Pankista rahaa ja rahat pankille

Työkaverini avautui minulle eilen. Olinkin jo vähän aikaa ajatellut, että kaikki ei ole ollut hyvin. Hän on viettänyt kovasti työaikaa puhelimessa, häipynyt välillä ilmoittamatta pariksi tunniksi, eikä ne työtkään ole oikein sujuneet.

Kollegallani on ongelmia asuntolainansa kanssa. Hän osti asuntonsa useita vuosia sitten ja sai siihen pitkäaikaista asuntolainaa. Viime vuonna rouva joutui työttömäksi ja työttömyyskorvauksen maksaminen kesti ja kesti. Hän kävi pankissa kysymässä, jos saisi vähän lyhennysvapaata lainastaan ja se luvattiin. Asiasta on oikein virallinen paperikin olemassa.

Syksyllä rouva maksoi rästissä olleet lyhennykset ja jatkoi lainan lyhentämistä kuten aikaisemminkin. Nyt hänellä on vakituinen työpaikka ja asian pitäisi kaiken järjen mukaan olla kunnossa. Mutta eipäs ole.

Pankki perii korkoa myöhästyneistä maksuista, mikä saattaa olla tavallista. Tavallista ei sen sijaa ole se, että tällä viikolla pankki on ilmoittanut pistävänsä työkaverini asunnon pakkomyyntiin. Työkaverini on ottanut yhteyttä pankkiin järjestääkseen korkojen maksun, mutta kukaan siellä ei suostu perumaan päätöstä. Rouvaa on heitelty ympäri maata pankin eri toimistoissa, eikä hän sinne soittaessaan koskaan tiedä, minkä toimiston virkailijan kanssa asiaa yrittää hoitaa.

Tänään hänen piti mennä muutamaksi tunniksi kotiin, kun ulosottoviraston mies oli passissa, jos joku vaikka olisi tullut asuntoa katsomaan. Virastosta uhattiin poliisilla, jos rouva ei kotiinsa tulisi ovea avaamaan. Ulosottaja oli tutustunut rouvan asuntoasiakirjoihin ja ihmetellyt, kuinka pienestä asiasta oli kysymys.

Ensi viikolla kollega menee asianajajan juttusille ja yrittää sitä kautta saada asian hoidetuksi.

Ihmeellistä touhua. Miksi ison pankkilaitoksen täytyy pistää ihmisten elämä täysin sekaisin? Jos asian kerran voi hoitaa, niin luulisi, että olisi kaikille hyvä, että se hoidettaisiin. Pelkkää kiusaamista pankin taholta on tuollainen. Niille ei mikään riitä.

Musta koppakuoriainen lautasella

Oli se hauska uni! Oltiin työkavereiden kanssa syömässä ja lautasellani oli kaunis, kiiltävä ja suuri koppakuoriainen, perunamuusia ja värikäs rapu. Kovasti näytti herkulliselta, mutta kuva siitä olisi saatava ennen syömistä. Lähdin etsimään kameraani ja sillä välin työkaverini oli sotkenut koko lautasen, syönyt puolen koppiksesta ja levittänyt muussit värikkään ravun päälle. Suutuin aika lailla.

Samassa kuulin, kuinka vieressä istuva pomoni alkoi haukkua kuin koira. Hau, hau, hau! ja murinaa päälle. Ei hän vihaiselta vaikuttanut, kuhan haukkui. Ihmettelin moista puhetta, kun en mitään ymmärtänyt, sitten heräsin ja haukunta jatkui. Koirahan se siinä haukkui ja murisi unessaan juuri samalla äänellä kuin pomoni oli hetki sitten tehnyt.

Uudelleen nukahdettuani istuin kuorma-auton lavalla ja yritin pysyä kyydissä. Tie oli jäisen liukas ja luntakin oli ihan tarpeeksi.

Unet ovat kyllä outoja. Minä näen mitä kummallisempia juttuja joka yö. Joskus vähän pelottaakin nukkumaanmeno, kun koskaan ei etukäteen tiedä, mitä taas tapahtuu. Onneksi toistaiseksi olen vielä herännyt uniani ihmettelemään.

Voitin muuten taas eilen lotossa. Tällä kertaa kolme euroa. Olen siis lottovoittaja.

Lotossa voittaa aina

Tarkistin aamulla, kuinka paljon tällä kertaa olin voittanut paikallisessa miljoonalotossa. 7,90 euroa oli pelitilille ilmaantunut! Tänä vuonna noita pieniä voittoja on tullut jo aika monta, suurin taitaa olla tähän mennessä 8 euroa. Kyllä pelaaminen kannattaa! No, voitoista huolimatta taidan olla häviöllä vaikka suuria summia en viikoittan lottoakaan, yksi tai kaksi riviä enintään.

Töihin tullessa kuulin jo kaukaa, että minua oli odotettu. Hyvä, kun eivät ovelle vastaan juosseet. Yksi kollega oli hukannut junalippunsa ja kukas muukaan sen pystyisi löytämään kuin minä. Ihmettelin oikein ääneen, miksei joku toinen asiaa voinut hoitaa. "Sinä olit ottanut sen vastaan", sanottiin. Niin olin, tammikuun 5. päivä ja sen jälkeen luovuttanut lipun henkilölle, joka asiaa hoiti. "Mutta kun sitä lippua ei ole missään!", minulle huudettiin. "Olet hukannut sen!" En varmasti ole.

Että ne jaksaa. Kyllä joku toinenkin olisi osannut etsiä ihan samasta paikasta kuin minä, jos olisi vähän asiaa ajatellut. Harrastin hetken salapoliisin työtä ja kiikutin lipun oikealle henkilölle. Hän oli ylenmäärin kiitollinen. Lupasi tuliaisia, kun palaisi matkaltaan. Jos aamuhuutaja olisi edes ihan pikkuisen ajatellut ensin, saattaisi hän nyt olla tuliaislistalla. Vähän logiikkaa ja vielä vähemmän huutoa, niin asiat hoituu helpommin ja nopeammin.

Onneksi päivä vaan parani, kun näin, että sähköpostissa oli ilmoitus itseltään Kuningatar Elisabetin maksumestarilta. Minulle kuulemma on tulossa iso summa rahaa lontoolaisesta pankista. Tiesinhän sen, että joku päivä Elisabeth muistaa minuakin!

Pitikö nyt tämäkin tyhmyys tehdä!?

Voi helvetin helvetti! Ostin kuukausi sitten netistä "halvat" liput Suomeen ja takaisin ja vasta eilen tajusin, etten saa kuljettaa mukanani kuin käsimatkatavaraa. Voi kele, tana ja ttu!!! Olisin edes tajunnut vähän aikaisemmin ostostani tutkia, niin olisin saanut tilatuksi matkalaukun kuljetuksen aika pienellä summalla. Nyt joudun  maksamaan ainakin kaksinkertaisesti kentällä, jos sinne nyt koskaan pääsen.

Että voi v-tuttaa oma tyhmyys! Olin innoissani halvoista lipuista ja tottakai tulin kunnolla kusetetuksi. Olisi pitänyt lukea kunnolla lentoyhtiön teksti. Aina sama juttu, näen vain osan asiasta ja täpinöissäni ainakin puolet jää verhon taa.

Eihän tämä muuten mikään katastrofi olisi, mutta kun rahat on loppu. Siis niin loppu, että jouduin kolikoita eilen kaivamaan, että sain kasaan matkalaukun kuljetusta varten tarvitsemani summan. Ikinä ennen en ole lähtenyt reissuun näin vähin matkarahoin. Vasta ensi viikolla saan lomarahani ja heinäkuun palkan. Firma maksaa aina kuun 15. päivä riippumatta siitä, koska loma alkaa. Kiva.

Onneksi sentään aurinko paistaa täydeltä terältä, joten voin raahata matkalaukkuni bussille. Ja onneksi minulla on bussilippu. Taksia en voisi tässä konkurssissa ajatellakaan. Juu, onhan luottokortti, saattaa joku nyt sanoa. Niin on, mutta kun sekin on ihan tappiin käytetty.

No niin, haukkukaa nyt hulluksi ja vaikka miksi. Minä olen huono rahankäyttäjä ja menojeni suunnittelija. Kun nyt pääsisin Suomeen, niin sitten helpottaa. Saan sentään asua kavereiden ja sukulaisten nurkissa.

Hyvää lomaa vaan teillekin!

Jii Koo: Kyllä hätä keinot keksii. Kävin pika pikaa kultasepän luona myymässä vanhat kihla- ja vihkisormukseni. Olisin myynyt mistä lie saamani kultaisen ranneketjunkin, mutta sepäs ei ollutkaan jalometallia. Jotain on höynäytetty, joko minua tai ketjun antajaa. No, mitäs siitä, nyt ei ainakaan koirat kuse kintuille.