lauantai 21. syyskuuta 2013

Joku muu päättää, mitä syön

Käyn yleensä kaupassa tuossa ihan vieressä, isossa marketissa. Ja kuten monella muullakin, minullakin on marketin asiakaskortti.

Jokusen kerran vuodessa saan asiakaspostin mukana alennustarralappuja, jotka tutkin tarkkaan. Sitten menen kauppaan ja ostan kalaa, kanaa, vihanneksia, hedelmiä, italiankinkkua jne. Ja kaikkiin paketteihin lättään -20%-tarran päälle. Taas kannatti kaupassa käydä!

Ensi viikolla ilmeisesti ostan juustoa, hedelmiä, olutta, viiniä ja jäätelöä. Onpas helppoa!

Olisi kyllä kiva käydä pikkukaupoissa tuolla vähän kauempana. Ostaa lihat ja makkarat yhdestä paikasta, leivät toisesta, vihannekset kolmannesta, juustot neljännestä. Kyllä se hyvin onnistuisi, mutta tulisi paljon kalliimmaksi kuin isossa marketissa. Sitäpaitsi pikkukaupat ovat jo kiinni, kun tulen illalla töistä. Tosin ne ovat auki ennen kuin lähden töihin eli turhaa mutinaa, etten muka ehdi.

Oikeastaan on ihan tyhmää, että kuljen joukon mukana ja käyn marketista hakemassa ruokani. Itsenihän minä vain ruokin, joten ei se hintaero valtava ole, kun pieniä määriä ostaa. Siinä pikkukauppojen alueella on hyvin varustettu viinikauppakin, eikä alue ole yhtään sen suurempi kuin iso markettikaan. Täytyypä joku päivä tehdä erilainen ostoskierros. Tapaisin uusia ihmisiäkin, kun mikään tavara ei ole vain hyllyltä kärryyn heitettävänä. Kaikki täytyy pyytää tiskin takaa kauppiaalta.

4 kommenttia:

  1. Hyvä pointti ja täällä meidän korpikylällä kuoli kauppa juuri sen takia kun ihmiset ostivat sapuskansa isoista marketeista tullessaan töistä.

    Niin, eikä se hintaero ole todellakaan mikään järisyttävä kun ei omista mitään suurperhettä ja siks toisekseen pikkukaupasta (kun on kauppiaan kanssa tullut tutuksi) saa usein jopa ilmaiseksi ruokatarvikkeita joiden päiväys lähenee loppuaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nousisin puoli tuntia aikaisemmin kuin nyt, ehtisin ostaa joka päivä tuoretta leipää, vihanneksia ja lihaa (jos sitä nyt haluaa) ennen töihin lähtöä. Samalla siinä hoitusi koiraherran kanssa aamulenkki. Nyt, kun asiasta tuli puhe, on varmaan pakko kokeilla. ja totta tuokin, kun kauppias on tuttu, voi saada tuotteita edullisesti.

      Poista
    2. Tuo tuoreus on yksi bonus, varsinkin vihannesten kohdalla jotka ovat isoissa marketeissa usein tummia mössöjä (salaatit).

      Poista
  2. Voi kun pääsikin pikkukauppoihin, olen totaalisen kyllästynyt noihin markettien aina samoihin ruoka-tarjouksiin. Jos asuisin lähempänä Tamperetta, kävisin hallissa vaikka joka päivä. Se on mahtava paikka. Voisin istuskella tunteja kahvilla ihmisiä katsomassa ja jotain pientä ostella. Saisin luullista soppalihaa;) Ja tuoretta kalaa, voih!

    Kokeile ihmeessä tuota mitä edellä kerrot!

    VastaaPoista