Kuinka monta valvontakameraa mahtuu 200 metriin?

Vastaus: 14. Siihen lukuun pääsin, kun tässä yksi aamu laskeskelin niitä metrosta noustuani. Toki kävelen ison pankin takapihan ohi, joten ehkä sillä selittyy kameroiden lukumäärä. Omaa työpaikkaakin näköjään valvotaan. Kaksi pikkuriikkistä, mustekynän kokoista kameraa katselee, kuka menee, kuka tulee. Hyvä, kun valvovat. Tai en tiedä, valvovatko. Tuskin kaikki kamerat sentään koko ajan kuvaavat.

Minäkin haluaisin oman valvontakameran tai kaksi tai kolme. Olisi kiva katsella, mitä kotona tapahtuu poissaollessani. Mitä koira katsoo telkkarista, mitä se lukee, kenelle se soittaa. Yhden kovin salaisen kameran asentaisin etuoven ulkopuolelle, että näkisin, kuka kulloinkin käytävässä kulkee. Yhden ihan tavallisen vaikka eteiseen ja yhdn tai kaksi parvekkeelle kuvaamaan piha-aluetta.

Outoa uteliaisuutta, saattaa nyt joku sanoa. Jos joku tietäisi kaiken sen, mitä minä tiedän elämästäni, niin joku uskoisi, että uteliaisuutta kameravalvonta ei suinkaan olisi. Se toisi minulle turvaa ja poistaisi pelkoa ja paniikkia.

Niitä tunteita olen tällä viikolla tuntenut vaikka luulin jo päässeeni pahimman yli. Paniikkipeikko on myös huijannut Nukkumattia, joka ei enää tule makuuhuoneeseeni. Luulee, että peikko hoitaa hommat.

Peikon ilmestymisen syynä on viesti, jonka sain menneisyydestä. Luultavasti noin kuukauden kuluttua olen hiljaa kuin hiiri jossain nurkassa tai painun kokonaan maan alle.

Tänä viikonloppuna en kuitenkaan aio pelätä enkä panikoida. Yritän vähän siivota ja kokata, ja tietysti kävelen koiran kanssa pitkiä lenkkejä. Jos ei sada.

Aurinkoista ja tuulista

Tulin äsken sisään aamulenkiltä. Aurinko paisaa, tuulee navakasti, sää juuri minua varten.

Kierrettiin koiran kanssa aika pitkä lenkki. Näin käy joka aamu. Kiireen takia ei oikein ehtisi, mutta kun päästään ulos, en osaakaan tulla heti takaisin. Mennään vielä tuonne ja tuonne, ja eiköhän kierretä tuolta puiston kauttakin vielä. Joka aamu sama juttu, ja sitten olen myöhässä töistä.

Katsoin kotiani ulkoa päin ja onni läikähti sisälläni. Sain eilen vihdoinkin valmiiksi ns. vierashuoneen verhot ja onnistuin jopa ripustamaan ne ikkunaan. Muutama vahvasana siinä tarvittiin ja kaksi ruuvimeisseliä sekä pähkinäpihdit. Kuinka hienolta verhot näyttivätkään ulkoakin katsottuina. Ei enää paljasta ikkunaa vaan valkoiset verhot.

Onni läikähtää aina silloin tällöin, muttei kovin usein kuitenkaan. Edellinen kerta oli runsas viikko sitten, kun herättyäni tajusin, että olin nähnyt unta pikkukoirasta. Kertaakaan aikaisemmin kuolemansa jälkeen se ei ole tullut uniini. Tai en ainakaan muista niin käyneen. Ikävä minulla on vielä kova, mutta enää en ajattele koiraani joka hetki, joka toinen vain.

Kissa ja koira ja pitsakuski

Koira pääsi tänään pitkästä aikaa lähikosketuksiin kissan kanssa. Kamala meteliä ja huutoa hetken aikaa ja sitten sain onneksi koiran kiskotuksi pois ja kissa juoksi minne lie.

Koira oli kyllä hihnassa, mutta välillä kävelen pää pilvissä, enkä aina osaa tarkistaa kaikkia eteen tulevia puskia ennen koiraa. Onneksi tappelussa ei pahasti käynyt, koira sai muutaman naarmun ja kissa tuskin niitäkään. Nyt Suuri Sankari kuorsaa onnellisena tuossa vieressä. Mikään ei sen mielestä voita kunnon tappelua kissan kanssa. Päivä pelastettu!

Eilen oli ystävänpäivä, tai täkäläisittäin Valentiinin päivä. Sydämiä ja rakkautta täynnä koko päivä. Minä olen sellaiselle siirapille pahasti allerginen. Illalla tilasin itselleni kaksi pitsaa, silmänlumeeksi. En halunnut, että pitsakuski ajattelee minun viettävän Valentiinin iltaa yksinäni. Pitsojen maksamisen jälkeen kuski katsoi minua tosi pitkään, kääntyi vielä alaovellakin taaksepäin. Vähäpukeisuus ei voinut olla syynä, ihan säädyllisesti olin pukeutunut. Hississä tajusin! Voi helvatan helvatta, annoin sille liian vähän tipppiä! Ikinä en varmaan opi. Olen kyllä parempiakin pitsoja syönyt, joten tuskin samaa kuskia enää tapaan.

Torstaina kävin katsomassa, miltä olkapääni näyttää sisältäpäin. Aika taiteellisen näköisiä kuvia olivat sairaalassa ottaneet. Ja niin hyviä, että professori totesi, ettei tarvitse leikata. Olin kovin iloinen siitä, että olkapäässä on nivelrikko ja paha tulehdus. Nyt syön tulehduskipulääkettä jonkin aikaa ja ensi viikolla tilaan ajan fysioterapeutille. Se vähän pelottaa. Olkaa täytyy varmaan jotenkin rasittaa ja kaikki sellainen saa sen hirveän kipeäksi. Täytyy yrittää kestää.

Nyt menen kauppaan ostamaan tarjouksesta sinisimpukoita.

Nuorille pitää antaa mahdollisuus

Ensimmäinen työpäivä sairasloman jälkeen takana ja olo on kuin kuivaksi väännetyllä rätillä. Luultavasti en ole tänään ehtinyt hengittääkään saati sitten juoda kahvia. En ainakaan muista että olisin. Kamala kiire koko päivän.

Työpöytä oli tulvillaan papereita ja mappeja ja kansioita ja vaikka mitä ja sähköposti se vasta pursuikin. Työkaverit kävivät vuoronperään valittamassa, kuinka vaikeaa oli ollut, kun en ollut töissä. Huh, minä mikään masiina sentään ole. Onneksi joku oli sentään yrittänyt tehdä tekemättömiä töitäni, huonolla menestyksellä.

Nuori työkaverini, joka ei tunne olevansa oikeassa paikassa töissä, oli yrittänyt ehkä parhaansa. En kyllä oikein sitä usko. Viikko sitten juuri kerroin, kuinka vastaavanlainen asia pitää hoitaa, ja tänään totesin, että oppi ei ollut mennyt perille. Ei sinne päinkään. Yritin varovasti kysellä, että miksi oli tehnyt niin kuin oli. Vastaus oli, ettei ollut tiennyt. Onneksi minulla oli niin kiire, etten ehtinyt päästää höyryjä ulos. Yritin vain korjata virheitään parhaani mukaan, mutta ei se oikein onnistunut.

Ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun nuori neiti ei osaa, kun ei ole kerrottu. On kerrottu, ja näytetty ja toistettu. Neitiä kiinnostaa enemmän omat opiskelut ja musiikin kuuntelu. Niin ja puhelimessa puhuminen. En ole ainoa, joka on yrittänyt opastaa nuorta naista työelämän tavoille ja kertoa kuinka työpaikalla ollaan ja kuinka työt tehdään. Iloisena kuuntelee, mutta tosipaikan tullen ei hommista oikein tule mitään. Me vanhat pierut saadaan korjata jäljet.

Onneksi oli sentään kehityskeskustelu pomon kanssa. Sain yllin kyllin kehuja. Kiitos.

Nyt alan etsiä koiraherralle synttärikuvaa. Sillä on huomenna juhlapäivä.

Kahvitauon aikaan kysyttyä ja vastattua

 Kiitos Kummitus kahvista ja croissantista (söin sen jo). Yritän nyt täyttää oman osani ja vastaan rehellisesti kysymyksiin. Miettikää tekin, mitä sanoisitte seuraavaan:

”Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidät bloggaamaan, liittyy se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissa! Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin saat viedä pullakahvit mukanasi (kopioi kuva).

(Ei ole aivan pakko jakaa kuitenkaan.)

Esitän kysymyksiä jotka saattavat tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskusteltaessa.
Mitä sinä vastaat seuraaviin kysymyksiin? Voit vastata myös pelkästään valokuvin!"

1. Mikä on sisustustyylisi?
 Mikä tyyli? Suloisessa sekamelskassa (tai ei niin suloisessakaan) ikeaa, osto-ja myyntiliikettä ja kirpputoreja. Mustaa ja punaista enimmäkseen.

2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi?
Kyllä kai se olohuone on. Erityisesti tykkään ruokapöydästäni (esittelykappale Habitatista) ja tuoleista (käytettyinä työkaverilta).Tuolien istuimet haluaisin päällystää jollain iloisella kankaalla. Olohuoneessa on myös kirkkaan punainen sohva (työkaverilta käytettynä ostettu). Kovasti siitä tykkään, mutta valitettavasti kaunis väri ei näy. Nytkin siinä on päällä vanhat verhot suojaamassa koiran karvoilta.

3. Mihin käyttäisit rahaa ilman huonoa omaatuntoa?
Enpä muista koskaan tunteneeni huonoa omaatuntoa omien rahojeni käyttämisestä.

4. Mihin käytät paljon rahaa?
Kyllä suurin osa tuloistani menee vanhojen lainojen maksuun. Matkusteluun käyttäisin enemmänkin, jos voisin.

5. Mistä ajasta unelmoit?
Odotan innolla eläkepäiviäni, mutta en osaa siitä ajasta unelmoida. Unelmani pitävät sisällään paljon muuta kuin vain ajan. Unelmoin kesästä, lämmöstä, omasta saunasta, kattohuoneistosta, merestä...

6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?
Vastakysymys: Voiko onni olla huono? Minusta onni on aina hyvä, ei se muuten olisi onni. Jotenkin ristiriitainen juttu. Toki kaikki, mikä menee pieleen on jollain tavalla huonoa onnea, mutta huonoin, hmmm. En osaa sanoa.


7. Missä asiassa olet tunnollinen?
En missään. Tai no, ehkä työasioissa kyllä.

8. Minkä inhimillisen virheen annat anteeksi?
Kaikki oikeasti inhimilliset virheet annan anteeksi aina, tai ehkä paremmin unohdan ne. Sitä en anna anteeksi, että pikku koirani kuoli. Siitä on tänään tasan puoli vuotta. En tiedä, kenelle en anna anteeksi, mutta näin vain on. Ehkä en anna anteeksi itselleni, kun en ajoissa nähnyt, että se oli sairas.
Tahallisia "virheitä" ja pahoja tekoja en anna ikinä anteeksi kenellekään.

9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?
Eikö ole sama, onko nainen tai mies? Minusta ihmisen parhaita ominaisuuksia ovat inhimillisyys, muiden huomioiminen, avoin mieli, uteliaisuus, taito nähdä pintaa syvemmälle.
Ehkä ymmärsin kysymyksen väärin, tuo taisi olla lista ominaisuuksista, joita toivoisin ihmisillä olevan.

10. Mikä on miehen parhain ominaisuus?
Vastaan samoin kuin edelliseen kysymykseen.

Siinä ne minun vastaukseni. Vastatkaa te toisetkin, jos haluatte. Ja ottakaa nyt kahvia ja pullaa.