Aina pitää päästä pois

Eilen ihan ykskaks aamulenkillä alkoi mieleni tehdä merenrantaan. Se johtui tuulesta, joka puhalsi lämpimästi ja toi mieleeni meren. Töihin päästyäni aloin selata halpoja majoitusvaihtoehtoja tuolla naapurimaan puolella jossain lähellä merta. Aika paljon oli tarjontaa, ja koska en ole kranttu makuupaikkani suhteen, löysin helposti neljänkympin yösijan lähes rantabulevardin varrelta.

Huomenna ajelen koiran kanssa katsomaan, miltä lämpimän syksyinen meri ja ranta näyttävät ja tuntuvat. Kuljemme ja potkimme hiekkaa, ehkä uskallamme mereenkin kahlaamaan. Illalla menen kalaravintolaan syömään meren herkkuja ja koira makaa pöydän alla odottamassa. Näissä maissa saa koiratkin yleensä tulla ravintolaan ja tarjoilija tarjoilee niille raikasta vettä.

Myöhemmin kävellään lisää ja haistellaan meren suolaista tuoksua. Yön aion nukkua hyvin pienessä huoneessa ja aamulla herään aikaisin aamupalalle. Sitten jatkamme matkaa joko pohjoiseen tai etelään, pysähdymme välillä ihailemaan maisemia ja pieniä kyliä ja kaupunkeja. Iltapäivällä käännän auton nokan kohti kotia ja olen taas kokemusta rikkaampi.

Näin minulle käy usein. Keskellä viikkoa saan ajatuksen, että johonkin on päästävä ja ilman sen kummempia pohtimisia päätän kohteen ja suunnittelen matkan noin pääpiirteittäin. Koska suunnitelmani ovat aikalailla veteen piirrettyjä, voin tarvittaessa niistä joustaa. Joskus jopa jätän reissun tekemättä! Sellainen kyllä harmittaa jälkeen päin.

Viime lauantaina kiertelin kotikaupunkini ympäristössä ja ihailin kaunista ja lämmintä syksyä. Kuinka voikin olla niin keväinen ilma ja syksyinen luonto? Sunnuntaina ajelin vähän pidemmälle ja kävin katsastamassa kauniin, keskiaikaisen kaupungin. Harmi vain, että oli pitkä viikonloppu ja kaikki muutkin olivat samassa paikassa. Aika pian oltiin koiran kanssa taas tien päällä ja etsittiin vähän vähemmän tukkoinen vierailukohde. Sunnuntain aikana ajoin lähes 400 kilometriä, mikä tuntui kyllä hartioissa. Huomenna on huomattavasti vähemmän ajettavaa ja onneksi paluu on vasta sunnuntaina.

Kolmisen vuotta sitten, kun olin muuttanut tänne 7. kerrokseen, en lähtenyt viikonloppuisin kotoani mihinkään. Olin niin onnellinen rauhasta elämässäni, ettei mieleeni edes tullut reissaaminen. Nyt on toisin, viikonloppuna on päästävä johonkin pois. Jossei mihinkään pitkälle, niin ainakin toiseen kaupunkiin tai edes kaupunginosaan. Nyt voin hyvillä mielin kuljeskellakin, kun ei tarvitse miettiä siivousta ja koiran karvojen imurointia. Kiitokset siitä kuuluvat siivoojalleni, joka keskiviikkoisin putsaa koko huushollin.

Viime viikonlopun väriloistoa