Täällä taas. En minä tahallani ole poissa ollut, mutten vaan ole osannut istuttaa sormiani näppäimille.
Naapuritalossa oli 2. kerroksen yksiön ovi parvekkeelle monta viikkoa auki. Oikein hyvin sen näin, kun koiran kanssa palattiin lenkeiltämme kotiin. Siitä ovesta olisi päässyt kuka tahansa tyhjään huoneistoon kiipeämään, niin matalalla parveke on. Mielikuvituksissani ovi oli jätetty tahallaan auki, kun haluttiin tuulettaa asuntoon kuolleen ja sinne mädäntyneen peräkammarin pojan ruumiin tuoksu tuulettaa pois.
Asunnossa nimittäin asui aikuinen nuori mies, jonka ajanvietettä oli oluen juonti. Näin sen moneen kertaan, kun taloa kohti kävelin. Yhtenä päivänä miestä ei enää näkynyt, mutta keittiössä oli vielä astioita ja rätti roikkui tiskipöydän reunalla. Meni jonkin aikaa, kunnes eräänä päivänä asunto vilisi väkeä (taas satuin koiralenkille juuri samaan aikaan). Sen jälkeen ovi olikin auki useiden viikkojen ajan.
Heti arvasin, että asukas oli kuollut liialliseen oluenjuontiinsa ja tylsistymiseensä. Mikään unohtaminenenhan ei voinut tulla kysymykseenkään. Ei kukaan unohda parvekkeen ovea auki (eikä uunia päälle, kun lähtee Suomeen joulunviettoon). Sellaista nyt ei vain tapahdu.
No, oli miten oli. Nyt on ovi kiinni, eivätkä pulut enää voi käyttää yksiötä vessanaan.
Juuri nyt olen hieman apealla mielen. Oikein hyvä työkaverini, ellei paras, ja myös hyvä ystäväni siirtyy toisen käytävän toimistoon päälliköksi. Olen onnellinen hänen puolestaan, mutta en itseni. Olisin niin mielelläni pitänyt hänet tuossa parin toimistohuoneen päässä huutoetäisyydellä. Mielelläni siirtyisin hänen mukanaan toisaalle, mutta todellisuus on toista. En minä enää voi töitä vaihtaa, kun jään kohta eläkkeelle. No, kohta ja kohta, vielä on n. 1,5 vuotta aktiivista työaikaa, mutta uuteen hommaan olen liian lyhytaikainen.
Vaikka otetaanhan niitä sijaisiakin ihan vaan muutamaksi kuukaudeksi, miksen siis minäkin voisi tehdä loppuaikani jotain muuta kuin tätä.
Siksi olen surullinen. Tosin nykyisessä esimiehessäni ei ole mitään vikaa ellei viaksi lasketa hänen suorapuheisuuttaan. Tulemme oikein hyvin toimeen, enkä voi valittaa.
Ehkä minua vakavoittaa se eläkkeelle jäänti. Kaikki on vielä niin epäselvää. Palaanko takaisin Suomeen (joka tällä hetkellä vaikuttaa tosi huonolta vaihtoehdolta), jäänkö tänne vai lähdenkö peräti ihan muualle. Perheenjäsenten takia Suomi olisi oikea valinta, mutta vain heidän takiaan.
Onneksi on vielä vähän aikaa tehdä päätöksiä. Ehkä asiat muuttuvat paremmiksi ja ehkä minäkin osaan alkaa ajatella positiivisemmin.
