Ajoin eilen iltapäivällä naapurimaasta kotia kohti ja jossakin kohtaa viimeistä moottoritietä tunsin itseni kovin väsyneeksi. Sanoin mukanani matkustavalle koiralle, että nyt ei tämän tädin pitäisi olla ratin takana, kun silmät vaan lupsuvat ja hartioita polttaa.
Pinnistin kuitenkin viimeiset kymmenet kilometrit, enkä pysähtynyt hengähtämään. Oli nälkäkin ja halusin kotiin tekemään ruokaa. Onneksi ei mitään sattunut, vaikka näytti taas niitä kamikaze-kuskeja olleen tien päällä vähän liikaakin. Miksihän autoa pitää kurittaa, jos ottaa siitä katon pois? Luulisi sellaisen vauhdin ja kaistasukkuloinnin käyvän silmiin ja korviinkin.
Hyvin päästiin lopulta kotiin ja syötiin koiran kanssa mahat täyteen.
Olen nyt elokuussa ajanut työmatkatkin autolla, kun julkinen liikenne kulkee niin harvakseen, etten jaksa seisoskella pysäkeillä mennen tullen. Autolla pääsee nopeasti, sillä vielä on loma-aika. Syyskuussa onkin taas ruuhkaa tiedossa ja minä siirryn suosiolla bussi- tai metromatkustajaksi. Aikataulutkin muuttuvat normaaleiksi, kun koulut alkavat.
Auto pitäisi lopulta viedä korjattavaksi. Kylki on vieläkin rutussa, kun yksi typerys peruutti siihen. Vakuutusyhtiöstäkin jo kyseltiin, missä aion menopelini korjauttaa. En millään jaksaisi näitä autojuttuja. Kivahan se on, kun pääsee lähtemään silloin, kun haluaa, mutta nämä ylimääräiset toimenpiteet eivät ole minun juttujani.
Ajattelin tänään käydä ruotsalaisessa huonekalukaupassa kylpyhuoneen lamppuja ostamassa, mutten menekään. Onneksi selailin nettiä ja tajusin, ettei kylpyhuoneessani olevaan lamppuun voi mitään vaihtaa vaan täytyy ostaa koko systeemi. Mitähän vuokraisäntä sanoo, kun pyydän uuden valaisimen? Ei varmaan tykkää, vaan en minäkään tykkää käydä pimeässä kopissa suihkussa. Pesen itseni vielä vahingossa väärin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Omassa kodissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Omassa kodissa. Näytä kaikki tekstit
maanantai 17. elokuuta 2015
perjantai 31. heinäkuuta 2015
Viikonlopuksi on luvattu kaunista
Voi miten ihanaa, kun on perjantai! Kolme vuotta olen jo saanut nauttia viikonlopun odotuksesta perjantaina niin, ettei ole tarvinnut pelätä tulevia päiviä. Tämä on mahtava olotila!
Näinä kolmena vuotena olen saanut elämääni takaisin ja tunnen oloni onnelliseksi. No, niin onnelliseksi kuin tylsää yksinelämää viettävä ihminen voi tuntea. En minä päivittäin riemusta hihku ja hyppele, enkä edes viikoittain. Joskus kyllä. Viime viikon torstaina sattui sellainen päivä, kun en osannut olla paikallani vaan piti oikein nauraa ja iloita. Siihen ei kyllä ollut oman elämäni onnellisuus syynä vaan kamera.
Vanha, käytettynä ostettu kamerani lopetti toimintansa loppukeväästä ja siitä lähtien olen halajanut uutta. Olen tutkinut netistä osto-myynti-osastoja, juossut kaupoissa hipelöimässä laitteita ja selannut mainoksia. Kaikki sellaiset, joita ajattelin, olivat ihan liian kalliita. Halusin sellaisen kameran, joka tuntuu tukevalta, jolla saa hyviä kuvia, jossa on tarpeeksi säätöjä ja joka painaa niskan kasaan, kun sitä raahaa paikasta toiseen.
Viime torstaina oli jo ihan hilkulla, etten pistänyt rahojani uuteen laitteeseen, joka ei kyllä ollut sellainen kuin toivoin, mutta vähän sinne päin. En kuitenkaan ostanut vaan jäin vielä miettimään ja lupasin mennä kauppaan uudestaan seuraavana päivänä. Eipä tarvinnut mennä! Työpaikalle palattuani selasin taas pikkuilmoituksia ja kuinkas ollakaan, siellä se oli, uusi kamerani! Soitin heti myyjälle. Hän oli julkaissut ilmoituksen viisitoista minuuttia aikaisemmin ja kerrankin satuin olemaan ensimmäinen ostajaehdokas. Yhtään en jäänyt empimään vaan päätin saman tien ostaa laitteen. Sen jälkeen piti toimiston käytävälle mennä oikein tanssahtelemaan ja julistamaan ilouutista. (Ei, työkaverit eivät ihmetelleet. Ovat tottuneet äkkinäisiin pyrskähdyksiini.)
Perjantaina hain uuden ystäväni ja meistä tuli heti kaverit. Eihän se viimeisintä mallia ole, mutta minulle sopiva. Toivottavasti tämä ystävä ei minua jätä ensimmäisen takaiskun tullessa. Minä olen ainakin luvannut pitää siitä hyvää huolta.
Nyt tulevana sunnuntaina lähden ulkoiluttamaan koiraa ja kameraa. Onneksi ei ole luvattu sadetta vaan tulossa pitäisi olla oikein kaunis kesäpäivä.
Näinä kolmena vuotena olen saanut elämääni takaisin ja tunnen oloni onnelliseksi. No, niin onnelliseksi kuin tylsää yksinelämää viettävä ihminen voi tuntea. En minä päivittäin riemusta hihku ja hyppele, enkä edes viikoittain. Joskus kyllä. Viime viikon torstaina sattui sellainen päivä, kun en osannut olla paikallani vaan piti oikein nauraa ja iloita. Siihen ei kyllä ollut oman elämäni onnellisuus syynä vaan kamera.
Vanha, käytettynä ostettu kamerani lopetti toimintansa loppukeväästä ja siitä lähtien olen halajanut uutta. Olen tutkinut netistä osto-myynti-osastoja, juossut kaupoissa hipelöimässä laitteita ja selannut mainoksia. Kaikki sellaiset, joita ajattelin, olivat ihan liian kalliita. Halusin sellaisen kameran, joka tuntuu tukevalta, jolla saa hyviä kuvia, jossa on tarpeeksi säätöjä ja joka painaa niskan kasaan, kun sitä raahaa paikasta toiseen.
Viime torstaina oli jo ihan hilkulla, etten pistänyt rahojani uuteen laitteeseen, joka ei kyllä ollut sellainen kuin toivoin, mutta vähän sinne päin. En kuitenkaan ostanut vaan jäin vielä miettimään ja lupasin mennä kauppaan uudestaan seuraavana päivänä. Eipä tarvinnut mennä! Työpaikalle palattuani selasin taas pikkuilmoituksia ja kuinkas ollakaan, siellä se oli, uusi kamerani! Soitin heti myyjälle. Hän oli julkaissut ilmoituksen viisitoista minuuttia aikaisemmin ja kerrankin satuin olemaan ensimmäinen ostajaehdokas. Yhtään en jäänyt empimään vaan päätin saman tien ostaa laitteen. Sen jälkeen piti toimiston käytävälle mennä oikein tanssahtelemaan ja julistamaan ilouutista. (Ei, työkaverit eivät ihmetelleet. Ovat tottuneet äkkinäisiin pyrskähdyksiini.)
Perjantaina hain uuden ystäväni ja meistä tuli heti kaverit. Eihän se viimeisintä mallia ole, mutta minulle sopiva. Toivottavasti tämä ystävä ei minua jätä ensimmäisen takaiskun tullessa. Minä olen ainakin luvannut pitää siitä hyvää huolta.
Nyt tulevana sunnuntaina lähden ulkoiluttamaan koiraa ja kameraa. Onneksi ei ole luvattu sadetta vaan tulossa pitäisi olla oikein kaunis kesäpäivä.
tiistai 19. toukokuuta 2015
Pyörremyrskyn pyrähdys
On ollut täällä hieman hiljaista. Olen emännöinnyt hyvän ystäväni (Pyörremyrsky) ja puolisonsa vierailua ja kuljettanut heitä pitkin poikin asuinmaatani.
Vieraat saapuivat runsas viikko sitten lauantaiaamuna. Tarkoitukseni oli rakentaa elämää suurempi brunssi, mutta pitkän pertaintaityöpäivän takia tarjoilut jäivät kahteen piiraaseen, suolaiseen ja makeaan. Onneksi oli vielä jäljellä saksalaista, puolikuivaa kuoharia, niin kukaan ei huomannut tarjoilun puutteita. Sen jälkeen alkoi tapahtua!
Ensin ympäri pääkaupunkia parin päivän ajan niin, että heikompia jo hengästytti. Sen jälkeen vierailimme naapurimaassa. Sillä reissulla paloi nahka niin minulta, Pyörremyrskyltä kuin mieheltäänkin. Tiistaina oli turneen välipäivä, mikä tarkoitti Ikean reissua, taulujeni kehystämistä ja ripustamista, oven lukon korjausta ja kirjahyllyn järjestämistä. Taisimme me ruokaakin tehdä.
Keskiviikkona jatkui matkailu ja erikoisten nähtävyyksien ihailu. Ja ruokailu tosi huonossa ravintolassa. Ei sinne enää koskaan. Onneksi illalla emme saaneet kotiseudun trendibaarissa minkäänlaista tarjoilua ja lähdimme pois. Heti kohta löytyikin tien toiselta puolen oikein mukava, paikallinen brasserie, minne sai koirankin ottaa mukaan. Ihmettelivät, kun kysyin. Tottakai koiran saa ravintolaan tuoda! Söimme hyvin ja joimme hieman paikallista olutta. Sinne menen toistekin, paikka on jotenkin ollut piilossa tähän saakka.
Torstaina hyppäsin taas auton rattiin. Suuntasimme vuoristoista seutua kohden tutkimaan linnoja ja linnoituksia, luolia ja olutpanimoita (yhteen vain ehdimme). Pahaksi onneksi iltapäivällä alkoi sataa ja tunnelma hieman lässähti. Kotimatka oli aikamoista tuskaa pimeässä ja sateessa. En tykkää enää yhtään pimeässä ajamisesta, eikä sade paranna asiaa.
Perjantaille oli varannut lounaan yhden mielikaupunkini ravintolasta. Varaus piti tehdä jo kuukausi sitten ja odotukset olivat korkealla. Ensin tutustuimme vanhaan kaupunkiin ja sen jälkeen yritimme löytää ravintolan. Ei ollut helppoa, ei. Paikka ei sijaitse ollenkaan keskustassa, ihan piti ratikalla ajaa lähes perille. Onneksi kysyvä löytää ja lopulta, monen sadan harha-askeleen jälkeen huokailimme ihastuksesta vanhan kappelin edustalla. Neljän tunnin, kahdeksan ruokalajin ja muutaman juoman jälkeen poistuimme paikalta vieläkin ihastuksesta huokaillen. Hieno löytö, sinne uudestaan!
Lauantaina teimme vielä täsmäiskun pääkaupungin kauppoihin ennen kuin Pyörremyrskyn ja miehensä lento Suomeen lähti.
Vierailun jälkeen olin hengästynyt, ikävissäni ja onnellinen. Vihdoin ja viimein sain Pyörremyrskyn tänne ja lupasi mokoma tulla vielä uudestaan. Monta hienoa paikkaa jäi näkemättä, viikossa ei ehdi ollenkaan niin paljon kuin kuvittelee.
Sunnuntaina riensi koirakullan kanssa naapurimaahan sisustusparatiisiin ja puutarhakauppaan. Pyörremyrsky jätti minulle ohjeita, joita päätin noudattaa heti, etteivät vaan unohtuisi. Nyt roikkuu olohuoneen seinälla suuri (= SUURI) kello ja parvekkeella odottavat puksipuu ja tuija istuttamista. Porakoneen akku on nyt latauksessa, että saisin poratuksi reiät ruukkujen pohjaan ennen istuttamista. Onneksi tuli rokulipäivä ja voin touhuta kaikenlaista. Heräsin tänään ikävään mahavaivaan, enkä uskalla liikkua kodista kovinkaan pitkälle. Toivottavasti tuo koirakin ymmärtää, vaikka ei pitkille lenkeille pääsekään.
Vieraat saapuivat runsas viikko sitten lauantaiaamuna. Tarkoitukseni oli rakentaa elämää suurempi brunssi, mutta pitkän pertaintaityöpäivän takia tarjoilut jäivät kahteen piiraaseen, suolaiseen ja makeaan. Onneksi oli vielä jäljellä saksalaista, puolikuivaa kuoharia, niin kukaan ei huomannut tarjoilun puutteita. Sen jälkeen alkoi tapahtua!
Ensin ympäri pääkaupunkia parin päivän ajan niin, että heikompia jo hengästytti. Sen jälkeen vierailimme naapurimaassa. Sillä reissulla paloi nahka niin minulta, Pyörremyrskyltä kuin mieheltäänkin. Tiistaina oli turneen välipäivä, mikä tarkoitti Ikean reissua, taulujeni kehystämistä ja ripustamista, oven lukon korjausta ja kirjahyllyn järjestämistä. Taisimme me ruokaakin tehdä.
Keskiviikkona jatkui matkailu ja erikoisten nähtävyyksien ihailu. Ja ruokailu tosi huonossa ravintolassa. Ei sinne enää koskaan. Onneksi illalla emme saaneet kotiseudun trendibaarissa minkäänlaista tarjoilua ja lähdimme pois. Heti kohta löytyikin tien toiselta puolen oikein mukava, paikallinen brasserie, minne sai koirankin ottaa mukaan. Ihmettelivät, kun kysyin. Tottakai koiran saa ravintolaan tuoda! Söimme hyvin ja joimme hieman paikallista olutta. Sinne menen toistekin, paikka on jotenkin ollut piilossa tähän saakka.
Torstaina hyppäsin taas auton rattiin. Suuntasimme vuoristoista seutua kohden tutkimaan linnoja ja linnoituksia, luolia ja olutpanimoita (yhteen vain ehdimme). Pahaksi onneksi iltapäivällä alkoi sataa ja tunnelma hieman lässähti. Kotimatka oli aikamoista tuskaa pimeässä ja sateessa. En tykkää enää yhtään pimeässä ajamisesta, eikä sade paranna asiaa.
Perjantaille oli varannut lounaan yhden mielikaupunkini ravintolasta. Varaus piti tehdä jo kuukausi sitten ja odotukset olivat korkealla. Ensin tutustuimme vanhaan kaupunkiin ja sen jälkeen yritimme löytää ravintolan. Ei ollut helppoa, ei. Paikka ei sijaitse ollenkaan keskustassa, ihan piti ratikalla ajaa lähes perille. Onneksi kysyvä löytää ja lopulta, monen sadan harha-askeleen jälkeen huokailimme ihastuksesta vanhan kappelin edustalla. Neljän tunnin, kahdeksan ruokalajin ja muutaman juoman jälkeen poistuimme paikalta vieläkin ihastuksesta huokaillen. Hieno löytö, sinne uudestaan!
Lauantaina teimme vielä täsmäiskun pääkaupungin kauppoihin ennen kuin Pyörremyrskyn ja miehensä lento Suomeen lähti.
Vierailun jälkeen olin hengästynyt, ikävissäni ja onnellinen. Vihdoin ja viimein sain Pyörremyrskyn tänne ja lupasi mokoma tulla vielä uudestaan. Monta hienoa paikkaa jäi näkemättä, viikossa ei ehdi ollenkaan niin paljon kuin kuvittelee.
Sunnuntaina riensi koirakullan kanssa naapurimaahan sisustusparatiisiin ja puutarhakauppaan. Pyörremyrsky jätti minulle ohjeita, joita päätin noudattaa heti, etteivät vaan unohtuisi. Nyt roikkuu olohuoneen seinälla suuri (= SUURI) kello ja parvekkeella odottavat puksipuu ja tuija istuttamista. Porakoneen akku on nyt latauksessa, että saisin poratuksi reiät ruukkujen pohjaan ennen istuttamista. Onneksi tuli rokulipäivä ja voin touhuta kaikenlaista. Heräsin tänään ikävään mahavaivaan, enkä uskalla liikkua kodista kovinkaan pitkälle. Toivottavasti tuo koirakin ymmärtää, vaikka ei pitkille lenkeille pääsekään.
maanantai 2. maaliskuuta 2015
Siivouksen sijaan teen jotakin muuta
Minullapa ei enää ole siivouspaineita viikonloppuisin! Ei tarvitse lauantaiaamuna miettiä, imuroisinko heti vai vasta iltapäivällä vai jättäisinkö homman huomiseen tai ensi viikkoon. Nyt saan huoletonna olla vain. Tai oikeastaan en saakaan.
Kerran viikossa käyvä siivooja pitää huolen siitä, että siivottava on muulloinkin. Kun torsaisin koko koti kiiltää, en malta olla pyyhkimättä pölyjä tai lakaisematta roskia lattioilta muina päivinä. Nyt tosin huusholli pysyykin siistinpänä kuin ennen, kun minulle jää vaan pieni osa siivottavasta. Tuntuu kyllä hienolta! Tämä on taas yksi niistä jutuista, joka olisi pitänyt tehdä jo paljon, paljon aikaisemmin.
Lauantaina sain tehdä ihan muita asioita, kuin jahdata pölyvillakoiria tai pestä kylpyhuonetta tai vielä pahempaa, ikkunoita. Minä päällystin ruokapöydän tuoleja! Ei se ollut yhtään vaikeaa, mutta aikaa kyllä kului vanhan päällisen poistamiseen. Ostin tuolit käytettyina ja istuimissa oli vielä nuhjaantunut, alkuperäinen päällystys, jonka ammattimainen tuolinrakentaja oli kiinnittänyt erittäin tukevasti. Jokaiseen istuimeen oli käytetty vähintään 100 niittiä, eivätkä ne olleet mitään paperinitojan paukkuja vaan oikein paksuja, tukevia ja tiukasti kiinni olevia hakasia. Huh, mikä homma oli niitä irrottaa! Työkaluina käytin tukevaa, suomalaista puukkoa, jolla ensin vähän nostin niittiä ylöspäin ja hohtimia, minkä avulla kiskoin niitin pois istuimesta.
Viikonlopun aikana sain kolme tuolia valmiiksi. Kolme odottaa vielä käsittelyä. Lopputulos ei saisi verhoilukoulun lehtorilta kiitettävää, mutta tämä onkin vasta harjoittelua. Päälliskangaskin on halpaa, ruotsalaisesta kaupasta ostettua. Yritän nyt viikolla väsätä yhden tuolin illassa. Saa nähdä, jaksanko.
Kyllä niillä tuoleilla pari vuotta istuu ja ovatpahan ainakin värikkäät. Koska tuolit ovat raikkaan näköiset, on ilmeisesti pakko uudistaa muutenkin olohuonetta. Tarvitsen lisää väriä ympärilleni.
Taas jäi kuva lataamatta, kun jonkun työpaikalla on liian isot esteet :( Myöhemmin sitten...
Kerran viikossa käyvä siivooja pitää huolen siitä, että siivottava on muulloinkin. Kun torsaisin koko koti kiiltää, en malta olla pyyhkimättä pölyjä tai lakaisematta roskia lattioilta muina päivinä. Nyt tosin huusholli pysyykin siistinpänä kuin ennen, kun minulle jää vaan pieni osa siivottavasta. Tuntuu kyllä hienolta! Tämä on taas yksi niistä jutuista, joka olisi pitänyt tehdä jo paljon, paljon aikaisemmin.
Lauantaina sain tehdä ihan muita asioita, kuin jahdata pölyvillakoiria tai pestä kylpyhuonetta tai vielä pahempaa, ikkunoita. Minä päällystin ruokapöydän tuoleja! Ei se ollut yhtään vaikeaa, mutta aikaa kyllä kului vanhan päällisen poistamiseen. Ostin tuolit käytettyina ja istuimissa oli vielä nuhjaantunut, alkuperäinen päällystys, jonka ammattimainen tuolinrakentaja oli kiinnittänyt erittäin tukevasti. Jokaiseen istuimeen oli käytetty vähintään 100 niittiä, eivätkä ne olleet mitään paperinitojan paukkuja vaan oikein paksuja, tukevia ja tiukasti kiinni olevia hakasia. Huh, mikä homma oli niitä irrottaa! Työkaluina käytin tukevaa, suomalaista puukkoa, jolla ensin vähän nostin niittiä ylöspäin ja hohtimia, minkä avulla kiskoin niitin pois istuimesta.
Viikonlopun aikana sain kolme tuolia valmiiksi. Kolme odottaa vielä käsittelyä. Lopputulos ei saisi verhoilukoulun lehtorilta kiitettävää, mutta tämä onkin vasta harjoittelua. Päälliskangaskin on halpaa, ruotsalaisesta kaupasta ostettua. Yritän nyt viikolla väsätä yhden tuolin illassa. Saa nähdä, jaksanko.
Kyllä niillä tuoleilla pari vuotta istuu ja ovatpahan ainakin värikkäät. Koska tuolit ovat raikkaan näköiset, on ilmeisesti pakko uudistaa muutenkin olohuonetta. Tarvitsen lisää väriä ympärilleni.
Taas jäi kuva lataamatta, kun jonkun työpaikalla on liian isot esteet :( Myöhemmin sitten...
maanantai 9. helmikuuta 2015
Yllätyksellisesti koti tuli siistiksi
Tehtiin koiran kanssa lauantaiaamuna pelkkä pikalenkki, kun odottelin tulevaa siivoojaani tarkastus- ja tutustumiskäynnille. Hän tuli juuri silloin, kun oli ilmoittanutkin - ja alkoi heti hommiin!
Olin kuin puulla päähän lyöty. Luulin, että hän vain halusi nähdä paikan ja kertoa, kuinka kauan hänellä menisi koko huushollin siivoamisessa. Ehei, rouva kysyi ensi töikseen, missä pölynimuri oli ja sen jälkeen halusi tietää aloittaako keittiöstä vai olohuoneesta. Keittiötä ehdotin ja juoksin alta pois.
Raivasin olohuonetta sillä aikaa, kun keittiössä riehui pyörremyrsky. Välillä kävin makuuhuoneessa istuskelemassa ja pohdin koiralle, josko pitäisi lähteä ulos. Koira olisi lähtenyt, mutta en kuitenkaan arvannut sitä tehdä. Seuraavilla siivouskerroilla rouva onkin yksin ja saa päättää ihan itse, kuinka siivoaa, mutta nyt halusin vähän seurata työtään.
Vähän meni päivän suunnitelmat metsään, mutta ei se haitannut. Me ollaan koiran kanssa kovin joustavia, eikä harmistuta vaikka pitäisikin ajatella tekemiset uusiksi.
Sunnuntaina kävin aamulenkin lopuksi ostamassa tulppaaneja puhdasta kotia koristamaan.
Olen kyllä niin hirmuisen tyytyväinen päätökseeni hankkia siivousapua! Tästä tuli suuri ilo.
(Tähän piti tulla kuva tulppaaneista, ja tuleekin kunhan saan latauksen onnistumaan. Illemmalla ehkä.)
Siinä se on, tulppaanikimppu. Kukat olivat tällä kertaa aika huonoja, mutta onneksi sentään kauniin värisiä.
Olin kuin puulla päähän lyöty. Luulin, että hän vain halusi nähdä paikan ja kertoa, kuinka kauan hänellä menisi koko huushollin siivoamisessa. Ehei, rouva kysyi ensi töikseen, missä pölynimuri oli ja sen jälkeen halusi tietää aloittaako keittiöstä vai olohuoneesta. Keittiötä ehdotin ja juoksin alta pois.
Raivasin olohuonetta sillä aikaa, kun keittiössä riehui pyörremyrsky. Välillä kävin makuuhuoneessa istuskelemassa ja pohdin koiralle, josko pitäisi lähteä ulos. Koira olisi lähtenyt, mutta en kuitenkaan arvannut sitä tehdä. Seuraavilla siivouskerroilla rouva onkin yksin ja saa päättää ihan itse, kuinka siivoaa, mutta nyt halusin vähän seurata työtään.
Vähän meni päivän suunnitelmat metsään, mutta ei se haitannut. Me ollaan koiran kanssa kovin joustavia, eikä harmistuta vaikka pitäisikin ajatella tekemiset uusiksi.
Sunnuntaina kävin aamulenkin lopuksi ostamassa tulppaaneja puhdasta kotia koristamaan.
Olen kyllä niin hirmuisen tyytyväinen päätökseeni hankkia siivousapua! Tästä tuli suuri ilo.
(Tähän piti tulla kuva tulppaaneista, ja tuleekin kunhan saan latauksen onnistumaan. Illemmalla ehkä.)
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
En enää koskaan ikipäivänä tee niin!
Hyvähän se on sanoa, kun itselleen sanoo. Tein taas jotain, josta olen itseäni varottanut jo monta vuotta. Päätin aikapäiviä sitten, etten enää ikinä, koskaan tee mitään netti-ilmoitusta itsestäni tarkoituksena löytää ihminen elämääni.
Tänään päätökseni hävisi mihin lie taivaan tuuliin. En edes ajatellut koko asiaa, kun jonkun linkin kautta osuin hakupalveluun. Ihan vain huvikseni väsäsin itselleni profiilin ja aloin täyttää lomaketta ja kirjoittaa jotain itsestäni. Koska olen raukka pelkuri, lähdin leikkiin salanimen turvin. Eikä kuvaa missään tapauksessa! Jokainen ilmoitukseen kirjoittamani sana on kuitenkin totista totta, rivien välistäkään ei voi mitään lukea. Tuskin se ketään silti kiinnostaa. Jos niin hullusti käy, että joku ilmoituksen lukee ja vielä hullummin, että ottaa yhteyttä, niin sitten en tiedä, mitä teen. Pitääkö vastata vai saako asian unohtaa?
Mistä ihmeen aivolohkosta tämä ääliömäinen ajatus oikein irtosi? Vasta eilen kotiin mennessäni ajattelin, kuinka kiva on tulla kotiin, kun saa olla rauhassa eikä kukaan käske tai komenna. Yhtään ei haittaa, vaikka eteisessä odotti kenkävuori, ruokapöydän pintaa ei näy kaikenmaailman kirjoilta, laskuilta, langoilta ja puikoilta (juu, olen vähän neuloskellutkin viime aikoina) eikä petiäkään ollut kukaan pedannut. Ihana rauha ja koiran hännän heilutus.
Eipä ole ensimmäinen kerta elämässäni, kun toimin ennen kuin ajattelen. Huh, ihan hirvittää, kuinka paljon niitä kertoja on. Joko olen outo kummajainen tai aivoni kulkevat monta askelta jäljessä.
Mitä, jos jättäisin ilmoitukseni leijumaan nettiavaruuteen? Yksin on hyvä olla.
Tänään päätökseni hävisi mihin lie taivaan tuuliin. En edes ajatellut koko asiaa, kun jonkun linkin kautta osuin hakupalveluun. Ihan vain huvikseni väsäsin itselleni profiilin ja aloin täyttää lomaketta ja kirjoittaa jotain itsestäni. Koska olen raukka pelkuri, lähdin leikkiin salanimen turvin. Eikä kuvaa missään tapauksessa! Jokainen ilmoitukseen kirjoittamani sana on kuitenkin totista totta, rivien välistäkään ei voi mitään lukea. Tuskin se ketään silti kiinnostaa. Jos niin hullusti käy, että joku ilmoituksen lukee ja vielä hullummin, että ottaa yhteyttä, niin sitten en tiedä, mitä teen. Pitääkö vastata vai saako asian unohtaa?
Mistä ihmeen aivolohkosta tämä ääliömäinen ajatus oikein irtosi? Vasta eilen kotiin mennessäni ajattelin, kuinka kiva on tulla kotiin, kun saa olla rauhassa eikä kukaan käske tai komenna. Yhtään ei haittaa, vaikka eteisessä odotti kenkävuori, ruokapöydän pintaa ei näy kaikenmaailman kirjoilta, laskuilta, langoilta ja puikoilta (juu, olen vähän neuloskellutkin viime aikoina) eikä petiäkään ollut kukaan pedannut. Ihana rauha ja koiran hännän heilutus.
Eipä ole ensimmäinen kerta elämässäni, kun toimin ennen kuin ajattelen. Huh, ihan hirvittää, kuinka paljon niitä kertoja on. Joko olen outo kummajainen tai aivoni kulkevat monta askelta jäljessä.
Mitä, jos jättäisin ilmoitukseni leijumaan nettiavaruuteen? Yksin on hyvä olla.
maanantai 24. helmikuuta 2014
Aurinkoista ja tuulista
Tulin äsken sisään aamulenkiltä. Aurinko paisaa, tuulee navakasti, sää juuri minua varten.
Kierrettiin koiran kanssa aika pitkä lenkki. Näin käy joka aamu. Kiireen takia ei oikein ehtisi, mutta kun päästään ulos, en osaakaan tulla heti takaisin. Mennään vielä tuonne ja tuonne, ja eiköhän kierretä tuolta puiston kauttakin vielä. Joka aamu sama juttu, ja sitten olen myöhässä töistä.
Katsoin kotiani ulkoa päin ja onni läikähti sisälläni. Sain eilen vihdoinkin valmiiksi ns. vierashuoneen verhot ja onnistuin jopa ripustamaan ne ikkunaan. Muutama vahvasana siinä tarvittiin ja kaksi ruuvimeisseliä sekä pähkinäpihdit. Kuinka hienolta verhot näyttivätkään ulkoakin katsottuina. Ei enää paljasta ikkunaa vaan valkoiset verhot.
Onni läikähtää aina silloin tällöin, muttei kovin usein kuitenkaan. Edellinen kerta oli runsas viikko sitten, kun herättyäni tajusin, että olin nähnyt unta pikkukoirasta. Kertaakaan aikaisemmin kuolemansa jälkeen se ei ole tullut uniini. Tai en ainakaan muista niin käyneen. Ikävä minulla on vielä kova, mutta enää en ajattele koiraani joka hetki, joka toinen vain.
Kierrettiin koiran kanssa aika pitkä lenkki. Näin käy joka aamu. Kiireen takia ei oikein ehtisi, mutta kun päästään ulos, en osaakaan tulla heti takaisin. Mennään vielä tuonne ja tuonne, ja eiköhän kierretä tuolta puiston kauttakin vielä. Joka aamu sama juttu, ja sitten olen myöhässä töistä.
Katsoin kotiani ulkoa päin ja onni läikähti sisälläni. Sain eilen vihdoinkin valmiiksi ns. vierashuoneen verhot ja onnistuin jopa ripustamaan ne ikkunaan. Muutama vahvasana siinä tarvittiin ja kaksi ruuvimeisseliä sekä pähkinäpihdit. Kuinka hienolta verhot näyttivätkään ulkoakin katsottuina. Ei enää paljasta ikkunaa vaan valkoiset verhot.
Onni läikähtää aina silloin tällöin, muttei kovin usein kuitenkaan. Edellinen kerta oli runsas viikko sitten, kun herättyäni tajusin, että olin nähnyt unta pikkukoirasta. Kertaakaan aikaisemmin kuolemansa jälkeen se ei ole tullut uniini. Tai en ainakaan muista niin käyneen. Ikävä minulla on vielä kova, mutta enää en ajattele koiraani joka hetki, joka toinen vain.
lauantai 15. helmikuuta 2014
Kissa ja koira ja pitsakuski
Koira pääsi tänään pitkästä aikaa lähikosketuksiin kissan kanssa. Kamala meteliä ja huutoa hetken aikaa ja sitten sain onneksi koiran kiskotuksi pois ja kissa juoksi minne lie.
Koira oli kyllä hihnassa, mutta välillä kävelen pää pilvissä, enkä aina osaa tarkistaa kaikkia eteen tulevia puskia ennen koiraa. Onneksi tappelussa ei pahasti käynyt, koira sai muutaman naarmun ja kissa tuskin niitäkään. Nyt Suuri Sankari kuorsaa onnellisena tuossa vieressä. Mikään ei sen mielestä voita kunnon tappelua kissan kanssa. Päivä pelastettu!
Eilen oli ystävänpäivä, tai täkäläisittäin Valentiinin päivä. Sydämiä ja rakkautta täynnä koko päivä. Minä olen sellaiselle siirapille pahasti allerginen. Illalla tilasin itselleni kaksi pitsaa, silmänlumeeksi. En halunnut, että pitsakuski ajattelee minun viettävän Valentiinin iltaa yksinäni. Pitsojen maksamisen jälkeen kuski katsoi minua tosi pitkään, kääntyi vielä alaovellakin taaksepäin. Vähäpukeisuus ei voinut olla syynä, ihan säädyllisesti olin pukeutunut. Hississä tajusin! Voi helvatan helvatta, annoin sille liian vähän tipppiä! Ikinä en varmaan opi. Olen kyllä parempiakin pitsoja syönyt, joten tuskin samaa kuskia enää tapaan.
Torstaina kävin katsomassa, miltä olkapääni näyttää sisältäpäin. Aika taiteellisen näköisiä kuvia olivat sairaalassa ottaneet. Ja niin hyviä, että professori totesi, ettei tarvitse leikata. Olin kovin iloinen siitä, että olkapäässä on nivelrikko ja paha tulehdus. Nyt syön tulehduskipulääkettä jonkin aikaa ja ensi viikolla tilaan ajan fysioterapeutille. Se vähän pelottaa. Olkaa täytyy varmaan jotenkin rasittaa ja kaikki sellainen saa sen hirveän kipeäksi. Täytyy yrittää kestää.
Nyt menen kauppaan ostamaan tarjouksesta sinisimpukoita.
Koira oli kyllä hihnassa, mutta välillä kävelen pää pilvissä, enkä aina osaa tarkistaa kaikkia eteen tulevia puskia ennen koiraa. Onneksi tappelussa ei pahasti käynyt, koira sai muutaman naarmun ja kissa tuskin niitäkään. Nyt Suuri Sankari kuorsaa onnellisena tuossa vieressä. Mikään ei sen mielestä voita kunnon tappelua kissan kanssa. Päivä pelastettu!
Eilen oli ystävänpäivä, tai täkäläisittäin Valentiinin päivä. Sydämiä ja rakkautta täynnä koko päivä. Minä olen sellaiselle siirapille pahasti allerginen. Illalla tilasin itselleni kaksi pitsaa, silmänlumeeksi. En halunnut, että pitsakuski ajattelee minun viettävän Valentiinin iltaa yksinäni. Pitsojen maksamisen jälkeen kuski katsoi minua tosi pitkään, kääntyi vielä alaovellakin taaksepäin. Vähäpukeisuus ei voinut olla syynä, ihan säädyllisesti olin pukeutunut. Hississä tajusin! Voi helvatan helvatta, annoin sille liian vähän tipppiä! Ikinä en varmaan opi. Olen kyllä parempiakin pitsoja syönyt, joten tuskin samaa kuskia enää tapaan.
Torstaina kävin katsomassa, miltä olkapääni näyttää sisältäpäin. Aika taiteellisen näköisiä kuvia olivat sairaalassa ottaneet. Ja niin hyviä, että professori totesi, ettei tarvitse leikata. Olin kovin iloinen siitä, että olkapäässä on nivelrikko ja paha tulehdus. Nyt syön tulehduskipulääkettä jonkin aikaa ja ensi viikolla tilaan ajan fysioterapeutille. Se vähän pelottaa. Olkaa täytyy varmaan jotenkin rasittaa ja kaikki sellainen saa sen hirveän kipeäksi. Täytyy yrittää kestää.
Nyt menen kauppaan ostamaan tarjouksesta sinisimpukoita.
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Kahvitauon aikaan kysyttyä ja vastattua
Kiitos Kummitus kahvista ja croissantista (söin sen jo). Yritän nyt täyttää oman osani ja vastaan rehellisesti kysymyksiin. Miettikää tekin, mitä sanoisitte seuraavaan:
”Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidät bloggaamaan, liittyy se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissa! Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin saat viedä pullakahvit mukanasi (kopioi kuva).
(Ei ole aivan pakko jakaa kuitenkaan.)
Esitän kysymyksiä jotka saattavat tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskusteltaessa.
Mitä sinä vastaat seuraaviin kysymyksiin? Voit vastata myös pelkästään valokuvin!"
1. Mikä on sisustustyylisi?
Mikä tyyli? Suloisessa sekamelskassa (tai ei niin suloisessakaan) ikeaa, osto-ja myyntiliikettä ja kirpputoreja. Mustaa ja punaista enimmäkseen.
2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi?
Kyllä kai se olohuone on. Erityisesti tykkään ruokapöydästäni (esittelykappale Habitatista) ja tuoleista (käytettyinä työkaverilta).Tuolien istuimet haluaisin päällystää jollain iloisella kankaalla. Olohuoneessa on myös kirkkaan punainen sohva (työkaverilta käytettynä ostettu). Kovasti siitä tykkään, mutta valitettavasti kaunis väri ei näy. Nytkin siinä on päällä vanhat verhot suojaamassa koiran karvoilta.
3. Mihin käyttäisit rahaa ilman huonoa omaatuntoa?
Enpä muista koskaan tunteneeni huonoa omaatuntoa omien rahojeni käyttämisestä.
4. Mihin käytät paljon rahaa?
Kyllä suurin osa tuloistani menee vanhojen lainojen maksuun. Matkusteluun käyttäisin enemmänkin, jos voisin.
5. Mistä ajasta unelmoit?
Odotan innolla eläkepäiviäni, mutta en osaa siitä ajasta unelmoida. Unelmani pitävät sisällään paljon muuta kuin vain ajan. Unelmoin kesästä, lämmöstä, omasta saunasta, kattohuoneistosta, merestä...
6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?
Vastakysymys: Voiko onni olla huono? Minusta onni on aina hyvä, ei se muuten olisi onni. Jotenkin ristiriitainen juttu. Toki kaikki, mikä menee pieleen on jollain tavalla huonoa onnea, mutta huonoin, hmmm. En osaa sanoa.
7. Missä asiassa olet tunnollinen?
En missään. Tai no, ehkä työasioissa kyllä.
8. Minkä inhimillisen virheen annat anteeksi?
Kaikki oikeasti inhimilliset virheet annan anteeksi aina, tai ehkä paremmin unohdan ne. Sitä en anna anteeksi, että pikku koirani kuoli. Siitä on tänään tasan puoli vuotta. En tiedä, kenelle en anna anteeksi, mutta näin vain on. Ehkä en anna anteeksi itselleni, kun en ajoissa nähnyt, että se oli sairas.
Tahallisia "virheitä" ja pahoja tekoja en anna ikinä anteeksi kenellekään.
9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?
Eikö ole sama, onko nainen tai mies? Minusta ihmisen parhaita ominaisuuksia ovat inhimillisyys, muiden huomioiminen, avoin mieli, uteliaisuus, taito nähdä pintaa syvemmälle.
Ehkä ymmärsin kysymyksen väärin, tuo taisi olla lista ominaisuuksista, joita toivoisin ihmisillä olevan.
10. Mikä on miehen parhain ominaisuus?
Vastaan samoin kuin edelliseen kysymykseen.
Siinä ne minun vastaukseni. Vastatkaa te toisetkin, jos haluatte. Ja ottakaa nyt kahvia ja pullaa.
”Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidät bloggaamaan, liittyy se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissa! Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin saat viedä pullakahvit mukanasi (kopioi kuva).
(Ei ole aivan pakko jakaa kuitenkaan.)
Esitän kysymyksiä jotka saattavat tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskusteltaessa.
Mitä sinä vastaat seuraaviin kysymyksiin? Voit vastata myös pelkästään valokuvin!"
1. Mikä on sisustustyylisi?
Mikä tyyli? Suloisessa sekamelskassa (tai ei niin suloisessakaan) ikeaa, osto-ja myyntiliikettä ja kirpputoreja. Mustaa ja punaista enimmäkseen.
2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi?
Kyllä kai se olohuone on. Erityisesti tykkään ruokapöydästäni (esittelykappale Habitatista) ja tuoleista (käytettyinä työkaverilta).Tuolien istuimet haluaisin päällystää jollain iloisella kankaalla. Olohuoneessa on myös kirkkaan punainen sohva (työkaverilta käytettynä ostettu). Kovasti siitä tykkään, mutta valitettavasti kaunis väri ei näy. Nytkin siinä on päällä vanhat verhot suojaamassa koiran karvoilta.
3. Mihin käyttäisit rahaa ilman huonoa omaatuntoa?
Enpä muista koskaan tunteneeni huonoa omaatuntoa omien rahojeni käyttämisestä.
4. Mihin käytät paljon rahaa?
Kyllä suurin osa tuloistani menee vanhojen lainojen maksuun. Matkusteluun käyttäisin enemmänkin, jos voisin.
5. Mistä ajasta unelmoit?
Odotan innolla eläkepäiviäni, mutta en osaa siitä ajasta unelmoida. Unelmani pitävät sisällään paljon muuta kuin vain ajan. Unelmoin kesästä, lämmöstä, omasta saunasta, kattohuoneistosta, merestä...
6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?
Vastakysymys: Voiko onni olla huono? Minusta onni on aina hyvä, ei se muuten olisi onni. Jotenkin ristiriitainen juttu. Toki kaikki, mikä menee pieleen on jollain tavalla huonoa onnea, mutta huonoin, hmmm. En osaa sanoa.
7. Missä asiassa olet tunnollinen?
En missään. Tai no, ehkä työasioissa kyllä.
8. Minkä inhimillisen virheen annat anteeksi?
Kaikki oikeasti inhimilliset virheet annan anteeksi aina, tai ehkä paremmin unohdan ne. Sitä en anna anteeksi, että pikku koirani kuoli. Siitä on tänään tasan puoli vuotta. En tiedä, kenelle en anna anteeksi, mutta näin vain on. Ehkä en anna anteeksi itselleni, kun en ajoissa nähnyt, että se oli sairas.
Tahallisia "virheitä" ja pahoja tekoja en anna ikinä anteeksi kenellekään.
9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?
Eikö ole sama, onko nainen tai mies? Minusta ihmisen parhaita ominaisuuksia ovat inhimillisyys, muiden huomioiminen, avoin mieli, uteliaisuus, taito nähdä pintaa syvemmälle.
Ehkä ymmärsin kysymyksen väärin, tuo taisi olla lista ominaisuuksista, joita toivoisin ihmisillä olevan.
10. Mikä on miehen parhain ominaisuus?
Vastaan samoin kuin edelliseen kysymykseen.
Siinä ne minun vastaukseni. Vastatkaa te toisetkin, jos haluatte. Ja ottakaa nyt kahvia ja pullaa.
lauantai 25. tammikuuta 2014
Onneksi on suihku
Seisoin äsken ainakin vartin kuuman suihkun alla ja toivoin, että joku ihme muuttaisi kylpyhuoneeni saunaksi. Palelin sisuskalujani myöten, mutta onneksi suihkun alla aloin vähitellen lämmetä. Voi, un olisi se sauna!
Muutamalla tuttavallani täällä on kotonaan sauna, mutta vielä kertaakaan en ole saanut kutsua saunottelemaan. Ehkä sauna on kovinkin yksityinen paikka, johon ei ulkopuolisia haluta. Suomessa käydessäni sitten saunonkin oikein pitkän kaavan mukaan ja joka päivä olin sitten kylässä tai sukulaisissa. Kyllähän täälläkin saunomaan pääsisi, mutta yleensä niissä pitää käyttäytyä kovin sivistyneesti, ei saa heittää löylyä, täytyy olla uimapuku päällä tai ainakin pyyhe ympärillä, jne. En minä sellaista jaksa.
Ai että, miksi oli niin kylmä? No tietysti siksi, kun piti seisoa tunnin verran metsässä katsomassa, kun koira yritti etsiä myyriä maan alta. Taas se sai aikaiseksi monta kuoppaa, muttei yhtään myyrää. Toistaiseksi on elämänsä aikana peräti yhden otuksen onnistunut nappaamaan. Se menikin nielusta alas pikavauhtia. Todellista elävää ravintoa!
Meillä on lähes joka lauantai myyränkaivuupäivä. Koira herättää minut viimeistään puoli kahdeksan ja yrittää kaikkensa, että lähdettäisiin heti ulos. Jaksaa onneksi sentään odottaa, että syön aamupalan. Ilman kahvia en suostu lähtemään mihinkään. Tänään etsin vielä kirjankin mukaani, kun tiesin, että seisoskeluksi aamulenkkimme kuitenkin menisi.
Olen ihmetellyt, kuinka se tietää, koska on lauantai. Arkiaamuisin se ei harrasta samanlaista touhottamista, eikä sunnuntaisin. Outo juttu.
Aamun kuoppaurakan jälkeen minä palelin ja koira oli likainen. Kumpikin pääsi suihkuun. Nyt koira nukkuu paksuun pyyhkeeseen kiedottuna ja minä jatkan lauantaita. Jatkakaa tekin.
J.K. Heti kotiin päästyämme kävin parvekkeella peittämässä pelargoniat. Jospa ne kestäisivät hengissä kevääseen saakka. Toivottavasti ei tule kovia pakkasia.
Muutamalla tuttavallani täällä on kotonaan sauna, mutta vielä kertaakaan en ole saanut kutsua saunottelemaan. Ehkä sauna on kovinkin yksityinen paikka, johon ei ulkopuolisia haluta. Suomessa käydessäni sitten saunonkin oikein pitkän kaavan mukaan ja joka päivä olin sitten kylässä tai sukulaisissa. Kyllähän täälläkin saunomaan pääsisi, mutta yleensä niissä pitää käyttäytyä kovin sivistyneesti, ei saa heittää löylyä, täytyy olla uimapuku päällä tai ainakin pyyhe ympärillä, jne. En minä sellaista jaksa.
Ai että, miksi oli niin kylmä? No tietysti siksi, kun piti seisoa tunnin verran metsässä katsomassa, kun koira yritti etsiä myyriä maan alta. Taas se sai aikaiseksi monta kuoppaa, muttei yhtään myyrää. Toistaiseksi on elämänsä aikana peräti yhden otuksen onnistunut nappaamaan. Se menikin nielusta alas pikavauhtia. Todellista elävää ravintoa!
Meillä on lähes joka lauantai myyränkaivuupäivä. Koira herättää minut viimeistään puoli kahdeksan ja yrittää kaikkensa, että lähdettäisiin heti ulos. Jaksaa onneksi sentään odottaa, että syön aamupalan. Ilman kahvia en suostu lähtemään mihinkään. Tänään etsin vielä kirjankin mukaani, kun tiesin, että seisoskeluksi aamulenkkimme kuitenkin menisi.
Olen ihmetellyt, kuinka se tietää, koska on lauantai. Arkiaamuisin se ei harrasta samanlaista touhottamista, eikä sunnuntaisin. Outo juttu.
Aamun kuoppaurakan jälkeen minä palelin ja koira oli likainen. Kumpikin pääsi suihkuun. Nyt koira nukkuu paksuun pyyhkeeseen kiedottuna ja minä jatkan lauantaita. Jatkakaa tekin.
J.K. Heti kotiin päästyämme kävin parvekkeella peittämässä pelargoniat. Jospa ne kestäisivät hengissä kevääseen saakka. Toivottavasti ei tule kovia pakkasia.
lauantai 4. tammikuuta 2014
Melkein siivottu
Lähes koko eilinen päivä siihen meni, kun siivosin tämän huushollin. Vielä on tuo pieni vieras-/romu-/takahuone puunaamatta, mutta jääköön. Täytyy ensin vähän tyhjentää sitä.
Jossain vaiheessa imuroinnin ja muun riehumisen keskellä tajusin, ettei siivousmusiikki soinut. Äkkiä radion hevikanava päälle ja heti alkoi rätti heilua reippaammin. Totesin, että tällaisen amatöörisiivoojan parhaat työvälineet ovat kyllä hyvä imuri ja kosteat, isot siivousliinat. Niitä olen ostanut halpakaupasta laatikkokaupalla. Ei kai se ihan ekologista ole, kun liina lentää roskiin käytön jälkeen, mutta puhdasta niillä saa helposti aikaan. Eikä tarvitse pesuaineiden kanssa löträtä.
Olin heittänyt petivaatteet parvekkeelle tuulettumaan ja onneksi muistin ne, kun ensimmäisen kerran jyrähti. Kauhea vesisade ja ukkonen alkoi ihan yhtäkkiä ja peitto oli jo lähdössä seikkailulle, kun sain sen kiinni. Ei se paljon ehtinyt kastua. Myräkkä olikin tämän vuoden ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen. Talviukkosia on täällä silloin tällöin.
Tälle päivälle jätin vielä kylppärin, se kun on ihan oma juttunsa. Pieni, pimeä koppi, jossa ei täkäläisen tavan mukaan ole lattiakaivoa. Onneksi on sentään kunnon lattia, eikä mitään kokolattiamattoa. Aikamoista kuuraamista oli sen pesu. Kirosanojen avulla sain huoneen lopulta joten kuten puhtaaksi. Kesken urakan sammui kylppäristä valo. On se ennenkin niin tehnyt, mutta nyt vasta tajusin, että vaikka väännän lampusta virran pois päältä, on se silti päällä. Pitää varmaan kertoa vuokraisännälle. Vaarallinenhan se on, kun on vielä kosteassa tilassa.
Muutenkin tässä huushollissa on jotain vikaa sähköissä. Keittiöstä pamahti työvalo, hellan lamppu pimeni eikä uusi enää syty ja olohuoneen lamput simahtavat tämän tästä. Minkähänlainen sähkömies täällä on ollut asialla?
Jossain vaiheessa imuroinnin ja muun riehumisen keskellä tajusin, ettei siivousmusiikki soinut. Äkkiä radion hevikanava päälle ja heti alkoi rätti heilua reippaammin. Totesin, että tällaisen amatöörisiivoojan parhaat työvälineet ovat kyllä hyvä imuri ja kosteat, isot siivousliinat. Niitä olen ostanut halpakaupasta laatikkokaupalla. Ei kai se ihan ekologista ole, kun liina lentää roskiin käytön jälkeen, mutta puhdasta niillä saa helposti aikaan. Eikä tarvitse pesuaineiden kanssa löträtä.
Olin heittänyt petivaatteet parvekkeelle tuulettumaan ja onneksi muistin ne, kun ensimmäisen kerran jyrähti. Kauhea vesisade ja ukkonen alkoi ihan yhtäkkiä ja peitto oli jo lähdössä seikkailulle, kun sain sen kiinni. Ei se paljon ehtinyt kastua. Myräkkä olikin tämän vuoden ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen. Talviukkosia on täällä silloin tällöin.
Tälle päivälle jätin vielä kylppärin, se kun on ihan oma juttunsa. Pieni, pimeä koppi, jossa ei täkäläisen tavan mukaan ole lattiakaivoa. Onneksi on sentään kunnon lattia, eikä mitään kokolattiamattoa. Aikamoista kuuraamista oli sen pesu. Kirosanojen avulla sain huoneen lopulta joten kuten puhtaaksi. Kesken urakan sammui kylppäristä valo. On se ennenkin niin tehnyt, mutta nyt vasta tajusin, että vaikka väännän lampusta virran pois päältä, on se silti päällä. Pitää varmaan kertoa vuokraisännälle. Vaarallinenhan se on, kun on vielä kosteassa tilassa.
Muutenkin tässä huushollissa on jotain vikaa sähköissä. Keittiöstä pamahti työvalo, hellan lamppu pimeni eikä uusi enää syty ja olohuoneen lamput simahtavat tämän tästä. Minkähänlainen sähkömies täällä on ollut asialla?
tiistai 31. joulukuuta 2013
Lomaviikko niin kuin sen muistan
Joululomani Suomessa on ohi ja pari päivää sitten palasin takaisin kotiin. Taisi muuten olla ihan ensimmäinen kerta, kun todella tunsin tulevani kotiin, enkä mihinkään vieraaseen maahan. Kauanpa sitä ulkomaan elämistä kestikin, yli kymmenen vuotta. Nyt tämä on kotimaa, ainakin vielä vähän aikaa.
Suomessa olin kylässä, enkä tuntenut oloani kotoisaksi missään. Onneksi sentään jokaisessa kyläpaikassa oli sauna käytössäni aina, kun niin halusin. Ja usein halusinkin. Saunoin ainakin kerran joka päivä, muutamana jopa kaksi kertaa.
Lomani alkoi paniikilla, kun lentokoneessa muistin jättäneeni uunin päälle. Kentällä yritin soittaa talonmiehelle, mutta ulkomaan puhelimeni ei toiminut. Kun lopulta sain Suomen linjani käyntiin, olin hukannut talkkarin numeron. Juoksin edestakaisin etsimässä muistivihkoani, jossa numero oli. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni, rauhoituin hieman ja muistin, missä tärkeä vihko oli. Talonmies lupasi käydä vääntämässä uunin nollille. Huh, helpotuksen huokaus!
Joulun vietin lasteni ja vävypoikani kanssa. Oli kyllä hauskaa! Syötiin hyvin, juotiin vähän, naurettiin ja melkein laulettiinkin. Tehtiin pitkiä kävelylenkkejä vesisateessa ja oltiin vain yhdessä. Oi iloa!
Surullinen ja ikävä olo jäi, kun lähdin. Onneksi sinne pääsee nopeasti takaisin.
Kotiin lensin sunnuntaina kovin myöhään ja uni omassa sängyssä maistui. Nukuin pitkään, mutta onneksi sentään heräsin hakemaan koiraa kotiin. Nyt lötkötellään ja ollaan vaan ja ihmetellään, mitä ensi vuosi tuo tullessaan.
Hyvää uutta vuotta ja unohtakaa ne raketit, eläimet ei tykkää. Eikä kaikki ihmisetkään.
Suomessa olin kylässä, enkä tuntenut oloani kotoisaksi missään. Onneksi sentään jokaisessa kyläpaikassa oli sauna käytössäni aina, kun niin halusin. Ja usein halusinkin. Saunoin ainakin kerran joka päivä, muutamana jopa kaksi kertaa.
Lomani alkoi paniikilla, kun lentokoneessa muistin jättäneeni uunin päälle. Kentällä yritin soittaa talonmiehelle, mutta ulkomaan puhelimeni ei toiminut. Kun lopulta sain Suomen linjani käyntiin, olin hukannut talkkarin numeron. Juoksin edestakaisin etsimässä muistivihkoani, jossa numero oli. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni, rauhoituin hieman ja muistin, missä tärkeä vihko oli. Talonmies lupasi käydä vääntämässä uunin nollille. Huh, helpotuksen huokaus!
Joulun vietin lasteni ja vävypoikani kanssa. Oli kyllä hauskaa! Syötiin hyvin, juotiin vähän, naurettiin ja melkein laulettiinkin. Tehtiin pitkiä kävelylenkkejä vesisateessa ja oltiin vain yhdessä. Oi iloa!
Surullinen ja ikävä olo jäi, kun lähdin. Onneksi sinne pääsee nopeasti takaisin.
Kotiin lensin sunnuntaina kovin myöhään ja uni omassa sängyssä maistui. Nukuin pitkään, mutta onneksi sentään heräsin hakemaan koiraa kotiin. Nyt lötkötellään ja ollaan vaan ja ihmetellään, mitä ensi vuosi tuo tullessaan.
Hyvää uutta vuotta ja unohtakaa ne raketit, eläimet ei tykkää. Eikä kaikki ihmisetkään.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Aamulla varhain, kun lentokone nousi
Heräsin tunti sitten omaan huutooni ja itkuuni. Näin painajaista, jossa pieni koirani oli kadonnut, eikä kukaan välittänyt. Lopulta löysin sen pahvilaatikosta, mutta ei se ollut sama koira. Jonkun toisen vielä pienempi.
Eihän tuo miltään painajaiselta kuulosta nyt, kun sen kirjoitin. Uneni tunnelma oli kuitenkin ahdistava, en saanut henkeä, en pystynyt tekemään mitään, olin paniikissa ja halvaantunut. Miksi minä tuollaisia unia katson, kun voisin hauskempiakin? Nyt en uskalla nukkua.
Äsken etsin netistä lammacurryn ohjetta. Tänään täällä syödään intialaisittain. Korianteripuska täytyy vielä käydä aamulenkillä ostamassa, kun eilen unohtui. Onneksi on se lähivihanneskauppa. Harmi vaan, ettei ole kaveria, jonka kanssa ruoasta nauttisin. Ei ruokailu ole samanlaista yksin kuin seurassa. Mutta kokkaan silti! Vaikka ihan piruuttani! Mieluummin teen itse kuin syön valmisruokia, mikä näin yhden ihmisen ja koiran huushollissa ehkä olisi yksinkertaisempaa.
Ajoin eilen entisen kotini ohi. Viimeeksi näin se parisen kuukautta sitten ja silloin talo oli vielä tyhjillään. Nyt siellä asuttiin. Tuntui kovin omituiselta nähdä, että verhot olivat auki ja talossa liikkui joku. Ajattelin pysähtyä sen eteen ja vakoilla vähän aikaa, mutta kadulla oli liikaa vilskettä. Sitäpaitsi entiset naapurit olisivat saattaneet ihmetellä. Toivottavasti siellä asuu nyt lapsiperhe. On tilaa leikkiä ulkona ja sisällä.
Kuuntelen, kun lentokoneita nousee tasaiseen tahtiin. Tähän aikaan on lentokentällä vilkasta näin sunnuntainakin. Ei minua lentokoneiden äänet ole koskaan haitanneet, päinvastoin. Olen aina elänyt jonkun metelin aiheuttajan lähellä. Lapsena se oli päärata Helsingin seudulla, myöhemmin lentokenttä missä milloinkin. Tykkään, kun on matkustamisen ääniä ympärillä. Hiljaisuudessa en osaisi asua.
Eihän tuo miltään painajaiselta kuulosta nyt, kun sen kirjoitin. Uneni tunnelma oli kuitenkin ahdistava, en saanut henkeä, en pystynyt tekemään mitään, olin paniikissa ja halvaantunut. Miksi minä tuollaisia unia katson, kun voisin hauskempiakin? Nyt en uskalla nukkua.
Äsken etsin netistä lammacurryn ohjetta. Tänään täällä syödään intialaisittain. Korianteripuska täytyy vielä käydä aamulenkillä ostamassa, kun eilen unohtui. Onneksi on se lähivihanneskauppa. Harmi vaan, ettei ole kaveria, jonka kanssa ruoasta nauttisin. Ei ruokailu ole samanlaista yksin kuin seurassa. Mutta kokkaan silti! Vaikka ihan piruuttani! Mieluummin teen itse kuin syön valmisruokia, mikä näin yhden ihmisen ja koiran huushollissa ehkä olisi yksinkertaisempaa.
Ajoin eilen entisen kotini ohi. Viimeeksi näin se parisen kuukautta sitten ja silloin talo oli vielä tyhjillään. Nyt siellä asuttiin. Tuntui kovin omituiselta nähdä, että verhot olivat auki ja talossa liikkui joku. Ajattelin pysähtyä sen eteen ja vakoilla vähän aikaa, mutta kadulla oli liikaa vilskettä. Sitäpaitsi entiset naapurit olisivat saattaneet ihmetellä. Toivottavasti siellä asuu nyt lapsiperhe. On tilaa leikkiä ulkona ja sisällä.
Kuuntelen, kun lentokoneita nousee tasaiseen tahtiin. Tähän aikaan on lentokentällä vilkasta näin sunnuntainakin. Ei minua lentokoneiden äänet ole koskaan haitanneet, päinvastoin. Olen aina elänyt jonkun metelin aiheuttajan lähellä. Lapsena se oli päärata Helsingin seudulla, myöhemmin lentokenttä missä milloinkin. Tykkään, kun on matkustamisen ääniä ympärillä. Hiljaisuudessa en osaisi asua.
torstai 19. syyskuuta 2013
Inspehtööri ja puhtaat ikkunat
Nyt juuri istun kotona ja odotan patteritarkastajaa. En tiedä, miltä sellainen näyttää ja mitä tekee, mutta minulle on vain ilmoitettu, että tänään klo 8.30 - 14.30 sellainen huusholliini ilmestyy.
Tätä suurta ja ainutlaatuista tapahtumaa varten minun piti ottaa oikein töistä vapaata. Onneksi on jonkin verran tunteja varastossa, ettei lomapäiviä tarvitse kotona odottamiseen käyttää. En kyllä ole käden vain näppäimillä odottanut. Ensin siivosin koko kämpän, tosin silleen pikaisesti ja vain silmänlumeeksi. Mutta ainakin näyttää siistiltä.
Toinen, suurempi saavutukseni oli ikkunoiden pesu. Loppukesästä joku mikälie puu lennätti pähkylöitään tänne kerroksiin saakka ja ihanan karvainen sotku on peittänyt ikkunoitani nyt jonkin aikaa. Lasien puunaaminen ei ole mielipuuhaani, mutta kun en enää nähnyt ulos ja tuli tällainen sopiva tilanne, ryhdyin puuhaan.
Löysin jonkinlaisen ikkunanpesu- ja pyyhkimisvempeleen, jolla tappelin keittiön ikkunan puhtaaksi. Sen jälkeen siirryin perinteisempään konstiin eli rätteihin. Aikamoista käsivarsijumppaa se oli, mutta nyt näen taas vastapäisen talonkin. Sisäpuolelta en vielä laseja vielä pessyt, siihen käytän jonkun ikävän sadepäivän.
Saa nähdä, koska patterintarkastaja oven taakse ilmestyy. Ikkunaurakan jälkeen on olo aika nihkeä ja suihkuun pitäisi mennä, mutta ihan varmasti ovikello soi juuri silloin, kun väännän suihkun päälle.
Tätä suurta ja ainutlaatuista tapahtumaa varten minun piti ottaa oikein töistä vapaata. Onneksi on jonkin verran tunteja varastossa, ettei lomapäiviä tarvitse kotona odottamiseen käyttää. En kyllä ole käden vain näppäimillä odottanut. Ensin siivosin koko kämpän, tosin silleen pikaisesti ja vain silmänlumeeksi. Mutta ainakin näyttää siistiltä.
Toinen, suurempi saavutukseni oli ikkunoiden pesu. Loppukesästä joku mikälie puu lennätti pähkylöitään tänne kerroksiin saakka ja ihanan karvainen sotku on peittänyt ikkunoitani nyt jonkin aikaa. Lasien puunaaminen ei ole mielipuuhaani, mutta kun en enää nähnyt ulos ja tuli tällainen sopiva tilanne, ryhdyin puuhaan.
Löysin jonkinlaisen ikkunanpesu- ja pyyhkimisvempeleen, jolla tappelin keittiön ikkunan puhtaaksi. Sen jälkeen siirryin perinteisempään konstiin eli rätteihin. Aikamoista käsivarsijumppaa se oli, mutta nyt näen taas vastapäisen talonkin. Sisäpuolelta en vielä laseja vielä pessyt, siihen käytän jonkun ikävän sadepäivän.
Saa nähdä, koska patterintarkastaja oven taakse ilmestyy. Ikkunaurakan jälkeen on olo aika nihkeä ja suihkuun pitäisi mennä, mutta ihan varmasti ovikello soi juuri silloin, kun väännän suihkun päälle.
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Vapaapäivä - touhupäivä
Tuli tänään vapaapäivä ihan yllättäin. Olen nimittäin lakossa. Kukaan ei pakottanut, mutta halusin osoittaa solidaarisuuteni ja jäin kotiin niin kuin lähes kaikki muutkin työkaverit. Yksi syy jäämiselleni oli myös kamala työmäärä täällä huushollissa.
(Huomaatteko muuten, että kirjoitan kotona eli kone toimii taas! Kiitos pari viikkoa sitten käyneille vieraille.)
Viime lauantaina oli auttamassa entistä pomoani muutossa ja sain palkan huonekaluissa. Illalla raahattiin kaverin kanssa 7. kerrokseen tv-taso, suuri matto, tuoli, laatikosto ja kaikenlaista muuta pientä. Osan huonekaluista olin jo hakenut aikaisemmin. Olohuone näytti muutaman päivän kuin osto- ja myyntifirman huonosti järjestetyltä varastolta, joten pakko oli jotain tehdä. Varsinkin kun sunnuntaina saan vanhan ystäväni kaukaisilta mailta kylään.
Nyt olen kantanut sohvaa, siirtänyt pöytää ja mattoja, hakannut nauloja seinään, melkein pudottanut telkkarini lattialle ja manannut netti-tv-firman asennuksia. Oliko ihan pakko mitata johdot millilleen viime syksynä? Eikö nyt edes vähän olisi voinut jättää siirtymävaraa? Kuinka monessa huushollissa huonekalut, telkkari ja kaikki muut tavarat pysyvät aina ja ikuisesti samoilla paikoilla? Ei minun kotonani ainakaan. Kyllä vähän täytyisi asentajienkin ajatella johtoja sisustajan kannalta.
Jouduin antamaan periksi ja kultainen leikkaus on nyt ehkä pronssinen. Antennijohto ei venynyt vaikka kuinka kiskoin. Irti se kyllä lähti muutaman kerran ja jouduin ison lipastonkin sen takia siirtämään. Tässä päivässä on ollut kyllä pilatesta ihan omiksi tarpeiksi.
On täällä vieläkin tekemistä ja liikaa tavaraa. Yksi sohva (koirien lempipaikka, mutta ihan kamala) pitää saada johonkin jäteasemalle. Talkkari on luvannut auttaa minua sen kanssa, mutta hän on vielä lomalla lauantaihin saakka. Saavathan koirat loikoilla leppoisasti vielä jonkin aikaa.
Nyt lähden pesulaan verhopyykille. Siellä on helpompi isojen kankaiden kanssa pelata kuin täällä kotona, ja kun siellä on se kuivausrumpukin.
(Huomaatteko muuten, että kirjoitan kotona eli kone toimii taas! Kiitos pari viikkoa sitten käyneille vieraille.)
Viime lauantaina oli auttamassa entistä pomoani muutossa ja sain palkan huonekaluissa. Illalla raahattiin kaverin kanssa 7. kerrokseen tv-taso, suuri matto, tuoli, laatikosto ja kaikenlaista muuta pientä. Osan huonekaluista olin jo hakenut aikaisemmin. Olohuone näytti muutaman päivän kuin osto- ja myyntifirman huonosti järjestetyltä varastolta, joten pakko oli jotain tehdä. Varsinkin kun sunnuntaina saan vanhan ystäväni kaukaisilta mailta kylään.
Nyt olen kantanut sohvaa, siirtänyt pöytää ja mattoja, hakannut nauloja seinään, melkein pudottanut telkkarini lattialle ja manannut netti-tv-firman asennuksia. Oliko ihan pakko mitata johdot millilleen viime syksynä? Eikö nyt edes vähän olisi voinut jättää siirtymävaraa? Kuinka monessa huushollissa huonekalut, telkkari ja kaikki muut tavarat pysyvät aina ja ikuisesti samoilla paikoilla? Ei minun kotonani ainakaan. Kyllä vähän täytyisi asentajienkin ajatella johtoja sisustajan kannalta.
Jouduin antamaan periksi ja kultainen leikkaus on nyt ehkä pronssinen. Antennijohto ei venynyt vaikka kuinka kiskoin. Irti se kyllä lähti muutaman kerran ja jouduin ison lipastonkin sen takia siirtämään. Tässä päivässä on ollut kyllä pilatesta ihan omiksi tarpeiksi.
On täällä vieläkin tekemistä ja liikaa tavaraa. Yksi sohva (koirien lempipaikka, mutta ihan kamala) pitää saada johonkin jäteasemalle. Talkkari on luvannut auttaa minua sen kanssa, mutta hän on vielä lomalla lauantaihin saakka. Saavathan koirat loikoilla leppoisasti vielä jonkin aikaa.
Nyt lähden pesulaan verhopyykille. Siellä on helpompi isojen kankaiden kanssa pelata kuin täällä kotona, ja kun siellä on se kuivausrumpukin.
perjantai 7. kesäkuuta 2013
Ihminen menneisyydestä
Sain naamakirjaviestin, että tuttavani, nuori nainen, jota en ole nähnyt pitkään aikaan, on piakkoin matkalla näillä main. Neiti kysyi, jos saa tulla käymään. Tietysti lupasin ja toivotin tervetulleeksi.
Myöhemmin ajattelin, että olikohan viisasta heti suostua. Mitäs, jos hän onkin jonkun toisen asialla ja yrittää saada selville nykyisen elämäntilanteenì? Mitäs, jos se ei olekaan hän, joka tulee, vaan joku, jota en ikinä, koskaan, missään maailman kolkassa tai tilanteessa halua nähdä. Pikkuisen pelottaa, mutta neito on kuitenkin järkevä ja kunnollinen ihminen. Tuskin hän ainakaan minun kanssani ryhtyisi mihinkään vilunkipeliin. Sitä paitse olemme aina tulleet oikein hyvin toimeen, vaikeissakin paikoissa.
Nyt pitää ripustaa vihdoin ja viimein ns. vierashuoneeseen verhot ja muutenkin taas järjestellä kotia. Huomenna haen parvekekalusteet ja -ritilät, jotka ostin kirpparilta hullun halpaan hintaan. Maanantaina saan uusia (käytettyjä) huonekaluja ja kuski lupasi vielä auttaa siivouksessakin. Hyvä tyyppi!
Tämähän alkaa olla jo ihan hurjaa. Kohta on koti siinä kunnossa kuin sen haluankin. Kuinka sitten saan aikani kulumaan, kun ei enää tarvitse selata osto- ja myyntiliikkeiden ilmoituksia? Mitäs jos alkaisin taas miettiä auton vaihtoa? Se taitaa olla kyllä liian maskuliininen harrastus. Ehkäpä täytyy taas alkaa opetella kirjojen lukemista ja musiikin kuuntelua. Tai voisinhan lakata kynnet.
Myöhemmin ajattelin, että olikohan viisasta heti suostua. Mitäs, jos hän onkin jonkun toisen asialla ja yrittää saada selville nykyisen elämäntilanteenì? Mitäs, jos se ei olekaan hän, joka tulee, vaan joku, jota en ikinä, koskaan, missään maailman kolkassa tai tilanteessa halua nähdä. Pikkuisen pelottaa, mutta neito on kuitenkin järkevä ja kunnollinen ihminen. Tuskin hän ainakaan minun kanssani ryhtyisi mihinkään vilunkipeliin. Sitä paitse olemme aina tulleet oikein hyvin toimeen, vaikeissakin paikoissa.
Nyt pitää ripustaa vihdoin ja viimein ns. vierashuoneeseen verhot ja muutenkin taas järjestellä kotia. Huomenna haen parvekekalusteet ja -ritilät, jotka ostin kirpparilta hullun halpaan hintaan. Maanantaina saan uusia (käytettyjä) huonekaluja ja kuski lupasi vielä auttaa siivouksessakin. Hyvä tyyppi!
Tämähän alkaa olla jo ihan hurjaa. Kohta on koti siinä kunnossa kuin sen haluankin. Kuinka sitten saan aikani kulumaan, kun ei enää tarvitse selata osto- ja myyntiliikkeiden ilmoituksia? Mitäs jos alkaisin taas miettiä auton vaihtoa? Se taitaa olla kyllä liian maskuliininen harrastus. Ehkäpä täytyy taas alkaa opetella kirjojen lukemista ja musiikin kuuntelua. Tai voisinhan lakata kynnet.
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Koirat portsareiksi
Kaikkea sitä ehtii tapahtua, kun on vähän aikaa poissa! Perjantaina oli oven ulkopuolella lappu, että huomenna alkaa parvekeremontti ja korjausväen täytyy päästä parvekkeelleni klo 7.30:stä alkaen. Mitään aikaisempaa ilmoitusta asiasta en ole saanut, mutta onhan jotain voinut tapahtua lomani aikana.
Nyt olen miettinyt, kuinka huushollin järjestäisin, että miehet (joo-o, en usko, että naisia on porukassa. Ei täällä koskaan ole.) pääsevät kulkemaan työmaallensa. Taidan velvoittaa koirat
hoitamaan portsarin hommia. Ei ne ovea osaa avata, mutta kovasti osaavat toivottaa tervetulleiksi. Hankalaa siitä tulee, mutta mitäs jättivät ilmoittamisen viime tippaan. Töistä en voi olla poissa juuri nyt, joten varmaan pitää avainkin miehille antaa vaikka yhtään en haluaisi.
Muutaman asian olen päättänyt tehdä ihan oman mieleni mukaan. Suljen asunnon vesijohdot ja lukitsen pari huonetta. Harmittaa, kun en saa kaikkia ovia lukkoon, mutta onneksi sentään makuuhuoneen. Ajattelin, että järjestäisin kulun parvekkeelle vain keittiön kautta, mutta ainakin olkkarin kauttakin sinne nyt pääsee. Toisaalta, voisinhan lukita parvekkeen ovet ja ottaa avaimet mukaani. Hyvä ajatus! Niinpä taidankin tehdä. Saavat sotkea vain keittiön lattian, se on helppo siivotakin.
Kaikkea sitä täytyykin järjestellä ja miettiä! Ihmettelen tosissani, miksi niinkin isosta asiasta kuin parvekeremontista ei ole mitään ilmoitettu aikaisemmin.
Toiseen yllätykseen törmäsin aamulenkillä koirien kanssa. Olen jo pitkään ihmetellyt suurten puitten takana olevaa rähjäistä, melkein kaatumaisillaan olevaa taloa. Nyt sen eteen oli ilmestynyt poliisin tiedote. Omistajalle on ilmoitettu, että kunta ottaa talon haltuunsa, jos sitä ei kunnosteta. Omistaja on luvannut korjata talon kesäkuun loppuun mennessä, mutta mitään ei ainakaan vielä ole tehty. Taitaa tulla omistajapapalle kiire, jos aikoo suuren talon saada kuntoon parissa kuukaudessa.
Saman kadun varressa oli lähes joka talon ikkunassa lappu, jolla vastustetaan paikallisen liikennelaitoksen suunnitelmia. Ilmeisesti bussiyhtiö haluaa siirtää pysäkin uuteen paikkaan, eivätkä kadun asukkaat pidä suunnitelmasta ollenkaan. Hiukkasen epäilen pienten protestilappusten toimivuutta, mutta pidän peukut pystyssä asukkaiden puolesta.
Nyt olen miettinyt, kuinka huushollin järjestäisin, että miehet (joo-o, en usko, että naisia on porukassa. Ei täällä koskaan ole.) pääsevät kulkemaan työmaallensa. Taidan velvoittaa koirat
hoitamaan portsarin hommia. Ei ne ovea osaa avata, mutta kovasti osaavat toivottaa tervetulleiksi. Hankalaa siitä tulee, mutta mitäs jättivät ilmoittamisen viime tippaan. Töistä en voi olla poissa juuri nyt, joten varmaan pitää avainkin miehille antaa vaikka yhtään en haluaisi.
Muutaman asian olen päättänyt tehdä ihan oman mieleni mukaan. Suljen asunnon vesijohdot ja lukitsen pari huonetta. Harmittaa, kun en saa kaikkia ovia lukkoon, mutta onneksi sentään makuuhuoneen. Ajattelin, että järjestäisin kulun parvekkeelle vain keittiön kautta, mutta ainakin olkkarin kauttakin sinne nyt pääsee. Toisaalta, voisinhan lukita parvekkeen ovet ja ottaa avaimet mukaani. Hyvä ajatus! Niinpä taidankin tehdä. Saavat sotkea vain keittiön lattian, se on helppo siivotakin.
Kaikkea sitä täytyykin järjestellä ja miettiä! Ihmettelen tosissani, miksi niinkin isosta asiasta kuin parvekeremontista ei ole mitään ilmoitettu aikaisemmin.
Toiseen yllätykseen törmäsin aamulenkillä koirien kanssa. Olen jo pitkään ihmetellyt suurten puitten takana olevaa rähjäistä, melkein kaatumaisillaan olevaa taloa. Nyt sen eteen oli ilmestynyt poliisin tiedote. Omistajalle on ilmoitettu, että kunta ottaa talon haltuunsa, jos sitä ei kunnosteta. Omistaja on luvannut korjata talon kesäkuun loppuun mennessä, mutta mitään ei ainakaan vielä ole tehty. Taitaa tulla omistajapapalle kiire, jos aikoo suuren talon saada kuntoon parissa kuukaudessa.
Saman kadun varressa oli lähes joka talon ikkunassa lappu, jolla vastustetaan paikallisen liikennelaitoksen suunnitelmia. Ilmeisesti bussiyhtiö haluaa siirtää pysäkin uuteen paikkaan, eivätkä kadun asukkaat pidä suunnitelmasta ollenkaan. Hiukkasen epäilen pienten protestilappusten toimivuutta, mutta pidän peukut pystyssä asukkaiden puolesta.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Kotihiiri, kotiolento, kotikokki
Ei tästä kuulkaa tule yhtään mitään! Eilenkin vasta iltamyöhällä muistin, että olisin voinut lähteä kaupungille ja nähdä tuttuja, kuunnella musiikkia ja viettää hauskaa aikaa. Sen sijaan kökötin kotona ja tuijotin telkkarista typeriä arvauskilpailuja. Lisäksi olin ajatellut päivällä käydä ostamassa kunnolliset kengät, mutta senkin onnellisesti unohdin. Harmittaa ihan tosissaan.
Ensin koirien kanssa, sitten kotona lötköttelyä, jotain pikku puuhailua, pyykkiä, kaupassa käyntiä, koirien kanssa ulos, kokkaamista, telkkaria, nettiä... Siinähän se, viikonlopun peruspäivä. Aikaisemmin en pystynyt kotona viikonloppuisin olemaan, mutta nyt ei mikään tunnu saavan täältä pois. Näin ei voi jatkua! Pakkohan minun on alkaa etsiä sosiaalista elämää ympärilleni. Tai sosialistinen elämäkin kävisi, olinhan nuorena reipas vasemmistohippi. Koska minusta tällainen poroporvari tuli? Mielipiteet eivät ole vaihtuneet, mutta kaikki muu kyllä.
On toki minulla harrastuksia. On nuo koirat, joiden kanssa saa hyvin ajan kulumaan. On lukemista, on musiikkia ja on keittiö, mistä onkin tullut yksi elämäni keskipiste. Tänäänkin taas väsäsin kaikenmaailman juttuja ihan vain itselleni vaikka joskus olisi hauskaa, jos ruokailijoita olisi enemmän. Aina teen liikaa ruokaa.
Liikaa tuota syötävää tuli tällekin päivälle, mutta riittääpähän pitkäksi aikaa. Katkarapusalaatista tuli kerrassaan maukasta, mutta lohi oli liian sitruunaista. Yleensä olen käyttänyt limetin mehua, mistä tulee kyllä parempaa. Kyllä tuota sitruunaistakin toki syö, ja pakko onkin. Pois en ruokaa heitä, jos se ei ihan pilalla ole.
Pihvejä ostin enemmän kuin yhden. Kilohinta on paljon alhaisempi, kun ostaa ison paketin. Paistoin ne kaikki ja varmaan tulevat syödyiksi. Tuo kuvassa oleva sai vähän liikaa pippuria kylkiinsä, en tykännyt, mutta onneksi sain suurimman osan rapsutetuksi pois. Uunissa grillattu palsternakka sen sijaan oli taas kerran Number One. Miten voikin yksinkertainen juures maistua hyvältä.
Niin, ja älkää noita kuvia ihmetelkö. Minä nyt vain joskus tykkään leikkiä ruualla. Pitäisi olla enemmän lautasia, että saisi parempia asetelmia aikaan.
Nyt jatkan löysän sunnuntain viettoa ja kuuntelen jazzia. Tällä hetkellä 7. kerroksessa soi Milt Jacksonin The Prophet Speaks.
Ensin koirien kanssa, sitten kotona lötköttelyä, jotain pikku puuhailua, pyykkiä, kaupassa käyntiä, koirien kanssa ulos, kokkaamista, telkkaria, nettiä... Siinähän se, viikonlopun peruspäivä. Aikaisemmin en pystynyt kotona viikonloppuisin olemaan, mutta nyt ei mikään tunnu saavan täältä pois. Näin ei voi jatkua! Pakkohan minun on alkaa etsiä sosiaalista elämää ympärilleni. Tai sosialistinen elämäkin kävisi, olinhan nuorena reipas vasemmistohippi. Koska minusta tällainen poroporvari tuli? Mielipiteet eivät ole vaihtuneet, mutta kaikki muu kyllä.
On toki minulla harrastuksia. On nuo koirat, joiden kanssa saa hyvin ajan kulumaan. On lukemista, on musiikkia ja on keittiö, mistä onkin tullut yksi elämäni keskipiste. Tänäänkin taas väsäsin kaikenmaailman juttuja ihan vain itselleni vaikka joskus olisi hauskaa, jos ruokailijoita olisi enemmän. Aina teen liikaa ruokaa.
 |
| Alkupala ihan vain itselle: Katkarapusalaattia, sitruunamarinoitua lohta ja tilliperunaa (vihreät pallerot) |
 |
| Yhden naisen sunnuntailounas: pippuripihvi, sinappinen kermakastike, palsternakkatikkuset ja puolukkahillo |
Pihvejä ostin enemmän kuin yhden. Kilohinta on paljon alhaisempi, kun ostaa ison paketin. Paistoin ne kaikki ja varmaan tulevat syödyiksi. Tuo kuvassa oleva sai vähän liikaa pippuria kylkiinsä, en tykännyt, mutta onneksi sain suurimman osan rapsutetuksi pois. Uunissa grillattu palsternakka sen sijaan oli taas kerran Number One. Miten voikin yksinkertainen juures maistua hyvältä.
Niin, ja älkää noita kuvia ihmetelkö. Minä nyt vain joskus tykkään leikkiä ruualla. Pitäisi olla enemmän lautasia, että saisi parempia asetelmia aikaan.
Nyt jatkan löysän sunnuntain viettoa ja kuuntelen jazzia. Tällä hetkellä 7. kerroksessa soi Milt Jacksonin The Prophet Speaks.
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Naapurisopuako
Vastapäisessä aunnossa asuu kaksi miestä, tai ainakin kaksi miestä. Kun tänne muutin, asunto oli tyhjillään, mutta joskus viime syksynä aloin kuulla asumisen ääniä. Niitä ääniä onkin siitä lähtien kuulunut lähes katkeamatta. Öisin taitaa olla vähän hiljaisempaa.
Aluksi luulin, että asuntoon oli muuttanut nuorisoa, kun hevimusiikki soi ja tietokonepelit räiskyivät ja asunnosta leijaili paha haju rappukäytävään. Yllätykseni oli aikamoinen, kun päivänä muutamana näin asukkaat. Aikuisia miehiähän ne olivat! Kyllä he päivää sanovat, mutta muuten emme juttele vaikka avaisimme ovemme samaan aikaan.
Viikonlopun aikainen huonekalujen rahtaaminen ja rakentaminen sai toisen koiristani hetkeksi menettämään malttinsa, mikä ei ole ollenkaan ihmeellistä. Se nyt luulee olevansa kaikkien pomo ja käskijä. Sitä en tajunnut, miksi naapurin piti tulla ovelle metelöimään, kun selvästi näki, mitä oli tekeillä. Telkesin koiran makuuhuoneeseen ja käskin naapurin ulos.
Seuraavana päivänä kekseliäät miehet saivat päähänsä ryhtyä rappukäytävässä matkimaan koiraa ja/tai sutta. Arvatkaapa, oliko helppo selittää koiralle, ettei kannattaisi provosoitua? Sama tapahtui tänään, kun koirani haukkuivat hetken parvekkeella. Koirat ihan oikeasti joskus haukkuvat, eivätkä minun koirani ole ainoita tässä talossa, jotka niin tekevät. Ehkä olen jäävi sanomaan, mutta minusta koneellinen meteli on pahempaa kuin koiran haukkuminen. Tai ei kai sitäkään jaksaisi tuntikausia kuunnella. Taidan taas ryhtyä salakuvaajaksi ja filmaan koirieni päivärutiineja, niin tiedänpähän ainakin, paljonko haukkuvat.
Olen nyt vähän ihmeissäni. Mitähän pitäisi tehdä? Eihän tällaisesta asumisesta mitään tule, jos naapurit käyvät oven takana metelöimässä. Mistä tiedän, vaikka kävisivät poissaollessanikin koiria häiritsemässä? Ehkä juttelen ensin talkkarin kanssa ja kysyn, onko kukaan valittanut koiristani. Pahimmassa tapauksessa alan etsiä uutta kotia. En kyllä millään taas jaksaisi muuttorumbaa.
Aluksi luulin, että asuntoon oli muuttanut nuorisoa, kun hevimusiikki soi ja tietokonepelit räiskyivät ja asunnosta leijaili paha haju rappukäytävään. Yllätykseni oli aikamoinen, kun päivänä muutamana näin asukkaat. Aikuisia miehiähän ne olivat! Kyllä he päivää sanovat, mutta muuten emme juttele vaikka avaisimme ovemme samaan aikaan.
Viikonlopun aikainen huonekalujen rahtaaminen ja rakentaminen sai toisen koiristani hetkeksi menettämään malttinsa, mikä ei ole ollenkaan ihmeellistä. Se nyt luulee olevansa kaikkien pomo ja käskijä. Sitä en tajunnut, miksi naapurin piti tulla ovelle metelöimään, kun selvästi näki, mitä oli tekeillä. Telkesin koiran makuuhuoneeseen ja käskin naapurin ulos.
Seuraavana päivänä kekseliäät miehet saivat päähänsä ryhtyä rappukäytävässä matkimaan koiraa ja/tai sutta. Arvatkaapa, oliko helppo selittää koiralle, ettei kannattaisi provosoitua? Sama tapahtui tänään, kun koirani haukkuivat hetken parvekkeella. Koirat ihan oikeasti joskus haukkuvat, eivätkä minun koirani ole ainoita tässä talossa, jotka niin tekevät. Ehkä olen jäävi sanomaan, mutta minusta koneellinen meteli on pahempaa kuin koiran haukkuminen. Tai ei kai sitäkään jaksaisi tuntikausia kuunnella. Taidan taas ryhtyä salakuvaajaksi ja filmaan koirieni päivärutiineja, niin tiedänpähän ainakin, paljonko haukkuvat.
Olen nyt vähän ihmeissäni. Mitähän pitäisi tehdä? Eihän tällaisesta asumisesta mitään tule, jos naapurit käyvät oven takana metelöimässä. Mistä tiedän, vaikka kävisivät poissaollessanikin koiria häiritsemässä? Ehkä juttelen ensin talkkarin kanssa ja kysyn, onko kukaan valittanut koiristani. Pahimmassa tapauksessa alan etsiä uutta kotia. En kyllä millään taas jaksaisi muuttorumbaa.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Onni on oma tähtitaivas
Aikoinaan, ensimmäisen avioeroni jälkeen tuttava sanoi, että makuuhuoneen katosta täytyy tehdä tähtitaivas. Sinistä maalia ja keltaisia tähtiä. Ei oikein ollut minun juttuni, enkä sitä paitsi sinista maalia vetäisi mihinkään seinään saati kattoon.
Kun makaan sängyssä ja katson kattoon, näen tähtiä. Tai kuvittelen näkeväni. Minulla on nyt oma tähtitaivas.Maltankohan sammuttaa lamppuani ollenkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)