perjantai 15. helmikuuta 2013

Survival kit

Vein lopultakin eilen kotiin jo parisen vuotta työpaikan kaapissa olleen kassin. Se oli täynnä tavaroita, joita ajattelin tarvitsevani, jos joku päivä joudun lähtemään karkuun.

Siitä on noin pari vuotta, kun pelkäsin todenteolla. Puhelimeni soi jatkuvasti, sähköpostini täyttyi vihaviesteistä ja kotiin mennessäni en koskaan tiennyt, mikä odottaisi. Silloin päätin viedä tavarakassin töihin, ettei tyhjin käsin tarvitsisi evakkoon lähteä. Paikkakin minulla olisi ollut. Työkaveri lupasi, että koska vain saan tulla, jos siltä tuntuu. En minä koskaan mennyt. Jos olisin ollut yksin, olisin ehkä saattanutkin lähteä pakomatkalle, mutta kun oli nuo koirat. En halunnut jättää niitä potkittaviksi.

Kun tyhjensin kassia illalla, luulin muistavani, mitä se sisälsi, mutta olihan siellä yllätyskin. Lähes käyttämätön hiuslakkapullo! Hyvä, nyt ei tarvitsekaan vähään aikaan sitä myrkkyä ostaa. Löysin myös ihan käyttökelpoiset rintsikat ja sen harmaan, pitkähihaisen t-paidan, jota olenkin jo ehtinyt kaivata. Miksihän sellaista muuten Suomessa kutsutaan pukeutumispaidaksi? Kerran vaatekaupassa asioidessani, myyjä kysyi, jos käytin pukeutumispaitoja. Näytin varmaan hoo moilaselta, kunnes tajusin hänen tarkoittavan t-paitaa.

Kassista löytyi myös mukavankokoinen matkapakkaus ihonhoitotuotteita. Hieno juttu! Nyt on huhtikuun reissua varten jo jotain konkreettista lippujen lisäksi.

Tänään olen koko päivän lähettänyt siskolleni positiivisia aaltoja. Häneltä löytyi kovin erikoinen vaiva ja nyt makaa sairaalassa ja odottaa,että joku lääkäri jossain päin maailmaa tietäisi, kuinka hoidetaan.

2 kommenttia:

  1. Sympatiat siskollesi, se osaa olla aika julma tuo kohtalo kun sille päälle sattuu. Toivottavasti apua löytyy koska epätietoisuus on se pahin asia sairastaessa.

    Sulla on sitten ollut kanssa kurja elämäntilanne jos lähtökassikin on täytynyt olla valmiina..huh huh...kaikkea sitä tähän maailmaan mahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt on sisko kotona ja syö kourakaupalla pillereitä. Lisää kokeita myöhemmin.

      Olihan tuo elämä aikamoista haipakkaa monen vuoden ajan.

      Poista