä jäljellä. Tosin olisi varmaan aiheellista olla töissä huomennakin, kun hommia on vielä vaikka kuinka paljon. Voi sitä raasua, joka minua huomenna ja maanantaina tuuraa, kamalasti saa urakoida, että kaikki tulee valmiiksi ennen vuoden vaihdetta.

Jännittää jo kovin tuleva joulu. Nyt vietän sen Suomessa tyttäreni luona ja koira pääsee huomenna hoitoon syntymäkotiinsa. Vähän käy sitä surku, vaikka hyvin siitä huolta pidetäänkin. Tämä on ensimmäinen joulu, jonka se viettää minusta tai perheestä erillään. Ei kai se siitä mitään onneksi tajua.

Huomenna haen matkalaukun kellarista ja pakkaan vähät tavarani ja lahjani ja lauantaiaamuna lennän Suomeen. Ei väliä, vaikka siellä ei olekaan lunta. Minulle on pääasia saada viettää aikaa lasteni kanssa nyt, kun voin niin tehdä ilman mitään taustalla vaanivaa peikkoa. Ei soi puhelin aattoiltana ja häiritse, eikä minun tarvitse miettiä, onko koti vielä pystyssä. Tuntuu, että elämääni alkaa vähitellen tulla onnellisuutta.

Loma vain huononee loppua kohden

Tarkoitukseni oli kirjoittaa lomastani oikein pitkän kaavan mukaan kuvien kanssa. Nyt kaikenlaisten ikävien juttujen jälkeen totean vain, että hauskaa oli. Olen saunonut, uinut, viettänyt aikaa sukulaisten ja ystävien kanssa, syönyt ja juonut hyvin ja nauranut paljon. Siinähän se.

Kotiin tultuani hain koirat kotiin. Toinen hyppeli iloisena ja juoksi suoraa päätä autoon. Toinenkin oli iloinen, mutta poistuessaan yksiöstään sillä pettivät jalat alta. Pelästyin aika lailla, mutta kun hoitaja sanoi, ettei koira ollut oikein syönyt mitään ja juominenkin oli ollut sitä sun tätä, ajattelin, että kyllä se pian taas on oma itsensä. Pari päivää kotona olon jälkeen se oli vieläki heikko ja käveleminen ei sujunut ollenkaan.

Eilen pääsin päivystävälle eläinlääkärille, joka sattuikin olemaan omalääkärimme. Hieno juttu! Vähän aikaa koiraa tutkittuaan hän sanoi, että koira on erittäin sairas ja toivoi, että ehditään vielä hoitaa. Tänään saan illalla tietää, mitä verikokeista löytyi, mutta jo nyt koira joutui kortisoni- ja antibioottikuurille. Ulkona saa käydä vain tarpeillaan, pitkät lenkit on täysin kiellettyjä. Nyt syötän reppanalle melkein pelkästään punaista lihaa, annan sen levätä niin paljon kuin haluaa ja silittelen ja halailen mahdollisuuksieni mukaan. Toivottavasti lääkitys alkaa auttaa ja koira tulee taas kuntoon.

Tänään vein sitä pihalle ihan vaan pikaisesti ja suljin oven perässäni. Samalla tajusin, että avaimet jäivät sisälle! Voi helvetin perkele! Onneksi tuttavallani on vara-avaimet ja hän lupasi tuoda ne, mutta ainakin tunti meni ennenkuin päästiin taas sisälle. Aurinkoisella nurmikolla istuskellessani mietiskelin vara-avaimelle piilopaikkaa

Eikä siinä vielä kaikki. Päivän vastoinkäymiset saivat ihan uuden ulottuvuuden postipojan käynnin jälkeen. Hän toi kaikki lomanaikaiset postini, joiden joukossa oli kirje Suomen poliisilta. Soitin heti lähettäjälle ja kyselin, mitä oli tapahtunut. Omistamani asuntovaunu, jonka olin luovuttanut entiselle puolisolleni, mutta joka ei koskaan ollut siirtänyt sitä nimiinsä, oli palanut poroksi ja samalla polttanut pari varastoa ja niiden sisällä olleet maataloustyökoneet. Sydän alkoi hakata miljoonaa, kun poliisin kanssa pohdin, kuka mahtaa olla korvausvelvollinen. Vaunussa oli voimassa oleva vakuutus täältä asuinmaastani, joten sinne kai minun pitää asiasta ilmoittaa.

Sen jo päätin, että minä en ainakaan ryhdy maksumieheksi asiassa, mikä ei minulle kuulu millään lailla. En edes ollut Suomessa tulipalon aikana.

Olisikin ollut aika epätodellista, jos tämä kesä olisi sujunut ilman vastoinkäymisiä. Minulla on tosi huono karma kesäisin. En muista, koska viimeeksi olen saanut viettää lomani rentoutuen ja ilman murheita. Oikeastaan minua itkettää nyt.

Yhden lomakuvan laitan tänne kuitenkin. Tässä on kuikka, joka tuli katsomaan, kun uitin varpaitani järvessä. Sitten se sukelsi ja tuli ylös noin parin sadan metrin päässä. Kaunis lintu.

Pitikö nyt tämäkin tyhmyys tehdä!?

Voi helvetin helvetti! Ostin kuukausi sitten netistä "halvat" liput Suomeen ja takaisin ja vasta eilen tajusin, etten saa kuljettaa mukanani kuin käsimatkatavaraa. Voi kele, tana ja ttu!!! Olisin edes tajunnut vähän aikaisemmin ostostani tutkia, niin olisin saanut tilatuksi matkalaukun kuljetuksen aika pienellä summalla. Nyt joudun  maksamaan ainakin kaksinkertaisesti kentällä, jos sinne nyt koskaan pääsen.

Että voi v-tuttaa oma tyhmyys! Olin innoissani halvoista lipuista ja tottakai tulin kunnolla kusetetuksi. Olisi pitänyt lukea kunnolla lentoyhtiön teksti. Aina sama juttu, näen vain osan asiasta ja täpinöissäni ainakin puolet jää verhon taa.

Eihän tämä muuten mikään katastrofi olisi, mutta kun rahat on loppu. Siis niin loppu, että jouduin kolikoita eilen kaivamaan, että sain kasaan matkalaukun kuljetusta varten tarvitsemani summan. Ikinä ennen en ole lähtenyt reissuun näin vähin matkarahoin. Vasta ensi viikolla saan lomarahani ja heinäkuun palkan. Firma maksaa aina kuun 15. päivä riippumatta siitä, koska loma alkaa. Kiva.

Onneksi sentään aurinko paistaa täydeltä terältä, joten voin raahata matkalaukkuni bussille. Ja onneksi minulla on bussilippu. Taksia en voisi tässä konkurssissa ajatellakaan. Juu, onhan luottokortti, saattaa joku nyt sanoa. Niin on, mutta kun sekin on ihan tappiin käytetty.

No niin, haukkukaa nyt hulluksi ja vaikka miksi. Minä olen huono rahankäyttäjä ja menojeni suunnittelija. Kun nyt pääsisin Suomeen, niin sitten helpottaa. Saan sentään asua kavereiden ja sukulaisten nurkissa.

Hyvää lomaa vaan teillekin!

Jii Koo: Kyllä hätä keinot keksii. Kävin pika pikaa kultasepän luona myymässä vanhat kihla- ja vihkisormukseni. Olisin myynyt mistä lie saamani kultaisen ranneketjunkin, mutta sepäs ei ollutkaan jalometallia. Jotain on höynäytetty, joko minua tai ketjun antajaa. No, mitäs siitä, nyt ei ainakaan koirat kuse kintuille.

Maanantai-iltapäivän maalaisruuhka

Koirat lähtivät maaseutulomalle ja minä huomenna kaupunkeihin. Ei ne ihan kamalasti innosta hihkuneet, kun pääsivät samaan kaksioon, missä viimeeksikin lomailivat. Jätin silti, sillä olen itsekäs, tai ehkä sittenkin huomaavainen. Eivät ne kaksistaan täällä kerroksissa päivää kauempaa pärjäisi.

Kotiin päin ajellessani jouduin oikein kuunnon ruuhkaan. Sain edelläni ajavan traktorin kiinni, mutten tietenkään päässyt siitä ohi. Junnattii peräkanaa aika monta kilometria mutkaista tietä ennen kuin traktorikuski pisti vilkun vasemmalle ja kääntyi pois. Ei minua yhtään harmittanut hiljainen matkanteko, mikään kiire ollut mihinkään.

Kun matkaa oli vielä viitisenkymmentä kilometria jäljellä, jouduin ihan oikeaan ruuhkaan. Lähikaupungin kehätie oli tupaten täynnä. Viisi kaistaa tuohon suuntaan ja viisi tähän ja kaikki tukossa. Siinä hissuksiin madellettiin minä ja muut rekkakuskit. Mikähän siinä onkin, että tuo kyseinen kehätie on aina tukossa, oli yö tai päivä, kesä tai talvi.

Aikanani pääsin minäkin sieltä pujottelemaan omalle moottoritielleni ja matka kotia kohti jatkui joutuisasti. En tiedä, olenko outo, mutta tykkään autolla ajamisesta. En missään tapauksessa sano, että olisin hyvä kuski, mutta aika reipas ja rohkea kuitenkin. En jää jahkailemaan vaan painan kaasua ja kiidän eteenpäin. Harmi, etten tänä vuonna lähde autolla lomalle. Olisi taas hauska porhaltaa Euroopan halki.

Viikko lomaa eikä lomasta tietoakaan, vielä

Ystävä Australiasta tuli ja meni. Onneksi asui hotellissa ja onneksi on jo niin vanha, että osaa arvostaa kunnon yöunia. Minäkin pääsin kotiin joka ilta ajoissa. Tai oikeastaan hän pääsi hotelliinsa syötyään kokkaamani päivällisen.

Oli todella hauskat kolme päivää. Toimin paikallisoppaana ja kuljetin miestä pitkin poikin ja ajelutin turisitbussillakin. Siitä tuli selkä kipeäksi, oli huonot istuimet. Kunnon skottina hän maksoi kaiken, mitä en ollenkaan pitänyt pahana.

Työpaikkahaastattelussa kävin pikaisesti kertomassa, etten halua jakaa työhuonettani kahden ihmisen kanssa. Olen jo vuosia saanut nauttia oman toimistohuoneeni rauhasta, enkä enää osaisi toisin olla. Kerroin myös haastattelijoille, että olen äänekäs, joten jos minä en häiriinny, niin toiset ihan varmasti. Minulta ei kysytty mitään oikeita kysymyksiä. En saanut kertoa hyviä ja huonoja puoliani tai kuinka ratkaisen ongelmia. Kaikenlaisia muita juttuja vain juteltiin, mm. kirjoista ja koirista ja vähän siitä työstäkin. Epäilenpä, etten ollut haastattelijoiden mieleen, olen liian vanha ja liian itsekäs. Ei se kuitenkaan haittaa, jos paikkaa en saa, kyllä minä vanhassakin paikassa viihdyn ainakin ajoittain.

Kerroin pomollekin, että kävin haastattelussa. Hän oli kauhuissaan ja sanoi, ettei halua minun lähtevän minnekään. Hätäpäissään lupasi kaikenlaisia työjuttujen muutoksia. Katsotaan sitten lomien jälkeen, vieläkö muistaa.

Liikuntaa sain keskiviikkona oikein rutkasti, kun menin kuin meninkin työpaikan Away Day -tapahtumaan (siellä pomonkin tapasin). Teemana oli Highland Games ja minäkin heittelin kolmen metrin pölkkyä minne sattui. Paremmin osasin äänekkäästi kannustaa oman ryhmäni edustajia. Lampaitakin piti paimentaa (olivat muuten oikeita sarvipäälampaita) ja opetella skotlantilaisia tansseja. Viskin maistelu oli kisan paras osuus, ehkä siksi, että tunnistin kaikki. Nimiä en tiennyt, mutta osasin sanoa, mikä oli skotlantilaista, mikä irlantilaista ja mikä täyttä roskaa. Ja se neljäs oli yllätys, yllätys japanilainen! Maukas ja edullinen tuttavuus.

Kaikenmaailman juhlimisen jälkeen pääsin kotiin joskus kahden aikaan yöllä. Onneksi kaveri oli käynyt syöttämässä ja ulkoiluttamassa koirat, ettei minun enää humisevan pääni kanssa tarvinnut lähteä pimeille kaduille kompuroimaan. Ja onneksi seuraavana päivänä sain zombina tuijottaa tennistä. Muuta en olisi jaksanutkaan.

Nyt en valita kuumuutta, vaikka suihkussa saan juosta tunnin välein. On kuuma, mutta niin kesällä kuuluukin olla. Täällä on jo tarpeeksi kauan kärsitty kylmästä ja sateesta ja tuulesta ja vaikka mistä.

Ensi viikolla aloitan oikean loman ja jätän parvekekukat oman onnensa nojaan. Postin kävin sentään pysäyttämässä. Samalla opetin postin virkailijalle, kuinka sähköpostiosoitteen @-merkki koneelta löytyy.

Uusille urille?

Tein maanantaina jotain sellaista, mitä en ole tehnyt moneen vuoteen. Lähetin työpaikkahakemuksen! Firma on sama, mutta osasto ei. Työpaikkakin on ihan toisaalla kuin tämä nykyinen, samassa kaupungissa kuitenkin.

Eilen sain sähköpostissa kyselyn, koska minulle sopisi mennä haastatteluun. Aika nopeaa toimintaa. Tiistaina klo 10.00 voisitte kaikki pitää peukkuja pystyssä, tai jos Suomessa olette, niin klo 11.00. Vielä ei jännitä yhtään. Tulostin aamulla kaikenmaailman tietoja osastosta ja sen toiminnasta. Aika mielenkiintoinen paikka. Joko muistin sanoa, että peukut pystyyn?

Haastattelu osuu samaan aikaan vanhan ystäväni vierailun kanssa, mutta eiköhän hän ymmärrä, kun selitän. Entinen poikaystäväni (tertiääriseltä kaudelta) tulee sunnuntaina ja jatkaa Euroopan turnettaan keskiviikkoaamuna. Onneksi mies on varannut hotellihuoneen, ei tarvitse koirien kanssa tehdä väistelyliikkeitä omassa kodissani. Kyllä minä sen sinne silti raahaan ja näytän, kuinka nykyisin asun. Varmaan ehditään vähän kierrellä kaupungillakin ja pidemmälläkin, jos huvittaa. Olen nimittäin lomalla maanantaista lähtien ihan elokuuhun saakka.

Muitakin työjuttuja osuu tuohon loman ensimmäiseen viikkoon kuin vain se haastattelu. Keskiviikkona on osastomme perinteinen poissaolopäivä, jolloin koko satapäinen sakki siirtyy pois toimistosta ja viettäää pitkän päivän kaiken maailman touhujen parissa. Tänä vuonna on päivän järjestely vähän tökkinyt, kun vielä ei edes tiedetä, koska lähdetään ja mihin. Onneksi minulla on sisäpiirin tietoa ja tiedän sentään päivän teeman: highland games! Sopii hyvin tällaiselle Skotlanti-fanille. Ohjelmassa on kuulemma jopa viskin maisteluakin! Nammmm! Raporttia päivän kulusta tulee myöhemmin.

Runsaan viikon päästä lähden oikealle lomalle. Tällä kertaa Suomeen (hah-hah! niin kuin joskus muualle osaisin mennä). Sitä en oikein jaksa vielä hehkuttaa, kun Suomen loma on minulle aina aikamoinen rasite. Toivottavasti vanhat lomamuistot eivät pilaa tätä kesää.

J.K. Jos en ole vielä sanonut, että tiistaina saa pitää peukkuja pystyssä, niin sanon sen nyt: Tiistaina peukut pystyyn!

J.K.K. Mitä nykyisin haastatteluissa kysytään? Olisiko jollain esimerkkejä?

Vapaapäivä - touhupäivä

Tuli tänään vapaapäivä ihan yllättäin. Olen nimittäin lakossa. Kukaan ei pakottanut, mutta halusin osoittaa solidaarisuuteni ja jäin kotiin niin kuin lähes kaikki muutkin työkaverit. Yksi syy jäämiselleni oli myös kamala työmäärä täällä huushollissa.

(Huomaatteko muuten, että kirjoitan kotona eli kone toimii taas! Kiitos pari viikkoa sitten käyneille vieraille.)

Viime lauantaina oli auttamassa entistä pomoani muutossa ja sain palkan huonekaluissa. Illalla raahattiin kaverin kanssa 7. kerrokseen tv-taso, suuri matto, tuoli, laatikosto ja kaikenlaista muuta pientä. Osan huonekaluista olin jo hakenut aikaisemmin. Olohuone näytti muutaman päivän kuin osto- ja myyntifirman huonosti järjestetyltä varastolta, joten pakko oli jotain tehdä. Varsinkin kun sunnuntaina saan vanhan ystäväni kaukaisilta mailta kylään.

Nyt olen kantanut sohvaa, siirtänyt pöytää ja mattoja, hakannut nauloja seinään, melkein pudottanut telkkarini lattialle ja manannut netti-tv-firman asennuksia. Oliko ihan pakko mitata johdot millilleen viime syksynä? Eikö nyt edes vähän olisi voinut jättää siirtymävaraa? Kuinka monessa huushollissa huonekalut, telkkari ja kaikki muut tavarat pysyvät aina ja ikuisesti samoilla paikoilla? Ei minun kotonani ainakaan. Kyllä vähän täytyisi asentajienkin ajatella johtoja sisustajan kannalta.

Jouduin antamaan periksi ja kultainen leikkaus on nyt ehkä pronssinen. Antennijohto ei venynyt vaikka kuinka kiskoin. Irti se kyllä lähti muutaman kerran ja jouduin ison lipastonkin sen takia siirtämään. Tässä päivässä on ollut kyllä pilatesta ihan omiksi tarpeiksi.

On täällä vieläkin tekemistä ja liikaa tavaraa. Yksi sohva (koirien lempipaikka, mutta ihan kamala) pitää saada johonkin jäteasemalle. Talkkari on luvannut auttaa minua sen kanssa, mutta hän on vielä lomalla lauantaihin saakka. Saavathan koirat loikoilla leppoisasti vielä jonkin aikaa.

Nyt lähden pesulaan verhopyykille. Siellä on helpompi isojen kankaiden kanssa pelata kuin täällä kotona, ja kun siellä on se kuivausrumpukin.

Pienen pieni lomainen

Tänään vielä töissä ja huomenna kotona. Ja perjantaina, lauantaina ja sunnuntainakin tietysti. Voisin tosi helposti oppia kolmipäiväiseen työviikkoon. Tämä on oikea kevään kohokohta, sen Skotlannin reissun jälkeen.

Vähän vaan pienet murheet painaa. Sen lisäksi että läppärini kirjainosasto ei vieläkään suostu puhumaan mitään, on nyt telkkarinikin rikki. Tai siis voi olla, ettei ole rikki vaan minä olen jättänyt jonkun tv-maksun maksamatta ja nyt on linjat suljettu. Niin luulen, sillä löysin niistä avaamattomista kirjeistäni laskun tv-firmalta, jossa sanottiin että pitää maksaa tai ei näytetä ohjelmia. Taas yksi niistä omituisuuksistani, en saa kirjeitä auki ja sitten käy näin.

En muista, kerroinko, että olen osanut pienen kaapin sinne käytävän päähän. Ihan halpa ja hyvää ruotsalaista tekoa. Nyt on vaan ongelma, kuinka saan sen kotiin. Olen jättänyt jo monta viestiä minua aikaisemmin auttaneelle äijäporukalle, mutta kukaan ei vielä ole vastannut. Voisivat isolla autollaan hakea kaapin ja roudata sen kotiini. En viitsisi käydä kaappia purkamaankaan ja autooni sovittamaan, kun voisi olla, etten osaa enää koota sitä kasaan. Siivoustavaroille sitä ajattelin, kun nyt kaikki lojuvat siellä täällä.

Tällä viikolla tajusin, etten olekaan tänä vuonna saanut veroilmoitusta Suomesta. Joka vuosi se on minulle lähetetty, mutta nyt ei ole tullut. Eihän sillä mitään muuta väliä olisi, mutta kun on vielä kiinnityksiä kotimaahan ja vuokralainen pienessä yksiössäni. Niitä tuloja olen kiltisti ilmoitellut.

Sain naamakirjassa vinkin, että lomake voisi löytyä sähköisessä muodossa. Niinpäs olikin! Ensin katselin sen läpi ja ajattelin myöhemmin päivällä täyttäväni. Tämä tapahtui siis eilen. Yritin aloittaa useammankin kerran kunnes tajusin, että jossain on jotain vikaa. Tällä kertaa vika ei ollutkaan minussa vaan Suomen verottajassa. Sivut oli suljettu, koska ylikuormitusta. Ei haittaa, oma palautuspäiväni on vasta ensi viikolla, joten hyvin on aikaa vaikka maanantaina kokeilla, josko sivut toimisivat. Varmaan kivaa niillä, joitten oikeasti eilen piti ilmoitus palauttaa, eivätkä voineet tehdä mitään. Onneksi verottaja siirsi viimeistä palautuspäivää myöhemmäksi.

Nyt vielä töitä muutama tunti ja sitten kaupan kautta kotiin. Toivottavasti tänään ei ukkosta, että koirat saavat olla rauhassa. Eilen toinen oli peloissaan yrittänyt mönkiä kylpyhuoneen kaapin alle ja pudottanut purkkeja ja purnukoitani siinä samalla. On niilläkin raukoilla varmaan kamalaa, kun kukaan ei lohduta vaikka taivas putoaa niskaan.