tiistai 12. helmikuuta 2013

Ruokkikaa ensin lapsenne

Kun aamulla kuulin, mitä Pohjois-Korean paukapäät olivat tehneet, iski kauhea suru ja suuttumus. Itkin koirille ja kerroin, että ne ainakin tajuaisivat syöttää lapsensa sen sijaan, että lähtisivät räjäyttelemään maapalloa.

Minä en voi millään tajuta, että päättäjät ovat itsekkäitä paskoja, jotka vainoharhaisesti luulevat suuren uuesaan hyökkäävä, jos maalla ei ole tehokasta tuhoasetta. Maassa, jossa suurin osa asukkaista näkee nälkää, elää kuin keskitysleirissä ja on vielä aivopestykin luulemaan, että kaikki on hyvin, olisi paljon muutakin tekemistä kuin rakentaa ydinpommeja. Käyttäisivät senkin energian ihmisten auttamiseen, perkele!

Kyllä Pohjois-Koreassakin on varmaan henkilöitä, jotka tajuavat, kuinka väärin kaikki on, mutta eivät uskalla sitä sanoa. Kuinka on mahdollista, että tuollainen maa voi saattaa koko maapallon vaaraan typerällä ja itsekkäillä toiminnallaan? Yhtään en välittäisi, vaikka joku ydinasekoe niiltä epäonnistuisi ja tappaisi kuunaamaisen Kim-mikä-se-nyt-olin. Ei tuollaisia paskapäitä pitäisi päästää leikkimään aikuisten leluilla.

Joku eronnut paavi ei hötkäytä elämääni mihinkään suuntaa, mutta ydinasekoe sen sijaan pistää vihasta tärisemään. Vatikaaniin iskeneellä salamalla oli täysin väärä kohde. Olisi mäjäyttänyt Korean niemimaalle psykopaatti-diktaattorin silmien väliin.

1 kommentti:

  1. Tuohon ei ole mitään lisättävää sillä on siellä niin mottipäistä touhua.

    VastaaPoista