Että sellainen huijari

Sattui tässä päivänä muutamana, että hissi pysähtyi alaspäin mennessään 2. kerrokseen ja sisään ajeli mies sähkömopolla. Sellaisella inva-mopolla, jossa on istuin, tiedättehän.

Aikansa hän mutkitteli ja yritti hissiin ja lopulta onnistui. Minä litistin itseäni mahdollisimman litteäksi seinää vasten. Ajeltiin kellarikerrokseen niitä näitä jutellen. Perille laskeuduttuamme yritin siirtyä avaamaan hissin ovea, kun mies peruutteli ajoneuvonsa jalkapöytäni päälle. Onneksi ei käynyt mitenkään, vähän vaan sattui.

Kävelin reippaasti miehen edellä ovia availlen kunnes pääsimme ulko-ovelle. Talonmies oli jättänyt roskiskontit oven eteen, eikä siitä ohi päässyt kuin kävelijät. Sanoin miehelle, että odottaisi hetken, kun käyn hakemassa talkkarin pihalta avuksi. Talkkari löytyi ja alkoi nauraa, kun kerron ongelmasta.

Mies pystyy kuulemma kävelemään ainakin yhtä hyvin kuin minäkin, sanoi talkkari. Mentiin yhdessä kellarin ulko-ovelle ja siellähän mies oli täydessä työssä! Oli noussut kulkupelinsä päältä ja siirteli roskiskontteja pois oven edestä ilman ongelmia. Kun mies näki, että tulin takaisin, lähti hän pikapikaa juoksemaan karkuun takaisin kellarin käytäviä.

Täytyy sanoa, että jäin seisomaan ja tuijottamaan ihan äimän käkenä. Talonmiestä nauratti. Ihmettelin, miksi mies kärryä käytti, kun kerran pystyi kävelemään. Eihän talkkarilla siihen ollut vastausta, epäili vaan, että muutaman vuoden takaiset vaivat ovat jotenkin vaikuttaneet miehen ajatusmaailmaan.

Aika paha maku jäi tapahtuneesta. Tuskinpa enää mieheen törmään, hän varmaan välttelee minua tästä lähtien, kun tiedän salaisuutensa. Vaikka nyt kyllä jo naurattaa koko episodi.

Harmaapäinen lääkäri ja apinanainen

Nyt olen saanut selkääni kunnolla. Kaksi kertaa on manipuloitu ja isketty kortisonipiikki rangan viereen. Ei tunnu kivalta, pistos kirvelee ja illalla tulee huono olo ja seuraavana aamuna nukun liian pitkään. Edes koira ei herätä. Se tuntee sympatiaa.

Eilen kävin viimeeksi harmaapäisen herran luona ja ensi viikolla vielä pitäisi. Silloin pitäisi olla vuorossa olkapää. En tiedä, menenkö, sen verran oudot liikuntaohjeet sain. Tänään kävin apteekissa saamani reseptin kanssa ja kuulin, että minulle oli määrätty lääkettä, jota ei enää tässä maassa saa myydä. Taitaa olla ihan liikaa vanhan koulun miehiä se lääkäri.

Kun kysyin häneltä, olisiko mitään ohjeita selkään varten, sain kuunnella pitkä luennos selästäni ja sen väärästä asennosta. Asento kyllä korjaantuu, paino laskee ja muutenkin tulen hyvänvointiseksi, kun teen niin kuin lääkäri määrää.

Minun pitäisi koko loppuelämäni kävellä ripeästi ja reippaasti 10 km päivässä selässäni reppu, jossa on 10 kg painoa. Kävelyasennon pitäisi olla sama kuin apinoilla eli etukumara. Lisäksi voisin käyttää keppiä apuna. "Sinun täytyy kävellä kuin muutkin vanhat naiset, kumarassa", sanoi lääkäriherra. "Turha yrittää pitää selkää suorassa, kun sinulla on notkoselkä. Se vain kipeytyy lisää." Hänen mukaansa vanhoilla naisilla (ja apinoilla) ei ole selkäkipuja, koska he kävelevät kumarassa.
Lääkäri myös ehdotti, että viettäisin lomani vuoristossa, jossa voisin kävellä ylämäkeen ja tulla jollain muulla pelillä takaisin alas. Ylämäkikävely kun vahvistaa paremmin kuin tasamaalla tallaaminen. Lähdin vastaanotolta aika oudoissa ajatuksissa.

Tänään kävin apteekissa hakemassa tohtorin määrämän lääkkeen jalkojeni kramppaamiseen. Apteekkari ihmetteli, kuinka tuollaista lääkettä määrätään, kun se ei enää ole luvallista tässä maassa. Lääke onkin jotain muuta kuin lihasrelaksanttia. Se on jotain tyrmäystippojen tapaista, jolla varmasti rentoutuu, kun putoaa maahan suorilta jaloilta pillerin ottamisen jälkeen. Lääke saattaa aiheuttaa hallusinaatioita ja riippuvuutta ja oli sillä muitakin, mielenkiintoisia vaikutuksia. Apteekkari lupasi kyllä pyörittää minulle pillereitä, jos haluan. En halunnut. Jalat saa krampata niin paljon kuin haluavat, minulla on öisin ihan tarpeeksi hallusinaatioita ilman lisäapujakin.

Onneksi on omat aivot vielä tallella ja voin ihan itse päättää, missä assennossa kävelen ja mitä pillereitä syön tai olen syömättä.

Onko vaikeaa lajitella, onko?

Olen tainnut aikaisemminkin kertoa, että talossamme on kellarissa jätehuone. Siellä on suuret keräyslaatikot yleisjätteille, papereille, muovi- ja metallijätteille sekä lasille (tässä maassa voi vain harvaan kauppaan palauttaa muita kuin olutpulloja). Minulle tuottaa suurta tuskaa, tai ainakin harmistusta, käydä ko. huoneessa.

Yleisjätelaatikot haisevat ja ovat aina täpösen täynnä, vaikka talkkari niitä kuskaakin pari kertaa viikossa ulos odottamaan keräysautoa. Paperikeräykseen näköjään voi heittää paperin lisäksi remonttijätettäkin kuten kipsilevyjä tai seinistä revittyä tapettia. Muovi- ja metallijätelaatikkoon ei saisi muovipusseja heittää, mutta kaikenlaista muuta muovia kyllä, ja sitä metallia. Usein siellä on isoja muovisäkkejä täynnä kaikenlaista pakkausmateriaalia, joka minusta kyllä olisi yleisjätettä. Lasilaatikko on täynnä viinipulloja, kaikenlaisia purkkeja ja särkynyttä lasia. Ihan oikeinhan nuo lasijätteet muuten ovat, mutta moniin pulloihin ja purkkeihin on jätetty korkit kiinni. Ne kuuluisivat metallijätteisiin! Hauska muuten seurata, mitä viinejä ja väkeviä juomia naapurustossa juodaan. Joskus olen tajunnut missanneeni juhlat, kun laatikko on ollut täynnä sampanjapulloja. Hiljaa tuntuvat juhlivan meidän talossa.

Minä taidan olla vähän liiankin tarkka jätteidenlajittelija, ja kaikenlainen leväperäisyys ottaa päähän. Talonmies ja vaimonsa viettävät pitkiäkin toveja jätehuoneessa lajitellen uudestaan roskia. Tosin mitä hyötyä siitäkään on, jos kukaan muu ei välitä.

Olen yrittänyt lopettaa liian lajittelun, mutten oikein osaa. Kyllä paperit kuuluu olla papereissa ja muovipullot muovien seassa. Vielä kun olisi kompostijätteelle oma säiliönsä, olisin tyytyväinen. Saako parvekkeelle perustaa kompostin?

J.K. Lääkäri totesi, että selässäni on nivelrikko. Kohta olen yhtä rikkinäistä niveltä varmaan koko akka.

Vaalilenkin irtokoirat

Alaselkäkipu ei ole hellittänyt paikallisista buranoista ja parasetamoleista huolimatta. Kylmäpakkaus auttaa hetken. Luulen kyllä, että kipu on keskiviikkoaamuna poissa, kun menen lääkäriä tapaamaan. Usein vaivani pelästyvät tohtoreita ja häipyvät ties minne karkuun.

Juttelin eilen tyttären kanssa ja hän sanoi, että pitää löytää OMT-fysioterapeutti selkääni hoitamaan. En ollutkaan ennen kuullut tuollaisesta ja heti piti ottaa selvää. Onhan niitä täälläkin jokunen, muttei missään ihan lähellä. No, katsotaan ensin, mitä lääkäri sanoo ja itketään sitten.

Pääsin sinne äänestyspaikallekin lauantaina. Oli hauska tilanne ilmoittautuessani, kun vaalivirkailija tutki passiani ja katsoi minua tosi pitkään. Sitten hän alkoi nauraa ja sanoi, ettei ole koskaan ennen tavannut ihmistä, jolla on ihan sama nimi kuin hänen äidillään. Jossain päin Suomea minulla on täyskaima, aika hassua.

Kun olin heittänyt moneen kertaan suljetun kirjekuoren vaaliuurnaan, lähdettiin koiran kanssa vaalilenkille. Isossa metsässä oli harvinaisen hiljaista. Saatiin kulkea tosi pitkään ennen kuin törmättiin koirakavereihin, ja yhtäkkiä niitä olikin ympärillä noin tusina. Onneksi oma murisijani osasi jollain tavalla käyttäytyä eikä ryhtynyt tappelemaan. Oli siinä kolmella ihmisellä kaitsemista, kun 12 koiran perään katsoivat. Kaikki juoksivat irtonaisina niin kuin täällä päin on tapana, ja käyttäytyivät oikein mallikkaasti. Minä taidankin olla ainoa, joka pitää koiransa kiinni. Haluaisin kyllä omanikin juoksevan vapaana toisten lailla, mutta tämä otus on sen verran arvaamaton, etten uskalla. Se voi yhtäkkiä suuttua toiselle poikakoiralle ihan silmittömästi. Tai sitten se saa jonkun vainun ja häipyy nenänsä perässä teille tuntemattomille. Eli kiinni on ja pysyy.

J.K. Eilen puolituttu naamakirjassa kommentoi, että minulla on äitini hyvä maku ja geenit. Alkoi naurattaa. Tokihan geenejä on, mutta hyvä maku! Hah, kommentoija ei tunne minua ilmeisesti ollenkaan. En viitsi hänelle vastata, voisin sanoa pahasti.

Kankkukostajan paluu

Se alkoi vasemmasta kankusta, tai jostain sen sisältä. Ihan kuin olisi puukolla kaiverrettu lihaa ja/tai luuta. Tai enhän minä tiedä, miltä puukko kankussa tuntuu, kun koskaan en ole sitä oikeasti kokeillut. Tai kukaan muukaan, minun kankussani.

Sain pistävän kivun pois pienellä spiraalikierreaskeleella vasemmalle ja oikealle, lisäksi hypähdin hieman. Hyvä, kun menit, ikävää kun kävit. Parisen päivää kului hienosti, ei sattunut kuin olkapäihin ja välillä aivojen sisälle.

Mutta runsas viikko sitten alkoi tapahtua, tai pikemminkin tuntua. Kipu tuli takaisin kostamaan, tällä kertaa oikeaan kankkuun tai ainakin niille seuduille. Välillä öisin, kun kuuntelen kipua korva tarkkana, osaan kartoittaa sen paikan aika tarkkaan (kartoittaa = kartlägga på svenska - Jotain sentään olen koulussa oppinut). Paikka oli sinä nimenomaisena yönä lonkkanivelessä, ihan siinä keskellä. Ihan varmasti oli.

Yhtenä aamuna kipu oli siirtynyt muuten vain lonkkaan, josta se sittemmin on kuljeskellut pitkin oikeaa kylkeä ylös ja alas välillä pysähtyen hetkeksi lepäämään ja silloin tällöin piipahtanut keskemmälle selkää. Tänään se mokoma iski vasemmallekin, mutta iskin heti takaisin. Onneksi totteli tällä kertaa. Kipuun ei auta pillerit, ei kylmä-/lämpöpakkaus, ei kipugeeli, ei venytys, ei istuminen, ei käveleminen, ei nukkuminen, ei mikään. Oikea jalka ei oikein halua nousta niin kuin ennen, joten autolla ajostakin on tullut melkoista seikkailua. Vuorotellen nostan vasemmalla kädelläni jalkaa kaasu- tai jarrupolkimelle ja samalla yritän toisella kädellä vaihteita vetkutella. Onneksi tässä maassa on ollut lomaviikko ja liikenne on rauhallista (juu, ei ole!).

Tänään lopulta uskoin viisaampia ja tilasin ajan juuri tällaisia vaivoja varten erikoistuneelta lääkäriltä. Keskiviikkoaamuun asti täytyy odottaa, kun lääkäri on vielä tämän viikon lomalla (se lomaviikko nääs), eikä aikaisemmin ehdi kankkuuni tutustua. Yritän nyt jotenkin selvitä viikonlopun lenkkeilyt ja kaupassa käynnit ja alkuviikon työhommat. Onneksi siivousapuni hoiti imuroinnit ja muut haravoinnit eilen.

Viikonlopun suunnitelmissani kyllä oli makuuhuoneen huonekalujen uudelleen järjestely, multasäkkien osto ja raahaus parvekkeelle, parvekelaatikoiden täyttäminen mullalla, kukkien ostaminen ja istuttaminen sekä laatikoiden nosto parvekkeen kaiteelle roikkumaan. No, kerrankos minun suunnitelmani ovat muuttuneet. Jouluvalosarjat aion kyllä lopultakin pakata parvekkeen kaiteelta laatikoihin ja kuljettaa kellariin. Alkaa jo vähän hävettää, kun ei kenelläkään muulla enää ole valoja ollut moneen kuukauteen.

Äänestämässäkin pitäisi päästä käymään, mutta ovat siirtäneet äänestyspaikan niin hankalaan osoitteeseen, ettei sinne pääse julkisilla kulkuvälineillä. Ehkä yritän huomenna autoillen, kun on ehdokaskin ollut mielessäni jo pitkään. Onneksi hän ei itse sitä tiedä, niin ei osaa kaivata ääntäni, jos en tämän vaivani takia pääse äänestyskopin sisälle numeroita kirjoittamaan.

Arkipäivän muutoksia

Sanoin talonmiehellemme, että minun tulee häntä ja vaimoaan ikävä. Hän kertoi iloisena eläkkeelle jäämisestään ja muuttamisesta kauas, kauas pois, ihan Kuubaan saakka. Minulle tuli pala kurkkuun. Talkkaripariskunta on niin kamalan mukava ja auttavainen. Olen aina saanut apua ja tukea, on kysymys ollut roskista tai avaimista tai parvekekukista tai mistä vaan.

Talonmiehen vaimo on kuubalainen ja hänellä on vanhat vanhemmat kotimaassaan. Heitä pariskunta lähtee hoitamaan. Tänne jää tytär ja kaksi lapsenlasta. Ei muuttopäätös varmaan helppo ollut, mutta ihminen on sopeutuvainen. Toivotan sydämestäni heille onnea.

Saa nähdä, minkälainen uusi talonmies on. Muuta en hänestä vielä tiedä kuin nimensä. Se on Daniel.

Muitakin muutoksia olen täällä asuinympäristössä huomannut. Ensin vastapäiseen asuntoon muutti nainen, joka kovasti tekee itse remonttia. Repii tapetteja, maalaa ja yrittää saada uutta kotiaan asuttavaan kuntoon. On kuulemma aikamoinen homma.

Toisella puolen kerrostamme on ollut isohko asunto jo pitkään tyhjillään vanhahkon pariskunnan muutettua muualle. Asunto oli pitkään myynnissä ja viime viikolla näin ilmoitustaululla, että nyt on asunnolla uusi omistaja. Hän ilmoitti isosta remontista ja lupasi olla metelöimättä sunnuntaisin. Lauantaina kirjaimellisesti törmäsin häneen, kun tulin hissillä kotiin. 7. kerroksen kohdalla hissi pysähtyi, enkä ehtinyt vielä avata ovea, kun joku kiskaisi sen auki ja astui hissiin ennen kuin minä ja koira päästiin sieltä ulos. Ilmassa oli pientä hämmennystä, kunnes pitkä ja komea mies tajusi, että minä asuin juuri siinä kerroksessa. Mies vaikutti oikein mukavalta pölyisine remonttivaatteineen ja hengityssuoja naaman edessä.

Hauskaa saada uusia naapureita, mutta talkkarin lähteminen kyllä harmittaa!

Lomatyöpäivä

Terve taas pitkästä aikaa! On ollut kaikenlaista hulinaa ja hälinää ja vähän vaivankin tapaista, enkä ole ollut oikein millään tuulella pitkiin aikoihin. Jospa tämä kevät vähän villiinnyttäisi.

Meillä on töistä tällä viikolla pari vapaapäivää, tänään ja huomenna. Muuten nämä ovat täällä tavallisia arkipäiviä, mutta joissakin työpaikoissa on vapaata. Minä tosin olen nyt töissä.

Päätin jo muutama viikko sitten, että tulen viettämään kiirastorstaitani työmaalle, kun vieraita ei ole tulossa, enkä ole menossa mihinkään. Aamulla harmitti, olisin halunnut nukkua pitkään ja sitten lähteä koiran kanssa pitkälle lenkille. Mutta ei auttanut, töihin oli lähdettävä, kun niin olin luvannut. Kirjaavat näitä sanomisiamme, mokomat! Ei tästä mitään kunnon hyötyä ole, vapaapäivä vaan siirtyy myöhempään aikaan.

Nyt kyllä tuntuu ihan hyvältä, että tulin. Olen saanut paljon aikaiseksi, kun kukaan ei häiritse, eikä puhelinkaan soi kuin silloin tällöin. Monta asiaa on tullut valmiiksi ja monta asiaa jää kesken, muttei haittaa. Tiistaina jatkan siitä, mihin tänään jään.

Huomennakin saisin tulla työmaalle, jos haluaisin, mutten tämän enempää aio haluta. Vietän neljän päivän mittaisen minikotiloman ja toivon, että aurinkin pilkahtaisi edes silloin tällöin.

Hauskaa pääsiäistä!

Narsissit löytyivät internetin ihmeellisestä maailmasta.