Oli eilen työmaan pikkujoulujuhlat. Firman tapaan niitä vietetään työpaikalla puolipäivästä lähtien iltamyöhään. En ollut viimeinen kotiinlähtijä, mutta en ensimmäinenkään.
Juhlissa on paljon syötävää (jokainen tuo jotain) juotavaa (pomot maksaa) ja ohjelmaa (kaikki yhdessä). Näköjään meillä on ihan oma bändikin, eikä hullumpi olekaan. Hienosti sujui soitto ja laulu.
Minä tein mozzarella-tomaatti-piiraan, joka tekin hyvin kauppansa. Itävaltalainen kinkku piparjuuritahnan kera oli tarjoiluista ehdoton suosikkini. Voi että mitä makuja!
Mutta siitä pellenä olosta piti sanoa jotain. Olen aina ollut vähän sellainen suuna-päänä-touhottaja, kun on ihmisiä ympärillä. Eilen päästin lievän viinimäärän avustamana sisäisen pelleni irti ja naurua piisasi. Ihmettelin, miksi kaikki nauravat sanomisilleni, mutta itsehän olin syypää. Ei kyllä muutkaan kuivin suin olleet, eivät ollenkaan, mutta ilmeisesti minulta aina odotetaan ns. viisauksia ja oivalluksia. Ja sitten me taas nauretaan.
Mikäs siinä, pelle mikä pelle. Joskus olisi kyllä mukavaa, jos edes joku ottaisi tosissaan. No, oma vika sano sika. Kaipa olen sitten se työpaikan pelle ja klovni. Jonkunhan on sekin homma hoidettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti