Tulin äsken sisään aamulenkiltä. Aurinko paisaa, tuulee navakasti, sää juuri minua varten.
Kierrettiin koiran kanssa aika pitkä lenkki. Näin käy joka aamu. Kiireen takia ei oikein ehtisi, mutta kun päästään ulos, en osaakaan tulla heti takaisin. Mennään vielä tuonne ja tuonne, ja eiköhän kierretä tuolta puiston kauttakin vielä. Joka aamu sama juttu, ja sitten olen myöhässä töistä.
Katsoin kotiani ulkoa päin ja onni läikähti sisälläni. Sain eilen vihdoinkin valmiiksi ns. vierashuoneen verhot ja onnistuin jopa ripustamaan ne ikkunaan. Muutama vahvasana siinä tarvittiin ja kaksi ruuvimeisseliä sekä pähkinäpihdit. Kuinka hienolta verhot näyttivätkään ulkoakin katsottuina. Ei enää paljasta ikkunaa vaan valkoiset verhot.
Onni läikähtää aina silloin tällöin, muttei kovin usein kuitenkaan. Edellinen kerta oli runsas viikko sitten, kun herättyäni tajusin, että olin nähnyt unta pikkukoirasta. Kertaakaan aikaisemmin kuolemansa jälkeen se ei ole tullut uniini. Tai en ainakaan muista niin käyneen. Ikävä minulla on vielä kova, mutta enää en ajattele koiraani joka hetki, joka toinen vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti