perjantai 7. kesäkuuta 2013

Ihminen menneisyydestä

Sain naamakirjaviestin, että tuttavani, nuori nainen, jota en ole nähnyt pitkään aikaan, on piakkoin matkalla näillä main. Neiti kysyi, jos saa tulla käymään. Tietysti lupasin ja toivotin tervetulleeksi.

Myöhemmin ajattelin, että olikohan viisasta heti suostua. Mitäs, jos hän onkin jonkun toisen asialla ja yrittää saada selville nykyisen elämäntilanteenì? Mitäs, jos se ei olekaan hän, joka tulee, vaan joku, jota en ikinä, koskaan, missään maailman kolkassa tai tilanteessa halua nähdä. Pikkuisen pelottaa, mutta neito on kuitenkin järkevä ja kunnollinen ihminen. Tuskin hän ainakaan minun kanssani ryhtyisi mihinkään vilunkipeliin. Sitä paitse olemme aina tulleet oikein hyvin toimeen, vaikeissakin paikoissa.

Nyt pitää ripustaa vihdoin ja viimein ns. vierashuoneeseen verhot ja muutenkin taas järjestellä kotia. Huomenna haen parvekekalusteet ja -ritilät, jotka ostin kirpparilta hullun halpaan hintaan. Maanantaina saan uusia (käytettyjä) huonekaluja ja kuski lupasi vielä auttaa siivouksessakin. Hyvä tyyppi!

Tämähän alkaa olla jo ihan hurjaa. Kohta on koti siinä kunnossa kuin sen haluankin. Kuinka sitten saan aikani kulumaan, kun ei enää tarvitse selata osto- ja myyntiliikkeiden ilmoituksia? Mitäs jos alkaisin taas miettiä auton vaihtoa? Se taitaa olla kyllä liian maskuliininen harrastus. Ehkäpä täytyy taas alkaa opetella kirjojen lukemista ja musiikin kuuntelua. Tai voisinhan lakata kynnet.

3 kommenttia:

  1. No mistäs sitä tietää mitä vierailu tuo tullessaan, ties vaikka päätyisitte "päätä huimaaviin" seikkailuihin ;D

    Sun täytyy ruveta kirjoittamaan kirjaa jossa kerrot elämästäsi maailmalla sillä sellaiset ovat kiinnostavia koska niissä saa kohde(asuin)maan kulttuurista ja tavoista ihan eri käsityksen kuin virallisista lähteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sen tytön kanssa seikkailuihin joudu, on oikea jalat maassa -tyyppi :)

      Vai kirjaa! No, hyvä on, ajattelen asiaa... Mutta ensin pitää saada kotiin kone, millä naputtelee. Työajalle ei vissiin oikein sellainen sovi.

      Poista
    2. Ai niin, sulla oli se koneongelma...no, toivotaan että se tulee pian kuntoon.

      Ps. En olisi niin varma niistä seikkailusta sillä maailmassa tapahtuu ihmeellisiä asioita ;)

      Poista