Argentiina ei ole Brasilia

Meni tänään maat sekaisin. Lähetin Brasiliaan puhelinkokoustietoja ja heti sen jälkeen piti lähettää samat tiedot Argentiinaan. Niin teinkin, lähetin täsmälleen samat tiedot. Ei kai noissa maissa nyt mitään eroja ole? Hyvin pian huomasin erehdykseni ja korjasin asian saman tien anteeksipyynnön kera. Onhan niissä eroja muutakin  kuin nimi, kellonaikakin on eri. Sähläri mikä sähläri, taas kerran.

Olin siinä sählätessäni ääneen sanoa, että sekoittavathan ihmiset Suomen ja Ruotsinkin, ainakin jotkut. Olisi kyllä kivempi, jos Suomi sekoitettaisiin Islantiin. Sen maan kansalaisena olisi mukava olla. Siellä ei vanheneminenkaan pelottaisi ja saisi lillua kuumissa lähteissä. Vaikka on kai sielläkin aika kallista. Pitäisi varmaan järjestää joku lomamatka Islantiin ja käydä tutkimassa pikkuruista saarivaltiota.

Ihan Islantiin en nyt kuitenkaanole lähdössä, mutta yksi matka on tilattuna ja toinen surisee mietintämyssyn alla. Ensimmäinen on lyhyt viikkonloppuretki Saksan Trieriin parin viikon kuluttua. Se on kuulemma kaunis kaupunki kaikkine roomalaisvaltakunnan vanhoine rakennelminen. Sain hotellinkin ihan keskustasta tosi edullisesti. Toivottavasti koirani ei tykkää pahaa vaikkei ollakaan luonnon keskellä.

Toinen lomani ajoittuu huhtikuun loppuun. Tosin en ole vielä saanut esimiestäni ylipuhutuksi loman suhteen, mutta lomakohteen olen jo valinnut ja majoituksen varannut alustavasti. Suunnittelen meneväni viikoksi nauttimaan Bretagnen keväästä ja meri-ilmastosta. Siellä piti jo viime vuonna käydä, mutta reissu peruuntui minusta riippumattomista syistä. Vielä kun saisin jonkun mukavan henkilön matkaseuraksi, olisi kaikki hyvin. Vaikka kyllähän minä yksinkin koiran kanssa reissaan ihan mielelläni. Olen oikein hyvää matkaseuraa niin itselleni kuin koirallekin. Tunnemme tapamme ja osaamme olla ihmisiksi.

Joskus olisi tosin hauskaa jakaa matkakokemuksia ja -näkemyksiä jonkun ihmisenkin kanssa. Koira ei välitä "Oih, kuinka ihana meri!" tai "Katso tuota näkymää!" -huudahduksistani. Sitä kiinnostaa vain uudet tuoksut ja ruoka ja pehmeä yösija.

Onneksi on vielä aikaa suunnitella ja miettiä sitä ihmisseura-asiaa.

Mutta hei, nythän olen kirjoittanut ihan lööperiä, onhan minulla kolmaskin matka tilattuna! Tai oikeastaan se on toinen, sillä lähden matkalle maaliskuussa. Taas kerran lennän eksoottiseen Suomeen viikoksi. Pääsen hoitamaan lapsenlasta, kun hänen äitinsä lähtee kahden viikon työmatkalle maailman ääriin. Yksi mummu ottaa vetovastuun yhdestä viikosta ja minä toisesta. Eiköhän me taas toimeen tulla vaikka pieni mies onkin kasvanut ja kehittynyt ja saattaa jopa ujostella.

Aika hassu juttu muuten, työkaverini on Suomessa samassa kaupungissa juuri silloin kuin minäkin. Hän menee sinne kouluttautumaan paremmaksi ihmiseksi. Saa nähdä, ehtisimmekö tavata ja käydä yhdessä tutustumassa kaupunkielämään. Voi olla, etten malta lähteä pikku miehen luota mihinkään ja voi olla, että työkaverillakin on muita, nuorempia kavereita, joiden kanssa iltojaan viettää.

Nyt menen tarkistamaan ovatko argentiinalaiset linjoilla.

Lomailua Suomessa

Tulin sunnuntaina joulun viettoon. On täällä aika pimeää, mutta niin on Euroopassakin. Samoin lämmintä tuntuu piisaavan.

Minua lumettomuus ja lämmin sää ei haittaa, mutta toistaiseksi olen kuullut vain valitusta. Ei tule joulumieli, ei taida tulla joulukaan. Kun ihmettelen ääneen sukulaisteni valitusta, he sanovat, että jouluna TÄYTYY olla lunta. Ihmettelen lisää. 

Minä en lunta kaipaa, minun joulumieleni on lämpimissä ajatuksissa ja lapsenlapsen ilon seuraamisessa, hyvässä ruoassa ja ystävien tapaamisessa. Enkä ainakaan palele. 

We'll always have Paris

But, then again, we don't.

Matka peruuntui ihan yksinkertaisista pelkosyistä. Kysymyksessä ei ole minun pelkoni vaan suunnitellun kanssamatkustajan. Vähän harmittaa, mutta sainpahan rahat takaisin, joten yritän joku toinen kerta. Ehkä Pariisi olisi keväällä kauniimpi kuin syksyllä sotilaiden tiukassa valvonnassa. Toivon ainakin niin.

Nyt vielä odottelen ja ihmettelen, uskaltaako vieraani lentää vieraille maille. Itse sellainen on päätettävä, minä voin vain sanoa, että itse en pelkää. Toivon, että tulee viettämään viikonloppua luokseni. Lupasin kuljettaa häntä paikoissa, joissa ei tiedetä mitään nykyisestä turvattomuustilanteesta. Sellaisiakin paikkoja vielä löytyy, ihan tästä läheltäkin.

Tässä se nähdään sisarusten erilainen luonne. Toinen ei pelkää ja toinen taas on aina varuillaan.

Kieltämättä on vähän tylsä olo, kun suunnitelmat menevät myttyyn. No, mitä näistä. Suunnitelmia voi onneksi suunnitella aina lisää.

Juttelin eilen pitkään puhelimessa hyvän ystäväni kanssa. Siitä tuli hyvä mieli.

(Otsikosta kiitos Casablanca-elokuvalle)

Siinä se on, Pariisi. (kuvan nappasin jostain)

Lapsellinen viikko

Olen nyt Suomessa, ollut jo viime viikonlopusta lähtien. Tulin tänne pientä lapsenlastani hoitamaan, kun äiti lähti työmatkalle toiselle puolen maapalloa ja isällä on epäsäännöllinen työaika. Ihan minua pyydettiin apuun, mikä tuntui mukavalta. 

Toiset isovanhemmat ovat vähän lähempänä kuin minä, mutta he auttavat jo ihan tarpeeksi. Lisäksi he välillä huolehtivat muista lapsenlapsistaan, joten mielihyvin lupauduin lapsenlikaksi tässä ongelmatilanteissa. 

En kyllä muistanutkaan, kuinka täyspäiväistä tällainen työ on. Lapsi on vielä niin pieni, ettei tajua, mihin voi mennä ja mihin ei. Koko ajan saan olla tarkkana ja pitää pientä silmällä. Kerran jo kauhuissani juoksin lapsen perässä, kun hän oli suin päin taapertamassa vilkkaalle kadulle vaikka olin määrännyt pysymään samassa suunnassa kuin minäkin. Kouraa on helpompi käskeä kuin pientä taaperoa. 

Ihan oma viihdehetkensä on ruokailu. Hyvin tuo syö, mutta aina homma menee vähän överiksi. Välillä syödään kaksin käsin ja välillä ruoka lentää pitkin seiniä. Toistaiseksi hermoni ovat pitäneet. Olen pistänyt ruokailun leikiksi minäkin. Ehkä huono idea, mutta tuntuu toimivan. 

Eilen sain vapaapäivän kun olin tilannut kampaaja-ajan. Vein lapsen aamulla tarhaan, hyppäsin bussiin ja ajelin keskustaan. Ajattelin käydä vähän ostoksilla ennen hiusten leikkausta,  mutta kaupat olivatkin kiinni! Näyttävät tässä kaupungissa alkavan kaupankäynnin vasta kymmeneltä. Mikä pettymys! No, säästyihän rahat. 

Tänään taas on seikkailtu pikkumiehen kanssa vesisateessa ja ihmetelty puistonhoitajan traktoria. Nyt tuo suuri pieni ihminen vetää päiväunia tuhisten nalle kainalossa ja minulla on pari tuntia omaa aikaa. Taidan käyttää sen tiskaamiseen ja mustiikkakiisselin keittoon. 

Sulkeutuihan se ovi

Täällä taas. En minä tahallani ole poissa ollut, mutten vaan ole osannut istuttaa sormiani näppäimille.

Naapuritalossa oli 2. kerroksen yksiön ovi parvekkeelle monta viikkoa auki. Oikein hyvin sen näin, kun koiran kanssa palattiin lenkeiltämme kotiin. Siitä ovesta olisi päässyt kuka tahansa tyhjään huoneistoon kiipeämään, niin matalalla parveke on. Mielikuvituksissani ovi oli jätetty tahallaan auki, kun haluttiin tuulettaa asuntoon kuolleen ja sinne mädäntyneen peräkammarin pojan ruumiin tuoksu tuulettaa pois.

Asunnossa nimittäin asui aikuinen nuori mies, jonka ajanvietettä oli oluen juonti. Näin sen moneen kertaan, kun taloa kohti kävelin. Yhtenä päivänä miestä ei enää näkynyt, mutta keittiössä oli vielä astioita ja rätti roikkui tiskipöydän reunalla. Meni jonkin aikaa, kunnes eräänä päivänä asunto vilisi väkeä (taas satuin koiralenkille juuri samaan aikaan). Sen jälkeen ovi olikin auki useiden viikkojen ajan.

Heti arvasin, että asukas oli kuollut liialliseen oluenjuontiinsa ja tylsistymiseensä. Mikään unohtaminenenhan ei voinut tulla kysymykseenkään. Ei kukaan unohda parvekkeen ovea auki (eikä uunia päälle, kun lähtee Suomeen joulunviettoon). Sellaista nyt ei vain tapahdu.

No, oli miten oli. Nyt on ovi kiinni, eivätkä pulut enää voi käyttää yksiötä vessanaan.

Juuri nyt olen hieman apealla mielen. Oikein hyvä työkaverini, ellei paras, ja myös hyvä ystäväni siirtyy toisen käytävän toimistoon päälliköksi. Olen onnellinen hänen puolestaan, mutta en itseni. Olisin niin mielelläni pitänyt hänet tuossa parin toimistohuoneen päässä huutoetäisyydellä. Mielelläni siirtyisin hänen mukanaan toisaalle, mutta todellisuus on toista. En minä enää voi töitä vaihtaa, kun jään kohta eläkkeelle. No, kohta ja kohta, vielä on n. 1,5 vuotta aktiivista työaikaa, mutta uuteen hommaan olen liian lyhytaikainen.

Vaikka otetaanhan niitä sijaisiakin ihan vaan muutamaksi kuukaudeksi, miksen siis minäkin voisi tehdä loppuaikani jotain muuta kuin tätä.

Siksi olen surullinen. Tosin nykyisessä esimiehessäni ei ole mitään vikaa ellei viaksi lasketa hänen suorapuheisuuttaan. Tulemme oikein hyvin toimeen, enkä voi valittaa.

Ehkä minua vakavoittaa se eläkkeelle jäänti. Kaikki on vielä niin epäselvää. Palaanko takaisin Suomeen (joka tällä hetkellä vaikuttaa tosi huonolta vaihtoehdolta), jäänkö tänne vai lähdenkö peräti ihan muualle. Perheenjäsenten takia Suomi olisi oikea valinta, mutta vain heidän takiaan.

Onneksi on vielä vähän aikaa tehdä päätöksiä. Ehkä asiat muuttuvat paremmiksi ja ehkä minäkin osaan alkaa ajatella positiivisemmin.

Ainakin astiakaapin otan

Äitini (tai äitimme, onhan meitä kaksi siskosta) on vanha ja monen fyysisen sairauden lisäksi hän kärsii muistisairaudesta. Äiti ei muista, mikä päivä, vuorokaudenaika tai vuosi on. Hän ei muista kaikkien perheenjäsenten nimiä. Äiti oli joskus hyvä kokki, mutta enää hän ei osaa hellaa käyttää. Kahvinkeittimen osaa napauttaa päälle, kun joku on ensin täyttänyt säiliön vedellä ja suodattimen kahvilla. Jääkaapista hän osaa etsiä ruokaa, muttei aina sitä löydä, vaikka kaapissa olisi vaikka mitä herkkuja.

Äiti soittaa minulle ja siskolleni useita kertoja päivässä, muttei puolestaan aina osaa itse vastata. Hänen puhelunsa ovat lyhyitä. "Kiva kuulla taas sinusta, kun ei ole moneen päivään juteltu. Soita taas joskus." Yleensä vastaan puheluihin, joskus en. Silloin hän jättää vastaajaan vihaisen viestin. Joskus olen kuunnellut parin minuutin ajan pelkkää kiroilua, joskus taas valitusta, kun en koskaan vastaa.

Tänä vuonna äiti on kaatunut kotonaan monta kertaa, kun liikkuminen on kovin vaikeaa, ja hän on viettänyt sairaalassa pidemmän ajan kuin kotonaan. Sairaalassa häntä on pidetty, kunnes lääkäri on ollut sitä mieltä, ettei äitiäni mikään vaivaa ja lähettänyt hänet takaisin kotiin. Kotona hänen luonaan käy kotisairaanhoidon väkeä muutaman kerran päivässä antamassa lääkkeet ja muutenkin huolehtimassa. Siskoni käy äidin luona lähes päivittäin, minä en niin usein pääse.

Nyt äiti on jonossa vanhusten hoivakotiin, minne hän itsekin haluaa mennä. Tämä tuntuu todellisesta työvoitolta. Olemme siskoni kanssa soittaneet pitkin poikin eri ihmiselle äitini asuinkunnassa ja vihdoin saaneet viestin perille. Äiti ei pärjää enää kotona. Hän on sen lopulta itsekin tajunnut.
Hoivakodissa on seuraa ja ainakin periaatteessa apu lähellä, jos ja kun jotain sattuu. Siskon ja muun perheen kanssa ollaan onnellisia, että koti-sairaala-koti-kierre ehkä loppuu. Äiti sanoi ottavansa mukaansa astiakaapin. Ottakoon, jos se tekee onnelliseksi.

Loma, lomampi, lomin (lomein, lomain, lomoin????)

Siinähän se tuli, loma-ajatuksen pääasia. Mikä on paras loma? En sitä tiedä vielä, mutta pieni aavistus on, ihan sellainen pikkiriikkinen.

Ensi viikolla alkaa tavallinen loma, Suomi-loma, perheloma, pakkoloma, pakko-Suomi-loma. Vaikka kivahan sinne on mennä. Äitini kysyy, koska tulen kotiin. Minä siihen totean olevani kotona, mutta Suomeen tulen lomalle. Ei se oikein mene vanhalle ja huonovointiselle perille. Häen mielestään kotini on Suomessa.

Aion viihtyä synnyinmaani kamaralla peräti yli kolme viikkoa! Tai eihän tuo mikään pitkä aika ole, kun yleensä olen siellä viiden viikon verran jaksanut ns. lomailla. Tällä kertaa vapaa-aikani alkaa pienen pojan viikonlopppuhoidolla poissa hänen kotoaan. Vanhemmat ovat varanneet minut jo aikoja sitten poikaa hoitamaan. Kivaa siitä tulee! Me tunnemme toisemme aika hyvin, kiitos nykytekniikan. Joka viikko jutellaan ja leikitään yhdessä ihan nokitusten. Joskus poika kyllä häipyy omiin leikkeihinsä, mutta vilkuttaa ja hihkuu silti vähän väliä. Saa nähdä, mitä keksimme, kun voimme ihan vain kaksistaan päättää, mihin mennään ja mitä tehdään.

Loppuloman ohjelma on vielä vähän hakusessa, mutta jotain sentään olen jo sopinut. Esimerkiksi muutamassa pankissa täytyy käydä hoitamassa muutama tärkeä juttu, poliisin luona vierailen, että saisin uuden passin (ei kannata ulkomailta sitä hommata, hirveän kalliiksi tulee) ja asianajajallekin pitäisi varata aika, että saisin vihdoin yhden minua suuresti vaivaavan asian järjestetyksi. Kampaajallekaan en täällä enää ehdi, joten sellainenkin pitäis jostain löytää.

Kyllä minä vähän lomaakin haluaisin pitää. Ranta-löhö-grillaus-herkuttelu-uintilomasta ajattelin edes puolen päivän verran nauttia. Jospa saisin kutsun meren- tai järvenrantamökille. Täytyy vähän varmaan tökkiä tuttuja, että muistavat minun suuruuteni saapuvan maisemiin.

Siinähän se loma sitten meni ja uutta voi alkaa suunnitella. Olen jo alkanutkin. Olen syyskuun yhdeksi viikoksi vuokrannut talon naapurimaasta ja saan sinne ehkä mukaani hyvän ystäväni. Sitä lomaa oikein odotan! Ensi viikolla alkava matkani on loma ilman loman tuntua.

Iso veli valvoo ja väärin kuultu anekdootti

Voi että oli kiva ilta ystäväni kanssa tällä viikolla! Käveltiin käsikynkkää hänen hotelliltaan lähellä olevaan ravintolaan, tilattiin ruokaa ja juomaa ja juteltiin.

Ystävälläni (kutsun häntä tästä eteenpäin vaikka Puolukaksi) oli tosi vaikea viime vuosi, eikä vieläkään ala helpottaa. Kuuntelin, kommentoin ja kuuntelin lisää. Sen lisäksi, että hänen terveytensä horjuu, poika ei pidä yhteyttä, töitä on enemmän kuin ehtisi tehdä, hänen asuntoaan tarkkaillaan.

Puolukka on töissä maassa, joka aina silloin tällöin on sotatilassa tai ainakin lähellä sellaista. Hänen työnsä on ihan tavallista projekti- ja toimistotyötä, mutta aika usein Puolukka joutuu matkustelemaan myös naapurivaltioihin työasioita hoitamaan. Viime vuoden puolella hän alkoi huomata, kuinka asunnon ollessa tyhjillään siellä oli käyty. Tavaroita oli siirrelty, ruokia nostettu jääkaapista pöydälle, lattialla oli kuraisia jälkia jne. Erään matkan jälkeen Puolukan internet-yhteys oli katkennut ja hän kutsui paikalle teknikon. Vika löytyi, pohjakerroksen keskuslaatikosta (tai mikä se nyt on) oli Puolukan nettiin johtavat johdot vedetty irti. Kerran siivottuaan koko huushollin hän piipahti kauppaan ja oli poissa noin 20 minuuttia. Takaisin tultuaan hän huomasi, että sängystä oli nostettu tyyny päiväpeiton päälle.

Puolukka sanoi, ettei häntä pelota, mutta alkaa vähitellen harmittaa tuollainen. Ihan selvästi se taho, joka ystävääni seuraa, haluaa hänen tietävän asian. Tai sitten taho on täysin avuton työssään.

Ei olisi kivaa tuollainen vaikka kuulemma tuossa maassa tuiki tavallista. Kyllä kai meitä kaikkia jollain tavalla pystyy seuraamaan, jos kiinnostusta riittää, mutta että ihan tavallisen ihmisen kotiin saakka! Ymmärtäisin, jos Puolukka olisi vakooja, mutta kun ei ole. Saa nähdä, tai kuulla, kuinka tämän viikon reissun aikana on hänen kotonaan huseerattu.

Asiasta anekdoottiin: Meillä oli töissä osastokokous, jota minun oli vaikea seurata, kun en aina kuullut, mitä kaikki puhuivat. Kollegani kertoi lukeneensa, että Madonna ei enää syö kanaa, jos se on kasvatettu farmilla, jossa käytetään antibiootteja. Kaikki hymähtelivät ja minä kysyin, kuinka Madonna voi ostaessaan tietää, missä mikäkin broileri on kasvatettu. Toiset tuijottivat minua hölmistyneinä ja räjähtivät nauruun, kun tajusivat, mitä olin kuullut. Jutun kertoja korjasi minulle, ettei hän sanonut Madonna vaan MacDonalds.

Ilmoitin kuulleeni väärin ja toivoin ihmisten puhuvan selkeämmin, ettei tarvitse väärille asioille nauraa.

Ai niin, tänään on äitini syntymäpäivä! Soitin hänelle onnitellakseni ja äiti kysyi, että ihan itsekö muistin vai muistuttiko joku. Sen jälkeen hän tiedusteli nykyistä ikäänsä. Kylläpä minunkin täytyy olla vanha, kun äiti on 88-vuotias.

Äänenavausta heti aamusta

Olo on kuin sellaisella, joka itkisi jos osaisi. Kuten minä. Niska ja yläselkä on ihan jumissa ja jomottaa. Pää särkee varmaan niskan takia, tai huonojen silmälasien. Nekin pitäisi käydä uusimassa, mitään en enää tahdo nähdä. Tai vaikka tahtoisinkin, en näe.

Työpäivän jälkeen näen kyllä kerrassaan hyvin, kaiken tuplana. Jotain vikaa on joko rilleissä tai silmissä tai kummissakin.

Yläselkä osaa olla kunnolla, jos venyttelen hartioitani joka suuntaan ja heiluttelen käsiäni kuin tuulimylly. Harmi vain, että heiluttelusta tulevat olkapäät kipeiksi. Nyt ei mikään ole hyvä.

Työkään ei maistu. Nyt on parin päivän aikana ollut vähän liian paljon pomon kanssa sukset ristissä. Hän oli viikon sairaana ja nyt taas takaisin työmaalla, eikä ilmeisesti hermot oikein kestä tätä painetta. Aamulla korotin oikein ääntäni ja sanoin tekeväni kaiken, mitä tarvitsee, mutta homman kerrallaan. Sanoin myös, etten ole ihmenainen vaikka hän niin luuleekin.

Minä tulen kyllä pomoni kanssa toimeen vaikka joskus kolahdetaankin yhteen. Hän on niitä ihmisiä, joille pitää sanoa kunnolla ennen kuin asia menee perille. Millään nöyristelyllä tai olemattomalla olemuksella ei mistään tule mitään.

Eilen sain äkäistä palautetta myös ylemmältä taholta. Tein töitäni kuten ennenkin, mutta olivat mokomat menneet muuttamaan atk-työkalun toimintoja käyttäjille ilmoittamatta. Kun lopputulos ei ollut sitä, mitä piti, minun syynihän se oli. Asia kyllä selvisi, mutta ei se mieltäni parantanut. Onneksi tänään sentään tiedän, mistä on kysymys ja osaan toimia kuten työkalu määrää.

Juuri tällä hetkellä on siivooja kotonani. Vähän jännittää, kun annoin hänelle vapaat kädet ja sanoin, että saa siivota ihan kuin itse haluaa. Toivottavasti ei päästä koiraa rappukäytävään, tai ainakaa unohda sitä sinne. Illalla nähdään, kuinka on työ sujunut ja onko kiva mennä puhtaaseen kotiin. Hän on saattanut jopa pestä ikkunat!

Äiti soitti eilen ja käski olla menemättä siihen maahan, jossa soditaan. Sanoin, ettei aikomuksenikaan ole mennä Ukrainaan, mutta ei hän sitä kuulemma tarkoittanut. Hänen mukaansa jossain pienessä Euroopan maassa on tällä hetkellä sotatila. Lupasin, etten mene sota-alueelle.

Tausta-ajatuksia ja murheellista mieltä

Hassusti ihmisen mieli on jaettu niin, että tavalliset päivähommat sujuvat vaikka aivot melkein halkeavat kipeistä ajatuksista.

Minulla on sellaisia ajatuksia nyt kaksi. Toinen on vanha äitini, joka tulee päivä päivältä höpömmäksi. Juttelin hänen kanssaan viikonloppuna, eikä siitä mitään tullut. Hän ei kuuntele ollenkaan, puhua pälättää samaa asiaa minuuttitolkulla. Kun hän kysyi, kuinka voin, kerroin rehellisesti, että jalka on kipeä ja olkapäät särkevät. Siihen äiti totesi, kuinka mukavaa on, että minulla oli kaikki hyvin. Olin hetken hiljaa.

Hän kertoi myös häiritsevistä unistaan ja vanhoista asioista, jotka ponnahtavat mieleen vaikka ei pitäisi. Yritin sanoa siihen jotain lohduttavaa, mutta yhtäkkiä hän luuli, että poikani oli kuollut. Voi sitä huutoa ja valitusta! Minun piti oikein ääntäni korottaa ja moneen kertaan vannoa ja vakuuttaa, ettei kukaan lähisukulainen ole tietääkseni henkeään menettänyt. Kuulemma vieläkin veivaa samaa asiaa, sanoi sisareni eilen.

Pelkään, että minusta tulee vanhana yhtä höperö kuin äidistäni.

Toinen ikävä asia on minua nuorempi tuttavani, jolla on todettu erittäin vakava tauti. Sellainen, johon ei oikeastaan ole hoitoa eikä lääkettä. Elinaikaa on annettu kolmesta viiteen vuotta, jollei jotain ihmettä tapahdu. Olen erittäin surullinen hänen puolestaan. Muutama vuosi sitten tuttavani löysi uuden onnen elämäänsä. Toivon, että hänen elämänkumppaninsa jaksaa pitää rakkaastaan huolta loppuun saakka. Kenellekään ei tällaista toivoisi, ei kenellekään.

Muokattu illalla: Haluan vielä mainita, että äitini vanhuudenhöpsöydestä huolimatta rakastan häntä kyllä. Hän on ollut minulle aina tärkeä ja siksi tämänhetkinen tilanne tuntuukin pahalta. Jos olisin lähempänä, voisin vaikka pitää kädestä kiinni, mutta nyt ei auta kuin yrittää puhelimitse ymmärtää ja tulla ymmärretyksi.

Lomaviikko niin kuin sen muistan

Joululomani Suomessa on ohi ja pari päivää sitten palasin takaisin kotiin. Taisi muuten olla ihan ensimmäinen kerta, kun todella tunsin tulevani kotiin, enkä mihinkään vieraaseen maahan. Kauanpa sitä ulkomaan elämistä kestikin, yli kymmenen vuotta. Nyt tämä on kotimaa, ainakin vielä vähän aikaa.

Suomessa olin kylässä, enkä tuntenut oloani kotoisaksi missään. Onneksi sentään jokaisessa kyläpaikassa oli sauna käytössäni aina, kun niin halusin. Ja usein halusinkin. Saunoin ainakin kerran joka päivä, muutamana jopa kaksi kertaa.

Lomani alkoi paniikilla, kun lentokoneessa muistin jättäneeni uunin päälle. Kentällä yritin soittaa talonmiehelle, mutta ulkomaan puhelimeni ei toiminut. Kun lopulta sain Suomen linjani käyntiin, olin hukannut talkkarin numeron. Juoksin edestakaisin etsimässä muistivihkoani, jossa numero oli. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni, rauhoituin hieman ja muistin, missä tärkeä vihko oli. Talonmies lupasi käydä vääntämässä uunin nollille. Huh, helpotuksen huokaus!

Joulun vietin lasteni ja vävypoikani kanssa. Oli kyllä hauskaa! Syötiin hyvin, juotiin vähän, naurettiin ja melkein laulettiinkin. Tehtiin pitkiä kävelylenkkejä vesisateessa ja oltiin vain yhdessä. Oi iloa!
Surullinen ja ikävä olo jäi, kun lähdin. Onneksi sinne pääsee nopeasti takaisin.

Kotiin lensin sunnuntaina kovin myöhään ja uni omassa sängyssä maistui. Nukuin pitkään, mutta onneksi sentään heräsin hakemaan koiraa kotiin. Nyt lötkötellään ja ollaan vaan ja ihmetellään, mitä ensi vuosi tuo tullessaan.

Hyvää uutta vuotta ja unohtakaa ne raketit, eläimet ei tykkää. Eikä kaikki ihmisetkään.

Vuoden viimeinen rutistus

Aamulla töihin tullessani pöydälläni makoili sokeroitu pullapoika. Yritin ottaa selvää, mistä moinen oli ilmestynyt, mutta en saanut vastausta mistään enkä keltään. Söin pojan pois, eihän sitä tännekään voinut jättää kuivumaan.

Tänään on viimeinen työpäiväni ennen joululomaa. Otin vähän ylimääräistä, kun oli vielä käyttämättömiä päiviä jäljellä. Tosin olisi varmaan aiheellista olla töissä huomennakin, kun hommia on vielä vaikka kuinka paljon. Voi sitä raasua, joka minua huomenna ja maanantaina tuuraa, kamalasti saa urakoida, että kaikki tulee valmiiksi ennen vuoden vaihdetta.

Jännittää jo kovin tuleva joulu. Nyt vietän sen Suomessa tyttäreni luona ja koira pääsee huomenna hoitoon syntymäkotiinsa. Vähän käy sitä surku, vaikka hyvin siitä huolta pidetäänkin. Tämä on ensimmäinen joulu, jonka se viettää minusta tai perheestä erillään. Ei kai se siitä mitään onneksi tajua.

Huomenna haen matkalaukun kellarista ja pakkaan vähät tavarani ja lahjani ja lauantaiaamuna lennän Suomeen. Ei väliä, vaikka siellä ei olekaan lunta. Minulle on pääasia saada viettää aikaa lasteni kanssa nyt, kun voin niin tehdä ilman mitään taustalla vaanivaa peikkoa. Ei soi puhelin aattoiltana ja häiritse, eikä minun tarvitse miettiä, onko koti vielä pystyssä. Tuntuu, että elämääni alkaa vähitellen tulla onnellisuutta.

Kuuma viikonloppu

Jaa, jokos tämän julkaisin ilman tekstiä? Taidan olla varsinainen säheltäjä.

Piti vaan sitä kertomani, että olen ollut kovin kipeänä, tosin vain oman standardini mukaan. Joku toinen olisi varmaan ollut ihan terve tai vielä sairaampi. Koko viikon sinnittelin kipeän kurkkuni kanssa ja harrasti duettoyskimistä käytävän toisella puolella istuvan työkaverini kanssa. Moni muu oli jäänyt kotiin ja me kaksi yritimme pitää putiikin itäsiipeä pystyssä. Kunnes tuli perjantai ja kurkkuni oli kirjaimellisesti tulessa ja kuumettakin jopa.

Lähetin sähköpostin poissaolostani koko toimiston väelle, kun en tiennyt, kuka on paikalle päässyt. En pystynyt nielemään, enkä puhumaan. Onneksi koira ei välittänyt, taisi olla vain hyvillään.

Kauppaankaan en päässyt, mutta onneksi kotona oli täydellisen flunssan karkoittamiseen tarkoitetun keiton ainekset. Kaikin puolin kuuma keitto porisi aikansa ja lopulta pääsin syömään. Tuntui, että savu tuli korvista, mutta kurkku tykkäsi. Taikaliemi auttoi heti. Illalla olin jo ihan kyläilyvalmis.

Minut oli kutsuttu tuttavan tuttavan luokse pizzalle ja sen jälkeen porukalla joulutorille. Pizza nyt oli mitä oli, itse olisin tehnyt parempaa, mutta seura oli mukavaa, iloista ja nauravaista. Joulutori oli tulvillaan väkeä, valoja ja tuoksuja, mutta lopulta tungoksesta oli päästävä pois. Illan myöhäisinä tunteina päädyttiin kiertämään muutama homobaari. Ai, että miksi? No siksi tietenkin, kun kaverit.

Lauantaina söin vielä tulista keittoani, mutta tänään oli pakko saada jotain muuta. Kun on kipeä, pitää saada lohturuokaa. Minulle se oli tällä kerralla valkosipuliperunoita ja inkiväärikuorrutettua lohta. Ihan itse keksin reseptin ja hyvää tuli taas kerran.

Tänään sattui muuten hassu juttu. Aamulenkillä käveltiin koiran kanssa ihan muina koirina ja naisina, kun yhtäkkiä kuuli nimeäni huudettavan. Voi hyvänen aika! Siellähän oli entinen työkaverini, ranskalainen nuori mies suomalaisen vaimonsa ja pienen lapsensa kanssa. Olipa yllätys. Juteltiin pitkään ja ihmeteltiin, kuinka elämä kuljettaa.

J.K. Sain viikko sitten tietää, että minusta tulee isoäiti!!! Nyt on yksi tuleva mummoihminen  innoissaan.

Kissoja ja vanhuksia

Tässä talon ympärillä elelee paljon irtokissoja. On musta äitikissa kahden mustan pentunsa kanssa, valtavan suuri valkoinen kissa ja punakirjava kissa ainakin.

Heittelen niille ohimennessäni koirannappuloita ja suren, kuinka pärjäävät, kun talvi tulee. Onneksi joku kiltti naapuri on rakentanut niille laatikoista vuorattuja talvikoteja ihan talon viereen. Eilen näin, kuinka yksi talon vanhemmista naisihmisistä toi kissoille ruokaa. Ilmeisesti on tehnyt sitä jo pitkän aikaa, kun kissat ryntäsivät kaikki arastelematta ruokakupeille. Eivät ne ihmisiä pelkää, mutta vähän arastelevat.

Vanhoja ihmisiä tässä taloyhtiössä asuu aika paljon. Naapurissani on yksinäinen nainen, jonka kanssa välillä juttelen niitä näitä. En olekaan häntä nähnyt pitkään aikaan, toivottavasti mitään ei ole sattunut.

Toisessa rapussa asuu vanha mies, joka harrastaa puutarhanhoitoa. Joka aamu hän lähtee tuohon metsikköön puutarhatyökaluineen. Mies on rakentanut keskelle metsää oman, salaisen puutarhan. Kesällä kävin siellä ihailemassa kukkia. Siirtolapuutarhassa hänellä on oma kasvimaaplänttinsä, jossa käy myös päivisin kuoputtamassa.

Juttelin äsken ihan oman vanhukseni kanssa. Vanha äitini oli kuulemma ollut pari päivää sairaalassa, mutta siskoni mukaan vain yhden. Hän sanoi menevänsä nyt nukkumaan ja kysyi minulta, olinko vielä töissä. Äitini muisti pätkii tosi pahasti, mutta ei kai sille mitään voi. Juttelu on kovin vaikeaa, kun hän ei muista päiviä, ei tiedä kellonaikoja eikä muista ihmisten nimiäkään. Puhelumme ovat aika yksipuolisia, hän puhuu samat asiat kuin aina ennenkin ja minä myöntelen ja vastaan, jos kysytään. Mitään omia asioitani en voi puhua, hän ei joko kuuntele tai ei ymmärrä.

On vähän alkanut pelottaa omakin vanhuus. Mitä jos minusta tulee samanlainen.

Tässä ovat äitini vanhemmat kihlakuvassaan. Luulisi, että siinä tilanteessa olisi edes vähän voinut hymyillä.

Äiti +/- tytär = ratkaisematon yhtälö(kö)

Poistin äskeisen kirjoitukseni, oli vähän liian henkilökohtaista. Sen haluan kuitenkin sanoa, että äiti ja tytär -suhde ei ole helppo. Lieneekö koskaan onnistunut.

Olen pahoillani, jos tuotin teollani jollekin harmia. Olen huono äiti.

Survival kit

Vein lopultakin eilen kotiin jo parisen vuotta työpaikan kaapissa olleen kassin. Se oli täynnä tavaroita, joita ajattelin tarvitsevani, jos joku päivä joudun lähtemään karkuun.

Siitä on noin pari vuotta, kun pelkäsin todenteolla. Puhelimeni soi jatkuvasti, sähköpostini täyttyi vihaviesteistä ja kotiin mennessäni en koskaan tiennyt, mikä odottaisi. Silloin päätin viedä tavarakassin töihin, ettei tyhjin käsin tarvitsisi evakkoon lähteä. Paikkakin minulla olisi ollut. Työkaveri lupasi, että koska vain saan tulla, jos siltä tuntuu. En minä koskaan mennyt. Jos olisin ollut yksin, olisin ehkä saattanutkin lähteä pakomatkalle, mutta kun oli nuo koirat. En halunnut jättää niitä potkittaviksi.

Kun tyhjensin kassia illalla, luulin muistavani, mitä se sisälsi, mutta olihan siellä yllätyskin. Lähes käyttämätön hiuslakkapullo! Hyvä, nyt ei tarvitsekaan vähään aikaan sitä myrkkyä ostaa. Löysin myös ihan käyttökelpoiset rintsikat ja sen harmaan, pitkähihaisen t-paidan, jota olenkin jo ehtinyt kaivata. Miksihän sellaista muuten Suomessa kutsutaan pukeutumispaidaksi? Kerran vaatekaupassa asioidessani, myyjä kysyi, jos käytin pukeutumispaitoja. Näytin varmaan hoo moilaselta, kunnes tajusin hänen tarkoittavan t-paitaa.

Kassista löytyi myös mukavankokoinen matkapakkaus ihonhoitotuotteita. Hieno juttu! Nyt on huhtikuun reissua varten jo jotain konkreettista lippujen lisäksi.

Tänään olen koko päivän lähettänyt siskolleni positiivisia aaltoja. Häneltä löytyi kovin erikoinen vaiva ja nyt makaa sairaalassa ja odottaa,että joku lääkäri jossain päin maailmaa tietäisi, kuinka hoidetaan.