Suunnitelmat muuttuvat

En menekään Saksaan nyt viikonloppuna vaan piipahdan Belgian rannikolla. Jaa että miksi? No, siksi, kun on kylmä, sataa vettä/räntää/lunta, tulee myrskyisästi, eikä aurinkokaan paista. Eikö tuossa ole jo tarpeeksi syytä lähteä viettämään viikonloppua merenrannalla?

Meri on aina vetänyt minua puoleensa ja varsinkin tuulisena ja sateisena syyspäivänä meren rannalla on oikein riemuisaa kuljeskella. Kunnon kevätmyrskykin on oikein virkistävää, kun vettä sataa kaatamalla. Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy, vaikka säätiedotus aika harmaata lupaakin. No, huomenna se nähdään.

Töissä piti tänään opetella webinarin järjestämistä ja pitämistä. Onneksi harjoiteltiin tänään, että ensi viikolla osataan toimia. Taaskaan ei löytynyt koko talosta ihmistä, joka olisi osannut jo ennestään tämänkin asian. Kantapään kautta piti opetella, mutta hankalan alun jälkeen homma alkoi sujua. Muutaman päivän päästä onkin jännät paikat, kun oikeille kuulijoille kerrotaan asioita.

Aloitin tällä viikolla ikääntymistä koskevan nettikurssin. Olen nyt muutaman jakson katsonut ja kuunnellut ja ahkerasti kommentoinutkin. Paljon on tullut ajattelemisen aihetta. Omiakin ajatuksia ja asenteita täytyy näköjään kohentaa. Ilokseni olen kuitenkin todennut, ettei minun vielä kannata kiveä kaivoon viskata. Olen oikeastaan monella tapaa ihan nuori vaikka syntymävuosi onkin kaukana menneisyydessä. Vielä on paljon oppimista ja oivaltamista jopa minulla.

Tällaista meillä oli viisi vuotta sitten. Nyt eivät narsissit vielä kuki.

Kaiken maailman putket ja ontelot

Joululoma Suomessa meni mukavasti, mitä nyt tytär jonkin verran heitti lunta tupaan. Annan sellaisen valua kuin vesi hanhen selästä, enkä ala riidellä olemattomista.

Kotona olen jo ollut kolmisen viikkoa, mistä ajasta n. kolme viikkoa sairaana. Ensin yskin keuhkojani pellolle niin, että kylkiluiden seutu on vieläkin kipeänä. Lääkärille piti mennä, sain viikon sairaslomaa ja antibioottikuurin keuhkoputken tulehdukseen. Seuraavakin viikko meni sairastaessa. Tauti oli noussut poskionteloihin. Taas lääkärille ja taas antibioottia, tällä kertaa jotain tosi vahvaa. Luin vähän sivu- ja jälkioireita ja päätin jättää purkin avaamatta. Kyllä nämä taudit levollakin lähtevät.

Makasin viikon sohvalla ja katsoin kaikki mahdolliset sarjat ja elokuvat Netflixistä, johon olin saanut ilmaisen tutustumisjakson. Kiva juttu, mutten aio jatkaa maksullista tilausta. Ei minulla aina ole aikaa telkkaria niin paljon katsoa.

Tällä viikolla aloitin työt, mutta tuskin olin alkuun päässyt, kun jo taas makasin kotona. Tai en kyllä maannut, vaan ravasin vessassa yhtenään. Joku mahatautipaholainen oli iskenyt. En muista, koska viimeeksi olisin oksentanut oikein toden teolla. Vielä on vähän hutera olo, mutta onneksi on viikonloppu edessä ja saan taas olla möllöttää.

Koira ei oikein tajua, miksi ei tehdä pitkiä lenkkejä, vaikka olen kotona. Onkohan se tyhmä, kun ei ymmärrä vaikka kuinka selittäisin, etten voi enkä jaksa rampata kilometrikaupalla.

Toivottavasti mikään muu tauti ei enää iske vähään aikaan. Eihän tällaista jaksa millään, eikä töissäkään oikein tykätä. Vaikka toisaalta, ei minua haittaa vaikkeivät tykkääkään, minähän olen jo melkein eläkkeellä.

Seuraavia päiviä odotellessa

Vähän nolottaa tunnustaa, että töissä on hiljaista. Suurin osa työkavereista lomailee, eikä mitään isoja projekteja ole juuri nyt menossa. Minä istun pienessä toimistohuoneessani,  katselen näyttöpäätettä ja välillä sinistä taivasta. Ruokatunnilla olisi kiva mennä ulos, mutta pelkään, etten palaisi työpaikalle, jos lähtisin nauttimaan leppoisista kesäpäivistä.

Kun on hiljaista, keksin kaikenlaista muuta puuhaa. Tänään varasin itselleni ja koiralle pienen lomasen. Lähdetään lauantaina ajelemaan 300 kilometrin päähän, seikkaillaan ympäriinsa tuntemattomilla seuduilla, yövytään pienessä täysihoitolassa ja sunnuntaina tullaan mutkitellen pikku teitä pitkin takaisin kotiin. Toivottavasti on vähän pilvistä, olisi mukavampi ajella. Harmi vain, että ns. hyvä kamerani hajosi alkukesästä, enkä ole vielä uutta hommannut, ovat niin harmittavan kalliita. Reissuilla olisi kiva ottaa muitakin kuin kännykkäkuvia. Niistä tulee usein suttuisia, kun yhtään ei voi säätöjä muuttaa.

Kysyin varapomolta luvan ottaa perjantai-iltapäivä vapaaksi ja varasin itselleni kampaaja-ajan. Jo oli aikakin! Tämä vähitellen harmaaksi muuttuva kuontalo on saatava oikean väriseksi ja sieltä täältä täytyy tukkaa lyhentääkin. Oikeastaan pitäisi päähän saada  kokonaan uusi malli. Onneksi sain ajan samalta kampaajalta, jonka luona viimeeksikin kävin. Mukava mies, ja ainakin edellisellä kerralla osasi käyttää saksia oikein taitavasti. Katsotaan, kuinka häneltä käy värjäys. Vielä pitäisi etsiä jotain improvisaatiota tukkamalliin, mutta ei tänään ainakaan löytynyt. Kaikki netistä löytämäni lyhyet hiusmallit olivat kovin omituisia härpäkkeitä, enkä minä en jaksa joka aamu kampaajaa leikkiä. Tukan täytyy olla sen verran helppo, että sen saa pienellä hommalla päiväkuntoon.

Toivottavasti huomenna on työmaalla edes vähän vilkkaampaa kuin tänään, etten vahingossa varaa itselleni Amerikan matkaa. Nyt pääsisi aika halvalla New Yorkiin.

Epäilen olevani näkymätön

Kyselin äsken  työkaveria mukanani lounaalle, mutta hän olikin jo mennyt. Vähän toiselle kollegalle ihmettelin, kun ei ollut mitään sanonut, mutta kuulemma en ollutkaan ollut huoneessani.

Jotain on nyt hullusti. Joko olen tullut näkymättömäksi tai muistini on tyystin kadonnut. Tiedän ihan varmasti, että oli omassa pikku huoneessani koneeni ääressä, eikä kukaan käynyt kysymässä mitään tai edes kurkkaamassa avoimesta ovesta. Olen ymmälläni.

On tällaista ennenkin sattunut, varsinkin ulkona liikenteessä. Ylitän rauhallisesti katua suojatietä pitkin ja auto ajaa melkein päälle. Kuskeilla on joskus aikamoinen kiire, mutta onneksi en ole vielä jäänyt auton alle.

Mitäs näistä, on niitä isompiakin murheita. Ja isoja iloja myös. Sain eilen viestin hyvältä ystävältäni, joka on kaupungissa käymässä. Menen huomenna hänen kanssaan syömään, enkä varmasti ole silloin näkymätön.

Tylsyys

Mitä tehdään, kun kaikki koko tässä pienessä elämässä tuntuu tylsältä? Ei mitään. Ja sitten tuntuu vielä tylsemmältä. Jos olisin nuori, sanoisin nyt "Booooring!". Vai sanooko kukaan enää niin?

Työssä on masentavan tylsää. Tokihan minulla töitä piisaa ihan tarpeeksi. Kukaan ei kyttää ja saan jopa toteuttaa itseäni hieman eli ihan itse päättää, kuinka asioita teen. Mutta silti, samat tekstit ja samat naamat päivästä toiseen. Samat sähköpostit ja toimintamallit ja -menetelmät. Lähes kaikki on jo ajateltu valmiiksi, sen kuin täytät tyhjät kohdat.

Tiedän kyllä syyn tähän tylsyyteen. Se on aurinko, joka pysyttelee liian alhaalla eikä luo säteitään päälleni. Aamuisin alkaa jo tuntua vähän paremmalta, mutta päivän mittaan tylsyys valtaa alaa ja illalla olen ihan zombi.

Valitin tätä valonpuutetta tänään fb:ssä ja pari ystävääni kommentoi vannomalla kirkasvalolampun tehoon. Auttaisikohan se oikeasti? Jos sellaisen hommaisin, en varmaan malttaisi tyytyä suositeltuihin aikoihin vaan aloittaisin valon liikakäytön ja tulisin valoholistiksi. Ainakin katkaisuhoito olisi helppoa. Korvaavaksi hoidoksi voisin määrätä itselleni kynttilöitä palamaan ikkunalaudalle.

Äh, taidan ostaa tulppaneja maljakkoon ja unohtaa kirkasvalolampun. Tulee vielä tulipalo niistä kynttilöistä.

J.K. Yllätys, yllätys, minulle tulee ensi viikolla siivooja! Lopultakin tein päätöksen ja nyt odotan jo innolla. Täytyy varmaan viikonloppuna vähän siistiä paikkoja, ettei hän pahasti pelästy.

Levottomat jalat - ja kädet

On outo olo, sellainen hermostuneen levoton. En jaksaisi millään istua työpöytäni ääressä. Äsken jo häivyin kävelemään pitkin käytäviä ja häiritsemään työkavereita tajuttomilla tokaisuillani tai älyttömillä kysymyksilläni?

Yksi kollega kysyi, josko on ukkosta ilmassa, kun tuntuu levottomalta. Ehkä tuntosarveni toimivat viiveellä, sillä eilen näihin aikoihin jyrisi ja salamoi oikein kunnolla. Nyt on vaan pimeää.

Näitä levottomuusolotiloja tulee silloin tällöin. Tuntuu, kuin olisi muurahaisia pitkin kroppaa vaikkei yhtään kutitakaan. Sellainen kumma kihelmöinti, mistä en osaa ottaa selvää. Eiköhän tämäkin tunne pian katoa ja sitten on vain polvi ja nilkka kipeä.

Lauantaina menen kampaajalle. Tilasin ajan ihan uudesta paikasta, jonka ohi yhtenä viikonloppuna kävelin. Liike näytti ulospäin kovin mukavalta ja siistiltä, joten päätin pistää pääni likoon. Leikataan, sanoi kampaaja. Lauantai-iltana joko nauran tai itken.

Olen muutaman kerran käynyt työkaverin suosittelemalla kampaajalla, mutta viimeisin käyntikerta oli liikaa. Värjäri oli äkäinen ja epäystävällinen, eikä leikkauksen suorittajakaan ollut parhaimmillaan. Ennen tapasin mennä aina uudestaan samalle kampaajalle vaikken olisi tykännytkään. Ajattelin, että niille tulee paha mieli, jos menen muualle. Nyt en enää välitä. Hiusten leikkaus ja värjäys maksaa niin paljon, etten halua kerta toisensa jälkeen pettyä.

Katsoin äsken kalenterista, että minulla on menoa ensi viikon perjantaina. Ostin jo pitkän aikaa sitten liput suomalaisen pitkäaikaissuosikkini keikalle. Saa nähdä, kuullaanko "Levottomat jalat" vai pelkästään uudempaa tuotantoa.

Kahvitauon aikaan kysyttyä ja vastattua

 Kiitos Kummitus kahvista ja croissantista (söin sen jo). Yritän nyt täyttää oman osani ja vastaan rehellisesti kysymyksiin. Miettikää tekin, mitä sanoisitte seuraavaan:

”Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidät bloggaamaan, liittyy se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissa! Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin saat viedä pullakahvit mukanasi (kopioi kuva).

(Ei ole aivan pakko jakaa kuitenkaan.)

Esitän kysymyksiä jotka saattavat tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskusteltaessa.
Mitä sinä vastaat seuraaviin kysymyksiin? Voit vastata myös pelkästään valokuvin!"

1. Mikä on sisustustyylisi?
 Mikä tyyli? Suloisessa sekamelskassa (tai ei niin suloisessakaan) ikeaa, osto-ja myyntiliikettä ja kirpputoreja. Mustaa ja punaista enimmäkseen.

2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi?
Kyllä kai se olohuone on. Erityisesti tykkään ruokapöydästäni (esittelykappale Habitatista) ja tuoleista (käytettyinä työkaverilta).Tuolien istuimet haluaisin päällystää jollain iloisella kankaalla. Olohuoneessa on myös kirkkaan punainen sohva (työkaverilta käytettynä ostettu). Kovasti siitä tykkään, mutta valitettavasti kaunis väri ei näy. Nytkin siinä on päällä vanhat verhot suojaamassa koiran karvoilta.

3. Mihin käyttäisit rahaa ilman huonoa omaatuntoa?
Enpä muista koskaan tunteneeni huonoa omaatuntoa omien rahojeni käyttämisestä.

4. Mihin käytät paljon rahaa?
Kyllä suurin osa tuloistani menee vanhojen lainojen maksuun. Matkusteluun käyttäisin enemmänkin, jos voisin.

5. Mistä ajasta unelmoit?
Odotan innolla eläkepäiviäni, mutta en osaa siitä ajasta unelmoida. Unelmani pitävät sisällään paljon muuta kuin vain ajan. Unelmoin kesästä, lämmöstä, omasta saunasta, kattohuoneistosta, merestä...

6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?
Vastakysymys: Voiko onni olla huono? Minusta onni on aina hyvä, ei se muuten olisi onni. Jotenkin ristiriitainen juttu. Toki kaikki, mikä menee pieleen on jollain tavalla huonoa onnea, mutta huonoin, hmmm. En osaa sanoa.


7. Missä asiassa olet tunnollinen?
En missään. Tai no, ehkä työasioissa kyllä.

8. Minkä inhimillisen virheen annat anteeksi?
Kaikki oikeasti inhimilliset virheet annan anteeksi aina, tai ehkä paremmin unohdan ne. Sitä en anna anteeksi, että pikku koirani kuoli. Siitä on tänään tasan puoli vuotta. En tiedä, kenelle en anna anteeksi, mutta näin vain on. Ehkä en anna anteeksi itselleni, kun en ajoissa nähnyt, että se oli sairas.
Tahallisia "virheitä" ja pahoja tekoja en anna ikinä anteeksi kenellekään.

9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?
Eikö ole sama, onko nainen tai mies? Minusta ihmisen parhaita ominaisuuksia ovat inhimillisyys, muiden huomioiminen, avoin mieli, uteliaisuus, taito nähdä pintaa syvemmälle.
Ehkä ymmärsin kysymyksen väärin, tuo taisi olla lista ominaisuuksista, joita toivoisin ihmisillä olevan.

10. Mikä on miehen parhain ominaisuus?
Vastaan samoin kuin edelliseen kysymykseen.

Siinä ne minun vastaukseni. Vastatkaa te toisetkin, jos haluatte. Ja ottakaa nyt kahvia ja pullaa.

Ja kassi lensi

Eilen se tapahtui. Olen jo pitkään tiennyt, että jonakin päivänä kaadun juuri siinä mäessä, jota aamuisin käytän ehtiäkseni nopeammin bussipysäkille.

Olin juuri jutellut entisen pomoni kanssa puhelimessa ja kannoin paperikassissa hänelle ja uudelle puolisolleen tarkoitettua häälahjaa. Onneksi se oli pelkkää paperia, kaikenmaailan särkyvä olisi varmasti särkynyt.

Pääni oli ehkä pilvissä, enkä tuijottanut tarkasti jalkojeni liikettä mukulakivien tai mitä lie tiiliskiviä ne nyt ovat, peittämällä tiellä. Yhtäkkiä olin polvillani, selälläni, vaikka millä läni. Onneksi käsilaukkuni oli kiinni lentäessään kädestäni parin metrin päähän. Ja onneksi se oli painava, eikä lähtenyt luistelemaan ajotielle päin niin kuin paperikassi paperisine lahjoineen. Päästin muutaman tärkeän ja asiaan kuuluvan suomenkielisen sanan ja kapusin jaloilleni. En ehtinyt tarkastaa vaurioita, kun piti juosta sen paperkassin perään. Onneksi ehdin ennen kuin autot ajoivat sen tuusan nuuskaksi.

Ajatusteni kohde kaatumishetkellä

 Bussipysäkillä tutkin itseäni tarkemmin. Kummastakin polvesta tihkui verta housunpunttien läpi. Housut olivat melkein rikki. Voi petkele! Taas menetin yhdet työhousut! En millään haluaisi lähteä housuostoksille, kun tälle persjalkaiselle on täältä tosi vaikea löytää mitään sopivaa. Polvien lisäksi vasen kämmen oli saanut kunnon iskun ja näytti kauniisti muuttuvan mustaksi.

Töissä sain polveni siivotuiksi ja laastaroiduiksi, eivätkä vahingot ilmeisesti olleetkaan niin pahoja kuin aluksi luulin. Ei edes luita katkennut.

Olen lapsesta asti kaatuillut ja itseäni kolhinut eri tavoin. Taidan olla kömpelö. Olen ihan varma, että sinä päivänä, kun elämäni päättyy, joku joutuu kokoamaan ruumiin kappaleet joko auton alta tai kivilouhikosta tai sitten vain yksinkertaisesti lyön pääni metsässä puunrunkoon ja jään niille sijoilleni. Juu, ja ei tarvitse elvyttää, kiitos.

J.K. Siivosin äsken kuivaa koiranoksennusta olohuoneen matolta. Olikohan eilen vahinko tapahtunut? Aika myöhään tulin töistä kotiin, enkä ihmeemmin ympärilleni katsellut, kun noita polviakin jomotti. Hyvin muuten lähti oksennus astianpesuaineella, eikä minulle edes tullut tavanomaista yökkäilyreaktiota. Kuiva yrjö on parempi kuin märkä.

Kaikenlaisia leikkauksia

Aika kauan näköjään kestää, kun tuo koiraherrani nukahtaa narkoosipiikin saatuaan. Katseltiin eläinlääkärin kanssa pitkään koiran taistelua unta vastaan. Yritin jutella sille rauhoittavasti ja kerroin, että kohta saisi katsella hauskoja unia. Lopulta se suostui käymään pitkälleen lattialle ja nukahti siihen.

Lääkäri jatkoi työtään ja valmisteli koiran pienen patin poistoleikkaukseen ja minä lähdin kampaajalle.

Olikin minulle ihan uusi tuttavuus. Kuulemma kaupungin parhaat kampaajat. En tiedä parhaudesta, mutta aika erikoinen paikka se oli. Ensimmäiseksi tarjottiin kahvia, kun odottelin värjääjää. Sitten tuli pääkampaaja katsomaan päätäni ja suunnittelemaan, kuinka leikattaisiin.

Kampaamon kahvitarjoilu. Taustalla värjääjäkampaajani.

Ihmettelin siinä väri päässäni, miksi ihmiset ramppasivat koko ajan alakerrassa. Selvisihän se minullekin, kellariin mentiin pesupaikoille. Pääsin makaamaan lepotuoliin vanhan tehdashallin näköiseen huoneeseen ja kerrankin tunsin oloni kampaajalla rennoksi. En ole koskaan aikaisemmin sellaisiin kampaamon tuoleihin törmännyt. Pääsin jopa vähäksi aikaa tuolin hierontatoiminnon uhriksi, mutta se oli liikaa ja pyysin kampaajaa pysäyttämään masiinan. Päänahan hieronnan kyllä sallin, tuntui ihanalta.

Nyt minulla on eteenpäin leikatut hiukset, kun yleensä olen niitä vetänyt taaksepäin. Katsotaan, kuinka sopeudun uuteen päähäni. Aika paljon jouduin koko hommasta maksamaan, mutta eiköhän kokemus ollut sen arvoista.

Ilta vietettiin tokkuraisen koiraherran kanssa kylki kyljessä. Se ei päästänyt minua näkyvistään hetkeksikään. Haavasidoksen se on tähän aamuun mennessä repinyt pois jo viisi kertaa. Täytyy varmaan lähteä ostamaan lisää sidetarpeita. Varastoni ei riitä mihinkään, jos se tätä vauhtia irrottaa siteitään. Viisi päivää pitäis haavaa kuulemma peittää.

Kotihiiri, kotiolento, kotikokki

Ei tästä kuulkaa tule yhtään mitään! Eilenkin vasta iltamyöhällä muistin, että olisin voinut lähteä kaupungille ja nähdä tuttuja, kuunnella musiikkia ja viettää hauskaa aikaa. Sen sijaan kökötin kotona ja tuijotin telkkarista typeriä arvauskilpailuja. Lisäksi olin ajatellut päivällä käydä ostamassa kunnolliset kengät, mutta senkin onnellisesti unohdin. Harmittaa ihan tosissaan.

Ensin koirien kanssa, sitten kotona lötköttelyä, jotain pikku puuhailua, pyykkiä, kaupassa käyntiä, koirien kanssa ulos, kokkaamista, telkkaria, nettiä... Siinähän se, viikonlopun peruspäivä. Aikaisemmin en pystynyt kotona viikonloppuisin olemaan, mutta nyt ei mikään tunnu saavan täältä pois. Näin ei voi jatkua! Pakkohan minun on alkaa etsiä sosiaalista elämää ympärilleni. Tai sosialistinen elämäkin kävisi, olinhan nuorena reipas vasemmistohippi. Koska minusta tällainen poroporvari tuli? Mielipiteet eivät ole vaihtuneet, mutta kaikki muu kyllä.

On toki minulla harrastuksia. On nuo koirat, joiden kanssa saa hyvin ajan kulumaan. On lukemista, on musiikkia ja on keittiö, mistä onkin tullut yksi elämäni keskipiste. Tänäänkin taas väsäsin kaikenmaailman juttuja ihan vain itselleni vaikka joskus olisi hauskaa, jos ruokailijoita olisi enemmän. Aina teen liikaa ruokaa.

Alkupala ihan vain itselle: Katkarapusalaattia, sitruunamarinoitua lohta ja tilliperunaa (vihreät pallerot)

Yhden naisen sunnuntailounas: pippuripihvi, sinappinen kermakastike, palsternakkatikkuset ja puolukkahillo

Liikaa tuota syötävää tuli tällekin päivälle, mutta riittääpähän pitkäksi aikaa. Katkarapusalaatista tuli kerrassaan maukasta, mutta lohi oli liian sitruunaista. Yleensä olen käyttänyt limetin mehua, mistä tulee kyllä parempaa. Kyllä tuota sitruunaistakin toki syö, ja pakko onkin. Pois en ruokaa heitä, jos se ei ihan pilalla ole.
Pihvejä ostin enemmän kuin yhden. Kilohinta on paljon alhaisempi, kun ostaa ison paketin. Paistoin ne kaikki ja varmaan tulevat syödyiksi. Tuo kuvassa oleva sai vähän liikaa pippuria kylkiinsä, en tykännyt, mutta onneksi sain suurimman osan rapsutetuksi pois. Uunissa grillattu palsternakka sen sijaan oli taas kerran Number One. Miten voikin yksinkertainen juures maistua hyvältä.

Niin, ja älkää noita kuvia ihmetelkö. Minä nyt vain joskus tykkään leikkiä ruualla. Pitäisi olla enemmän lautasia, että saisi parempia asetelmia aikaan.

Nyt jatkan löysän sunnuntain viettoa ja kuuntelen jazzia. Tällä hetkellä 7. kerroksessa soi Milt Jacksonin The Prophet Speaks.

Lopultakin vastaan kauan sitten saamiini haasteisiin ja uteluihin

Tässä samalla, kun ihailen miehiä töissään (siitä kerron toiste) voinkin viettää aikaa vastaamalla haasteisiin. Enpähän ainakaa työnnä näppejäni sinne, minne ei pidä.

Topo lähetti minulle jo aikoja sitten tällaisen haasteen:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

En ole vielä varma, jatkuuko haaste täältä 7. kerroksesta minnekään, mutta yritän ainakin hoitaa nuo pari ensimmäistä osuutta.

Minä 11 tavalla oman mieleni mukaan

1. Olen nainen ja äitikin vaikka ehkä en kovin hyvä.

2. Asun ulkomailla. Tiesin jo aika pienenä, että paikkani on muualla kuin Suomessa.

3. Olen tehnyt useita virheitä, mutta yksi on ylitse muiden: avioliitto, tai siis 2. avioliittoni.

4. Rakastan matkustamista. Kuulun siihen ihmisryhmään, jonka mielestä parasta on matka, ei perille pääsy. Kulkuneuvolla ei väliä, pääasia, että se liikkuu.

5. Tykkään ruuasta ja sen tekemisestä. Hermot lepää, kun saan rauhassa kokkailla ja sen jälkeen syödä aikaansaannokseni. Aina en kuitenkaan onnistu, mikä suuresti suututtaa.

6. Osaan lentää. Ei siitä sen enempää.

7. Ärsyynnyn tyhmyydestä, omastani sekä muiden.

8. En osaa, jaksa, viitsi shoppailla. Saan näppyjä, jos joudun kiertämään kaupoissa tuntikausia ja sovittelemaan vaatteita.

9. Tein ennen lähes kaikki vaatteeni itse. Pitäisi varmaan aloittaa uudestaan, onhan minulla ompelukonekin.

10. Opin vasta aikuisena ajamaan autoa, mutta sen jälkeen olenkin viettänyt ratin takana aikaa kymmeniä ellen satoja tuhansia kilometrejä.

11. En osaa viheltää.

Vastaukseni Topon 11 kysymykseen

1. Hikoiletko herkästi?

Kyllä vaan ja vieläkin herkemmin. Olen aina ollut hien suurtuottaja. Voisin perustaa pienimuotoisen suolatehtaan.

2. Omistatko lävistyksiä/tatuointeja?
Korvien lehdissä on reiät, jotka ovat kumma kyllä pysyneet auki vaikken korviksia paljon käytäkään. Muuten en ole rei'itetty. Tatuoinnin voisin joskus ottaa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi mennä tatuointikauppaan.

3. Oletko ollut yökalassa?
Olen ollut. Muistan, kun joskus nuorena käytiin tuulastamassa kavereitten kanssa. Se oli hauskaa ja jännittävää vaikkei kaloja saatukaan.

4. Jos törmäisit karhuun metsässä niin leikkisitkö kuollutta? Miten toimisit?
Tämä on kovin hypoteettinen kysymys, koska en mene metsään. En ainakaan oikeaan metsään, joku muutaman aarin kokoinen pusikko riittää. Jos karhuun kuitenkin törmäisin, tuskin tekisin mitään, eiköhän karhu ehtisi ensin.

5. Kuinka usein saunot?
Liian harvoin. Jos minulla olisi sauna, istuisin lauteilla ainakin joka ilta.

6. Mikä on lempijuomasi?
Kahvi, viini, vesi, olut

7. Mitä ilman pystyisit elämään?
Kuivausrumpua. Olen nyt elänytkin ilman sellaista muutaman vuoden ja ihan hyvin on pyykit kuivuneet muutenkin.

8. Mitä rakkaus on?
Enpä tiedä. Tunteiden paloa ja kemiallinen reaktio ehkä.

9. Automerkki?
Onhan noita ollut. Tällä hetkellä ajelen korealaisella ihmeellä, sitä aikaisempi oli japanilainen, sitä ennen ranskalainen, saksalainen, ruotsalainen jne. Rättisitikka olisi kiva, ja joku asuntoauto.

10. Tuntuuko sinusta joskus siltä niinkuin sinut olisi heitetty ilmaan useammin kuin otettu kiinni?
Ei tunnu. Kyllä aina on kiinni otettu tai olen jaloilleni pudonnut.

11. Mikä on mieluisin biisi, jota kuuntelet?
Voi sentään, niitäkin on monia. Musiikkimakuni on vähän eilispäiväinen eli kuuntelen Rollareita,  Claptonia, Hendrixiä... Ja Annie Lennoxia tietty.

Siinähän ne, eikä lähde täältä mihinkään. En tänään ole jakopäällä.

5 omituista tapaa

Peppone haluaisi tietää viisi omituista tapaani. Mikäs siinä, vaikka eipä nämä tapani mitään omituisia ole, enemmänkin minulle ominaisia.

1. Kuljeskelen mieluusti kotona ilman vaatteita. Siis ihan alasti. Toivottavasti vastapäisen talon naapurit eivät ole saaneet sydänkohtauksia avoimuuteni takia.

2. En avaa kaikkia saamiani kirjekuoria. Jos tiedän, tai luulen tietäväni, että kuoressa on lasku, joka menee automaattisesti maksuun, en viitsi avata. Joskus tulee yllätyksiä, kun alan availla monen viikon vanhoja postejani.

3. Avaan suuni joskus väärässä paikassa, tai sanon jotain, mitä ei pitäisi. Töissä varsinkin tätä tapahtuu, sillä minulta puuttuu kaikkinainen herranpelko. Lisäksi bongaan helposti kadulta suomalaiset ja usein alan juttusille. Kaikki eivät tykkää, kun eivät haluaisi kenenkään saavan tietää, että ovat Suomesta. Toisaalta tämä vieraiden kanssa yllättäen puhumaan ryhtyminen tuonut ystäviäkin.

4. En tyhjennä astianpesukonetta ennen kuin tiskipöytä on täynnä likaisia astioita, joilla kone on taas pakko täyttää. Käsin en tiskaa mitään paitsi valurautapadan ja paistinpannun.

5 Saan sekä olkapää- että lonkkaniveleni helposti pois paikoiltaan ja takaisin. Nykyisin en sitä enää tee, kun nivelet muutenkin reistaa, mutta nuorempana harrastin ihmisten pelottelua, kun irrotin niveliäni miten sattui. Osa kauhistui ja melkein tilasi ambulanssin. Saan myös silmäluomeni käännetyksi kaksinkerroin, mikä onkin erittäin hyödyllinen taito. Opetelkaa kaikki kääntämään silmäluomenne. Niin, ja osaan myös heiluttaa korviani. Isä opetti.

Siinähän ne. Aika tavallisia omituisuuksia. Tämäkin itsensäpaljastushaaste pitäisi jakaa taas viidelle (niin kai se oli?) blogille, mutta taidan olla liian laiskalla ja itsekkäällä päällä tänään

Pidän tämän suloisen prenikankin itselläni.