torstai 28. maaliskuuta 2013

Kuva-arvoituksia siivouspäivän ratoksi

Koska minulla on tänään siivouspäivä ja tietenkin yritän siirtää siivouksen aloittamista mahdollisimman pitkään, kävin koirien kanssa kävelemässä. Käyn toki joka päivä, mutta tänään mentiin ensin eri suuntaan ja sitten takaisin. Löydettiinkin uusia lenkkipolkuja ja rauhallisia alueita. Satuin pellolla kulkiessamme katsomaan taakseni, ja mitä ihmettä, siellä näkyi koti!


Kuva-arvoitus nro 1. Missä on koti, missä on peti?



Kuva-arvoitus nro 2. Mikä tämä on, tai oli?

Kuvat nyt ovat vähän niin ja näin, kun kännykällä nappasin, mutta kyllä niistä näkee sen, mitä haluaakin.


2 kommenttia:

  1. No nämä ovat kyllä niin vaikeita ettei mitään hajua, en edes tiedä mistä päin maailmaa ovat?

    VastaaPoista
  2. Taitavat olla vähän vaikeita. No, koti on kaikista oikeammanpuoleisen kerrostalon 7. kerroksessa. Ihan tuolla puitten takana. On se, vaikkei uskoiskaan.

    Toisessa kuvassa on lähimetsä, joka hakattiin viikossa alas ja nyt maata tasoitetaan ja myllätään soveliaaksi kahdelle kerrostalolle ja 400 parkkipaikalle. Eipä enää koirien kanssa siellä lenkkeillä, eivät tee linnut puihin pesiään eikä kettu jolkottele vastaan. Tuskin puputkaan kolojaan enää löytävät.

    VastaaPoista