Urheilua, liikuntaa ja ikäviä muistoja

Piti mennä koirien kanssa tavalliselle sunnuntailenkille tuohon läheiseen metsään. Viime viikonloppuna jäi myyrät saamatta kiinni ja nyt piti jatkaa etsimistä. Kyllä sitä metsää etsittiinkin, tai oikeastaan sinne pääsyä. Tänään oli paikallinen katujuoksutapahtuma ja reitti kiersi meidän metsän. Sainpas minäkin koirien kanssa kiertää muutaman kilometrin ennen kuin löysin aidatusta alueesta aukon. Onneksi löysin, metsä oli vihertynyt viikossa niin, etten ollut tunnistaa sitä samaksi!

Kauhean raskasta näytti muuten juokseminen olevan. Haaveilin joskus itsekin juoksevani ainakin 10 kilometrin kisan, jollen nyt peräti maratonia. Eipä enää tarvitse haaveilla, ei näillä jaloilla juosta kuin muutama askel. Vasen nilkka ei taivu ja oikea on muuten vain kipeä, eikä taitaisi polvetkaan kestää hakkaavaa menotyyliä. Mitäs siitä, minä kävelen koirien kanssa, onhan se liikuntaa sekin.

Meidän vihreä metsä

Jonkin aikaa vietimme kuoppia kaivaen ja lopulta kiskoin koirat kotiin. Olin ottanut kännykällä muutaman kuvan, jotka siirsin saman tien koneelle. Ei olisi pitänyt. Tai ei olisi pitänyt alkaa selata muita kuvia. Yhtäkkiä eteeni ilmestyi ex-puolisoni makaamassa sammuneena keittiön lattialla. Hyvä, etten oksentanut.

Pahat muistot veivät toiseen virheeseen. Aloin kuunnella puhelimeni muistissa olevia saarnoja, joita eksä minulle kännissä piti. Toisaalta hyvä, että kuuntelin, pysyypähän paremmin mielessä, miksi olen nyt onnellinen yksineläjä, enkä ala jahkailla menneisyyden perään. Silti, olisi saanut jäädä kuuntelematta, tuli liian monta ikävää ja inhottavaa asiaa mieleen. Paasausta kuunnellessani toinen koirista katsoi minua hetken ja häipyi parvekkeelle. Ehkä sekin muisti.