lauantai 2. marraskuuta 2013

Viikonloppu

Tämä viikonloppu alkoi jo torstai-iltana kaupan ruuhkassa jonottelemalla. Eilen oli pyhäinmiestenpäivä täällä päin maailmaa ja kaupat kiinni. Tänään on taas normaali lauantai.

Perjantai meni löhöillessä. Tai työnsin minä pesukoneeseen likaisia vaatteita ja otin puhtaita ulos. Astianpesukoneenkin täytin pari kertaa. Olen niin laiska, etten arki-iltaisin jaksa olla ehtoisa emäntä. Istun vain telkkarin edessä ja näpyttelen tietokonetta. Ulkomaalaissuomeksi se on multitaskaamista. Varsinkin, kun välillä rapsuttelen koiraherraa.

Eilen kyllä kokkasinkin. Tein niin mahdottoman hyvän vihreän curry-tahnan, etten ennen ikinä. Onneksi on ohje tallella, jos vaikka toisenkin kerran onnistuisin yhtä hyvin. En minä pelkkää tahnaa syönyt vaan pyörittelin siinä  kananpaloja, vihreitä papuja ja paprikaa. Liemeksi kookosmaitoa. Taas tulee vesi suuhun, kun muistelen eilistä herkkuani.

Tänään ajattelin tehdä pienen hankintaretken ruotsalaiseen huonekalukauppaan. Syön siellä lihapullat ranskalaisten kera. Ennen niitten kanssa sai muussia, muttei enää. Sekin on varmaan joku säästökohde, perunamuussi. Siinä kaupassa käydessäni piipahdan aina poistotuotteiden osastolla, siellä tekee joskus tosi hyviä löytöjä. Ruotsalaisen kaupan lisäksi aion käydä puutarhakaupassa ostamassa parvekelaatikoihin kanervia. Tai jos ovat kovin kalliita, en osta.

Puutahakauppakin on hauska paikka. Sieltäkin löytyy vaikka mitä kukista sisustustavaroihin ja koiranruokaan.

Otan tuon karvaturilaan mukaan, niin pääsee sekin viikonloppuseikkailumatkalle. Huomenna, jos on kaunis ilma, lähden sen kanssa jatkamaan viime vuonna keskeytynyttä kävelykierrosta kaupungin ympäri. Meillä on vielä parisenkymmentä kilometria matkaa jäljellä. Pikkukoiralta se jäi ikuisesti kesken.

3 kommenttia:

  1. Täällä taasen ovat kaupat kiinni molemmat viikonlopun päivät ja se näkyi eilen; ihmiset ostivat kaikkea mahdollista kuin maailmanlopun edellä ja sitä touhua kun katselee niin tulee väkisinkin mieleen että mikä kaikkia vaivaa? Mihin se vanha kunnon järki on kadonnut?
    Oikein hyvää viikonvaihdetta sulle ja karvaturrille <3

    VastaaPoista
  2. Täällä sai ainakin vielä viime keväänä muusia. Silloin kävin viimeksi ruotsalaisessa liikkeessä;)
    Hyvää pyhäinpäivää sinne kauas!

    VastaaPoista
  3. En sitten käynyt ruotsalaisessa. Puutarhakaupan jouluvillitykset veivät kaiken energian. Ruokaakin jouduin tekemä'än ihan itse.

    VastaaPoista