Unohdin repun

Jatketaan nyt tällä ruokalinjalla, kun alkuun on päästy. Tänään oli jo ihan toinen meininki mielialassani, kun sain nukkua yli yhdeksään, eikä koiralla vielä silloinkaan ollut kiire ulos. Aamupalaa purressani mietin, mitähän pitäisi kotiin ostaa, että saisin jotain syötävää aikaiseksi.

Tytär oli eilen tehnyt tomaattikeittoa, mitä tuntui juuri sopivalta sunnuntaipäivääni. Kotoa löytyisi lähes kaikki tarpeellinen, mutta tuoreita tomaatteja ei ollut. Ei hätää, kävellään koiran kanssa vihanneskaupan ohi ja ostetaan muutama tomaatti.

Koira oli päättänyt hieman toisin ja vei minut ensin metsään kuoppia kaivamaan. Sillä laillakin saa sunnuntaiaamupäivän kulumaan. Oltiin vain niin outoon aikaa liikkeellä, että metsä oli täynnä meille vieraita koiria ja omani alkoi hermostua uteliaisiin lajitovereihinsa. Parin koirarähinän jälkeen lähdettiin pois. Tehtiin pieni katulenkki ja suunnattiin vihanneskaupalle.

Ostin tomaatteja, salaattia, sipuleita kilon pussin, vähän vuohenjuustoa ja pari tulppaanikimppua. Torimyyjältä jonotettiin vielä yksi grillibroileri ja viinikaupasta haettiin pari pulloa viiniä. Päätin, että niillä pärjätään tuleva viikko.

Kotiin oli vielä matkaa ja kädet venyivät. Toisessa roikkui neljä muovipussia ja toista kiskoi koira. Siinä vaiheessa muistin repun. Miksi en viikonloppuisin lenkille lähtiessäni muista heittää reppua selkään? Olisi niin paljon helpompi kuljettaa yllätysostokset kotiin selässä kuin raahata muovikasseja. Tunsin itseni erittäin tyhmäksi.

Mitähän eilen syötäisiin?

Kuinka voikin olla niin vaikea päättää, mitä söisin perjantai-iltaisin? Tämä on kyllä oikea ensimmäisen maailman ongelma, jota ei oikeasti pitäisi ollakaan.

Eilen asia hoitui onneksi aika helposti, kun aloin bussissa selata reseptejä ja päätin paistaa sinihome-kinkku-päärynä-piiraan. Ohjetta lukiessani päätin piiraan olevan hyvää. Ostin homejuustoksi Stiltonia, se tuntui käteen mukavan jämäkältä ja raastettavalta. Lopputulos oli syötävä, muttei muuten mikään erikoinen. Tuskin toista kertaa enää.

Pari vuotta sitten minun oli perjantaisin saatava pastaa. Valmistin erilaisia kastikkeita tai muuten maustoin makaronin. Sitä jatkui kunnes kyllästyin. Sen jälkeen oli sushin vuoro. Perjantai-iltani alkoi sushi-ravintolassa, josta ostin pussillisen kala-riisi-kääryleitä kotiin. Sitä kesti jonkin aikaa kunnes taas kyllästyin.

Sushin jälkeen tuli kala. Piti oikein kiiruhtaa lähimarketin kalatiskille hakemaa syötävää ja sieltä äkkiä kotiin kokkaamaan. Hyväähän kala on ja nopea valmistaa. Taas kuitenkin kyllästyin ainaisiin kalailtoihin.

Typerä ongelmahan tämä on, tiedän. Helpoimmalla pääsisin, kun vain menisin kauppaan ja ostaisin, sitä mitä käteen sattuu. On vain niin hullusti, että tykkään ruoasta ja hyvistä mauista, mutta perjantai-iltaisin en halua viettää pitkiä aikoja kokaten.

Tänään lauantaina en mene kauppaan niin kuin yleensä. On liian liukasta ja autossani ei ole talvirenkaita. Syön loppuun sen eilisen piiraan ja hernekeittoakin on vielä jäljellä. Huomenna mietin ruoka-asioita uudelleen.

Ruokala on tärkeä ja vielä tärkeämpi on kahviautomaatti

Onneksi tänään loppuu tämä kurjistelu! Huomenna aukeaa uudistettu ja remontoitu työpaikan kanttiini. Toivottavasti uusi ruokalanpitäjä on edes vähän muuttanut systeemejä, eikä koko lounastaukoa tarvitse viettää jonottaen.

 

Maanantaina en muistanut koko suljettua ruokalaa ja jouduin käymään kaupassa hakemassa syömistä. Ostin purkin raejuustoa. Kyllä sen avulla päivän jaksoi. Eilen kannoin evääksi pari keitettyä kananmunaa, sunnuntaista lammaspaistia ja muutaman tomaatin. Silläkin pärjäsi oikein hyvin.

 

Illalla keittelin kotona soppaa, kun löysin jääkaapista porkkanoita, palsternakkaa ja purjoja. Lisäsin mausteita yms. oikein reippaasti ja hyvää tuli. Aamulla lämmitin termoskannullisen ja ripottelin sekaan homejuustoa. Äsken söin koko satsin. Omia eväitä onkin ihan mukava syödä, paha juttu vain se, etten tällaisina päivinä lähde työpaikaltani mihinkään. Istun tässä kuin tatti, teen töitä ja syön. Tai kirjoitan blogia ja syön.

 

Kahviakin teki mieli, ja kun kerran kanttiinista ei sitä nyt saa, eikä minulla ole yhtään kahvikapselia keitintä varten, menin alakerran automaatille. Siellä on tarjolla vaikka mitä, tai pitäisi olla. Tällä viikolla automaatille on ollut pitkät jonot, kun kaikkien kahvihammasta kolottaa samaan aikaan. Ajattelin äsken, että minullahan kävi hyvä tuuri, ei jonoa yhtään, kun kahvinhimossana lähestyin automaattia.

 

Yllätys oli hetken suuri. Jäljellä ei ollut kuin kuumaa vettä, kofeiinitonta kahvia ja vaniljakahvia pikajauheesta. Ei espressoa, ei maitokahvia, ei capuccinoa, ei mitään. Koska kofeiiniton kahvi ei minusta ole kahvia ollenkaan, valitsin vaniljakahvin. Ei sekään ollut. Join kupillisen ällöttävän makeaa lientä, mikä ei edes haissut vaniljalle. Onneksi työkaveri oli tuonut palan valkosuklaatorttua. Nyt on huulet imelät ja yhteen liimaantuneet. Olisin varmaan maukas pusukaveri.

 

Huomenna menen katsastamaan uuden vanhan työmaakuppilan ja ostan ison kupin kahvia!

 

 

Kuuma viikonloppu

Jaa, jokos tämän julkaisin ilman tekstiä? Taidan olla varsinainen säheltäjä.

Piti vaan sitä kertomani, että olen ollut kovin kipeänä, tosin vain oman standardini mukaan. Joku toinen olisi varmaan ollut ihan terve tai vielä sairaampi. Koko viikon sinnittelin kipeän kurkkuni kanssa ja harrasti duettoyskimistä käytävän toisella puolella istuvan työkaverini kanssa. Moni muu oli jäänyt kotiin ja me kaksi yritimme pitää putiikin itäsiipeä pystyssä. Kunnes tuli perjantai ja kurkkuni oli kirjaimellisesti tulessa ja kuumettakin jopa.

Lähetin sähköpostin poissaolostani koko toimiston väelle, kun en tiennyt, kuka on paikalle päässyt. En pystynyt nielemään, enkä puhumaan. Onneksi koira ei välittänyt, taisi olla vain hyvillään.

Kauppaankaan en päässyt, mutta onneksi kotona oli täydellisen flunssan karkoittamiseen tarkoitetun keiton ainekset. Kaikin puolin kuuma keitto porisi aikansa ja lopulta pääsin syömään. Tuntui, että savu tuli korvista, mutta kurkku tykkäsi. Taikaliemi auttoi heti. Illalla olin jo ihan kyläilyvalmis.

Minut oli kutsuttu tuttavan tuttavan luokse pizzalle ja sen jälkeen porukalla joulutorille. Pizza nyt oli mitä oli, itse olisin tehnyt parempaa, mutta seura oli mukavaa, iloista ja nauravaista. Joulutori oli tulvillaan väkeä, valoja ja tuoksuja, mutta lopulta tungoksesta oli päästävä pois. Illan myöhäisinä tunteina päädyttiin kiertämään muutama homobaari. Ai, että miksi? No siksi tietenkin, kun kaverit.

Lauantaina söin vielä tulista keittoani, mutta tänään oli pakko saada jotain muuta. Kun on kipeä, pitää saada lohturuokaa. Minulle se oli tällä kerralla valkosipuliperunoita ja inkiväärikuorrutettua lohta. Ihan itse keksin reseptin ja hyvää tuli taas kerran.

Tänään sattui muuten hassu juttu. Aamulenkillä käveltiin koiran kanssa ihan muina koirina ja naisina, kun yhtäkkiä kuuli nimeäni huudettavan. Voi hyvänen aika! Siellähän oli entinen työkaverini, ranskalainen nuori mies suomalaisen vaimonsa ja pienen lapsensa kanssa. Olipa yllätys. Juteltiin pitkään ja ihmeteltiin, kuinka elämä kuljettaa.

J.K. Sain viikko sitten tietää, että minusta tulee isoäiti!!! Nyt on yksi tuleva mummoihminen  innoissaan.

Viikonloppu

Tämä viikonloppu alkoi jo torstai-iltana kaupan ruuhkassa jonottelemalla. Eilen oli pyhäinmiestenpäivä täällä päin maailmaa ja kaupat kiinni. Tänään on taas normaali lauantai.

Perjantai meni löhöillessä. Tai työnsin minä pesukoneeseen likaisia vaatteita ja otin puhtaita ulos. Astianpesukoneenkin täytin pari kertaa. Olen niin laiska, etten arki-iltaisin jaksa olla ehtoisa emäntä. Istun vain telkkarin edessä ja näpyttelen tietokonetta. Ulkomaalaissuomeksi se on multitaskaamista. Varsinkin, kun välillä rapsuttelen koiraherraa.

Eilen kyllä kokkasinkin. Tein niin mahdottoman hyvän vihreän curry-tahnan, etten ennen ikinä. Onneksi on ohje tallella, jos vaikka toisenkin kerran onnistuisin yhtä hyvin. En minä pelkkää tahnaa syönyt vaan pyörittelin siinä  kananpaloja, vihreitä papuja ja paprikaa. Liemeksi kookosmaitoa. Taas tulee vesi suuhun, kun muistelen eilistä herkkuani.

Tänään ajattelin tehdä pienen hankintaretken ruotsalaiseen huonekalukauppaan. Syön siellä lihapullat ranskalaisten kera. Ennen niitten kanssa sai muussia, muttei enää. Sekin on varmaan joku säästökohde, perunamuussi. Siinä kaupassa käydessäni piipahdan aina poistotuotteiden osastolla, siellä tekee joskus tosi hyviä löytöjä. Ruotsalaisen kaupan lisäksi aion käydä puutarhakaupassa ostamassa parvekelaatikoihin kanervia. Tai jos ovat kovin kalliita, en osta.

Puutahakauppakin on hauska paikka. Sieltäkin löytyy vaikka mitä kukista sisustustavaroihin ja koiranruokaan.

Otan tuon karvaturilaan mukaan, niin pääsee sekin viikonloppuseikkailumatkalle. Huomenna, jos on kaunis ilma, lähden sen kanssa jatkamaan viime vuonna keskeytynyttä kävelykierrosta kaupungin ympäri. Meillä on vielä parisenkymmentä kilometria matkaa jäljellä. Pikkukoiralta se jäi ikuisesti kesken.

Aamulla varhain, kun lentokone nousi

Heräsin tunti sitten omaan huutooni ja itkuuni. Näin painajaista, jossa pieni koirani oli kadonnut, eikä kukaan välittänyt. Lopulta löysin sen pahvilaatikosta, mutta ei se ollut sama koira. Jonkun toisen vielä pienempi.

Eihän tuo miltään painajaiselta kuulosta nyt, kun sen kirjoitin. Uneni tunnelma oli kuitenkin ahdistava, en saanut henkeä, en pystynyt tekemään mitään, olin paniikissa ja halvaantunut. Miksi minä tuollaisia unia katson, kun voisin hauskempiakin? Nyt en uskalla nukkua.

Äsken etsin netistä lammacurryn ohjetta. Tänään täällä syödään intialaisittain. Korianteripuska täytyy vielä käydä aamulenkillä ostamassa, kun eilen unohtui. Onneksi on se lähivihanneskauppa. Harmi vaan, ettei ole kaveria, jonka kanssa ruoasta nauttisin. Ei ruokailu ole samanlaista yksin kuin seurassa. Mutta kokkaan silti! Vaikka ihan piruuttani! Mieluummin teen itse kuin syön valmisruokia, mikä näin yhden ihmisen ja koiran huushollissa ehkä olisi yksinkertaisempaa.

Ajoin eilen entisen kotini ohi. Viimeeksi näin se parisen kuukautta sitten ja silloin talo oli vielä tyhjillään. Nyt siellä asuttiin. Tuntui kovin omituiselta nähdä, että verhot olivat auki ja talossa liikkui joku. Ajattelin pysähtyä sen eteen ja vakoilla vähän aikaa, mutta kadulla oli liikaa vilskettä. Sitäpaitsi entiset naapurit olisivat saattaneet ihmetellä. Toivottavasti siellä asuu  nyt lapsiperhe. On tilaa leikkiä ulkona ja sisällä.

Kuuntelen, kun lentokoneita nousee tasaiseen tahtiin. Tähän aikaan on lentokentällä vilkasta näin sunnuntainakin. Ei minua lentokoneiden äänet ole koskaan haitanneet, päinvastoin. Olen aina elänyt jonkun metelin aiheuttajan lähellä. Lapsena se oli päärata Helsingin seudulla, myöhemmin lentokenttä missä milloinkin. Tykkään, kun on matkustamisen ääniä ympärillä. Hiljaisuudessa en osaisi asua.

Kotihiiri, kotiolento, kotikokki

Ei tästä kuulkaa tule yhtään mitään! Eilenkin vasta iltamyöhällä muistin, että olisin voinut lähteä kaupungille ja nähdä tuttuja, kuunnella musiikkia ja viettää hauskaa aikaa. Sen sijaan kökötin kotona ja tuijotin telkkarista typeriä arvauskilpailuja. Lisäksi olin ajatellut päivällä käydä ostamassa kunnolliset kengät, mutta senkin onnellisesti unohdin. Harmittaa ihan tosissaan.

Ensin koirien kanssa, sitten kotona lötköttelyä, jotain pikku puuhailua, pyykkiä, kaupassa käyntiä, koirien kanssa ulos, kokkaamista, telkkaria, nettiä... Siinähän se, viikonlopun peruspäivä. Aikaisemmin en pystynyt kotona viikonloppuisin olemaan, mutta nyt ei mikään tunnu saavan täältä pois. Näin ei voi jatkua! Pakkohan minun on alkaa etsiä sosiaalista elämää ympärilleni. Tai sosialistinen elämäkin kävisi, olinhan nuorena reipas vasemmistohippi. Koska minusta tällainen poroporvari tuli? Mielipiteet eivät ole vaihtuneet, mutta kaikki muu kyllä.

On toki minulla harrastuksia. On nuo koirat, joiden kanssa saa hyvin ajan kulumaan. On lukemista, on musiikkia ja on keittiö, mistä onkin tullut yksi elämäni keskipiste. Tänäänkin taas väsäsin kaikenmaailman juttuja ihan vain itselleni vaikka joskus olisi hauskaa, jos ruokailijoita olisi enemmän. Aina teen liikaa ruokaa.

Alkupala ihan vain itselle: Katkarapusalaattia, sitruunamarinoitua lohta ja tilliperunaa (vihreät pallerot)

Yhden naisen sunnuntailounas: pippuripihvi, sinappinen kermakastike, palsternakkatikkuset ja puolukkahillo

Liikaa tuota syötävää tuli tällekin päivälle, mutta riittääpähän pitkäksi aikaa. Katkarapusalaatista tuli kerrassaan maukasta, mutta lohi oli liian sitruunaista. Yleensä olen käyttänyt limetin mehua, mistä tulee kyllä parempaa. Kyllä tuota sitruunaistakin toki syö, ja pakko onkin. Pois en ruokaa heitä, jos se ei ihan pilalla ole.
Pihvejä ostin enemmän kuin yhden. Kilohinta on paljon alhaisempi, kun ostaa ison paketin. Paistoin ne kaikki ja varmaan tulevat syödyiksi. Tuo kuvassa oleva sai vähän liikaa pippuria kylkiinsä, en tykännyt, mutta onneksi sain suurimman osan rapsutetuksi pois. Uunissa grillattu palsternakka sen sijaan oli taas kerran Number One. Miten voikin yksinkertainen juures maistua hyvältä.

Niin, ja älkää noita kuvia ihmetelkö. Minä nyt vain joskus tykkään leikkiä ruualla. Pitäisi olla enemmän lautasia, että saisi parempia asetelmia aikaan.

Nyt jatkan löysän sunnuntain viettoa ja kuuntelen jazzia. Tällä hetkellä 7. kerroksessa soi Milt Jacksonin The Prophet Speaks.

Kaurapuuroa ja vihreää teetä

Osasihan se mahatauti näihinkin kerroksiin. Eilen alkoi oudosti väsyttää ja mahassa kiertää. Nukahdin hetkeksi sohvalle, kunnes mahakipu herätti. Ei tullut koko yönä nukkumisesta oikein mitään, kun sain juosta vessassa vähän väliä ja muina aikoina turvoksissa pömpöttävässä mahassa heitettiin tikkaa.

Vasta kuuden maissa sain kunnollisen unen päästä kiinni ja nukuin kolmisen tuntia. Töihin ilmoitin, että tulen myöhemmin tai kenties en ollenkaan. Kiva kun olen nykyisin koko toimiston tukipylväs (niin kuin pomoni kehityskeskustelussa sanoi), niin kukaan ei valita, vaikka joskus olisin kipeä. Sellainen on nimittäin meillä tapana, ellei nyt sitten ole tosi vakavasta taudista kysymys.

Aamulla keitin teetä, kun ajatuskin kahvista kuvotti. Kaapissa ei ollut kuin vihreää teetä, mutta kaipa sekin asiansa ajaa. Äsken löysin kaurahiutaleita, joiden viimeinen käyttöpäivä meni muutama kuukausi sitten. Ei näissä mitään vikaa tai toukkia näytä olevan, maistuukin kaurapuurolta. Paha vain, etten tykkää kaurapuurosta.

Äsken koiralenkillä ollessani mietin pääni puhki, mistä olisin taudin saanut. En ole tavannut ketään tautista viime päivinä, ellei sitten lauantain kauppareissulla joku virus ole kytännyt. Sitten muistin, että lauantaisessa ruoassani oli paljon valkosipulia ja inkivääriä ja osa valkosipulista ei ehkä ehtinyt kypsyä tarpeeksi. Olen joskus huomannut, että raaka valkosipuli ja minä emme oikein tule toimeen. Jos tämä vaiva paranee päivässä, niin sitten on asialla ollut Allium sativum eli kynsilaukka, kuten pappani tapasi sanoa.

Nyt vielä vähän puuroa mahaan ja sitten töihin. Jos pystyn.

Sunnuntaisin urheillaan

Jos kävelee kaksi tuntia kahden joka suuntaan kiskovan koiran kanssa, yrittää ottaa valokuvia ja omassa käytössä vain puolitoista jalkaa, mitä siitäkin seuraa? Ainakin se, että tunsin itseni kovin tyhmäksi lähdettyäni kiertämään urheilupuiston järveä. Juoksijoita ja maastopyöräilijöitä vilahteli ohi kummaltakin puolen ja sain pidellä koiria kaksin käsin. Voisivat edes kelloa soittaa, kun lähestyvät takaa päin.

Pariin kertaan nuljautin nilkkani juurakoihin niin pahasti, että melkein itku tuli. Välillä piti päästää toinen vapaana juoksemaan, mitä se tietysti käytti hyväkseen. Muutaman kerran riekkuja pulahti veteen vesilintuja jahtaamaan. Oli se märkä, kun lopulta päästiin autolle!

Aika erikoisia nämä viikonloppuni nykyisin. Oikeastaan haluaisin vain olla kotona ja vähän kuljeskellä lähiympäristössä koirien kanssa. Siitä on tosi kauan, kun viimeeksi lähdin autolla ulkoilumaastoja etsimään.

Hollannin kieli on helppoa.

Vielä vuosi sitten inhosin viikonloppuja ja kotona olemista vaikka asuin omakotitalossa ja olisin voinut touhuta siellä vaikka mitä. Puutarhassakin olisi ollut paljon tekemistä, mutta kaikki kotihommat olivat minulta kiellettyjä. Edellinen kotini ei ollut minun, vaikka virallisesti olikin. Joku toinen hallitsi minua ja elämääni. Nyt asun kerrostalossa, ei ole puutarhaa eikä suuria huoneita, mutta tämä on minun!

Arvatkaapa, mitä tässä on? Tai näkyyhän se, ensi kesän parvekekukat ovat jo hyvällä alulla.

Alan jo alkuviikosta odottaa perjantaita ja tietoa siitä, että saan tehdä viikonloppuna mitä haluan. Ennen en voinut sietää viikonloppuja ja niin usein kuin mahdollista halusin lähteä johonkin. Nyt on kaikki toisin, ja tästä minä pidän. Lauantaisin tosin en pääse liikkeelle ennen kuin iltapäivällä, mutta onneksi kaupat ovat myöhään auki. Eilenkin ehdin nippa nappa ruokaostoksille. Nyt on leipä leivottuna (kiitos ohjeesta Kummitus) ja burgundin pata muhii uunissa.