Unohdin repun

Jatketaan nyt tällä ruokalinjalla, kun alkuun on päästy. Tänään oli jo ihan toinen meininki mielialassani, kun sain nukkua yli yhdeksään, eikä koiralla vielä silloinkaan ollut kiire ulos. Aamupalaa purressani mietin, mitähän pitäisi kotiin ostaa, että saisin jotain syötävää aikaiseksi.

Tytär oli eilen tehnyt tomaattikeittoa, mitä tuntui juuri sopivalta sunnuntaipäivääni. Kotoa löytyisi lähes kaikki tarpeellinen, mutta tuoreita tomaatteja ei ollut. Ei hätää, kävellään koiran kanssa vihanneskaupan ohi ja ostetaan muutama tomaatti.

Koira oli päättänyt hieman toisin ja vei minut ensin metsään kuoppia kaivamaan. Sillä laillakin saa sunnuntaiaamupäivän kulumaan. Oltiin vain niin outoon aikaa liikkeellä, että metsä oli täynnä meille vieraita koiria ja omani alkoi hermostua uteliaisiin lajitovereihinsa. Parin koirarähinän jälkeen lähdettiin pois. Tehtiin pieni katulenkki ja suunnattiin vihanneskaupalle.

Ostin tomaatteja, salaattia, sipuleita kilon pussin, vähän vuohenjuustoa ja pari tulppaanikimppua. Torimyyjältä jonotettiin vielä yksi grillibroileri ja viinikaupasta haettiin pari pulloa viiniä. Päätin, että niillä pärjätään tuleva viikko.

Kotiin oli vielä matkaa ja kädet venyivät. Toisessa roikkui neljä muovipussia ja toista kiskoi koira. Siinä vaiheessa muistin repun. Miksi en viikonloppuisin lenkille lähtiessäni muista heittää reppua selkään? Olisi niin paljon helpompi kuljettaa yllätysostokset kotiin selässä kuin raahata muovikasseja. Tunsin itseni erittäin tyhmäksi.