Niin makaa kuin petaa (ilkeä mieli)

Elämässäni on ollut kaksi ihmistä, joita vieläkin inhoan vaikka mitään tekemistä minulla ei heidän kanssaan enää olekaan. Mikä onni ja autuus!

Ensimmäinen kamala ihminen on entinen anoppini. Hänen lapsistaan elää enää yksi, kahden lapsensa hautajaisiin hirviö ei mennyt. Elossa oleva ei ole missään tekemisissä äitinsä kanssa. Ei siitä sen enempää, paha mikä paha. Elää nyt yksin vanhuuttaan, kun ei kukaan ei käy katsomassa.

Toinen ilkeä ihminen oli elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Hän ei ollut anoppi vaan toisen anoppini poika. Paha ihminen hänkin, todella paha. En halua muistella mitään, mitä hänen kanssaan jouduin kokemaan. Valitettavasti muistot kuitenkin tulevat välillä uniini, joista herään tuskaisena ja hiestä märkänä.

Tämä toinen elämäni hirviö oli ottanut hyvään ystävääni yhteyttä ja kertonut, että nykyinen puolisonsa oli kuollut. Ystäväni tietysti oitis ilmoitti minulla ja sanoi, ettei aio ko. ihmisen kanssa olla missään tekemisissä.

Kun luin viestin, minua alkoi naurattaa. Heti tuli mieleeni sanonta 'niin makaa kuin petaa'. Taas sai paha palkkansa. Naurunpyrähdyksen jälkeen ajattelin, että ilkimys oli tappanut puolisonsa, sitten ajattelin, että saattoihan tuo kuolla luonnollisestikin. Ja sitten iski pelko, leski tarvitsee taas kiusattavan. Toivottavasti se en ole minä.

Tällaisia ajatuksia tulee päähäni, kun oikein vainoharhaisesti ajattelen. Kumpaakin ihmistä inhoan sydämeni pohjasta, enkä kummallekaan anna anteeksi, kuinka ovat minua kohdelleet ja loukanneet.

Verensiirto

Elämäni pyörii nyt tuon pikku koiran ympärillä. Itku kurkussa yritän sitä hoitaa parhaani mukaan ja jutella ja halata ja silittää.

Eläinlääkäriltä sain tänään verikokeiden tulokset ja punasolut ovat pienellä kovin vähissä. Lääkäri ehdotti, että koiralle tehtäisiin verensiirto, joka kuulemma saattaisi auttaa. En tiedä, tuntuu kovin radikaalilta. Myöhemmin lääkäri soitti vielä ja sanoi, että perna pitäisi tutkia ja se tehtäisiin torstaina.

Vien koiran torstaina puolen päivän aikaan klinikalle ja haen illalla takaisin. Sitten kuulen, onko mun ilopillerillä pernasyöpä. Jos on, niin mitään ei enää ole tehtävissä.

Onneksi se sentään syö jauhelihaa, mutta ei muuta. Vesi myös kelpaa, ja juomisen jälkeen koira pissii parvekkeelle. En viitsi suuttua, huuhtelen vain pois. Parvekkeen viemärisysteemi korjattiin keväällä varmaan juuri tätä varten.

Ulkonakin on käyty. Kannan koiran hissiin ja hissistä pihalle. Siellä se seisoo ja istuu hetken ja sitten kannan sen taas sisään.

Luulen, että tiedän, miltä tuntuu elää maailmanlopun tunnelmissa.

Loma vain huononee loppua kohden

Tarkoitukseni oli kirjoittaa lomastani oikein pitkän kaavan mukaan kuvien kanssa. Nyt kaikenlaisten ikävien juttujen jälkeen totean vain, että hauskaa oli. Olen saunonut, uinut, viettänyt aikaa sukulaisten ja ystävien kanssa, syönyt ja juonut hyvin ja nauranut paljon. Siinähän se.

Kotiin tultuani hain koirat kotiin. Toinen hyppeli iloisena ja juoksi suoraa päätä autoon. Toinenkin oli iloinen, mutta poistuessaan yksiöstään sillä pettivät jalat alta. Pelästyin aika lailla, mutta kun hoitaja sanoi, ettei koira ollut oikein syönyt mitään ja juominenkin oli ollut sitä sun tätä, ajattelin, että kyllä se pian taas on oma itsensä. Pari päivää kotona olon jälkeen se oli vieläki heikko ja käveleminen ei sujunut ollenkaan.

Eilen pääsin päivystävälle eläinlääkärille, joka sattuikin olemaan omalääkärimme. Hieno juttu! Vähän aikaa koiraa tutkittuaan hän sanoi, että koira on erittäin sairas ja toivoi, että ehditään vielä hoitaa. Tänään saan illalla tietää, mitä verikokeista löytyi, mutta jo nyt koira joutui kortisoni- ja antibioottikuurille. Ulkona saa käydä vain tarpeillaan, pitkät lenkit on täysin kiellettyjä. Nyt syötän reppanalle melkein pelkästään punaista lihaa, annan sen levätä niin paljon kuin haluaa ja silittelen ja halailen mahdollisuuksieni mukaan. Toivottavasti lääkitys alkaa auttaa ja koira tulee taas kuntoon.

Tänään vein sitä pihalle ihan vaan pikaisesti ja suljin oven perässäni. Samalla tajusin, että avaimet jäivät sisälle! Voi helvetin perkele! Onneksi tuttavallani on vara-avaimet ja hän lupasi tuoda ne, mutta ainakin tunti meni ennenkuin päästiin taas sisälle. Aurinkoisella nurmikolla istuskellessani mietiskelin vara-avaimelle piilopaikkaa

Eikä siinä vielä kaikki. Päivän vastoinkäymiset saivat ihan uuden ulottuvuuden postipojan käynnin jälkeen. Hän toi kaikki lomanaikaiset postini, joiden joukossa oli kirje Suomen poliisilta. Soitin heti lähettäjälle ja kyselin, mitä oli tapahtunut. Omistamani asuntovaunu, jonka olin luovuttanut entiselle puolisolleni, mutta joka ei koskaan ollut siirtänyt sitä nimiinsä, oli palanut poroksi ja samalla polttanut pari varastoa ja niiden sisällä olleet maataloustyökoneet. Sydän alkoi hakata miljoonaa, kun poliisin kanssa pohdin, kuka mahtaa olla korvausvelvollinen. Vaunussa oli voimassa oleva vakuutus täältä asuinmaastani, joten sinne kai minun pitää asiasta ilmoittaa.

Sen jo päätin, että minä en ainakaan ryhdy maksumieheksi asiassa, mikä ei minulle kuulu millään lailla. En edes ollut Suomessa tulipalon aikana.

Olisikin ollut aika epätodellista, jos tämä kesä olisi sujunut ilman vastoinkäymisiä. Minulla on tosi huono karma kesäisin. En muista, koska viimeeksi olen saanut viettää lomani rentoutuen ja ilman murheita. Oikeastaan minua itkettää nyt.

Yhden lomakuvan laitan tänne kuitenkin. Tässä on kuikka, joka tuli katsomaan, kun uitin varpaitani järvessä. Sitten se sukelsi ja tuli ylös noin parin sadan metrin päässä. Kaunis lintu.

Naisille ei saa huutaa!

Näin, ja kuulin, tänään, kuinka paikallinen johonkin vähemmistökansalaisuuteen kuuluva pariskunta oli kauppamatkalla. Yhtään en tiedä, mistä oli kysymys, mutta yhtäkkiä mies alkoi huutaa vaimolleen tosi ikävästi. Vei naamansa ihan naisen naamaan kiinni ja antoi mölytoosansa laulaa. Kädet heiluivat ja etusormi melkein työntyi vaimonsa nenään. Huutoa ja metelöintiä jatkui ja jatkui. Jos eivät olisi olleet vilkkaan kadun toisella puolen, olisin ehkä mennyt sanomaan muutaman valitun sanan.

Tuntui, kuin olisin itse ollut siinä naisen asemassa. Niin monet kerrat minuakin on "neuvottu" ihan ihmisten ilmoillakin. Kuinka pahalta ja nöyryyttävältä se tuntuu! En nähnyt, mutta olen melkein varma, että naisella oli kyyneleet silmissä. Mies häipyi ostosten kanssa ja nainen seurasi kuuliaisena perässä.

Niin minäkin tein silloin joskus. Sittemmin olen oppinut, enkä usko, että enää koskaan kukaan voisi minulle noin tehdä. Toivottavasti mies rauhoittui kotiin päästyään, eikä jatkanut naisen kouluttamista.

J.K. On muuten kiva taas näpytellä oikeita näppäimiä ihan kotonakin. Läppärin näppylöiden pesu ja huuhtelu jäi tekemättä, kun lopulta tajusin sen olevan hullun hommaa. Tänään kävin kaupasta ostamassa irrallisen näppäimistön, jolla on oikein hiirikin kaverina. Hyvin tämä toimii, kun en katso, mitä kirjoitan. Näppis on nipmittäin täkäläistä mallia ja muutamat kirjaimet ihan väärissä paikoissa. Jos vähänkin vilkaisen sormiini, kirjoitan ihan höpöhöpöä. Ilman öötä tosin.

Urheilua, liikuntaa ja ikäviä muistoja

Piti mennä koirien kanssa tavalliselle sunnuntailenkille tuohon läheiseen metsään. Viime viikonloppuna jäi myyrät saamatta kiinni ja nyt piti jatkaa etsimistä. Kyllä sitä metsää etsittiinkin, tai oikeastaan sinne pääsyä. Tänään oli paikallinen katujuoksutapahtuma ja reitti kiersi meidän metsän. Sainpas minäkin koirien kanssa kiertää muutaman kilometrin ennen kuin löysin aidatusta alueesta aukon. Onneksi löysin, metsä oli vihertynyt viikossa niin, etten ollut tunnistaa sitä samaksi!

Kauhean raskasta näytti muuten juokseminen olevan. Haaveilin joskus itsekin juoksevani ainakin 10 kilometrin kisan, jollen nyt peräti maratonia. Eipä enää tarvitse haaveilla, ei näillä jaloilla juosta kuin muutama askel. Vasen nilkka ei taivu ja oikea on muuten vain kipeä, eikä taitaisi polvetkaan kestää hakkaavaa menotyyliä. Mitäs siitä, minä kävelen koirien kanssa, onhan se liikuntaa sekin.

Meidän vihreä metsä

Jonkin aikaa vietimme kuoppia kaivaen ja lopulta kiskoin koirat kotiin. Olin ottanut kännykällä muutaman kuvan, jotka siirsin saman tien koneelle. Ei olisi pitänyt. Tai ei olisi pitänyt alkaa selata muita kuvia. Yhtäkkiä eteeni ilmestyi ex-puolisoni makaamassa sammuneena keittiön lattialla. Hyvä, etten oksentanut.

Pahat muistot veivät toiseen virheeseen. Aloin kuunnella puhelimeni muistissa olevia saarnoja, joita eksä minulle kännissä piti. Toisaalta hyvä, että kuuntelin, pysyypähän paremmin mielessä, miksi olen nyt onnellinen yksineläjä, enkä ala jahkailla menneisyyden perään. Silti, olisi saanut jäädä kuuntelematta, tuli liian monta ikävää ja inhottavaa asiaa mieleen. Paasausta kuunnellessani toinen koirista katsoi minua hetken ja häipyi parvekkeelle. Ehkä sekin muisti.

Negatiivarisen päivä

Päivän väite: Jos aamulla heräät jyskyttävään pääsärkyyn, tulee päivästä mahdollisimman huono. Ajastusta vahvensi, kun aamulenkillä tajusin, että olikin vasta tiistai eikä torstai. Siihen asti olin luullut, että huomenna olisi perjantai. Pettymys oli suuri!

Eilisen autoiluni seurauksena jouduin vielä tänään lähtemään ajellen töihin, ja tietysti pahimpaan ruuhka-aikaan. Onneksi olin osannut varautua.

Töissä sain heti työkaverin kimppuuni (sen, jonka koko olemuskin saa minut näkemään punaista). Hän on jostain syystä päättänyt ryhtyä jonkinlaiseksi pomokseni ja hyppyyttäjäkseni. Sanoin suorat sanat, en jaksa tuollaista tekopyhyyttä. Olisi edes vihaisen näköinen, kun moittii, mutta kun koko ajan hymyilee ja puhuu lipevän ystävällisesti. Ei tunnu oikealta.

Päänsärky ei ole lähtenyt koko päivänä vaikka olen yrittänyt sitä ruokkia pillereillä ja kahvilla. Sen kunniaksi voinkin vastata Luostarista löytämiini negatiivikysymyksiin. Tuntuu sopivalta päätökseltä tälle päivälle.

1. Milloin lapsena muistat pettyneesi ensimmäisen kerran ja mihin?
En minä ole lapsena pahemmin pettynyt. Ellen nyt silloin, kun sain piiskaa leikittyäni radan varressa. Ei piiska minua estänyt sinne uudestaan menemättä. Piti vain olla varovainen ja näkymätön.  

2. Mikä oli inhokkiruokasi tuolloin?
Kyllä se oli silakkalaatikko tai joku muu laatikkoruoka. En tykännyt yhtään.

3. Entäpä inhokkiruokasi nyt?
En minä mitään inhoa, mutta selleriä en syö allergian takia. Olen nykyisin aika kaikkiruokainen vaikka voisi silakkalaatikko vieläkin jäädä lautaselle.  

4. Mikä sinusta piti tulla isona?
Olen kuulemma halunnut lastenhoitajaksi tai ompelijaksi. Onneksi ei tullut ainakaan lastenhoitajaa, olisivat pikkuiset helisemässä, kun niitä komentelisin. Ompelijan taidoillani voisin pärjätäkin, aika monet vaatteet takkeja myöten olen itse tehnyt. Viime vuosina on sekin askartelu jäänyt vähemmälle, mutta verhoja sentään saan vielä valmiiksi.

5. No tuliko ja jos ei, mikä oli syy?
Ei ja ei mikään.

6. Milloin viimeksi olit ilkeä ja inhottava? Kenelle?
Tänään! Ja olen huomennakin sille samalle työkaverille. En kestä sen muka-positiivista olemusta. Pelkkää hattuilua.

7. Milloin käytit viimeksi hyväksi jotain toista ihmistä ja missä tilanteessa?
Taisi olla perjantaina, kun pyysin nuorta työkaveria kantamaan tavaroita autoon. Tosin hän itse tarjoutui, joten tuskin oli hyväksi käyttämistä. Enpä muista, koska oikeasti olisin niin tehnyt. 

8. Oletko kieltäytynyt tekemästä jotain, vaikka toisaalta mieli tekisi?
Olen. Avioliittoni aikana kieltäydyin monista päivälliskutsuista ja työkavereiden kanssa olusille menosta. En uskaltanut mihinkään mennä.

9. Ankea päivä - mitä teet?
Jos on viikonloppu, niin illalla avaan viinipullon. Arkena istun ja tuijotan telkkaria ja seikkailen internetin omituisessa maailmassa. Tai menen nukkumaan.

10. Onko mielestäsi aihetta negailla asioita ja jos, millaisia?
Tottakai on. Ei kukaan voi olla ainaisesti positiivinen, sellainen alkaa vähitellen suututtaa. Sitäpaitsi negatiivisesta ajattelusta on hyötyäkin, tulee vähemmän pettymyksiä.

Minä olen kyllä oikeasti positiivinen ihminen. Joskus tällainen negailu kyllä on paikallaan.
Tähän kysymyslistaan kuuluu oikein prenikkakin. Otin senkin mukaani ja toivotan negatiivista iltaa kaikille. Vastatkaa tekin kysymyksiin ja ottakaa kyltti omaksenne.

 

Ruokkikaa ensin lapsenne

Kun aamulla kuulin, mitä Pohjois-Korean paukapäät olivat tehneet, iski kauhea suru ja suuttumus. Itkin koirille ja kerroin, että ne ainakin tajuaisivat syöttää lapsensa sen sijaan, että lähtisivät räjäyttelemään maapalloa.

Minä en voi millään tajuta, että päättäjät ovat itsekkäitä paskoja, jotka vainoharhaisesti luulevat suuren uuesaan hyökkäävä, jos maalla ei ole tehokasta tuhoasetta. Maassa, jossa suurin osa asukkaista näkee nälkää, elää kuin keskitysleirissä ja on vielä aivopestykin luulemaan, että kaikki on hyvin, olisi paljon muutakin tekemistä kuin rakentaa ydinpommeja. Käyttäisivät senkin energian ihmisten auttamiseen, perkele!

Kyllä Pohjois-Koreassakin on varmaan henkilöitä, jotka tajuavat, kuinka väärin kaikki on, mutta eivät uskalla sitä sanoa. Kuinka on mahdollista, että tuollainen maa voi saattaa koko maapallon vaaraan typerällä ja itsekkäillä toiminnallaan? Yhtään en välittäisi, vaikka joku ydinasekoe niiltä epäonnistuisi ja tappaisi kuunaamaisen Kim-mikä-se-nyt-olin. Ei tuollaisia paskapäitä pitäisi päästää leikkimään aikuisten leluilla.

Joku eronnut paavi ei hötkäytä elämääni mihinkään suuntaa, mutta ydinasekoe sen sijaan pistää vihasta tärisemään. Vatikaaniin iskeneellä salamalla oli täysin väärä kohde. Olisi mäjäyttänyt Korean niemimaalle psykopaatti-diktaattorin silmien väliin.