keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Täti puuttuu asiaan

Vieläkin naurattaa tämän iltainen kotimatka. Bussia odotellessani katselin, kun pari teini-ikäistä poikaa temppuili rullalautojensa kanssa. Tulivat sitten samaan bussiin kuin minäkin. Istuttiin aika lähekkäin ja aloin tarkemmin kuunnella. Suomeahan siinä puhuttiin!

Yhtäkkiä toinen pojista pieraisi. En kai sitä muuten olisi tiennyt, mutta kovaan ääneen hajuja päästänyt nuori mies asian ilmoitti ja saman tien alkoi aikamoinen nauru ja kikatus. Toinen poika siirtyi kauemmas ja minä yritin peittää nenääni kaulaliinallani. Pojat kiroilivat ja nauroivat kovaan ääneen ja miettivät, kumman pieru haisee pahemmalta. Minua alkoi naurattaa. Lun pojat alkoivat kehua laktoosi-intoleranssillaan, sain suuni auki. Voi kun olisin saanut kuvan pojista, kun tajusivat, että joku ymmärsi heidän metelöintiään. Kummankin leuka loksahti aika lailla, kun aloin tätimäisesti neuvoa, kuinka kannattaisi juoda laktoositonta maitoa. Pitkälle en neuvoissani päässyt, kun pojat päättivät hypätä seuraavalla pysäkilla bussista pois. Mitähän varten? En minä yhtään ilkeä ollut, päin vastoin.

Bussilta kotiin kävellessäni en edes muistanut, että nilkkani on pirun kipeä. Olin melkein hilpeällä mielellä. Taidan olla vähän outo. Kyllä nilkka myöhemmin itsestään ilmoitti, iltalenkki koirien kanssa oli tosi tuskallista. Onneksi muistin, että minullahan on tosi vahvaa särkylääkettä jossain. Lääke löytyi ja nyt on aika turta olo. Enemmän se taisi vaikuttaa päähän kuin nilkkaan. Aamulla on lääkäriaika ja saan tietää viimeisimmän kuvauksen tulokset. Löytyisi nyt jotain, minkä voi korjata!

3 kommenttia:

  1. Olet sinä mainio pakkaus. Olisinpa halunnut olla kärpäsenä katossa näkemässä poikien ilmeet. :D

    Kurjaa, että nilkkasi vihoittelee. Toivottavasti saat sen kuntoon mahdollisimman pian haittaamasta elämääsi.

    VastaaPoista
  2. Hih, minä en vain osaa olla avaamatta suutani.
    Nilkka vihoittelee vielä, mutta nyt on ainakin jonkinlainen lääkitys. Toivottavasti tehoaa.

    VastaaPoista
  3. Hyvä esimerkki siitä ettei koskaan voi olla varma missä suomalaisia "lymyilee". Täytyy ainakin ne omituisimmat ajatukset pitää omanaan ;D

    VastaaPoista