sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Punainen Tamere

Kenen kumman mieleen oli tullut maalata punaisella spray-maalilla kaikki aamulenkkini varrella olevat tienviitat ja tietoiskutaulut? Alkoi heti aamusta suututtaa kakaroiden touhu, sillä tuskinpa muille sellainen huvi mieleen tulee.

Siinä manatessani ihmisten kekseliäisyyttä näin edessäni kissankorkuisin, punaisin kirjaimin polkuun maalatun sanan, TAMERE. Kirjoitusvirhekin vielä! Vai olivat Tampereen pojat olleet liikkeellä, sillä lailla. Tai sitten ei, voihan sana olla jotain muutakin. Minä olin kyllä varma, että siinä luki Tampere, mutta sitten huomasin peen puuttuvan. Oli mitä oli, tyhmää touhua joka tapauksessa.

Alla kaksi aamunäkymää parvekkeeltani. Punaisempi on otettu tammikuun loppupuolella ja harmaampi tänä aamuna. Kumpaakaan kuvaa en ole muokannut, tosin kameran asetuksilla saattaa olla vaikutusta. Tällaista täällä kuitenkin on, joskus aamurusko häikäisee silmiä ja joskus sankka sumu peittää kaiken.



6 kommenttia:

  1. Molemmat näkymät ovat kauniita, omalla tavallaan. Mutta kyllähän tuo aamurusko vie upeudessaan voiton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus aamurusko on täällä aivan uskomattoman värinen. Ei voi muuta kuin tuijottaa silmät ymmyrkäisinä ja myöhästyä töistä.

      Poista
  2. Pepponen kautta löysin tieni tänne :)
    Luin ensin tuon otsikon, että Punainen Tampere... Mutta mikäs se TAMERE on? "Äitis on", vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit käymään, Mrs B, toivottavasti tulet toistekinl. Aioin ensin kirjoittaa Tampereen, mutta kun polussa luki Tamere. Niin se kai sitten on.

      Poista
  3. Ilkivalta on typerää, kohdistui se sitten kenen tahansa omaisuuteen. Ei ole koskaan mennyt minun jakeluun eikä varsinkaan tuo opasteiden sotkeminen.

    Mahdottoman hyvät kuvat ja jäin oikein toviksi katselemaan tuota ylemmän punaista sävyä ja minusta alemman kuvan harmaissa sävyissä on jotain rauhoittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteisten asioitten sotkeminen on syvältä.

      Minäkin tykkään kuvista, joskus osuu kamera käteen juuri oikealla hetkellä.

      Poista