Vuosi vaihtui, kiitos siitä. En jää mennyttä kaipaamaan, vei minulta pikkukoiran. Helvetin 2013!
Uuden vuoden alkajaisiksi minulla oli eilen aika lääkärille. Oikein ison sairaalan professorilla piti olla aikaa katsella ja väännellä pienen (!!?) ihmisen olkapäätä. Joskus aikaisemmin taisinkin jo mainita, kuinka kipeilee ja särkee ja sattuu, eikä liiku. Olin ajoissa paikalla, kun menin autolla. Kävellenkin olisin ollut ajoissa, mutta satoi liikaa, enkä viitsinyt.
Jonotin sairaalan ilmoittautumistiskille, josta sain ihan ikioman sairaalakortin. Nyt olin virallisesti ison laitoksen potilas. Seuraavaksi laskeuduin hissillä maan alle ja taas ilmoittauduin, tällä kertaa lääkärin vastaanotolle. Seurasi hämmästystä ja ihmetystä. "Onko tämä ihan varmasti rouvan oikea nimi?", minulta kysyttiin. Vannoin näin olevan ja näytin henkilökorttianikin asian vahvistukseksi. Ehdotin kyllä, että etsisivät sukunimeä myös geellä kirjoitettuna, kun usein täällä sekoittavat jiin ja geen.
Vastaanottohoitaja väänteli naamaansa ja puri huuliaan aikansa, kunnes pyysi kollegalta apua. Yhteen ääneen ihmettelivät, kuinka olin varannut ajan sellaiseksi aamuksi, kun lääkärikään ei ollut paikalla. Minua alkoi naurattaa. Tottahan toki tiesin aikaa varatessani, että lääkäri ei olisi paikalla. Ihan piruuttani halusin herätä aikaisin loma-aamunani ja lähteä sairaalaan jonottamaan. Pyysin, että voisin tulla uudestaan joskus, kun arvon professori olisi paikalla. Ja avot, heti iltapäivällä onnistuisi!
Muutaman tunnin kuluttua olin taas ilmoittautumistiskillä, eikä tarvinnut mitään sanoa, muistivat heti, kuka ja mikä. Sitten odottelin. Ehdin 1,5 tunnin aikana lukea paksun kirjanikin loppuun. Professori oli erittäin myöhässä ja odotussali alkoi olla jo täynnä hermostuneita potilaita. Onneksi olin ensimmäisenä jonossa, ja onneksi oli se kirja.
Osasi lääkäri sentään anteeksi pyytää myöhästymistään, kun lopulta minut sisään kutsui. Aikansa väänteli ja käänteli käsivarsiani, puhui jotain jänteistä ja kirjoitti lähetteen magneettikuvaukseen. Loppukuusta sain sellaiseen ajan. Onneksi ei vielä tarvitse pelätä, sattuuko, kun varjoainetta pistetään olkaniveleen.
Toivottavasti löytyy vaivan syy ja siihen hoito. Ei tällaisella käsivarrella mitään tee. Nytkin pitäisi siivota, mutta kauhistuttaa jo valmiiksi, kuinka kipeä olen imurointiurakan jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti