lauantai 2. maaliskuuta 2013

Lopultakin vastaan kauan sitten saamiini haasteisiin ja uteluihin

Tässä samalla, kun ihailen miehiä töissään (siitä kerron toiste) voinkin viettää aikaa vastaamalla haasteisiin. Enpähän ainakaa työnnä näppejäni sinne, minne ei pidä.

Topo lähetti minulle jo aikoja sitten tällaisen haasteen:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

En ole vielä varma, jatkuuko haaste täältä 7. kerroksesta minnekään, mutta yritän ainakin hoitaa nuo pari ensimmäistä osuutta.

Minä 11 tavalla oman mieleni mukaan

1. Olen nainen ja äitikin vaikka ehkä en kovin hyvä.

2. Asun ulkomailla. Tiesin jo aika pienenä, että paikkani on muualla kuin Suomessa.

3. Olen tehnyt useita virheitä, mutta yksi on ylitse muiden: avioliitto, tai siis 2. avioliittoni.

4. Rakastan matkustamista. Kuulun siihen ihmisryhmään, jonka mielestä parasta on matka, ei perille pääsy. Kulkuneuvolla ei väliä, pääasia, että se liikkuu.

5. Tykkään ruuasta ja sen tekemisestä. Hermot lepää, kun saan rauhassa kokkailla ja sen jälkeen syödä aikaansaannokseni. Aina en kuitenkaan onnistu, mikä suuresti suututtaa.

6. Osaan lentää. Ei siitä sen enempää.

7. Ärsyynnyn tyhmyydestä, omastani sekä muiden.

8. En osaa, jaksa, viitsi shoppailla. Saan näppyjä, jos joudun kiertämään kaupoissa tuntikausia ja sovittelemaan vaatteita.

9. Tein ennen lähes kaikki vaatteeni itse. Pitäisi varmaan aloittaa uudestaan, onhan minulla ompelukonekin.

10. Opin vasta aikuisena ajamaan autoa, mutta sen jälkeen olenkin viettänyt ratin takana aikaa kymmeniä ellen satoja tuhansia kilometrejä.

11. En osaa viheltää.

Vastaukseni Topon 11 kysymykseen

1. Hikoiletko herkästi?

Kyllä vaan ja vieläkin herkemmin. Olen aina ollut hien suurtuottaja. Voisin perustaa pienimuotoisen suolatehtaan.

2. Omistatko lävistyksiä/tatuointeja?
Korvien lehdissä on reiät, jotka ovat kumma kyllä pysyneet auki vaikken korviksia paljon käytäkään. Muuten en ole rei'itetty. Tatuoinnin voisin joskus ottaa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi mennä tatuointikauppaan.

3. Oletko ollut yökalassa?
Olen ollut. Muistan, kun joskus nuorena käytiin tuulastamassa kavereitten kanssa. Se oli hauskaa ja jännittävää vaikkei kaloja saatukaan.

4. Jos törmäisit karhuun metsässä niin leikkisitkö kuollutta? Miten toimisit?
Tämä on kovin hypoteettinen kysymys, koska en mene metsään. En ainakaan oikeaan metsään, joku muutaman aarin kokoinen pusikko riittää. Jos karhuun kuitenkin törmäisin, tuskin tekisin mitään, eiköhän karhu ehtisi ensin.

5. Kuinka usein saunot?
Liian harvoin. Jos minulla olisi sauna, istuisin lauteilla ainakin joka ilta.

6. Mikä on lempijuomasi?
Kahvi, viini, vesi, olut

7. Mitä ilman pystyisit elämään?
Kuivausrumpua. Olen nyt elänytkin ilman sellaista muutaman vuoden ja ihan hyvin on pyykit kuivuneet muutenkin.

8. Mitä rakkaus on?
Enpä tiedä. Tunteiden paloa ja kemiallinen reaktio ehkä.

9. Automerkki?
Onhan noita ollut. Tällä hetkellä ajelen korealaisella ihmeellä, sitä aikaisempi oli japanilainen, sitä ennen ranskalainen, saksalainen, ruotsalainen jne. Rättisitikka olisi kiva, ja joku asuntoauto.

10. Tuntuuko sinusta joskus siltä niinkuin sinut olisi heitetty ilmaan useammin kuin otettu kiinni?
Ei tunnu. Kyllä aina on kiinni otettu tai olen jaloilleni pudonnut.

11. Mikä on mieluisin biisi, jota kuuntelet?
Voi sentään, niitäkin on monia. Musiikkimakuni on vähän eilispäiväinen eli kuuntelen Rollareita,  Claptonia, Hendrixiä... Ja Annie Lennoxia tietty.

Siinähän ne, eikä lähde täältä mihinkään. En tänään ole jakopäällä.

5 omituista tapaa

Peppone haluaisi tietää viisi omituista tapaani. Mikäs siinä, vaikka eipä nämä tapani mitään omituisia ole, enemmänkin minulle ominaisia.

1. Kuljeskelen mieluusti kotona ilman vaatteita. Siis ihan alasti. Toivottavasti vastapäisen talon naapurit eivät ole saaneet sydänkohtauksia avoimuuteni takia.

2. En avaa kaikkia saamiani kirjekuoria. Jos tiedän, tai luulen tietäväni, että kuoressa on lasku, joka menee automaattisesti maksuun, en viitsi avata. Joskus tulee yllätyksiä, kun alan availla monen viikon vanhoja postejani.

3. Avaan suuni joskus väärässä paikassa, tai sanon jotain, mitä ei pitäisi. Töissä varsinkin tätä tapahtuu, sillä minulta puuttuu kaikkinainen herranpelko. Lisäksi bongaan helposti kadulta suomalaiset ja usein alan juttusille. Kaikki eivät tykkää, kun eivät haluaisi kenenkään saavan tietää, että ovat Suomesta. Toisaalta tämä vieraiden kanssa yllättäen puhumaan ryhtyminen tuonut ystäviäkin.

4. En tyhjennä astianpesukonetta ennen kuin tiskipöytä on täynnä likaisia astioita, joilla kone on taas pakko täyttää. Käsin en tiskaa mitään paitsi valurautapadan ja paistinpannun.

5 Saan sekä olkapää- että lonkkaniveleni helposti pois paikoiltaan ja takaisin. Nykyisin en sitä enää tee, kun nivelet muutenkin reistaa, mutta nuorempana harrastin ihmisten pelottelua, kun irrotin niveliäni miten sattui. Osa kauhistui ja melkein tilasi ambulanssin. Saan myös silmäluomeni käännetyksi kaksinkerroin, mikä onkin erittäin hyödyllinen taito. Opetelkaa kaikki kääntämään silmäluomenne. Niin, ja osaan myös heiluttaa korviani. Isä opetti.

Siinähän ne. Aika tavallisia omituisuuksia. Tämäkin itsensäpaljastushaaste pitäisi jakaa taas viidelle (niin kai se oli?) blogille, mutta taidan olla liian laiskalla ja itsekkäällä päällä tänään

Pidän tämän suloisen prenikankin itselläni.


2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia piirteitä ja varsin järkeviä juttuja, ei mitään neuroottista.
    Monta juttua pistin ilokseni merkille, me näköjään arvostamme montaakin samaa asiaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! Pitikö niiden olla neuroottisia juttuja? En minä sellaisista mitään tiedä...

      Poista