perjantai 28. kesäkuuta 2013

Uusille urille?

Tein maanantaina jotain sellaista, mitä en ole tehnyt moneen vuoteen. Lähetin työpaikkahakemuksen! Firma on sama, mutta osasto ei. Työpaikkakin on ihan toisaalla kuin tämä nykyinen, samassa kaupungissa kuitenkin.

Eilen sain sähköpostissa kyselyn, koska minulle sopisi mennä haastatteluun. Aika nopeaa toimintaa. Tiistaina klo 10.00 voisitte kaikki pitää peukkuja pystyssä, tai jos Suomessa olette, niin klo 11.00. Vielä ei jännitä yhtään. Tulostin aamulla kaikenmaailman tietoja osastosta ja sen toiminnasta. Aika mielenkiintoinen paikka. Joko muistin sanoa, että peukut pystyyn?

Haastattelu osuu samaan aikaan vanhan ystäväni vierailun kanssa, mutta eiköhän hän ymmärrä, kun selitän. Entinen poikaystäväni (tertiääriseltä kaudelta) tulee sunnuntaina ja jatkaa Euroopan turnettaan keskiviikkoaamuna. Onneksi mies on varannut hotellihuoneen, ei tarvitse koirien kanssa tehdä väistelyliikkeitä omassa kodissani. Kyllä minä sen sinne silti raahaan ja näytän, kuinka nykyisin asun. Varmaan ehditään vähän kierrellä kaupungillakin ja pidemmälläkin, jos huvittaa. Olen nimittäin lomalla maanantaista lähtien ihan elokuuhun saakka.

Muitakin työjuttuja osuu tuohon loman ensimmäiseen viikkoon kuin vain se haastattelu. Keskiviikkona on osastomme perinteinen poissaolopäivä, jolloin koko satapäinen sakki siirtyy pois toimistosta ja viettäää pitkän päivän kaiken maailman touhujen parissa. Tänä vuonna on päivän järjestely vähän tökkinyt, kun vielä ei edes tiedetä, koska lähdetään ja mihin. Onneksi minulla on sisäpiirin tietoa ja tiedän sentään päivän teeman: highland games! Sopii hyvin tällaiselle Skotlanti-fanille. Ohjelmassa on kuulemma jopa viskin maisteluakin! Nammmm! Raporttia päivän kulusta tulee myöhemmin.

Runsaan viikon päästä lähden oikealle lomalle. Tällä kertaa Suomeen (hah-hah! niin kuin joskus muualle osaisin mennä). Sitä en oikein jaksa vielä hehkuttaa, kun Suomen loma on minulle aina aikamoinen rasite. Toivottavasti vanhat lomamuistot eivät pilaa tätä kesää.

J.K. Jos en ole vielä sanonut, että tiistaina saa pitää peukkuja pystyssä, niin sanon sen nyt: Tiistaina peukut pystyyn!

J.K.K. Mitä nykyisin haastatteluissa kysytään? Olisiko jollain esimerkkejä?

2 kommenttia:

  1. Siis pitikö ne olla peukut, jotka laitetaan pystyyn? No, laitan kumminkin, tiistaina klo 11.00.
    Kysyy ne ainakin sitä, että miksi juuri sinä olisit sopiva tähän työhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni just peukut, kiitos etukäteen. Taitavat tuota kysyä, ja siihen onkin helppo vastata.

      Poista